Järkeilijä
Tilanne: minä, 38-v erikoislääkäri, eronnut 19 vuoden liitosta, kaksi poikaa.
Miestuttava 42-v ei vielä koulutusta, opiskelee puutarhuriksi ja on nyt toimeentulotuella, maalaa ja tekee taidetta, myöntänyt että rahasta on koko ajan tiukkaa. Ei ole koskaan asunut kenenkään kanssa, ei pitempiaikaisia suhteita, ei lapsia.
Muuten kiva mies, komeakin, mutta mua on alkanut häiritsemään hänen putkiajattelunsa. Hän pitää siis itseään taiteilijana ja uskoo moniin henkisiin asioihin. Ei siinä mitään, kukin uskoo tavallaan Mutta hän tuo koko ajan esille, kuinka minä olen akateeminen ja kuinka hänestä se jotenkin sulkee taiteellisuuden ja henkisyyden pois. En ihan ymmärrä tätä ajattelua, koska valokuvaan ja piirrän myös, mutta olen aika rationaalinen ihminen. Hänestä se on ilmeisesti jotenkin väärin ajateltu. Hän haluaisi, että kuvittelun voimalla rakastumme toisiimme ja tunnemme intohimoa. Minusta taas tunteet ovat fysiologiaa ja syntyvät jos ovat syntyäkseen.
Toinen asia, joka on alkanut häiritä on, että hän tavallaan arvostelee ja kommentoi pitkää liittoani tunteiden syntymisen valossa, vaikka hänellä itsellään on vain hyvin lyhyitä suhteita eikä mitään kokemusta pitkästä yhdessäolosta saatikka perhe-elämästä. Eikä lapsista. Hän mm. ajatteli, että kahdeksan- ja kymmenenvuotiaani pärjäävät hyvin pari yötä kahdestaan, kun lähtisin hänen kanssaan reissuun.
Kolmas asia on toimeentulo. Hän ajattelee, että yhteiskunta elättää ja tärkeintä on tehdä sitä missä on onnellinen. Hän haaveilee mm puudildojen valmistuksesta :,D Jos käymme kävelyllä ja pistäydymme kahvilla, joudun minä tarjoamaan tai sitten hän karhuaa kahvin hinnan minulta (jos minulla ei ole rahaa mukana), koska hän elää kädestä suuhun. En kaipaa mammonaa ja rikkauksia, mutta jotenkin ajattelen että jo aikuisen ihmisen pitäisi elättää itsensä.
Nyt ku kirjoitan näitä auki, vaikuttaa ilmeiseltä että olemme liian erilaisia ihmisiä toisillemme eikö suhteesta tulisi mitään. Ehkäpä sitä vaan haluaisi löytää rinnalleen sen rakkauden
Miestuttava 42-v ei vielä koulutusta, opiskelee puutarhuriksi ja on nyt toimeentulotuella, maalaa ja tekee taidetta, myöntänyt että rahasta on koko ajan tiukkaa. Ei ole koskaan asunut kenenkään kanssa, ei pitempiaikaisia suhteita, ei lapsia.
Muuten kiva mies, komeakin, mutta mua on alkanut häiritsemään hänen putkiajattelunsa. Hän pitää siis itseään taiteilijana ja uskoo moniin henkisiin asioihin. Ei siinä mitään, kukin uskoo tavallaan Mutta hän tuo koko ajan esille, kuinka minä olen akateeminen ja kuinka hänestä se jotenkin sulkee taiteellisuuden ja henkisyyden pois. En ihan ymmärrä tätä ajattelua, koska valokuvaan ja piirrän myös, mutta olen aika rationaalinen ihminen. Hänestä se on ilmeisesti jotenkin väärin ajateltu. Hän haluaisi, että kuvittelun voimalla rakastumme toisiimme ja tunnemme intohimoa. Minusta taas tunteet ovat fysiologiaa ja syntyvät jos ovat syntyäkseen.
Toinen asia, joka on alkanut häiritä on, että hän tavallaan arvostelee ja kommentoi pitkää liittoani tunteiden syntymisen valossa, vaikka hänellä itsellään on vain hyvin lyhyitä suhteita eikä mitään kokemusta pitkästä yhdessäolosta saatikka perhe-elämästä. Eikä lapsista. Hän mm. ajatteli, että kahdeksan- ja kymmenenvuotiaani pärjäävät hyvin pari yötä kahdestaan, kun lähtisin hänen kanssaan reissuun.
Kolmas asia on toimeentulo. Hän ajattelee, että yhteiskunta elättää ja tärkeintä on tehdä sitä missä on onnellinen. Hän haaveilee mm puudildojen valmistuksesta :,D Jos käymme kävelyllä ja pistäydymme kahvilla, joudun minä tarjoamaan tai sitten hän karhuaa kahvin hinnan minulta (jos minulla ei ole rahaa mukana), koska hän elää kädestä suuhun. En kaipaa mammonaa ja rikkauksia, mutta jotenkin ajattelen että jo aikuisen ihmisen pitäisi elättää itsensä.
Nyt ku kirjoitan näitä auki, vaikuttaa ilmeiseltä että olemme liian erilaisia ihmisiä toisillemme eikö suhteesta tulisi mitään. Ehkäpä sitä vaan haluaisi löytää rinnalleen sen rakkauden