Kaksikymppiset toiveilijat 2013

Grill kyllä se oli suunnattu sinullekin, niin pitkä on odotuksesi jo ollu <3 voimia! <3

Hopeakissa Nauti odotuksesta ja tulevasta lapsesta täysin sydämmin, toteuta ne kaikki haaveet mitä olet suunitellut tekeväsi siinä vaiheessa kun odotat, ole onnellinen ! <3

Verppu Hirveästi voimia sinne :hug: ! Onko sulla tutkittu mistä sulla johtuu keskenmeno herkkyys? :S Jos ei toivottavasti löytyisi syy ja siihen parannus keino, kun ilmeisesti suuria ongelmia itse raskautumisen kanssa ei ole. Toivottavasti aurinko pääsee loistamaan vielä sinnekkin <3 Koita jaksaa jatkaa eteen päin vain <3

Tosta vauvakuumeilusta mistä muutkin on kirjoitellut! Itsellä on vähän erillainen tilanne. Täälä kuumeilu lähti kyllä kirjoittelijasta mutta ei toi toinen puolisko ollut ajatuksesta kaukana, ei vaan ollut ääneen sanonut. Kun ekan kerran vaivihkaa sanoin että miten paljon haluasin neidille sisaruksen ja oman nyytin kun tuokin kasvaa niin kovin nopeaan, oli mies heti mukana ja samalla aaltopituudella. Oon aivan pienestä asti ollut vauva ihminen, mitä se ikinä tarkottakaan. 7v menny lähi leikkipuistoon keinuttamaan naapurin 2v tyttöä, sukulaisten lapsia opettanu kävelemään, työnnelly kärryissä nukakahtamiseen asti.
Ilmoitin 12v äitilleni etten tule koskaan tekemään aborttia vaan pidän aivan varmasti lapseni jos siihen tilanteeseen joudun. Hoito/otto tyttö ilmesty elämääni kun olin 14, siihen sain tuudutettua ison osan vauvakuumetta, olihan se niin kovin pieni sillon, nyt jo 6v!
Rakastin sitä tunnetta kun neiti nukahtaa syliiin pitkän nukutuksen jälkeen, rakastin sitä tunnetta tytön äidin kasvoilla, sitä helpostusta kun joku auttaa kun ei itse jaksa. Rakastin kertoa pienelle tytölle kysyely iässä kaiken maailmasta, tähdistä, kuusta eläimistä, ihmisistä kaikesta mitä pieni mieli halusi tietää, ja sehän halusi.
Katottiin yhessä eläin dokkareita ja käytiin luonnossa etsimässä eläinten jälkiä. Rakastin sitä miten pieni ihminen nauttii olostaan toisen kanssa, tuntui kuin hän olisi oma. Kun neiti on kasvanut niin oma kuume on kasvanut samalla.
Löysin vihdoinkin vuosi sitten kumppanin vierelleni joka on valmis lapsiin, hänkin lyö kohta jo uudelle vuosikymmennelle, 30 kriisiä odotellessa.. Eli biologinen kellokin tikittää sieläkin. Rakastan miehessäni sitä kuinka hän viihtyy lasten kanssa, neitinkin pitää hänestä niin hirmuisesti. Kuume kasvaa, mutta olen päättänyt olla ottamatta stressiä, sitten tulee vaan huono pata, palaa pohjaan tai jotain. Kaikki ajallaan, jos ei lasta suoda vielä yrityksestä huolimatta, lähdetään varmaan tutkimaan maailmaa joksikin aikaa nollamaan tilannetta ja nauttimaan toisitamme. Jos nyytti tänne suodaan nautitaan lapsesta täysin sydämmin <3

Lauantai yön mietinnät..
 
  • Tykkää
Reactions: Nuttis
verppu hirmusti voimia, ei siitä ole kauankaan kun itse menetin meidän pienen mönttimme ja koville otti kun pieni ei halunnut ulos tulla millään vaikka "synnytinkin" sitä vuorokauden.. Juuri ennen joulua olin kättärin potilaana ja jouduin sitten lopulta kaavintaan että pääsevät tyhjentämään osaston lomia varten.. Ei lähtenyt vuotamaan spontaanisti eikä tullut "lapsi" ulos vaikka kaikki muu poistuikin cytojen voimalla.. Suuria tunteita, onneksi niistä pääsee kyllä yli <3

Haaveilija93 oli kyllä niin ihana viesti sinulla <3 Tuli sellainen fiilis että teille soisi kyllä nyytin tulevan kun sitä noin rakkaudella toivot!

