Kuinka usein isovanhemmat hoitavat lapsianne?

Kun asuttiin rovaniemellä poikamme oli todella monesti mummollaan hoidossa kun mummo oikein pyyteli poikaa hoitoon että saadaan viettää ukon kanssa yhteistä aikaa No nyt etelässä kun asutaan niin ei poika ole ollut toisella mummollaan hoidossa...Tosin poika jopa pelkää tätä mummoaan joten ei edes kehtaisi jättää sinne toista.... :x

 

Isovanhemmat viisissäkymmenissä. Mummolla esikoinen kerran yötä, tuotiin kotiin jo klo 7 aamulla, kerran mummo yötä (kuopuksemme syntyi). Toiset isovanhemmat eivät vielä ikinä hoitaneet, eikä mummokaan tule enää hoitamaan (ei tahdo). Lapset 3v 10kk ja 1v 10kk. Välimatka isovanhempiin 1 km ja mummoon 75 km.

 

Minäkin voisin tehdä palkkatyötä yötä päivää kun joku hoitaisi lapset ihan ilmatteeks. Esim. mummo. Olemme tehneet lapset itse kasvatettavaksi ja hoidettavaksi. Mummot on jo yhdet lapset kasvattaneet...tietty joskus kun on lääkäris käyntiä tai muita oikeesti TÄRKEITÄ menoja niin silloin voi mummon pyytää hätiin. Ja meil on kuiteski kohta 6 lasta...käyvät kyl kylässä muuten vain ja leikkivät lasten kans...No, meitä on moneks...

Nimenomaan, meitä on moneks. On myös heitä jotka eivät anna lastensa olla tekemisissä tarpeeksi isovanhempien kanssa. Isovanhemmat on meidän suvussa ja tuttavapiirissä ainakin tärkeä osa lasten elämää ja toisinpäin. Meillä isovanhemmat loukkaantuisivat jos ei saisivat tyttöä hoitaa välillä. Jo viikossa ehtii tulla ikävä tytöllä ja isovanhemmilla molemmin puolin. Mummot on joo yhdet lapset jo kasvattaneet muttei se äitiys lopu siihen et omat lapset kasvaa aikuiseki. Mä ainakin aion olla tytön tukena tässä elämässä niin pitkään kuin mussa henki pihisee ja todellakin haluan olla osa lastenlastenkin elämää sitten.

 

Harvoin, kun asuvat 350km:n päässä!

 

Usein! Varsinkin ollessaan pienempiä, esikoinen saattaa olla 4 vkl/kk mummolassa, ja kesäisin saattaa pari viikkoa hurahtaa yhtä soittoa mummolassa.

 

Varmasti on lastenhoito helmpompaa, jos saa toisten apua! Miksi tätä eivät jotkut voi myöntää?

onhan se joo sen hetken helppoa kun lapset ovat hoidossa, muuten se on kuitenkin aivan samaa hoitamista samoinen ongelmineen kuin niilläkin joilla ei ole auttavia isovanhempia. tästä ketjusta kun saa sen kuvan että lastenhoito muuttuu helpoksi heti kun on apua saatavilla.

Ei, kyllä se on niin, että ilman lepoa ei jaksa paljon nauttia, ja kun saa levätä säännöllisesti, on koko lastenhoito helppoa.

Ja mikä sinusta on kultalusikka suussa syntynyt? Joku, joka syntyy rikkaaseen perheseen? Mitä se takaa? Välttämättä uraihmisillä ei ole aikaa lapselle, ja jos vanhemmat antavat rahaa, ei ole motivaatiota elättää itseään, ei hankkia ammattia, ajautuu huonoille teille. Saa vain rahaa. Menee itsekunnioitus, kun itse ei ole mitään, elää vanhempiensa rahoilla.

Kyllä minusta juurikin ne, jotka saavat apua lastenhoitoon, ovat kultalusikka suussa syntyneitä. Heillä on helppoa lastenhoidon suhteen. Ehkä sinäkin olet muutenkin niin hemmoteltu, että et jaksanut pitäytyä suhteessa?

Ja palstan viesteistä 90% on ihmettelyä siitä, miten joku antaa sen ja sen ikäisen olla ulkona, ja kehua, miten itse päästää rippikouluikäisen ensimmäistä kertaa yksin ulos. Ihmettelyä siitä, miksi joku tiuskii lapselleen, ja itse on aina niin lempeä. Ihmettelyä siitä, miksi joku äiti ei jaksa aina tehdä sitä tai tätä, ja kehua miten itse rytmittää päivän jne. Palstan viesteistä 90% on muiden arvostelua ja omaa kehua. Juuri näiden äitien kirjoituksia, jotka pääsevät helpolla, koska mummot auttavat, eivätkä näin ollen ymmärrä mitään väsymyksestä.

