**Keskenmenon jälkeen kuumeilevat**Talvella 2012-2013**

Onnea taru ja taike plussista! Taru, myös mä plussasin jo 3+4 ja ainakin vielä tietääkseni kaikki ok. :) Mutta aika tuntuu matelevan entisestään, nämä alun rv:t ei kulu ollenkaan kun plussakin tuli vielä sen verran aikaisin...

Nyt hienosti alkaneesta plussa-aallosta vaan huimasti lisää plussia tähän pinoon!!!! Katsoin tuosta listasta että viime vuonna on ollut pari sellaista kuukautta joissa plussia tullut erityisen paljon!
 
  • Tykkää
Reactions: Taike80
Valitettavasti joudun kirjoittamaan ekan viestini tähän ketjuun, mutta omalla tavallaan helpottavaa tietää etten ole tilanteen tai asian kanssa yksin.

Eli siis kkm takana tämän kuun alkupuolella (7.3 alkanut tyhjennysvuoto), raskaustesti näyttänyt negaa torstaina, jolloin ekaa kertaa testasin ja sillä oletuksella mennään, että kierto on pysynyt edelleen siistinä, säännöllisenä ja yhteistyökykyisenä ja on 28 päivää. Nyt siis kp? 16/28.
Vatsassa tosin tuntunut jo viikon epämääräisiä juilimisia ja muita nippailuja, joten mielenkiinnolla odotellaan tärppääkö heti vai myöhemmin kun ovulaatiosta ei ole tuon taivaallista hajua.. No, ehkäpä meidän esikoinen ilmoittelee tulostaan muutaman viikon sisällä, vai onko täysin toiveajattelua?

Vielä ei siis turvauduta ovulaatiotikkuihin tai muihinkaan vaan pidetään lähinnä hauskaa ja toivotaan että tärppää nopeasti ja että pieni pysyy elossa loppuun saakka. En vielä uskalla enkä halua ajatella sitä mahdollisuutta, ettei plussattaisikaan yrittämisestä huolimatta..
 
miss_piggy
Onko teillä plussanneilla ollut siis ihan selkeät ovikset km:n jälkeen? Mulla ei ole ollut, joten en tiedä ovuloinko tässä kierrossa ollenkaan...Pupuilutkin on nyt ollu tyyliin kerran viikko...Jotenki haluaisin että tulis ees menkat niin pääsis sitä ovista metsästeleen, tänään otin viimeisen terolutin, kun koitan niillä käynnistää kierrot :(
 
***Keskenmenon jälkeen kuumeilevat***

Sunnuntai 24.3.2013

HAAVEISSA ESIKOINEN

Hanttuliini84_____KM 10/12________________________KP 13/34
Miwwi_____KM 5/12, KM 9/12, KM 1/13_______________KP 34/30-36
Pölö-______KM 1/13_____________________________ KP 3/27-30
Equus___27v____KKM 1/13________________________KP 18/24-31
Taru81_________TM12/12_________________________KP 26/25-31
miss_piggy__31v___KKM 02/12______________________KP 30/?
verppu__23v____KM 12/12, 3/13____________________KP 18/28
Fujin___________KKM 03/13_______________________KP 16/28

HAAVEISSA TOINEN

Kenya__KM 5/11,Kesk.kehitysh.vuoksi 10/11,KU 9/12_____KP ?/?
kanella___KKM 5/08,KKM 3/11,KKM+TM 12/11,TM 10/12___KP 38/28
prinsessat__25v___TM 07/12,KKM 11/12_______________KP 30
MiNalo___28v___KKM 6/11,KKM 3/12,KM 11/12__________KP 7/30-32
Taike80_________KKM 1/11_________________________KP 34/26-29
Alien_1________KKM10/12, KM02/13__________________KP 7/28-31
Niiskunenä__27v____KM 3/13________________________Kp ?/25-28

HAAVEISSA KOLMAS

Pikkusukka___35v____KKM 1/13______________________KP 15/26
sydänx3___25v____KKM 1/13________________________KP ?/?
Miirabell_________KKM 1/13 (rv 17+)___________________KP 23/28
Piki80____KKM 1/13 (KU/KM 11/08)____________________kp 23/?

