Kumpi tärkeämpi mies vai lapset?

Kyllä tuo tyttö on tärkeämpi kuin mies, jos kerta valita pitää..

 

Toivottavasti ei koskaan tarvitse valita...
Mutta entäpä sitten, jos ehtisi pelastaa VAIN yhden ihmisen, ja lapsia olisikin kaksi tai kolme tai useampi. Kenet heistä pelastaisi?
.

Mäkin olen joskus tuota pähkäillyt... Tyhmäähän se on miettiä, mutta silti on käynyt mielessä. Olen päätynyt siihen, että pienimmän pelastaisin, isommat sitten tod näköisemmin voisivat pelastautua itse.

 

Vaikka miestäni ylikaiken rakastankin, niin kyllä rakkaus lapseeni menee kaiken edelle.

 

lapseia ei voi omistaa niinkuin ei miestäkään, mutta lapset lähtee maailmalle elämään omaa elämäänsä aikanaan ja siinävaiheessa jää ukon kanssa kahden ja jos sitä ukkoa ei ole niin on ihan yksin, vaikea kysymys, mutta vastaisin silti lapset on tärkeämpiä.

 

Vaikka miestäni ylikaiken rakastankin, niin kyllä rakkaus lapseeni menee kaiken edelle.

Hm, eikös tuossa ole pieni ristiriitaisuus? Rakastat miestäsi yli kaiken, mutta rakkaus lapseen menee silti sen edelle...

 

Miehestä en luopuisi.. lapsista kyllä, lentäväthän ne poiskin joskus, mieheni pysyy ainiaan. :heart:

No onpa sinulla kova luottamus mieheen ja rakkauteen...
Meinaatkos, että lapsesi jotenkin hävivät elämästäsi, kun tulevat aikuisiksi?

 

Lapset

 

Miehestä en luopuisi.. lapsista kyllä, lentäväthän ne poiskin joskus, mieheni pysyy ainiaan. :heart:

No onpa sinulla kova luottamus mieheen ja rakkauteen...
Meinaatkos, että lapsesi jotenkin hävivät elämästäsi, kun tulevat aikuisiksi?

kyllähän monien lapset häviävät vanhempien elämästä!muuttavat toiselle puolelle maapalloa esim. ei ne siinä kotosalla enään sitten aikuisena pyöri jollei ole jotain peräkammarin poikia =) ukko on ja pysyy siiinä kuolemaansa asti, näin minä ainakin uskon =)

 

Toivottavasti ei koskaan tarvitse valita...

Mutta jos olisi joku onnettomuus, jossa pitäisi pelastaa joko mies tai lapset, niin eiköhän jokainen palastaisi lapsensa ilman muuta. Mutta entäpä sitten, jos ehtisi pelastaa VAIN yhden ihmisen, ja lapsia olisikin kaksi tai kolme tai useampi. Kenet heistä pelastaisi?

Mä luulen että tollasessa tilanteessa sitä toimisi ihan vaistonvaraisesti. Eli ei sitä edes varmaan miettisi yhtään mitään vaan toimisi. Todennäköisesti tarttuisi siihen heikoimpaan ja pelastaisi sen.

 

helppo on niiden vastata suoraan lapset joiden suhde muutenkin rakoilee. olen minäkin yhdesti miehen heittänyt pihalle ja silloin lapsen kanssa jäin kaksin. jos suhde ei ole hyvä niin helppohan se valinta on, mutta oletteko miettineet, että jos suhde oikeasti on hyvä ja kaikinpuolin toimiva? mitä olen lähipiiriäni katsellut niin hankala on nykyään löytää miestä jonka kanssa oikeasti menee hyvin ja ehkä olen sinisilmäinen, mutta en keksi lähipiiristäni yhtään parisuhdetta joka vetäisi edes lähelle vertoja omaani... tiedän että ystäville napistaan usein niistä huonoista asioista helposti, mutta tuntuu että jokainen on eron partaalla lähes koko ajan.. itse en voisi kuvitella eläväni ilman miestäni. me ollaan tiimi, se perustiimi johon lapset olemme tuoneet YHDESSÄ. tämä on MEIDÄN elämä ja yhdessä meillä on lapsia, ei ne ole minun lapsia tai hänen lapsiaan, vaan MEIDÄN yhteisiä lapsia.. aina sanotaan että kyllä toimivan perhe-elämän perusta on toimiva parisuhde ja niin se mielestäni onkin. en voisi kuvitella olevani onnellinen ilman miestäni, vaikka lapset minulle jäisivätkin. tosin en voisi kuvitella enää olevani onnellinen jos lapsistani joutuisin luopumaan..

mutta pointti on kuitenkin se että, turhaa tuomitsette äitejä jotka eivät olisi valmiita luopumaan miehestään, vaan sen takia että oma parisuhteenne ei ole sitä parasta mahdollista laatua. kyllä mäkin ekan ukkoni lemppasin helpostikin, vaikka yhteinen lapsi meillä olikin, mutta nyt kun minulla oikeasti on se parisuhde jonka jokainen toivoisi, niin en kyllä luovu siitä onnestanikaan aamen.