Nämä ihmiset eivät ymmärrä, että kun vuosi vuoden perään on kiinni lapsissa, vähitellen ihminen väsyy. Lastenhoito on tottakai helppoa, jos saa apua lasten mummoilta. Aina. Ja ne ovat kultalusikka suussa syntyneitä, jotka saavat joka viikko apua. Tai tarvitessaan.

 

Varmasti on lastenhoito helmpompaa, jos saa toisten apua! Miksi tätä eivät jotkut voi myöntää?

onhan se joo sen hetken helppoa kun lapset ovat hoidossa, muuten se on kuitenkin aivan samaa hoitamista samoinen ongelmineen kuin niilläkin joilla ei ole auttavia isovanhempia. tästä ketjusta kun saa sen kuvan että lastenhoito muuttuu helpoksi heti kun on apua saatavilla.

Ei, kyllä se on niin, että ilman lepoa ei jaksa paljon nauttia, ja kun saa levätä säännöllisesti, on koko lastenhoito helppoa.

Ja mikä sinusta on kultalusikka suussa syntynyt? Joku, joka syntyy rikkaaseen perheseen? Mitä se takaa? Välttämättä uraihmisillä ei ole aikaa lapselle, ja jos vanhemmat antavat rahaa, ei ole motivaatiota elättää itseään, ei hankkia ammattia, ajautuu huonoille teille. Saa vain rahaa. Menee itsekunnioitus, kun itse ei ole mitään, elää vanhempiensa rahoilla.

Kyllä minusta juurikin ne, jotka saavat apua lastenhoitoon, ovat kultalusikka suussa syntyneitä. Heillä on helppoa lastenhoidon suhteen. Ehkä sinäkin olet muutenkin niin hemmoteltu, että et jaksanut pitäytyä suhteessa?

Ja palstan viesteistä 90% on ihmettelyä siitä, miten joku antaa sen ja sen ikäisen olla ulkona, ja kehua, miten itse päästää rippikouluikäisen ensimmäistä kertaa yksin ulos. Ihmettelyä siitä, miksi joku tiuskii lapselleen, ja itse on aina niin lempeä. Ihmettelyä siitä, miksi joku äiti ei jaksa aina tehdä sitä tai tätä, ja kehua miten itse rytmittää päivän jne. Palstan viesteistä 90% on muiden arvostelua ja omaa kehua. Juuri näiden äitien kirjoituksia, jotka pääsevät helpolla, koska mummot auttavat, eivätkä näin ollen ymmärrä mitään väsymyksestä.

Nämä ihmiset eivät ymmärrä, että kun vuosi vuoden perään on kiinni lapsissa, vähitellen ihminen väsyy. Lastenhoito on tottakai helppoa, jos saa apua lasten mummoilta. Aina. Ja ne ovat kultalusikka suussa syntyneitä, jotka saavat joka viikko apua. Tai tarvitessaan.

sä et olmeisesti ole törmännyt mun juttuihin aikaisemmin.. noh en viitsi tätä kuviota sulla alkaa selvittää, sen verran vaan tiedoks et minä en olisi halunnut eroa. ja edelleen, hae itsellesi ulkopuolista apua jos olet noin väsynyt.

 

uskaltaiskohan heittää keskiarviollisen määrän että
v.loppu/2kk

 

Joskus täällä on joku maininnut, että lastenhoito on kovaa työtä. Moni sellainen joka hoidattaa puolet ajasta tai joka viikko lapsensa mummolla, käy heti kiinni, ja sanoo, että lastenhoito on ihanaa, saa viettää aikaa lasten kanssa. Niin, mikä vain on ihanaa, eikä työtä, jos sitä ei tee 24/7/365.

 

Täällä palstalla niin paljon haukutaan ja arvostellaan sellaisia ei-täydellisiä äitejä. Jotka huutavat, eivät jaksa paapoa, jotka eivät ole täydellisiä.
Totuus on, että kaikki jaksaisivat hyvin, jos saisivat apua joka viikko edes. Helppoa olisi.

 

ihan pikkusia yleistyksiä tässä ketjussa. muistakaa nyt sit kaikki, jos mummi ppitää lapsia kerran viikossa niin kaikki on helppoa, ikinä ei saa kiristää lastenhoito tai ainakaan siitä ei kannata mainita kukaan ei ole täydellinen.

 

Otsikossahan kysymys tulikin. Ovatko lapsenne usein isovanhemmilla hoidossa?

