Kaveri on 26-vuotias eikä ole vielä saavuttanut mitään.

Oon itte ihan samassa elämäntilanteessa, paitsi täytän 28. Ja että jaksaa vituttaa, kun joka kerta äitiä nähdessäni se muistaa mainita, ketkä kaikki vanhat koulukaverit ovat jo saaneet lapsia ja miten monta ja yrittää vihjailla mulle, että voisin pitää niihin jotain yhteistä, vaikkei olla peruskoulun jälkeen oltu missään tekemisissä eikä yhtä ainutta yhdistävää tekijää löydy. Saa mut vain tuntemaan itseni epäonnistuneeksi eikä huvita puhua äidille sitä vähää omista asioista, mitä nyt. Mun kaikki tähänastiset suhteeni ovat olleet valitettavasti sellaisia, että lasten saaminen niihin ei todellakaan olisi ollut niiden lasten tai kenenkään muunkaan etu.

Ehkä kaverisi ei oo vaan kohdannut ketään semmoista miestä joka oikeasti kolahtaisi ja siksi vaikuttaa välinpitämättömältä? Eihän sitä nyt mistään samantekevistä jaksa innostua.

Se ei musta ainakaan ole mikään saavutus, että hankkiutuu suhteeseen ekan ihan ok miehen kanssa ja alkaa tehdä lapsia kun pitäähän sitä perhe perustaa ajoissa ja on sitten yh jo alle kolmekymppisenä ja lapset seilaa jo ihan pienenä kahden kodin väliä. Toki joku voi kohdata sen oikean jo hyvinkin nuorena, mutta ei näitä asioita oikein voi kiirehtiä. Lasten koti on kuitenkin vanhempien välinen parisuhde, joten itse aion varmistaa, että löydän minulle oikean miehen jotta suhteellamme olisi mahdollisimman hyvä ennuste kestää.

 

En puuttuisi asiaan.

Miten niin ei ole saavuttanut mitään? Onhan hänellä opiskelupaikka yliopistossa. Ehkäpä hän pitää elämästään juuri sellaisena, eikä kaipaa miestä nurkkiinsa tms. 26-vuotias ehtii tehdä vielä monia juttuja, kuten mennä naimisiin ja saada lapsia.

Mun sydänystäväni on kanssani samanikäinen (28v) ja on ollut 15-vuotiaasta samassa kaupassa töissä (hänellä on kyllä opiskeltu ammatti tämän lisäksi, muttei tee sen alan hommia). Osti oman kerrostalokaksion, mutta elelee sinkkuna eikä etsimällä etsi miestä, eikä se ole minusta mitenkään kummallista.

...aijuu, mun veli on muuten 30v ja asuu yksin omassa talossaan. Ei ole naista, eikä vielä sellaista kuulemma edes haluakaan (on kyllä ollut kihloissa muinoin). Tekee samoja hommia, kuin 18-vuotiaana ja on tyytyväinen elämäänsä.

 

Me emme voi määritellä toisen ihmisen hyvää elämää, sillä se mikä on sinun mielestäsi hyvää ei ole välttämättä kaverin mielestä.
Kysymus kuuluukin, onko ystäsi oikeasti onnellinen ja jos on niin miksi puuttua siihen?

 

Voisko porukka sitten rauhoittua ja olla haukkumatta ap. Ehkä saavuttaa on väärä sana, elämä ei ole kaikille saavuttamista vaan kokemuksia. Ymmärrän äidin huolen, ei ehkä osaa lähestyä tytärtään asiassa eikä tiedä tämän haluja tai onnellisuutta. Ehkä äiti pelkää että tytär herää liian myöhää huomaamaan ja haluamaan näitä joitakin asioita mitä täälläkin mainittu. Nuorihan 26v vielä on, mutta jos ei mitään kiinnostus vielä ole niin ehkä tuntuu osalta erikoiselta.Kyllä minäkin äitinä juttelisin ja kyselisin mitä tytär on ajatellut elämältään.

Ei tuossa vaan ole mitään järkeä. 26-vuotias nuori nainen, joka opiskelee. Siinä kuvassa ei ole mitään vikaa. En voi todellakaan ymmärtää mikä on ap:n tai äidin ongelma. Sillä heidän ongelmansa se on, jos 26-vuotiaana pitäisi olla jo perhe ja vakityö.

Ja mikä siinä on vikana, jos vaikka tämä nainen ei kelpuutakaan jokaista "kunnollista" miestä joka tulee vastaan? Ihan hämärää ajattelua. Joskus sitä vaan ei tapaa niitä tarpeeksi kiinnostavia ihmisiä, miksi pitäisi alkaa seurustelemaan jonkun kanssa sen takia, että ehkä ei löydäkään ketään viiden vuoden päästä. Ei jumalauta oikeasti.