Miksi automaattisesti oletat, että ne, jotka laittavat lapset ilman muuta etusijalle, elävät huonossa parisuhteessa? Aikamoinen oletus. Veikkaanpa, että monet (itseni mukaan lukien) ovat sitä mieltä, vaikkei parisuhteessa ole mitään vikaa.

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 12 vuotta ja toistemme parhaat ystävät enkä mitenkään halua tai voi kuvitella elämää ilman häntä, mutta silti, jos valita pitäisi, poika tulisi ilman muuta ensin. Ei kai kukaan tasapainoinen ja normaali äiti voisi lastansa hylätä?

 

Miehestä en luopuisi.. lapsista kyllä, lentäväthän ne poiskin joskus, mieheni pysyy ainiaan. :heart:

No onpa sinulla kova luottamus mieheen ja rakkauteen...
Meinaatkos, että lapsesi jotenkin hävivät elämästäsi, kun tulevat aikuisiksi?

kyllähän monien lapset häviävät vanhempien elämästä!muuttavat toiselle puolelle maapalloa esim. ei ne siinä kotosalla enään sitten aikuisena pyöri jollei ole jotain peräkammarin poikia =) ukko on ja pysyy siiinä kuolemaansa asti, näin minä ainakin uskon =)

Onnea vaan sinulle, toivottavasti mies on luottamuksesi arvoinen. En kyllä meinannut omasta pojastani luopua, vaikka muuttaisikin toiselle puolelle maapalloa eikä todellakaan ole tarkoitus, että jäisi peräkammarin pojaksi. Omituisia ajatuksia joillain...

 

Miehestä en luopuisi.. lapsista kyllä, lentäväthän ne poiskin joskus, mieheni pysyy ainiaan. :heart:

No onpa sinulla kova luottamus mieheen ja rakkauteen...
Meinaatkos, että lapsesi jotenkin hävivät elämästäsi, kun tulevat aikuisiksi?

kyllähän monien lapset häviävät vanhempien elämästä!muuttavat toiselle puolelle maapalloa esim. ei ne siinä kotosalla enään sitten aikuisena pyöri jollei ole jotain peräkammarin poikia =) ukko on ja pysyy siiinä kuolemaansa asti, näin minä ainakin uskon =)

Näin minäkin ajattelen. Minäkin ainakin tällä erää ajattelen niin, etten tästä miehestä luopuisi minkään asian edessä. Mutta kun rakastan jo nyt tuota vauvaa mahassani niin paljon, etten voi valintatilannetta ajatellakaan.
Tällä hetkellä kuitenkin miestä rakastan enemmän ja hänet pitäisin.
Tämä ajatushan voi muuttua....
Väkisin tulee mieleen, että nuo, jotka heti olisivat valmiit heittämään miehen yli laidan, ovat jo valmiiksi melko huonossa suhteessa?

 

Tää on kyllä hankala kysymys. Jos vastaa että mies, niin olet huono äiti. Jos vastaa lapset, on huono vaimo. Lapsethan ne yleensä menee kaiken muun edelle.
Ei tällaista kysymystä voi esittää, ei mies ja lapset paini missään vaiheessa samassa kategoriassa! Kumpaakin rakastan yhtä paljon, eli suunnattomasti, enkä osaa asettaa kumpaakaan "etulyöntiasemaan". Tulipaloista on täysin naurettava puhua, kuinka moni teistä osaa toimia järkevästi moisessa tilanteessa? Vaikka olisi kaikki suunneltu tulipalon varalle, ja mietitty kenet pelastaisi yms., ei se elämä aina niin tahdo mennä. Entäpäs jos se on se mies joka pelastaa sen lapsen, kun kerran itsekin on sisällä palavassa talossa? En minä ainakaan oleta että mieheni juoksee paniikissa ulos ja jättää lapsen sinne, vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Tällainen spekulointi on aivan naurettavaa.

 

lapset lähtevät aikanaan pesästä, miehen kans on ainakin minulla tarkotus elää koko loppuelämä. Ette te enään silleen ole kaksi vaan yksi..........näinhän sitä sanotaan kun naimisiin mennään ja meillä se ainakin pitää paikkansa.