HAAVEISSA NELJÄS

Alexa__40v__KM -93 ja -96,TM 6/06,KM 10/12_______________KP 7
dyddö_29v_KM 5/05,9/06,1/07,11/09,enkelityttö1/11,KM1/12,9/12__KP 27/28-35

HAAVEISSA VIIDES

carolina30+____KM 06/09,TM 03/12____________________KP 5/28-30
zannukka_____KKM 10/12, KKM 2/13___________________KP 18/25-26

HAAVEISSA KUUDES

mamuska7__39v___viim.KM(ku)9/12_____________________KP 28/28

HAAVEISSA SEITSEMÄS

suurperheen mamma___32v___KKM 12/12________________KP 19/30

***PIINAILIJAT***:popcorn:

Mamuska7 Dpo11



:heart: :heart: PLUSSANNEET 2012 :heart: :heart:

Tammikuu: Koski, adora, Riikka90, _Lumi_, Fantteli
Helmikuu: Unelma kolme, Micaela, Johnu, Idylli?
Maaliskuu: Nellielli, Ipna, rontti1, Missa-76, Daizy06, Jenksula
Huhtikuu: mame31, malttamaton, Wandii, tiiru, vaavimasu, meadow, Lynette, Suerte, m1n1
Toukokuu: zoobles, *kenguru*, adora, Aniit, diiselikissa, Pink89, Sirel, Toivotonko
Kesäkuu: Tuuliannaliina, Neiti-81, Sanniz, cannes, mamiksi monelle, kodehu, heidukka, Jiiii, Suikkis, Missa-76
Heinäkuu: kwaidan, Whisky Peat
Elokuu: Naneni, Sussu -72, Hanne_, tiinelli, Mimmiel
Syyskuu: Quu, mumina, Scarleth, P12
Lokakuu: Emppuli83, kultakimpale2, iitu85, Lilleri82, heisu81, Haaveissani, Tanita, piuu, Lapinmaria, Tartsu74, tillukas, Taivaanrannan maalari
Marraskuu: Mosmos, Simpu83
Joulukuu: EVO, KattiKoo, Pintsu, Nöhvi1, lauru, hanja

:heart: :heart: PLUSSANNEET 2013 :heart: :heart:

Tammikuu: Miima81, suhveli, zapata, rupeltaja, Marsilio, rakkaudesta äiti, Essence
Helmikuu: Marlin, Miramei
Maaliskuu: Stellini, p.ö.m.p.p.i.s

Linkki odotuspuolelle siirtyneisiin:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2244328-keskenmenon-jalkeen-plussanneet-kevaalla-2013-a/


TAUSTALLA/KATEISSA:

kokkeli
puskajussi
Mirrimami
Naapurin tyttö
Tulkinnanvarainen
nelikko82
Pippari
*tinakenkätyttö*
Hemu2
Bambini
Maame
Eleonoora86


Lyhenteitä:
KM = (spontaani) keskenmeno
KKM = keskeytynyt keskenmeno
KU = kohdunulkoinen raskaus
TM = tuulimunaraskaus
KEM = kemiallinen raskaus
KP ?/? = meneillään oleva kiertopäivä/keskimäärin kierron pituus
dpo = Days Past Ovulation (päiviä ovulaation jälkeen), dpo -1 = ovisplussapäivä, dpo 0 = ovulaatiopäivä, dpo 1 = ensimmäinen ovulaation jälkeinen päivä


Päivityspyynnöt punaisella kiitos! :wave:
 
Viimeksi muokattu:
Onnea plussanneille! Uusia tulokkaitakin on tänne "joutunut", tervetuloa purkamaan tunteita saman kokeneiden joukkoon.

Viime perjantaina kävin gynellä ja pistoshoito sieltä tuli. Samoin ohje syödä disperin 50mg kerta päivään aina mahdollisen raskauden 1. ultraan asti. Hieman hiki nousi otsalle noista pistoksista kun olen jonkin verran neulakammoinen mut ei tuo kovin hankalaa ole eikä satukaan pahasti. Hieman mietityttää myös tämä kustannuspuoli näissä yksityisissä hoidoissa, mutta mies tekee pitkää päivää ja ajatus on pistellä vain yksi kierto jos ei limakalvo näillä paksuunnu. Eka 8pv kuuri oli 102e ja siihen tietty gynekäynnit päälle. Tuolla lääkkeellähän kiihdytetään myös munarakkuloiden kasvua joten mielessä kävi entäs jos sieltä tuliskin useampi... Mutta hetken asiaa sulateltuani totesin et kyllä kahdenkin kanssa jotenkin pärjättäisiin. Meillähän ei tukiverkostoa asuinkaupungissa ole kun sukulaiset asuu kaukana, sit olisi vaan keksittävä keinot. Mutta ensi keskiviikkona on seurantaultra jossa tsekataan limisen ja munarakkuloiden tilanne. Munasolu irrotellaan sitten omalla pistoksella kun on oikea hetki (siinä on kuulemma paksumpi neula, hui). Katsellaan miten homma etenee. Kävin perjantaina tuulettumassa kavereiden kanssa Adam Lambertin konsertissa ja hieman juteltiin myös tästä tilanteestamme ja hoidoista, he ovatkin ainoita jotka ovat kaikesta perillä. Teki ihan hyvää vaikkakin rankka reissu oli :) Nyt väsymystä tasoittelemaan, miehen pääsiäisloma alkaa jo keskiviikkona, sit ehtii nukkuakin!