Itse olen ollut myös lapsirakas ihan pikkuisesta asti, meillä oli hoitolapsia laman aikana kun äiti oli perhepäivähoitajana ja sitten minulla on noita sisaruksia yhteensä kolme plus nykyisen äitipuolen kaksi eli laskemme sisarusmääräksi minä plus viisi! :) Nuorin meni nyt kouluun ja hän on minulle läheisin, käyn lähettämässä aamuisin koluun ja aloin juuri muistelemaan kuinka lauleskelin teininä hänelle strawberry fieldsiä ja hey judea kun ne olivat sen lempparinukahtamisbiisit :)

Kävin kanssa aina leikittämässä oikeastaan koko naapuruston lapset kun olin isälläni, vajaa kymmenen vuotta nuoremmille tytöille olin aikas esikuva kun vieläkin tunnen osan heistä <3

Mulla oli aikaisemmin kanssa vähän sellainen olo että tulee jos on tullakseen mutta tuon kkm:n jälkeen kuume on kasvanut järkyttäväksi. Tosin tässä kierrossa en onnistunut bongaamaan ovista ja vatsaa juilii varsinkin makoillessa aika reilusti kuten edellisen raskauden aikana. On noita muitakin oireita mutta pelkään niitä niin kovasti vääriksi. Tosin nyt tuli tunti sitten se kuuluisa raudan maku suuhun, liekö sekin vaikka reikä tai ientulehdusta vai oikeasti jotain, en uskalla luottaa :D
 
KAKSKYMPPISET TOIVEILIJAT



SUNNUNTAI 10.3.

Nimimerkki.........kp...................ikä.......yk...........toiveissa

Kp 31 ->


haaveilija93....kp89/28-29..........19v..........yk3(ya 10/-12).......1.lapsi
kinuzki............kp56/??.................22v............yk1...............1.lapsi
Ansku-89........kp49/31................23v.........yk2(ya1/13).......1.lapsi
MaailmaOnMeidän..kp47/28.........22v................yk9..............2.lapsi
Melody89........kp42/29-39(87).......23v..........yk8(ya2/12).....1.lapsi
pantera...........kp37/27-33...........20v.............yk7..............1.lapsi
Caro...............kp37/31-41............20v..........yk8(3/2012)...........1.lapsi
Mamiksi.......... kp37/29..................21v.............yk9............1.lapsi
~Pähkinä........ kp36/28................21v...............yk1............1.lapsi
Nuttis.............kp31/29-30..............20v............yk7................1.lapsi

Kp 21-30


tarana.............kp29/26-28..........25v............yk12...............1.lapsi
Mojito...........kp29/35...............26v..........yk13(ya12/11).......1.lapsi
Iippari.............kp22/27-30................21v.............yk3..............2.lapsi
millinkäinen......kp21/25-40.........22v........yk12(ya4/12).........1.lapsi
Laurushka.........kp21/29............. 22v.......yk~3-6...........1.lapsi

Kp 11->20


Miwwi..............kp20/30-36..........22v.......yk2(10)(ya2/12)......1.lapsi
Henksuliini93...kp19/28-30.............19v..........yk9..............1.lapsi
sinsa..............kp16/30....................20v...........yk3.............1.lapsi
lilja. ...........kp14/30-33..................23v..............yk2............1.lapsi
Lauramom ......kp13/30-35...............19v.........yk4........... 2.lapsi
Anlii...............kp12/27-30(54).........23v........yk18(ya3/2011)......1.lapsi
Alexandra89.....kp11/28-30..............23v........yk3.................1.lapsi

Kp 1-10


Grill................kp9/29-32...........22v........yk18(ya09/11)..........1.lapsi
Divinee............kp9/??............... 24v.............yk5...........1.lapsi
memsie...........kp5/37-38..........22v..........yk12(ya3/12)........2.lapsi
verppu...........kp3/28................23v.............yk4................1.lapsi
Nyu...............kp??/27................24v........yk5......................1.lapsi
Aadaz...........kp??/??.................21v...........yk1..................1.lapsi

Piinailijat:popcorn:

Nimimerkki..........dpo.......jännäpäivä
Millinkäinen......dpo6.......31.3.
Melody89.........dpo4.......20.3.
Caro...............dpo3........21.3.