 

Viitaten tuohon Rosaleen viimeisimpään kommenttiin, meillä on aivan loistava suhde ja mieheni on minulle erittäin tärkeä ja todellakin uskon, että hänen kanssaan tulen loppuelämäni elämään, en kai muuten olisi naimisiin mennyt. MUTTA tiedän, että pärjäisin ilman miestäni ja tiedän että hän pärjäisi ilman minua. Emme ole riippuvaisi toisistamme. Sen sijaan minä (ja mieheni) olemme 1,5-vuotiaalle lapsellemme kaikki kaikessa ja koen, että koska me olemme tuon ihanan pienen lapsen tämän maan päälle hankkineet, on hänen niin kauan kun hän on meistä riippuvainen tultava AINA ensin. Mikään ei ole tärkeämpää kuin omasta lapsesta huolehtiminen. On totta, että hän joskus lentää pesästä pois, mutta siihen asti hän meidän vastuullamme ja tiedän 100% varmuudella, että myös mieheni valitsisi lapsemme. Ja mielestäni tämä on ainoa oikea valinta.

Mietin asiaa myös seuraavasti (täysin hypoteettista): mitä jos miehenne vaikka ajautuisi joskus "pahoille teille" vaikkapa alkoholistiksi, narkkariksi, muuten vaan rikolliseksi, niin valitsisitteko silloinkin miehen ja hylkäisitte lapsenne...?

 

Näin minäkin ajattelen. Minäkin ainakin tällä erää ajattelen niin, etten tästä miehestä luopuisi minkään asian edessä. Mutta kun rakastan jo nyt tuota vauvaa mahassani niin paljon, etten voi valintatilannetta ajatellakaan.
Tällä hetkellä kuitenkin miestä rakastan enemmän ja hänet pitäisin.
Tämä ajatushan voi muuttua....
Väkisin tulee mieleen, että nuo, jotka heti olisivat valmiit heittämään miehen yli laidan, ovat jo valmiiksi melko huonossa suhteessa?

Tuskin.
Heillä vaan pelaa sekä järki että äidinvaistot .
Lapsi on aina vanhempansa vastuulla, tästä riippuvainen. Mies taas pärjäisi yksinkin. Aivan takuulla.
Mulla on ystävä, jonka äiti pisti aina sen elämänsä suurimman rakkauden eli miehen (senhetkisen) lastensa edelle. Ei ottanut eroa, vaikka mies alkoi ryyppäämään ja hakkaamaan. Ei ajatellut lapsiaan, vaan itseään: ei mukamas voinut elää ilman miestään. Oli väärässä: mies kuoli (joi itsensä hengiltä ) ja nainen löysi uuden elämänsä rakkauden. Joka meni taas lasten edelle. Uusi mies ei oikein lapsia hyväksynyt, mutta väliäkö sillä, kunhan nainen vaan sai olla tämän puolikkaansa kanssa. Lapset jäi auttamatta kakkoseksi, ja ovat kyllä tiedostaneet jo hyvin pienestä asti että näin on.
Ystäväni on nyt aikuinen, äiti, ja kas kummaa: historia toistaa itseään. Hän ei pysty elämään ilman miestään, hän kuolisi jos mies jättäisi hänet. Joten hän kestää solvaukset ja henkisen väkivallan. Eikä lapset muka kärsi. Paitsi että kärsiihän ne, ovat sen mullekin ihan suoraan sanoneet :| .
Pienen lapsen on saatava tuntea olevansa vanhempiensa universumin keskipiste, se kaikkein tärkein asia. Jos mies on äidille lapsia tärkeämpi, niin ihannetilanteessahan sillä ei ole merkitystä, jos mies on täyspäinen ja heidän suhteensa on hyvä. Mutta jos suhde muuttuu vähemmän hyväksi, tai jos tämä äidin mies ei ole lasten isä eikä hyväksy lapsia, niin siinä vaiheessa lasten elämä alkaa mennä pieleen :/ .
Mulla ja miehellä on ihan hyvä suhde. Ollaan oltu melkein 7 vuotta yhdessä. Ero ottaisi koville, taatusti, muttei todellakaan niin koville kuin se, että lapseni kasvaisivat jossain ventovieraiden parissa miettien mitä tekivät väärin kun äiti ja isäkin heidät hylkäsi. Siksi en voi ikinä ajatellakaan, etten asettaisi lapsiani etusijalle. Minä olen heidät tänne maailmaan synnyttänyt, ja heitä hoitanut. He eivät pyytäneet päästä tänne, vaan minä ja mies haluttiin heidät. Siitä syystä kaikessa, mitä teen, täytyy ensisijaisesti ajatella lasten parasta.
Näin minä ajattelen, joku muu saa olla eri mieltä.
P.S. Kun mä asuin ulkomailla, en todellakaan kadonnut vanhempieni elämästä, eivätkä he mun elämästä...