Ap ongelma on että naisen äiti pyysi apua. Äiti saattaa ajatella hiukan vanhanaikaisesti noista asioista, tai itsellä jotain kokemuksia asiasta. Me kun elämme yleensä eri vuosikymmenillä kun kyseessä lapsi ja vanhemmat. Toisaalta äiti saattaa ajatella että tytär nojaa ehkä häneen liikaa vaikka taloudellisesti, emme tiedä sitä. Ehkä äiti haluaa tyttären miettivän elämäänsä ja sen suuntaa. Ehkä tytär sen tehnytkin, mutta äiti ei vain ole tietoinen lopputuloksesta.

Kyllä minunkin äiti ihmetteli että miten en tuon ikäisenä koskaan ollut vakityössä, kuten en ole vieläkään. Hän kun on aina nuoresta asti huolehtinut itsestään, ja luonnollisesti ymmärsin hänen näkökannan ja juttelimme asiasta.

 

Ei toisen elämään voi tuolla tavalla puuttua. Jokainen tekee omat valintansa. Ei ole pakko tehdä lapsia jos ei halua. Tai olla edes parisuhteessa.

 

Haha mitä paskaa. Olen itse 25, naimisissa tosin, mutta ap:n mielestä muuten epäilemättä täysi luuseri. Asun halvalla opiskelijakämpässä, olen menossa yliopistoon vasta syksyllä, omaisuutta ei ole kertynyt eikä lapsia ole todellakaan tulossa vielä moneen vuoteen.

Mutta kas kummaa kun elämä tuntuu mielyttävältä.

 

Voisko porukka sitten rauhoittua ja olla haukkumatta ap. Ehkä saavuttaa on väärä sana, elämä ei ole kaikille saavuttamista vaan kokemuksia. Ymmärrän äidin huolen, ei ehkä osaa lähestyä tytärtään asiassa eikä tiedä tämän haluja tai onnellisuutta. Ehkä äiti pelkää että tytär herää liian myöhää huomaamaan ja haluamaan näitä joitakin asioita mitä täälläkin mainittu. Nuorihan 26v vielä on, mutta jos ei mitään kiinnostus vielä ole niin ehkä tuntuu osalta erikoiselta.Kyllä minäkin äitinä juttelisin ja kyselisin mitä tytär on ajatellut elämältään.

Ei tuossa vaan ole mitään järkeä. 26-vuotias nuori nainen, joka opiskelee. Siinä kuvassa ei ole mitään vikaa. En voi todellakaan ymmärtää mikä on ap:n tai äidin ongelma. Sillä heidän ongelmansa se on, jos 26-vuotiaana pitäisi olla jo perhe ja vakityö.

Ja mikä siinä on vikana, jos vaikka tämä nainen ei kelpuutakaan jokaista "kunnollista" miestä joka tulee vastaan? Ihan hämärää ajattelua. Joskus sitä vaan ei tapaa niitä tarpeeksi kiinnostavia ihmisiä, miksi pitäisi alkaa seurustelemaan jonkun kanssa sen takia, että ehkä ei löydäkään ketään viiden vuoden päästä. Ei jumalauta oikeasti.

Ap ongelma on että naisen äiti pyysi apua. Äiti saattaa ajatella hiukan vanhanaikaisesti noista asioista, tai itsellä jotain kokemuksia asiasta. Me kun elämme yleensä eri vuosikymmenillä kun kyseessä lapsi ja vanhemmat. Toisaalta äiti saattaa ajatella että tytär nojaa ehkä häneen liikaa vaikka taloudellisesti, emme tiedä sitä. Ehkä äiti haluaa tyttären miettivän elämäänsä ja sen suuntaa. Ehkä tytär sen tehnytkin, mutta äiti ei vain ole tietoinen lopputuloksesta.

Kyllä minunkin äiti ihmetteli että miten en tuon ikäisenä koskaan ollut vakityössä, kuten en ole vieläkään. Hän kun on aina nuoresta asti huolehtinut itsestään, ja luonnollisesti ymmärsin hänen näkökannan ja juttelimme asiasta.

No mitähän opiskelija voi taloudelliselle tilanteelleen. Opintotuki ei paljoa auta, jos tulee yllättäviä menoja ja lainaa ei kaikki halua. Töissä voi käydä, mutta se on taas pois opintoihin käytettävästä ajasta. Monella on se kuvitelma, että opiskelija on ikiliikkuja, joka jaksaa käydä viikot luennoilla ja lukea ja viikonloput hymyssäsuin töissä. Ei se aina niin mene, varsinkin jos on tiukka vaihe menossa opinnoissa. Tai voi käydä, mutta sitten se on oma valinta, jos ei ehdi lukea tarpeeksi ja kurssit jää suorittamatta. Vapaa-aikaakin pitää olla, jopa opiskelijalla. Silloin ei ole rahaakaan ja pakko kysyä vanhemmilta.