Mukana menossa
-es-, Nemppis, Helluunen, Ruska-, Lindu, thewholestory, nepulis, PisaraSadetta, minssu, miuku9, Agnes, Haid89, Jonna_91, kurasaapas, Sachie, Dreamer2, Nelistin, maijac, -90, Ole luonani aina, Nenni88, Leva, nnela



Plussanneet




2011
mimmiih, hensq, Ippe89, petrra, Laretzki, Nomppeli, Zenpu, Hömelö, Epa-88, Kekkuvekku, Icy, Bubble89, Bela88, Lintsa, Princessa, Sanyo, SeInka, Poikka, Emby^, funny87, Kaarnikka, pampulainen87, Jaanel, minea_, mamiia, Mesikämmen, Vanilja 87, äippä-88, Johanna88

2012
KaisaKaisanen, nellinu, ttty, pikkumyy1, Annie24, neonroze, Iippari, Jnni, ikuinenkuumeilija, Maija-tyttö, Ain00, Hukkapiru, Vilmaliini, Amore, Naspula, AnnisK, Ruby 88, murkku, Henkari, nanna_, BDU, Mosmos, Pamsku, JeNski91, Niiu, AnnuLiisa, Punnabis, Taru_

TAMMIKUU
Skeggo
Supermassive
piupiuu
Mona Lisa
Hopeakissa

HELMIKUU
(Nyu)
josmu
icy
Miramei
(verppu)
Kyyneltenhymy
susupala

MAALISKUU
tipunen8
Minnah88
hensq



Plussanneiden oma ketju:
Kakskymppisistä toiveilijoista plussanneet 2013


Yritys-/raskausblogeja:

odotan. (Yritysblogi/lapsettomuus Grill)
haaveissa oma pieni (Odotusblogi Pamsku)
Onnenpotkuja odotellessa (Odotusblogi Lumihiutale92)
Ei niin yksinkertaista (Odotusblogi Taru_)
Se haaveiden taivaan kirkkain tähti (Odotusblogi Hopeakissa)
Rakkauden Melodiaa.. (Yritysblogi Melody89)
Elä unelmilla (Yritysblogi Millinkäinen)
Erilainen Päiväkirja (Yritysblogi Alexandra89)

Muutospyynnöt listaan:

Punaisella ja lihavoidulla.
Kun kiertopäiviä yli 60, eikä mitään kuulu, lisätään "mukana menossa" -listalle.

Kiitos! :flower:
 
Viimeksi muokattu:
Verppu: Pahoittelut :( Jaksamisia sinne! :hug:

Laurushka: Minä 24, mies 26 (kohta 27)

Grill: Helsingissä heilutaan täälläkin :)

ON: Sain tänään ekaa kertaa tässä kuussa :LOL: Ollut vähän kiireitä ja menkat ja kaikki. Yleensä ei näin pitkiä taukoja ole.. Paljon rennompi ja hyvä olo tuli :) Suosittelen muillekkin kyseistä toimintaa :ashamed: :D
 
Millinkäinen
Verppu pahoittelut :(

Mojito voimia jatkoon!

Iästä meillä mies on mua vajaan vuoden nuorempi :D eli vm 91 ku ite oon 90 ja kuumeilu lähti multa liikkeelle :)

Ja Pohjois-Karjalassa asustellaan :)
 
Hih kiitos laurushka kyllä sitä on toivottu jo kauan, järki pysyny matkassa tiettyyn pisteeseen asti, olisin jo yläastella ollut valmis ottamaan nyytin vastaan, mutta halusin koulutuksen ja sitä kautta varmistaa tulevaisuutta. Nyt elämän tilanne on niin mainio, että tästä puuttuu vaan se nyytti sylistä <3

Täälä vaikutellaan espoon suunnalla eli ihan ihmisten ilmoilla myöskin! :)

Omanapailua:
Huomen aamulla ajattelin ekan teron popsia naamaan, tajusin tossa ku pakettia pyörittelin kädessä, että siinä on vaan 14kpl noita pilsuja ja pitäisi 10pv syödä aamuin illoin... Riittääköhän se 7pv kun yritän nyt luottaa siihen, että tämmönen pikkuherättely riittäisi. En hirveästi tykkää lääkkeistä, mieluummin kääntyisin luontaistuote puolelle..