Tuosta ovulaatiosta vielä, tämän viimeisimmän km:n jälkeen tuli ovis suht normaalisti 2vk 1pv:n jälkeen. Lokakuisen kkm:n jälkeistä ovulaatiota en seuraillut joten siitä ei hajua, se oli muutenkin rankempi keikka...
 
Onnea plussanneille!!! :)

Tääklä ei mitään uutta.. odottelen keskiviikkoa kun pääsee labrassa käymään. Saisi sitten alkaa uudestaan yrittämään. :) mitään en testannut mutta tuossa noin viikko sitten saattoi olla ovis.kovasti oli haluja ja munasarjojen kohdaalla jomotti, en kuitenkaan testannut kun tuntui turhalta.

Asioista poiketen täällä on karppaus tuottanut tulosta ja viikossa tippunut melkein 2 kg :D ja nyt kun olen tuota karppaus.info foorumia lukenut, niin siellä naisia joilla on pco ja karppauksen avulla tulleet raskaaksi. En kovin tarkasti niitä lukenut mutta jos joitain kiinnostaa kannattaa käydä lukemassa. Sitten kun plussaan, aijon ottaa taas hiilareita enemmän ruokavalioon. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Taike80
Onnittelut plussanneille!! :heart: Mahtavaa!

Uusille, toivottavasti ette joudu olemaan pitkään täällä. :hug:

Itse käsittelen osin vielä keskenmenoani, joten en oikein tiedä mitä sanoa.
Vieläkin ihmettelen: miksi näin tapahtui? teinkö jotain väärin? onko vika minussa?
Osa minusta sanoo että näin nyt vaan tapahtui, ei voi mitään, mutta osa vielä miettii syitä. Varmaan tulee olemaan aina mielessä asia vaikka elämä jatkuu.
Toivon voimia ja jaksamista kaikille. :hug:

Itselläni on menkkojen puolesta se tilanne että huomenna pitäisi alkaa, ellei ole tärpännyt.
Sitä aiemmin mietin maltanko olla testaamatta, ja niinhän siinä kävi että kauppareissulla ostin pregcheckin tikkuja muutaman. :LOL:
Testasin eilen, eikä tullut kuin varmistus viiva.
Tänään tikku oli punaisempi, mutta ei vieläkään kuin se pelkkä varmistusviiva.
Mutta eihän tuo Pregcheck ole niin herkkä, että välttämättä edes tulisi sitä haamuakaan vielä.
Varsinkaan, kun en ole täysin varma onko mulla kierto sekaisin nyt sit kuitenkin.
Mutta epäilen että ei ole tässä kierrossa ainakaan tärpännyt.
Huomista odotellessa.
 
  • Tykkää
Reactions: Taike80
miss_piggy
Miss_piggy, tuosta oviksesta, mulla kp 14 tuli kunnon ovislimat, mutta ovistestissä ei ollut edes haaleaa viivaa. Kp 9 tuli ovistestiin haalea viiva, muttei limoja. Selkeää ovista en siis huomannut mutta raskaaksi tulin silti...
Olipa kiva lukea tollanenki kokemus, mulla ku on ollu kaikenmaailman nippailuja tässä pitkin kiertoa, mutta ei mitään havaintoa ovulaatiosta ainakaan tikkujen perusteella :D
 
miss_piggy
Niin juu, täälläkin paino on nyt jotain 69,7kg. En oo ollu täyskarpilla, vaan olen vähän pitäny kuitenki hiilareitakin mukana ruokavaliossa. Välillä sitte tiukempia päiviä :) Eli paino tippunut tässä 2-3 viikon aikana noin 3kg.
 