Ei koskaan.

 

Vastailen tähän vaikka onkin vähän "vanha" ketju. Meillä poika on isänsä vanhemmilla 2-3krt/viikko (asuvat lähellä ) Menee tarhan jälkeen tunniks pariks. Lisäks perjantaisin menee yökylään koska menevät lauantaiaamuisin uimaan 8-10 väliseks ajaks. Poika saa mennä kylään melkein koska tahtoo ja isovanhemmat ottavat mielellään. Sielä tapaa myös isäänsä enemmän kun mitä muuten näkis. Mun vanhemmilla poika yökyläilee n. 1krt/2kk. Asuvat sen verran kauempana. Näin siis meillä.

 

Meillä on toinen puoli isovanhemmista ollut jo ajat sitten haudassa. Toiset elossa olevat tuovat ruokaa, vaatteita ja leluja, mutta eivät hoida. Joskus aikoinaan kysyin esikoisen ollessa pieni anopilta haluaisiko hoitaa, totesi vaan että "hanki lastenhoitaja". No minä hankin MLL:n lastenhoitajan ja myöhemmin esikoiselle osa-aikasien hoitopaikan päiväkodista nuorimmaisen ollessa vauva. Nyt on lapset päivähoidossa molemmat ja edelleen käytämme samaa MML:n lastenhoitajaa, mutta liian harvoin. Ensi kesäksi yritän hankkia "lapsenlikan" heikäkuuksi, kun päiväkoti on kiinni, enkä selviä ilman taukoa kahdesta rasavillistä. Anoppi toki puhelee, että nyt heitä hoitaisi, mutta en ole siihen piruuttaankaan ottanut kantaa. Hän aikoinaan hoiti yhtä lastenlastaan pakosta, heitettiin lapsi ovesta sisään etukäteen sopimatta ja vanhemmat itse menivät viikonlopuksi kylpylään.

 

Oikeasti vähäsen itkettää lukea näitä tekstejä, joissa isovanhemmat, tutut ym. auttavat tarvittaessa. Meillä on ollut tosi raskasta aivan sieltä ekan raskauden alusta saakka.
Kun tulin raskaaksi, äitini kommentti oli "Tässä on nyt sulateltavaa". Ei puhettakaan että joku olisi ollut onnellinen meidän puolesta yms. Iso osa ystävistäkin jäi. Raskaus oli vain ja ainoastaan mun ja miehen juttu, ja älkää nyt ymmärtäkö väärin, ei me mitään ihmeellistä kohtelua edes odotettu. Mutta oli hieman omituista käydä kylässä maha pystyssä puhumassa säästä. Kukaan ei sanallakaan maininnut raskaudesta. Vauva oli kummankin puolelle ensimmäinen lapsenlapsi. Puolitutut joskus kyseli että onko siellä isovanhemmat aivan onnessaan ja antaako ne ollenkaan olla rauhassa. No eipä ketään näkyny taikka kuulunut. Vauva sai nimen, äidilläni oli ilmeisesti eri ajatus nimestä, kun kommentti oli "kai siihen tottuu".
Nyt meillä on kaksi lasta, ja todella raskasta on. Ollaan kumpikin ihan loppu, eikä kolmannesta tarvi edes haaveilla, vaikka alun perin oli ajatuksena. Hoitoapua ei tule, saadaan vaan kommentti että "voi kuule ei minullakaan ollut hoitoapua". Kyn oltiin synnärillä tästä toisesta,, koska lapsivedet oli mennyt, mutta synnytys ei kunnolla käynnistynyt. Niin äitini oikeasti laittoi viestiä että sanokaa nyt siellä että pitää päästä jo käynnistykseen jonon ohi että mummu pääsee töihin. Kolme päivää yhteensä joutui isompaa tosi helppoa lasta katsoa. Vaati meiltä palkan siltä ajalta, vaikka rahallisia huolia heillä ei oikeasti todellakaan ole. Me sen sijaan oltiin juuri remontoitu vauvan huone, hankittu kalliit tuplarattaat ja muut vauvakamat, ja siihen synnärilasku päälle, ja minä olin ollut miltei kaksi vuotta kotona esikoisen kanssa.
Jaksaa aina valittaa kuinka raskasta lasten kanssa on, "ei enää tämän ikäisenä jaksaisi omia lapsia". On siis alle 50v ja työssäkäyvä hyväkuntoinen ihminen.
Mun mielestä pahinta tässä tukiverkottomuudessa on se, että kaikki suku asuu lähellä. Ketään vaan ei kiinnosta. Lapsettomat siskot ja omat vanhemmat asuu samassa kaupungissa. Ei heistä vaan koskaan kuulu. Tämä on aiheuttanut tosi paljon surua ja murhetta. Minä olisin kiitollinen jos joku edes kerran vuodessa ottaisi lapset yökylään että saataisi miehen kanssa levätä. Tai kumpa joku edes kysyisi mitä meille kuuluu. Sekin olisi iso juttu. Pahinta ehkä se että kuviteltiin oikeasti että meillä on hyvä tukiverkko. Ympärillä paljon ihmisiä. Yksin jäätiin heti kun tuli lapsia.
Ei kuitenkaan haluta katkeroitua. Raskasta on, sen myönnän. Mutta selvittävä on, ja selvitäänkin. Tiedostetaan kuitenkin että elämä voisi olla hyvinkin erilaista ja jaksaminen eri tasolla jos apua olisi saatavilla. Se tietokin auttaisi paljon, että apua on kun sitä tarvii. Joskus meinaa iskeä epätoivo, kun ymmärtää sen että apua ei tule vaikkei pärjäisi ollenkaan. Tai sitä apua saattaa ehkä saada jos maksaa palkan. Millaista rakkautta se on, jos se täytyy rahalla ostaa?