Plussa tuulia kaikille <3
 
  • Tykkää
Reactions: laurushka
Divinee nauroin kehotuksellesi melkein ääneen :D tottahan se on, on rento ja hyväntuulinen kun saa jotain hyvää ;)! pakko jakaa sen verran että edellinen suhteeni oli TOSI kuiva monta vuotta (ja kun on itse parhaassa iässään niin pakko sanoa että se v*tuttaa :D) mutta tämän unelmamiehen kanssa tulee tehtyä muutakin kuin pelkkää lisääntymistä ajatellen tarvitsisi ;)

Pks on tosi kiva paikka kyl asua mutta itselläni on toiveissa päästä tuohon yhteen naapurikuntaan kun koko suku on "maalta", ehkä sitten kun lisäännytään saan houkuteltua tuonne peltojen keskelle miehen! Hauska kuulla että on samanikäisiä ja samoilta suunnilta olevia kuumeilijoita! :)

täällä mahatuntemukset lisääntyy, pidän sormet ja varpaat ristissä, peukut pystyssä sekä melkein rukoilen että josko tärppäisi kun aivan varmasti hyödynnettiin ovis jos sellainen oli (en ole testaillut koskaan liuskoilla tms)
 
Mulla oli eilen aivan hirveetä mahakipua alamahassa ja sit iltapäivällä tuli ihan vähän jotain ruskehtavaa vuotoa, tänään ois kp 15 et en tiiä oliko sit ovis vai mitä, en oo ovista tikuttanu enkä aina bongaa sitä...
Lumi vois alkaa sulamaan jo pois ja kesä saapua! :)
Me ollaan keski-suomesta ja mies on pari vuotta vanhempi :)
 
Moikka kaikki!

Oon elelly aika hiljaiseloa, kun kouluhommat painanu pahasti päälle ja tää asia jäi taka-alalle. Oon kuitenkin kaikki sivut ja jutut aina lukenu, ja musta tuntuu hyvältä nähä aktiivisuuden lisääntyneen hurjasti! On kiva, kun on aina päässy lukeen kuulumisia kun tulee tarkastaan omat kp:t.

Erityisesti tsemppiä niille, joiden kohalle km sattu. Ei sitä pysty ulkopuolinen tietääkään, kuinka pahalta se kestäkin tuntuu. Runsaasti lohua ja onnea tulevaan <3

Mulla täällä ekaa kertaa yrityksen alun jälkeen kp:t menny tähän 32/30. Plussaa ei ole tullut, mutta viivan paikka löydetty. Vuodosta ei mitään tunnetta, kun tiiän aina millon tulee (endo-epäilys). Viikon päästä olis 3kk jonotuksen jälkeen munasarjaultra, mutta saa nyt nähä miten tässä asiat etenee.
 
Laurushka: Täällä kanssa ajatuksena muuttaa pois pk-seudulta, kun vauva syntyy. Tai siis jos syntyy :D Käännytystyö on jo tehty ja mies on suostunut.

Helena: Juu kyllä kyllä vm. -84 on ihan selkeesti kakskymppinen :D Tervetuloa!

Lilja: Sehän voi hyvinkin olla, että oviksesta johtuu. Itse aion tätä kiertoa tikuttaa, kun en muuten sitä ovista bongaa. Tietää ainakin millon ootellaan menkkoja alkavaksi jos ei muuta.
 
KAKSKYMPPISET TOIVEILIJAT



MAANANTAI 11.3.