Okei mä olen nyt ihan ulalla. Siis tyhjennysvuoto alkanut 7.3, kestänyt menkkojen verran, joskin miljoona kertaa kivuliaampana ja raskaustavaralla höystettynä. Ultrassa en sen jälkeen käynyt, mutta kaiken logiikan ja tavaran määrästä päätellen tyhjää on. Torstaina eli 14 päivää vuodon alkamisen jälkeen raskaustesti näytti negatiivista. Selkeää, puhdasta negatiivista. Peittoja on heiluteltu ahkerasti koko ajan ja tänään kun edellisistä "menkoista" aikaa on kulunut 17 päivää mulla alkoi menkat. Ei mitkään runsaat menkat, mutta ihan selkeästi verta.
Muutaman päivän on tuntunut enteileviä menkkakipuja, mutta siis mitä ihmettä tää on? Onko kenelläkään muulla alkanut menkat näin nopeasti edellisten jälkeen?
 
Alien_1: Pidetään peukkuja että noi piikitykset ja disperiini tepsiis! :) Kovin kallistahan tuollainen on, mutta joitain asioita ei voi mitata rahassa. Hieman ärsyttää toi julkinen puoli, kun tavallaan vaatii sen kolmannen keskenmenon ennenkuin kiinnostaa.. :( Tosi kivaa et oot päässy pitään tyttöjen iltaa! Itsekin kaipaisin jotain tuollaista :)

Lexie: Itsensä syytteleminen on ihan turhaa. Nämä on kuitenkin pitemmän päälle asioita joille ei voi mitään. Raaka totuus on että sen 10-15 % menee kesken. Ja ikävä kyllä kun noita odottavienkin listoja katsoo niin 10 % heistä on tippunut pois. Itseäsi syyttämällä pahennat vain omaa oloasi, ihan turhaan. Kaikkeen ei ole aina syyllistä, ihmiset on nykypäivänä opetettu etsimään vain syyllisiä. Itsekin alkuun syyttelin vain itseäni, mutta olen jo todennut, etten voi asialle mitään. En voi kuin muistaa vitamiinipillerit ja koittaa elää normaalia elämää :). Olisitko muuten halunnut listoille? Vai laitonko sut seuraajiin?

Fujin: Kroppa voi olla pahastikin sekaisin KKM:n jälkeen. Joillain oli myös kokemuksia ettei aivan kaikki ollut lähtenyt vuodon mukana vaan on sitten jouduttu jälkeenpäin kaavintaan. En halua sua nyt pelotella, koska useimmilla tuollainen menkkojen aikaisemmin alkaminen on ollut ihan normaalia.. Eikös Miss_piggykin kertonut 17kp:nä tulleen jotain?


ON: Ei oo mitään.. Jotenkin niin outoa kun ne menkat alkoki jo perjantaina.. Mä kuvittelin et joudun viikonlopun piinailla.. Mälsää :D Ens viikon lopussa saakin jo aloittaa tikuttelua, mä ajattelin ottaa noi ovistikut käyttöö, se kierto tikkujen kanssa oli niin mukava.. Ukkoki sano että olin sillon paljon vähemmän stressaantunut kun en miettiny koko aikaa et olikohan se ovis vai ei :D
 
Viimeksi muokattu:
Okei mun suhde luontoäitiin on kyllä pahasti karikolla jos kaiken sen kivun, hien, epätoivon ja nyrkin kokoisten hyytymien synnyttelyn jälkeen tuolla on vielä jotain rojua jäljellä.

Pitänee odotella nyt sitten pari päivää ja katsoa onko vain jotain epämääräistä muka-menkkailua vai pitääkö soitella jonnekin ja käydä tsekkaamassa tilanne.

Ps. Ihanaa Pölö- kun vastasit näin nopeasti!
 