 

Voi hyvää päivää

Mitä se toisen ihmisen elämäntyyli äidille ja ap:lle kuuluu? Mikä saa ihmiset kuvittelemaan, että jollakulla on oikeus painostaa toista elämään toisen oma elämä siten kuten painostaja haluaa? "Katos, kun mä elän just oikein, niin kyllä sunkin täytyy, muuten sua vanhempana kaduttaa, mä tiedän paremmin, koska mulla on jo kokemusta ja oon viisaampi" -asenneko tässä takana kurkkii? Melkoista ylenkatsetta toisen valintoja kohtaan.

 

Mutta johtaako tuollainen elämä mihinkään? Kun on sanonut, että ei jaksa miettiä noita asioita vielä, mutta ehkä joskus haluaisi perheen ja miehen. Silti mikään ei kelpaa. Tässä vaiheessa vielä olisi hyviä miehiäkin tarjolla, mutta ei käy, muutaman vuoden päästä voikin sitten olla, että niitä ei ole enää vapaana. On fiksu ja nätti, mutta niin huoleton, kuin 18-vuotias tyttönen vielä. Joskus olisi hyvä ajatella pidemmällekkin kuin viikon päähän.

No kukas tän neitosen elättää, hän itse ilmeisesti. Jos on perheensä elätettävänä niin silloin voisi vähän huolestua.

 

Mutta johtaako tuollainen elämä mihinkään? Kun on sanonut, että ei jaksa miettiä noita asioita vielä, mutta ehkä joskus haluaisi perheen ja miehen. Silti mikään ei kelpaa. Tässä vaiheessa vielä olisi hyviä miehiäkin tarjolla, mutta ei käy, muutaman vuoden päästä voikin sitten olla, että niitä ei ole enää vapaana. On fiksu ja nätti, mutta niin huoleton, kuin 18-vuotias tyttönen vielä. Joskus olisi hyvä ajatella pidemmällekkin kuin viikon päähän.

26-vuotias on vielä todella nuori naimisiin ja perheen perustamiseen, päälle kolmekympin voi noita asioita alkaa ajattelemaan.

 

No kyllä mun mielestä saa "puuttua" tuossa tilanteessa. Fakta on, että tuon ikäinen ei voi vielä tietää varmaksi, että haluaako perheen. Usein se tuntuu tuossa iässä, että ei halua, mutta vanhempana mieli muuttuu. Sitten se onkin vähän hankalampi homma.

 

No kyllä mun mielestä saa "puuttua" tuossa tilanteessa. Fakta on, että tuon ikäinen ei voi vielä tietää varmaksi, että haluaako perheen. Usein se tuntuu tuossa iässä, että ei halua, mutta vanhempana mieli muuttuu. Sitten se onkin vähän hankalampi homma.

Ai miten se on hankala homma?

 

Kuullostaa ihan mun tyttäreltä Tosin tytöllä on jo yksi ammattitutkinto hankittuna ja täyttää vasta 24 v. Kaupungilla luuhailun määrää en tiedä, mutta kesällä oli 2 viikkoa Japanissa ja joulun aikaan 5 viikkoa Meksikossa. Mielenkiinnolla odotan, mihin seuraavaksi pörähtää.

 

Toinen on vasta 26 v ja tässä puhutaan niinkun pitäisi olla kaikki jo saavutettuna. Ja mitkä on ne saavutuksen mittarit? Työ, 2 lasta (mielellään tyttö ja poika), koira, omakotitalo, mies ja farmariauto. Jos kaverilla ei ole oikeasti mitään hätää niin antaisin elää hänen omaa elämäänsä ihan rauhassa. Tuskin se ainakaan puuttumalla menee äidin ja kaverin toivomaan suuntaan.

 

ei mullakaan oo vielä muuta saavutettua kun lapsi siis. ja ONNEKS ei ensimmäistäkään noin junttia "kaveria"!!!!!!

 

Mutta johtaako tuollainen elämä mihinkään?

Ihan varmasti johtaa. Kuolemaan, niin kuin meillä jokaisella.

Vitsi on siinä, että kukaan ei voi elää toisen puolesta ja jokaisen on saatava tehdä itse omat virheensä. Vaikka ystäväsi elämä menee sinusta "hukkaan", niin se menee todellisuudessa ihan tasan yhtä "hukkaan" kuin kaikilla muillakin maapallon ihmisillä. Mielekkyys elämään syntyy siitä, miten itse elämänsä kokee. Jos ystäväsi kokee elämänsä mielekkääksi, niin se riittää. Jos hän ei ole tyytyväinen, niin ainoastaan hän itse voi muuttaa asioiden tilaa.