Nimimerkki.........kp...................ikä.......yk...........toiveissa

Kp 31 ->


haaveilija93....kp90/28-29..........19v..........yk3(ya 10/-12).......1.lapsi
kinuzki............kp57/??.................22v............yk1...............1.lapsi
Ansku-89........kp50/31................23v.........yk2(ya1/13).......1.lapsi
MaailmaOnMeidän..kp48/28.........22v................yk9..............2.lapsi
Melody89........kp43/29-39(87).......23v..........yk8(ya2/12).....1.lapsi
pantera...........kp38/27-33...........20v.............yk7..............1.lapsi
Caro...............kp38/31-41............20v..........yk8(3/2012)...........1.lapsi
~Pähkinä........ kp37/28................21v...............yk1............1.lapsi
Nuttis.............kp32/29-30..............20v............yk7................1.lapsi

Kp 21-30


tarana.............kp30/26-28..........25v............yk12...............1.lapsi
Mojito...........kp30/35...............26v..........yk13(ya12/11).......1.lapsi
Iippari.............kp23/27-30................21v.............yk3..............2.lapsi
millinkäinen......kp22/25-40.........22v........yk12(ya4/12).........1.lapsi
Laurushka.........kp22/29............. 22v.......yk~3-6...........1.lapsi
Miwwi..............kp21/30-36..........22v.......yk2(10)(ya2/12)......1.lapsi

Kp 11->20


Henksuliini93...kp20/28-30.............19v..........yk9..............1.lapsi
sinsa..............kp17/30....................20v...........yk3.............1.lapsi
Helena2013.....kp16/30..................28v...........yk2.............1.lapsi
lilja. ...........kp15/30-33..................23v..............yk2............1.lapsi
Lauramom ......kp14/30-35...............19v.........yk4........... 2.lapsi
Anlii...............kp13/27-30(54).........23v........yk18(ya3/2011)......1.lapsi
Mamiksi.......... kp13/29..................21v.............yk10............1.lapsi
Alexandra89.....kp12/28-30..............23v........yk3.................1.lapsi

Kp 1-10


Grill................kp10/29-32...........22v........yk18(ya09/11)..........1.lapsi
Divinee............kp10/??............... 24v.............yk5...........1.lapsi
memsie...........kp6/37-38..........22v..........yk12(ya3/12)........2.lapsi
verppu...........kp4/28................23v.............yk4................1.lapsi
Nyu...............kp??/27................24v........yk5......................1.lapsi
Aadaz...........kp??/??.................21v...........yk1..................1.lapsi

Piinailijat:popcorn:

Nimimerkki..........dpo.......jännäpäivä
Millinkäinen......dpo7.......31.3.
Melody89.........dpo5.......20.3.
Caro...............dpo4........21.3.


Mukana menossa
-es-, Nemppis, Helluunen, Ruska-, Lindu, thewholestory, nepulis, PisaraSadetta, minssu, miuku9, Agnes, Haid89, Jonna_91, kurasaapas, Sachie, Dreamer2, Nelistin, maijac, -90, Ole luonani aina, Nenni88, Leva, nnela



Plussanneet




2011
mimmiih, hensq, Ippe89, petrra, Laretzki, Nomppeli, Zenpu, Hömelö, Epa-88, Kekkuvekku, Icy, Bubble89, Bela88, Lintsa, Princessa, Sanyo, SeInka, Poikka, Emby^, funny87, Kaarnikka, pampulainen87, Jaanel, minea_, mamiia, Mesikämmen, Vanilja 87, äippä-88, Johanna88

2012
KaisaKaisanen, nellinu, ttty, pikkumyy1, Annie24, neonroze, Iippari, Jnni, ikuinenkuumeilija, Maija-tyttö, Ain00, Hukkapiru, Vilmaliini, Amore, Naspula, AnnisK, Ruby 88, murkku, Henkari, nanna_, BDU, Mosmos, Pamsku, JeNski91, Niiu, AnnuLiisa, Punnabis, Taru_

