❃ Kauan plussaa odottaneet (vuosi →) ❃

Heippa kaikille ja hyvää alkanutta vuotta! :)

Olen aktiivisempi tuolla hoitoketjussa, mutta ajattelin liittyä myös tänne kun tätä odottelua on kertynyt kohtalaisesti (reilut puolitoista vuotta, tuntuu noin kymmeneltä). Olen mennyt laskuissa sekaisin mikä yk on menossa, mutta ya siis 2015. Eli meillä esikoinen työn alla, minä 35v (ja siitä muuten aivan järjetön paniikkikriisi) ja mies 36v.

Minussa ei lääkärien mukaan mitään vikaa, miehen siittiöissä 0% nopeasti liikkuvia. Takana kaksi inssiä ja kolme ICSI-hoitoa, joista viimeisimmästä plussa, mutta todettiin valitettavasti kkm kaksi päivää ennen joulua. Että aika synkissä merkeissä meni nuo juhlapyhät...

Kohtu tyhjentyi vihdoin ja viimein viime viikon torstaina, ja nyt menossa välikierto ennen ensimmäistä pakastealkionsiirtoa helmikuussa. Tottakai yritetään tässäkin kuussa luomusti, vaikka mahdollisuudeksi raskautumiseen ilman hoitoja meille on annettu noin 1%. On se silti suurempi mahdollisuus kuin vaikkapa lotossa voittamiseen :ninja:
 
Tervetuloa @marrasmai !

Täällä kp1. Ei tullu mitenkään yllätyksenä. Tässä kierrossa sitten ensimmäinen lapsettomuushoitokäynti, jännittää :confused: Tällä hetkellä toivon että raskautuisin huhti-toukokuussa, niin kerkeisin opiskella jouluun asti. Jos oikeen tsemppaan niin voisin jopa valmistua :eek: Yritystaukoa ei kyllä silti uskalleta pitää vaikka nyt olisikin huonompi aika raskautua kuin keväällä, mutta on vauva meille siltikin tervetullut koska tahansa <3
 
  • Tykkää
Reactions: marrasmai
Huih, Täällä taas! Yritin lueskella mitä täällä on tapahtunut, mutta nyt ei taas muista enään mitään. Onnea niille jolle onni suotiin plussaa ja kihlajaisia ainakin, Ihanaa! :love:
Täällä ollut tasaisen paksua paskaa suorastaan, Viime menkat oli jouluna kas. Eli nyt mennään kp.9/26.
Jospa sen tän vuoden joulu yllätyksen saisi :oops:
Ihanaa alkanutta vuotta kaikille!:rolleyes:
 
En ole kirjoitellut, mutta nyt mietin pitäisikö testata vai olenko tulossa kipeäksi. Monena päivänä ollut ihan järkyttävä maku suussa joka ei irtoa edes hampaita pesemällä (ostin jopa uutta, väkevämpää hammastahnaa mutta ei :ROFLMAO::ROFLMAO:) ja jatkuvasti vähän huono olo, helpottaa kun napostelee kaikkea pientä vähän joka välissä.

Tässä kierrossa aika huonosti on peittoja heiluteltu, tärppi ois aaton tienoilta jos sellainen olisi.. Aika aikaiseen tulisi oireita jos olisi siitä kyse. En tiedä oviksesta varmuutta, en tikutellut. Onhan noita kaikkia pöpöjä liikkeellä vaikka kuinka. :confused: Kiertopäivästäkään ei ole nyt hajua.
 
  • Tykkää
Reactions: Yuna
@iitata itse oon miettinyt samaa tässä muutamat päivät, että olenko tulossa kipeäksi. Toisaalta nämä oireet voisi viitata myös erittäin (menkat juuri ennen joulua ja tein vielä ekoina kiertopäivinä negatiivisen rtestinkin :'D) epätodennäköiseen raskautumiseenkin. Nyt kyllä kurkku kipeä ja ääni matalalla, ettäh tämä taitaa olla syy outoihin olotiloihin. :D Eli pointtina, ainahan sitä voi vähän testailla. ;)

Kovasti odotan ovista. Tosin minun tuurillahan se plussa varmaan pärähtää tyyliin perjantaina, kun mies lähtee eri kaupunkiin viikonlopuksi. :ninja: jos en tikuttaisi, niin voisin luulla sen olleen illalla/aamulla kun kivisti. Eilen kyllä viivaa piirtyi, mutta oli aika heikko.
 