 

Mutta johtaako tuollainen elämä mihinkään? Kun on sanonut, että ei jaksa miettiä noita asioita vielä, mutta ehkä joskus haluaisi perheen ja miehen. Silti mikään ei kelpaa. Tässä vaiheessa vielä olisi hyviä miehiäkin tarjolla, mutta ei käy, muutaman vuoden päästä voikin sitten olla, että niitä ei ole enää vapaana. On fiksu ja nätti, mutta niin huoleton, kuin 18-vuotias tyttönen vielä. Joskus olisi hyvä ajatella pidemmällekkin kuin viikon päähän.

mun monella ystävällä on opiskelut ja työtkin vielä kesken ja ollaan jo 30-vuoden paremmalla puolella

:heart:
ja ne on kaikki sinkkuja ja elää omia elämiään , ei perhettä , ei miestä ja opiskelee , mutta kyse ei ole siitä ettei haluaisi "elämän olevan vakaata" mutta kun ei ole löytynyt sitä oikeaa , joten jatkaa opiskeluja

itsellä yksi lapsi kaksi ja puoli vuotta , olen naimisissa ja omakotitalo, mutta en voisi kuvitella että itselläni olisi ollut 26 vuotiaana vielä lapsia ja varsinkaan kahta!

kaikki elää tavoillaan ja kaikki ihmiset on erilaisia ONNEKSI!

 

Voi jessus...! Hänen elämässänsä ei ole mitään vikaa! Jos äitinsä on tyttärelleen kuvitellut tietynkaltaisen elämän, se on kyllä hänen ongelmansa...

Ja "saavuttaa"...ounou...

 

Ihan varmasti johtaa. Kuolemaan, niin kuin meillä jokaisella.

Vitsi on siinä, että kukaan ei voi elää toisen puolesta ja jokaisen on saatava tehdä itse omat virheensä. Vaikka ystäväsi elämä menee sinusta "hukkaan", niin se menee todellisuudessa ihan tasan yhtä "hukkaan" kuin kaikilla muillakin maapallon ihmisillä. Mielekkyys elämään syntyy siitä, miten itse elämänsä kokee. Jos ystäväsi kokee elämänsä mielekkääksi, niin se riittää. Jos hän ei ole tyytyväinen, niin ainoastaan hän itse voi muuttaa asioiden tilaa.

Peesi tähän. Ja mun mielestä lapsia ei pidä hankkia sen vuoksi, että EHKÄ 10 vuoden päästä haluaisi lapsia. Kyllä lapsen pitää olla haluttu ja toivottu jo syntymästään lähtien.

 

No kyllä mun mielestä saa "puuttua" tuossa tilanteessa. Fakta on, että tuon ikäinen ei voi vielä tietää varmaksi, että haluaako perheen. Usein se tuntuu tuossa iässä, että ei halua, mutta vanhempana mieli muuttuu. Sitten se onkin vähän hankalampi homma.

On se kiva kun maailma on pullollaan näitä toisten elämän paremmin tietäjiä, joilla riittää intoa ja aikaa opastaa tyhmiä ja tietämättömiä valaistuksen tielle

"Mun tapa=oikea tapa" ja "Olkaas hiljaa kun viisaampanne puhuu"

 

Minä täytin 38v, enkä ole ap:n näkökulmasta saanu kans vielä mitään aikaan.
Niin no yhden lapsen, mutta seurustelut ei kiinnosta ja valmistuminenkin on vasta edessä.. ja sekin vaan ihan amiksesta.
Voi voi.. en ole elänyt... :|

 

Ei ole kenenkään asia puuttua toisen elämään. "Rohkaisu" olisi vaan surkea tekosyy päänaukomiselle ja nokan tunkemiselle toisten asioihin.

 

Itse olen 25-vuotias, työtön, rahaton ja vailla opiskelupaikkaa. Olen onnellinen.

 

Anteeksi vain, mutta mitä hemmettiä kenellekään kuuluu miten aikuinen ihminen haluaa elää elämäänsä niin kauan kuin ei vahingoita muita? Ja mikä antaa sinulle oikeuden määritellä millaiset asiat ovat "saavutuksia" ja millaiset eivät? Tai oikeuden arvostella sitä kuka on saavuttanut jotain ja kuka ei? Ihan vain sulle tiedoksi, että en minä näe avioliittoa, lapsia tai edes työpaikkaa jonain erityisinä saavutuksina, eivätkä ne ole sellaisia asioita, joita jokaisen pitää saada ollakseen jonkin arvoinen tai ollakseen saavuttanut jotain.

 

Aivot kehittyvät aikuisen aivoiksi 25-vuotiaana. 26-vuotias on olut aikuinen vasta vuoden. Ei oo mikään kiire vielä. Onhan hän sentään koulussa! Eri asia olisi, jos norkoilisi lapsuudenkotinsa nurkissa tekemättä mitään.