TAMMIKUU
Skeggo
Supermassive
piupiuu
Mona Lisa
Hopeakissa

HELMIKUU
(Nyu)
josmu
icy
Miramei
(verppu)
Kyyneltenhymy
susupala

MAALISKUU
tipunen8
Minnah88
hensq



Plussanneiden oma ketju:
Kakskymppisistä toiveilijoista plussanneet 2013


Yritys-/raskausblogeja:

odotan. (Yritysblogi/lapsettomuus Grill)
haaveissa oma pieni (Odotusblogi Pamsku)
Onnenpotkuja odotellessa (Odotusblogi Lumihiutale92)
Ei niin yksinkertaista (Odotusblogi Taru_)
Se haaveiden taivaan kirkkain tähti (Odotusblogi Hopeakissa)
Rakkauden Melodiaa.. (Yritysblogi Melody89)
Elä unelmilla (Yritysblogi Millinkäinen)
Erilainen Päiväkirja (Yritysblogi Alexandra89)

Muutospyynnöt listaan:

Punaisella ja lihavoidulla.
Kun kiertopäiviä yli 60, eikä mitään kuulu, lisätään "mukana menossa" -listalle.

Kiitos! :flower:
 
Viimeksi muokattu:
Nyu
Pahoitellut Verppu :(. En voi kuvitellakaan miten pahalta sinusta tuntuu kun noin on käynyt jo kahdesti. :hug:

Vauvakuumeista oli puhetta ja oma "kuumeeni" on siitä epätavallinen, että en edes mitenkään erityisesti rakasta lapsia. Tottakai tykkään hurjasti muutamasta tutusta tenavasta ja lapset yleensä on jees-juttu (aika paha jos eivät olisi, kun kuitenkin se lastentarhanopettajan pätevyys on takataskussa :D), mutta ei mulla ole sellaista suurta yleismaailmallista lapsirakkautta mitä joillakin on. Tämä vauvan yrittäminen on saanut alkunsa järkeilystä. Itselläni on koulut käytynä ja työpaikka, mieheni opiskelee päivärahalla, valmistuu keväällä ja työllisyysnäkymät ovat hyvät. Oma asunto on ostettu, koirat totutettu tenaviin ja se pahin rellestyshinku on jo takana. Haaveilemme maisemanvaihdosta parin vuoden sisään ja haluaisin vauvan sitä ennen, kun tukiverkostot ovat kuitenkin vielä lähellä. Olen myös piinallisen tietoinen siitä, että kaikki eivät saa lapsia vaikka haluaisivatkin ja jo siitä syystä haluan yrittää vielä kun olen "nuori ja vetreä". Että ei ainakaan sitten vanhempana kaduta, että voi kun olisin yrittänyt nuorempana kun se olisi ehkä ollut helpompaa. Mitä pitemmälle tämä prosessi on mennyt, sitä enemmän se oikea vauvakuume on nostanut päätään. Varsinkin kun ehti olla jo hetken raskaana niin sitä kovemmalla vimmalla sitä lasta haluaa.

).(
Kiitos kaikille, jotka ovat ottaneet osaa tähän meidän kurjaan tilanteeseen. Nyt näyttää kuitenkin jo valoa tunnelin päässä, sillä vuotoni on loppunut ja eilen sain tehtyä aamuvirtsasta täysin negatiivisen raskaustestin, koettelemus on ohi ja odotan jo ovulaatiota :). Enpä olisi uskonut, että tulen ikinä olemaan näin onnellinen yhdestä viivasta testissä :D.


Tervetuloa uusille!
 
Täälläkin asutaan Espoossa ja haaveillaan muutosta maalle! Jonnekkin tunnin-pari ajomatkan päähän Helsingistä... Miehien iästäkin oli vissiin jotain kysytty, tuo täytti justiinsa 22, joten on mua 2v vanhempi :) Vaikka välillä pelleillään ku mitkäki kakarat ja sit taas ollaan niiiin aikuista... :LOL:

Täällä oli pitkästä aikaa ihana viikonloppu! Lauantaina käytiin ulkoilemassa Seurasaaressa koiran kera ja oli kivaa päästä ekaa kertaa jäille kävelemään! Eilen sitten olin pikkusiskon kanssa täpötäydessä Circuksessa kattomassa Robinia. Aika söötti se kyllä on! Mutta kyllä 5h jonotusta teki tehtävänsä, päivällä maha kipuili aika rajustikkin ja sama jatkui kotona. Jatkuva pikkunälkä, paljoa ei pysty kerralla syömään. Mutta se tärkein: EI TÄTIÄ! Mä en ymmärrä, miten en oo patistanu miestä tuomaan mulle töistä tullessaant testiä, mut jotenki oon saanu maltettua... Viikko sitten mietin, et testaan jos kp40 menee rikki. No, kohtahan se on jo ihan käsillä...
 