@marrasmai tervetuloa, oonki välillä käyny vilkuileen tuota hoitoketjua, pitkä ja kivinen taival teillä jo takana :(

Täällä kp1. Lääkäriaika kahden viikon päähän varattu.

@Yuna tsemppiä opiskeluihin ja lääkärikäyntiin! :)

@iitata kyllähän aatosta on jo hyvä tovi että ei muutako testiä jos siltä tuntuu :D

@ Nonsk hyvät tallettelut vaan etukäteen ja sit piinailemaan (y)
Miten saitte lääkärikäynnin kahen viikon päähän? :eek: Yksityiselle? Meillä sai vasta 3kk päähän kun syksyllä varasin :confused: Mutta kaks viikkoa siihenkin enää on eli mennään sit samoihin aikoihin!
 
Täällä kanssa kävi aika hyvä tuuri ajan saamisen kanssa... Kävin lokakuun lopulla yksityisellä gynellä tarkistamassa paikat + hakemassa lähetteen TAYS:iin. Ensikäyntiaika oli sitten joulukuun alussa. Että ei mennyt kuin se 1,5kk. Olin valmistautunut odottamaan sen kolme kuukautta.

Jaahas, täällä mennään nyt jossain dpo9:n paikkeilla...menkat pitäisi tulla viimeistään maanantaina, mutta pitää varmaan huomenna varmuudeksi testata ku illaksi on menoa mikä voi sisältää juominkeja, höm höm. Usko raskauteen pyöreä nolla.
 
Miten saitte lääkärikäynnin kahen viikon päähän? :eek: Yksityiselle? Meillä sai vasta 3kk päähän kun syksyllä varasin :confused: Mutta kaks viikkoa siihenkin enää on eli mennään sit samoihin aikoihin!
Nii meillähän ei oo vielä lähetettä minnekkään :( elokuussa ei gyne sitä vielä laittanu ja ite en hoksannu pyytää ku aattelin vaan niitä rakkulaisia munasarjoja. Nyt mennää sit lapsettomuuteen erikoistuneelle gynelle yksityiselle, simppatesti ainaki pitää heti ekana tutkia ku se mua vaivaa eniten. Yksityisellä tai julkisella. Että odotusta on vielä tiedossa.. :'(
 
Nii meillähän ei oo vielä lähetettä minnekkään :( elokuussa ei gyne sitä vielä laittanu ja ite en hoksannu pyytää ku aattelin vaan niitä rakkulaisia munasarjoja. Nyt mennää sit lapsettomuuteen erikoistuneelle gynelle yksityiselle, simppatesti ainaki pitää heti ekana tutkia ku se mua vaivaa eniten. Yksityisellä tai julkisella. Että odotusta on vielä tiedossa.. :'(
Okei no sitten :( Mä otin yhteyttä terveyskeskukseen elokuussa, multa oli sillon jo labrat otettu. Sen jälkeen käytiin juttelemassa lääkärille, joka antoi lähetteen, ja mies kävi laukeemassa purkkiin. Nyt sitten kahen viikon päästä aika vihdoin lapsettomuuslääkärille. Mutta et 5kk meni siitä kun sinne terveyskeskukseen alunperin soitin, ja mulla oli tosiaan sillon jo labrat tehty että en tiedä kauanko olis menny jos nekin ois pitäny vielä tehdä. Onhan tää tällästä odottelua koko vauvaprojekti, onneksi siihen on jo tottunu. :sleep:
 
En oo testannut mutta olot loppui kuin seinään. Katsellaan alkaako menkoista tulla merkkejä ja pitää käydä testikaupoilla mikäli ei.. En tiedä yhtään kuinka pitkä kierto olis kyseessä kun en siis tähän kiertoon letroillut :) Oishan tuolla kaapissa digitestejä mutta kun ei niitä raaski tuhlata :ROFLMAO: Jos saisi alkuviikolle viivyteltyä??
 