Miehen kanssa puhutaan usein, että halutaan katkaista tämä kierre. Kun meidän lapsilla joskus on omia lapsia, niin halutaan toimia täysin eri tavalla. Halutaan muistaa kuinka raskasta lasten kanssa joskus voi yksin olla, ja kuinka kipeästi sitä apua joskus kaipasi. Haluan muistaa kysyä "mitä teille kuuluu?", tai "haluaisitteko viettää ensiviikolla vähän aikaa ihan kahdestaan?". Ja nimenomaan se kuinka tärkeää se on että apua ei tarvitse aina anoa, vaan sitä myös hyvää hyvyyttään muistetaan tarjota. En edes pystyisi kuvitella että näkisin omia lapsiani ja lapsenlapsia niin harvoin. Rakastan lapsiani yli kaiken, ja jos he joskus saavat lapsenlapsia, niin en haluaisi missata heidän vauva-aikaa ja pikkulapsiaikaa. Enkä ikinä haluaisi että omat lapseni joutuisivat kokea näin syvää epätoivoa, kun mitä itse joskus kokee vanhemmuudessa,kun ollaan täysin yksin.

 

Vanha keskustelu, mutta kiinnostavaa luettavaa

 

Kymmenen vuoden aikana anoppi hoitanut, eli ollut avuksi, alle kymmenen kertaa. Asuu kymmenen minuutin reippaan kävelymatkan etäisyydellä ja eläkkeellä, mutta hyvin menevää sorttia ja hoitanut muitakin lastenlapsia työksi asti. Kolme kertaa olen pyytänyt ja muina kertoina oma-aloitteisesti tarjoutunut hoitamaan keskimäärin kolme tuntia kerralla.

Anopilla piintyneet tavat lasten hoidossa ja erimielisyydet lasten hoitotavoissa on vienyt luottamuksen, joten eipä ole sitten pyydetty muutamaan vuoteen avuksi. Nyt hän ei ole kiinnostunut enää lastenlapsista, koska ovat jo isoja ja eivät enää suloisia taaperoita.

Oma vanhempani asuvat kauempana, eläkkeellä ja heidän terveydestilanteensa vuoksi en ole pyytänyt hoitamaan kuin kerran noin kaksi tuntia.

Olen pettynyt miten asiat on mennyt, mutta toisaalta pari luottoihmistä hoitoapuina hätätilanteessa on ollut paras ratkaisu.

Olemme siis mieheni kanssa hoitaneet lapsemme kahdestaan, jos satunnaisia päivähoitoja ennen kouluikää ei lasketa. Alkuvuodet olivat rankkoja ja sitten, kun kuopuksella helpotti koliikki, lähti elämä rullaamaan. Nyt kouluikäiset pärjäävät keskenäänkin päivisin ja iltaisin, niin jää myös omaa aikaa.

Olen myös ollut kateellinen perheille, joissa koko suku on mukana lasten hoidossa, vuorotellen perheiden kesken. Lomailua yhdessä, jouluja ja synttäreitä suurella porukalla. Serkuksien yökyläilyä isovanhemmilla ja aikuiset viihteellä. Sellaiset saa minut surulliseksi, koska meidän suvut ovat olleet todella vaikeita saada mukaan ja tekemään lasten kanssa yhteisiä juttuja tai edes kokoontumaan jouluna saman katon alle. Luultavasti hautajaiset tulevat pakosta tuomaan meidät kaikki hetkeksi samaan tilaan.