hei kaikki taas pitkästä aikaa. :)

pitäis varmaan lukea taas "sata" sivua tekstejä mut nyt just on sellainen olo etten jaksa lukea luen sitten kun taas jaksaa :)

Pahoitteluni niille joiden kohdalle km on sattunut.. sellaista ei toivo pahimmille vihollisekaan (jos sellaisia olisi). Voimahaleja :hug:

ON: Ovulaatio oli viime viikolla.. muutaman kerran vällyjen välissä oli tapahtumaakin mutta kun mieheni on ollut sairaana on se jäänyt sitten vähemmälle. tänään ihme jomotusta joka paikassa nyt särkee alaselkää ja sydön jyskyttää sataa. ihme touhua.. tämän oman henkisen hyvinvoinnin kanssa on jokapäiväistä kamppailua. Itkua tekis mieli tihrustaa koko ajan.
Nii ja koska miehellä on niin saakelisti stressiä (milloin mistäkin) UNOHTI soittaa polille :murr: joten tämän rouvas henkilön pinna saa venyä pitkäksi jotta ei räjähtäisi. Älkää nyt käsittäkö väärin rakastan miestäni mutta välillä hän osaa olla kunnon pässi. No lupasi soittaa sinne vielä tämän kuun puolella ja varaa uuden ajan purkin luovutukselle. jos sitten pääsisi vihdoin sinne aukiolotutkimukseen.

Tämän päivän vuodatuksen aiheena on (lapsettoman) rouvas henkilön turhautuminen. Kiitos ja anteeksi.

Plussatuulia jokaikiselle :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Mojito
Täälä keksitään raskaus oireita urakalla :D Tätit oletettavasti tämän päivän myöhässä. Väsyttää, rinnat edelleen arat, ei menkkakipuja, alavatsa kova ja kivasti pyöreä. Pukluttaa edelleen.. :)

Toivossa on hyvä elää. Vasta eka yk menossa ja tuntuu jo toivottomalta :/

Voimahalit kaikille uuteen kiertoon joutuneille ja km:n kokeneille :hug:
 
Nuttis toivotaan ettei näykkään punaisia ;)

Helena2013 mun mielestä oot kans ihan helposti parikymppisissä! Eli tervetuloa vaan tälläisen toisenkin uuden puolesta :D

Pantera: eikö se kuulukkin pitää sellainen pilke silmäkulmassa, itse en uskoisi välillä että alkaa miehellä olemaan jo lähemmäs sitä kolmenkympin rajapintaa kun ollaan niin pentuja kun häslätään keskenämme :)

Musta olisi ihana kasvattaa lapset jossain rauhassa, tietty esimerkiksi kerrostaloalueissa täällä on se kiva puoli että on ainakin pihalla aina kavereita, hoitopaikat lähellä yms mutta jotenkin pienemmillä paikoilla on ihana henki aina ja ei tarvitse olla ihan niin tarkka välttämättä että lapsi pysyy näkyvillä jos vaikka pihalla leikkii isompana ;) ja vielä isompana ei pääse niin helposti pahoille teille niinkuin isi ja äiti aikanaan ;)

keskenmenosta kun oli puhetta niin itse en pelkää uusia sillä nyt kun on sen rankan kestänyt niin tietää ainakin mitä odottaa jos niin käy, tiedän myös että minkä verran menee siitä toipumiseen fyysisesti ja henkisesti, ikävä jäi tietenkin mutta onneksi tiedän mihin sikiö on tuhkattu ja voin käydä vaikka kynttilän sytyttämässä <3 onneksi voi yrittää uudelleen :)

täällä odottaa kaapissa kaksi testiä varmaan keskiviikkona aamulla testataan malttamattomuuteni vuoksi ja sitten vasta kun toivottavasti ei kuukautisia näy! aaarg sormet ristissä toivon! :D
 

Yhteistyössä