Päivittelen listat huomenissa. Onnittelut kihloista, ihanaa! ♡ :love:
Pakko oli tulla vaan tänne avautumaan.. oon nukkunu viime aikoina tosi kehnosti, nukahdan klo 23 jälkeen ja saatan pompata virkeänä kolmelta hereille..väsyttää siispä. Toissa yönä sain raskaustestiin kaksi selkeääkin selkeämpää viivaa, olin onnesta sekaisin :love: ..sitten heräsin ja kello oli 3:18, tiedätte varmasti miltä tuntui, se oli niin todellisen tuntuista.. :notworthy:
En ole tätä kiertoa seurannut millään muotoa ja seksiäkin on ollut vain pari kertaa viikossa. Eilen tuli ihan minimaalisesti verta pyyhkiessä ja pieniä menkkanippailuja on ollut silloin tällöin. Pari kertaa on myös tuntunu niinkun vatsaa kramppaisi tai siis sellainen möyrähdys ihan kun tulisi heti kiire :poop: mutta ei kuitenkaan ole tullu :D sekavaa,mutta siis menkkoja odotellessa..:coffee:
 
  • Tykkää
Reactions: Nonsk ja Yuna
Tämä ketju on tarkoitettu jo vähintään vuoden plussaa odottaneille vauvakuumeilijoille.

Tervetuloa mukaan, et ole yksin :)

Listalle muutamia perustietoja; monesko kiertopäivä nyt menossa/kuinka pitkä kierto normaalisti (esim. kp 10/32), monesko lapsi toiveissa ja milloin yritys on alkanut. Toivon että listaan muuttuvat/ilmoitettavat asiat laittaisitte punaisella korostaen niin huomaan ne varmasti :)





18.01.2017

✪ -tanjuska (22) | kp 72/26~143 | 1.lapsi | ya 1/-13

✪ Iitata (19) | kp 2/28 | 1.lapsi | ya 8/-14 (letrot)

✪ Nonsk | kp 29/32-33 | 1.lapsi | ya 9/-15

✪ Dino (24) | kp 15/27-29 | 1.lapsi | ya 6/-15

✪ Yuna (25) | kp 17/27 | 1. lapsi | ya 9/-15

✪ kunnon kinttaat (31) | kp 40/28-30 | 2.lapsi | ya 3/-15 (letrot 6/-16 alkaen)

Wolt (34) | kp 12/28 | 2.lapsi | ya 2/-15

Juliet86 (30) | kp 5/29-31 | yk 16 / ya 11/-15

Muruhaave (36) | kp 67/30 | 1.lapsi | ya 10/-15

susanmaaria (31) | kp 25/26 | 3.lapsi | ya 7/-15

tokoliina (30) | kp 99/25-31 | ya -15

kismett- | 3.lapsi | ya 7/-15

Jutska | 3.lapsi | ya -15

Josephina | 1.lapsi | Ya 1/-15 (km 1/-16 ja 5/-16)

valonkantaja (26) | kp 10/31 | 1.lapsi | ya 2/-14

marrasmai (35) | 1.lapsi | ya -15

Välli (25) | kp 25/30 | 2.lapsi | ya 8/-15 (3. inseminaatio Letro+Pregnyl+Lugesteron)

kiuski | kp 2/? | 1.lapsi | tjot 9/-15, ya 5/-16

Kinder_Kitty (24) | kp 5/36-39 | 1.lapsi | ya 01/-15

MMiHa | kp 6/? | 1.lapsi | ya 9/-15





Nonsk dpo 12
Yuna dpo 2
 
Viimeksi muokattu:
Ku kattoo tota listaa ni tajuu et onko siitä tosiaan jo niin "kauan" ku aloitettiin se yrittäminen. Kohta 2 vuotta :(

Jospa sitä gelejä kokeilis taas. Se eka ja ainut joka sit olikin km niin saattoi onnistua gelejen ansiosta silloin 2v sitten . Väliin kokeilin iherbiltä mut ne ei ollu niin hyviä. Se "toimiva" merkki oli semmoinen puna valkea purkki...bio jotain.
 