Fujin: Tiedän tunteen kun oman kroppansa kanssa meinaa tulla hulluksi eikä tiedä mitä pitäisi tehdä. Onko sulla mitään jälkitarkastusta tulossa? Vai puhuivatko mitään silloin kun antoivat lääkkeet? Täs justiin katselin että mehän oltiin samassa pinossa. Kurjuus kun ihmisiä koetellaan niin, tuli niin paha olo lueskellessa sun kertomusta :hug:
Mutta voin kertoo että ajan kans tulee mielikin paremmaksi ja vielä meille kaikille ne nyytit tulee syliin kun sen aika on :)
 
Pölö-: Kuulemma se negatiivinen raskaustesti ja yhdet kuukautiset riittää.. Puhuivat kyllä paljon silloin kun antoivat lääkkeet ja antoivat mukaan myös kasan papereita (jotka mies toki tunnollisesti luki, itse en pystynyt). No, niissä papereissa luki se, jonka jo tiesinkin eli että raskaustestin pitää näyttää negaa (check) ja olla yhdet kuukautiset (check?) ennenkuin yritetään uudestaan.

Mulla oli jo muutaman päivän niin naurettavan toiveikas olo, että nää menkat on kuin isku vasten kasvoja.

Mä en ees tajunnut että oltiin samassa pinossa... Sääli, että molemmat kirjoitellaan nyt täällä. Jotenkin en vain voi käsittää. Tän tilanteen ehkä vielä vois käsittää jos kaverit ei sais vauvoja ja kasvattelis mahaansa. Serkkukin iloisesti ilmoitti (toki autuaan tietämättömänä meidän tilanteesta) odottavansa vauvaa - vahingossa, tottakai! Tuntui niin pahalta, etenkin kun nyt jatkuvasti valittaa sitä ettei voi juoda punaviiniä, kun äitiysvaatteet on niin rumia, kun tekee mieli mansikkakakkua eikä sitä ole jne..
Mä pukeutuisin ilolla jätesäkkiin, kestäisin ilman kakkua ja jättäisin punaviinin juomatta kunhan vain saisin kasvatella mahaani..
 
Fujin: Joskus sitä on kateellisia noille ihmisille, joilla vastoinkäymiset on vähäisiä. Sellaiset ihmiset eivät hirveesti pysty aavistamaan ettei toisilla ole niin helppoa ja välttelemään niitä sanoja. Itse olen aina ollut varovainen vauvakyselyissä ja puheissani.. Tästä edespäin en varmaan aloita aihetta edes kenenkään kanssa. Lähipiirissäni ei juuri nyt ole kuin yksi joka odottaa ja olen onnellinen hänen puolestaan.. Kuukausi sitten sai yksi lähipiirissäni vauvan ja hän on jotenkin piikki lihassa.. Anoppi jaksaa varsinkin tämän vauvan tultua kysellä koska meille, kyseli tuossa yksin päivä puhelimessa mieheltä et eikö olis jo aika plaa plaa plaa plaa.. Miestäni otti niin lujaa päähän että anto äidillensä kuvan ettei voi sietää lapsia.. Joten nyt varon näkemästä anoppiani, seuraava kohde oon minä jolle se alkaa pommittamaan :D.. Mutta asia sivusi hieman.. Tämä on todellakin niin väärin ja ihmiset ympärillä tekee siitä vaikeampaa. Mutta tästä kaikesta pääsee vielä yli. Jos on aikaa niin lueskele aiempiakin pinoja :) Itse kävin haaveilemassa siellä raskautuneiden pinossa että vielä minäkin joku päivä sinne asti pääsen :)
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut plussanneille! :)

ON: Täälä ollaan siis palailtu lomalta ja arki on jälleen alkanut, tylsää, mutta totta. :) Täälä odotellaan tätiä, sitten alkaakin yritys. :) Mua rupes vähän mietityttämään, että oliskohan mulla joku, että saan jotain aikaisia supistuksia sen seurauksena nämä keskenmenot, kun tässä viimeisimmässä sain siis kauheita supistuksia seuraavana päivänä ultrasta ja sitten alkoi vuoto ja alkion sydän sitten hyytyi tän seurauksena. Onkohan tämmöiseen jotain apuja? Mutta edelleen mietityttää se miks mun digitesti ei näyttänyt tarpeeksi viikkoja vaikka alkiolla oli silloin kaikki hyvin?
 
miss_piggy
Joo no mullahan on tässä km:n jälkeen ollu jos minkälaisia tuntemuksia :D Välillä on ollu muka ovisnippailuja mutta testit negaa, samoin r-testit negaa. Mullahan kyllä todettiin kohtu täysin tyhjäksi kun kävin yksityisellä gynellä, mutta silloin eli kp 23 keskenmenosta se myös oli sitä mieltä, että ei merkkejä ovulaatiosta eikä kuukautistista. Nyt ois siis kp 30, eikä menkkoja edelleenkään, terot kyllä otettu että saa nähä alanko vuotamaan parin päivän sisällä.
Tänä aamuna kävin just äsken seurantaverikokeessa, soittelen tulokset naistenpolilta sitte iltapäivällä.
 
Nämä mun menkat on näköjään jotain korkeamman tason sekoilua. Eilen siis alkoi ihan vaan muutamalla tipalla mut silleen kuitenkin, että yhden tamponin verran tuli täysin normaalin oloista kuukautisvuotoa. Ja loppui siihen. Nyt ei enää mitään vuotoa, ei menkkaoireita eikä mitään. Paitsi kärjetön jano ja aivastelu, mut niistä tuskin voin keskenmenoa syyttää :D
 
Ihana, onnea plussanneille. Nämä uutiset on ihania, antaa taas itsellekin toivoa, jospas minun vuoro on ensi kerralla.
Täällä mahaa nippailee sen verran, että varmaan kohta alkaa vuoto. Ja mä en kyl luota noihin ovistesteihin enää yhtään. Nyt on reissut reissuttu vähäksi aikaa, joten peittoja heilutellaa tästä lähtien ahkerasti, olipas ovista tai ei. Sen verta paljon onkin oltu erossa alku vuosi, joten heiluttelu käy ihan luonnostaan :heart::heart::heart: Kunhan nyt ensin saa tämän mahan nippailun pois (ja tulevat menkat), häiritsee melkoisesti :D
Ihania keväisiä ja aurinkoisia päiviä kaikille. Aurinko paistaa taivaalta, antakaa rakkauden loistaa, jospas se auttaisi rakkauden hedelmän puhkeamiseen :heart:
 
Miirabel Voimia ja jaksamista. Toivottavasti jälkitarkastuksessa on kaikki hyvin ja jokin syy selviäisi sille miksi kävi näin.

Taike80 :heart: Onnea suuresti plussasta!
Ihanaa kun itekin ihmettelin missä ne plussat oikein viipyy ni sit niitä alko tulemaan. Nyt plussa-aalto joka kantaa sitten ensi kuullekin, eiks vaan ;)

Fujin Olen pahoillani :hug: Kehoittaisin siuta seuraamaan tilannetta ja jos epämääräinen vuotelu jatkuu, hakeudu tarkastukseen jotta pystytään ultraamaan kohtu ettei sinne ole jäänyt mitään raskausmateriaalia.

Miss piggy Sit kun tunnistais sen oviksenkin vielä... Sillon plussakierrosta oli selkeä ovis, jonka helposti tunnistin, mutta nyt en sitten ota mitään selkoa tästä kropan toiminnasta.

alien_1 Hurjan kalliita nuo hoidot :/ Toivottavasti ensimmäinen hoito tuottaisi tulosta eikä pidempään tarvis odotella.

Eleonoora Hienoa, että pääsette ihan pian uudelleen yrittämään!

Lexie Ei välttämättä vielä näy, vaikka olisi tärpännyt. Malta pari päivää odottaa jos ei täti kurvaa paikalle. Itekin kävin läpi tuota syyllisyyttä, mutta siitä tulee vain paha mieli itselleen. Keskenmeno tapahtuu jos tapahtuu. Todella harvoin keskenmenolle syytä löytyy.

Miwwi Eikös lugeja käytetä alkuraskaudessa just tuohon että alkio kestäisi matkassa? Varmaankin näiden kysymysten äärillä käännyttävä lääkärin puoleen. Siis oikeasti erikoistuneen lääkärin puoleen, en luottaisi tavan tk lääkärin kantaan (yleislääkäillä ei millään voi olla spesifiä tietoa kaikesta..)

ON. Täällä tylsää odottelua, nyt kp 19. TYLSÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!! Miehen kanssa jotenkin innostuttu viimoisen viikon aikana heiluttelemaan peittoja joka päivä, jo on kumma jos ei tuota tulosta :D Menkat pitäis alkaa tämän viikon lopulla tai ensi viikolla jossakin vaiheessa. Ensimmäistä kertaa koko tämän vauvahaaveilun aikana ODOTTAMINEN ON TUSKAISTA! En haluais innostua liikaa enkä odottaa liikaa, sillä sitten menkkojen alkaminen tulee olemaan kauhea pettymys :/
 

Yhteistyössä