Tattadaa, dpo-1. Katsotaan miten käy talletteluiden. Kävin hätäpäissäni shoppailemassa samanlaisen yömekon kun mulla jo on mutta sopivamman, mutta saa nähdä tehoaako. :D

Oon mennyt vähän niiku Frendien kans samaa tahtia tän kihlautumisen kanssa. C&M meni kihloihin juuri kun lopetin niiden katsomisen ja lähdettiin reissuun ja sitten se tapahtui mullekin. Jossain toisessakin seuraamassani sarjassa taitaa olla kihlat ja raskaus ajankohtaisia. Ai miten niin on vähän toiveet korkealla? :ROFLMAO::LOL:

@Wolt käy aina välillä itselläkin mielessä että näinkös kauan tässä on jo matkaa menty. Kaikki keinot käyttöön vaan! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Wolt ja -dino-
Hei!
Voisin liittyä joukkoonne. Lähinnä olen pyörinyt tuolla lapsettomuuspuolella tätä nykyä. Ei enää henkisesti kykene noissa testiketjuissa oleen kun tuntuu että itse siellä on vaan ja pysyy ja muut tulee max.2kk pyörähtään. Tää olisi varmasti lähempänä sitä omaa tällä hetkellä. <3

Yritys siis aloitettu 8-2015 ja toista lasta tässä tehdään, eli sekundääri. Käytössä ollut matkan varrella Clomit, Terot, Letrot, Luget & Pregnyl. Kolmas inseminaatio tehty tänään. Tämän jälkeen luultavasti haluan hetken hengähtää ennen IVF. Tänään lääkäri tosin sanoi että voitais vielä 4 inssi koittaa meidän taustalla seuraavaan kiertoon. Eli olemme selittämättömiä, eka lapsi luomu.

Kaksi täysikokoista follia näkyi ja ovulaatio oli juuri alkanut aamulla kun simpat lähetettiin kohtuonteloon. Onko täällä muita hoidossa olevia?

Välli (25) | 2. lapsi | kp 12/30| ya 8.2015 | 3. inseminaatio Letro+Pregnyl+Lugesteron
 
Hei kaikille :) ..Olen pitänyt taukoa nyt kaikista vauva-aiheisista keskusteluista ym. kun tuntui että asiat eivät edenneet ja kaikki aiheeseen liittyvä stressasi. Päädyimme kuitenkin kovien kuukautiskipujeni takia muutama kuukausi sitten normilääkärille, josta sainkin heti lähetteen lapsettomuuspolille. Siellä testattiin että molempien hedelmällisyys oli kunnossa ja kaikki muutkin testit näyttivät hyvältä, mutta jostain kumman syystä munarakkulani eivät kehity tarpeeksi nopeasti. Nyt on ensimmäinen kierto menossa kun käytössä letrotsolit ja kohdun ultrassa näkyikin tiistaina kaksi(!) yhtä kehittynyttä munarakkulaa. Tänään ovistestikin näytti plussaa ja pystyn selvästi jopa tuntemaan munasarjani oikealla puolella. Peittoa heilutellaan nyt siis ahkerasti. Hitsi että toivon niin paljon että tämä tuottaisi tulosta vihdoin puolentoista vuoden odottelun jälkeen :love:
 
Tervetuloa teille uusille :---))

En oo uskaltanut käydä vielä rtestiä, ovistestiä vähän kastoin ja tuli haalea viiva. Normaalisti loppukierrosta ei näytä mitään. Halut on ihan hirrrvittävät makkarin puolella. Joko on myöhänen ovis tai sitten tosiaan JOTAIN MUUTA! Veikkaan kyllä myöhäistä ovista kun en tähän kiertoon letroja syönyt..
 
Tervetuloa uusille!

Onkos @iitata jo testaillut?

ON, täällä taitaapi huomenissa rapsahtaa vuoto päälle ihan aikataulun mukaan. Vähän harmi, mutta toisaalta oon myös ihan tyytyväinen että ainakin letroilla homma joten kuten toimii ja kierto lyheni entisestään, siitäkin huolimatta että folliultrassa oli aika pikkuiset kaverit siellä miettimässä ollakko vai eikö olla.
Seuraavat 2-3 kiertoa (toivon mukaan) pyöritetäänkin sitten pelkkien metformiinien voimalla (ja karppaamisen), maaliskuussa kontrolli niistä ja jos ei homma rullaa niin letrot takaisin peliin.
Näillä mennään. Toivon että ehtisin sinne mennessä saada vaikka viitisen kiloa irti itsestä, olisin silloin samoissa painoissa ku viimeksi raskauduin, hmm.... Vaikka kesken se silloin menikin. Toki tietty aikaisemminkin otetaan vastaan, heh.
 

Yhteistyössä