 

Viitaten tuohon Rosaleen viimeisimpään kommenttiin, meillä on aivan loistava suhde ja mieheni on minulle erittäin tärkeä ja todellakin uskon, että hänen kanssaan tulen loppuelämäni elämään, en kai muuten olisi naimisiin mennyt. MUTTA tiedän, että pärjäisin ilman miestäni ja tiedän että hän pärjäisi ilman minua. Emme ole riippuvaisi toisistamme. Sen sijaan minä (ja mieheni) olemme 1,5-vuotiaalle lapsellemme kaikki kaikessa ja koen, että koska me olemme tuon ihanan pienen lapsen tämän maan päälle hankkineet, on hänen niin kauan kun hän on meistä riippuvainen tultava AINA ensin. Mikään ei ole tärkeämpää kuin omasta lapsesta huolehtiminen. On totta, että hän joskus lentää pesästä pois, mutta siihen asti hän meidän vastuullamme ja tiedän 100% varmuudella, että myös mieheni valitsisi lapsemme. Ja mielestäni tämä on ainoa oikea valinta.

Mietin asiaa myös seuraavasti (täysin hypoteettista): mitä jos miehenne vaikka ajautuisi joskus "pahoille teille" vaikkapa alkoholistiksi, narkkariksi, muuten vaan rikolliseksi, niin valitsisitteko silloinkin miehen ja hylkäisitte lapsenne...?

Puhut ihan asiaa kyllä, mutta en minä pystyisi miestäni lasta alemmaksi laittamaan, ainakaan näillä äidintunteilla. Vauvahan ei vielä ole kyllä syntynyt, etten kokemuksesta voi puhua. Rakkaita molemmat, korvaamattomia myös. Vaikkakin kyllä pärjäisin ilman miestäni ja hän ilman minua, mutta hirveää se olisi kaipuun ja muun takia.

Ja nyt puhun miehestäni tuollaisena kuin hänet tunnen, se olisi eri asia jos hänestä tulisi narkki tms. Silloin saisi pysyä kaukana lapsestamme.

 

Miehestä en luopuisi.. lapsista kyllä, lentäväthän ne poiskin joskus, mieheni pysyy ainiaan. :heart:

No onpa sinulla kova luottamus mieheen ja rakkauteen...
Meinaatkos, että lapsesi jotenkin hävivät elämästäsi, kun tulevat aikuisiksi?

kyllähän monien lapset häviävät vanhempien elämästä!muuttavat toiselle puolelle maapalloa esim. ei ne siinä kotosalla enään sitten aikuisena pyöri jollei ole jotain peräkammarin poikia =) ukko on ja pysyy siiinä kuolemaansa asti, näin minä ainakin uskon =)

Näin minäkin ajattelen. Minäkin ainakin tällä erää ajattelen niin, etten tästä miehestä luopuisi minkään asian edessä. Mutta kun rakastan jo nyt tuota vauvaa mahassani niin paljon, etten voi valintatilannetta ajatellakaan.
Tällä hetkellä kuitenkin miestä rakastan enemmän ja hänet pitäisin.
Tämä ajatushan voi muuttua....
Väkisin tulee mieleen, että nuo, jotka heti olisivat valmiit heittämään miehen yli laidan, ovat jo valmiiksi melko huonossa suhteessa?

Vastaappa uudelleen parin vuoden kuluttua, turha vielä puhuakaan mitään jos ei ole lasta.

 

Lapsistani en luopuisi, en vaikka olis mikä!!!

Peesi

 

kaikkein hauskintahan tässä on se että kun joskus muinoin tällä palstalla oli samaine ketju niin yllättävän moni vastasi että mies on tärkeempi...ja siitäkös monen sivun tappelu syntyi....jään odottamaan ;D

Ei kait kukaan tosissaan sano että mies on tärkeämpi kun omat lapset?

Paitsi ne joilla ei ole lapsia ja jotka ei ole vielä kokenut mitä äidinrakkaus on.

No katsos tätä:

Lapset vois muuttaa vaikka isälleen,tähän asti mä olenkin huolehtinut niistä pääasiassa yksin.

 

Miehestä en luopuisi.. lapsista kyllä, lentäväthän ne poiskin joskus, mieheni pysyy ainiaan. :heart:

No onpa sinulla kova luottamus mieheen ja rakkauteen...
Meinaatkos, että lapsesi jotenkin hävivät elämästäsi, kun tulevat aikuisiksi?

kyllähän monien lapset häviävät vanhempien elämästä!muuttavat toiselle puolelle maapalloa esim. ei ne siinä kotosalla enään sitten aikuisena pyöri jollei ole jotain peräkammarin poikia =) ukko on ja pysyy siiinä kuolemaansa asti, näin minä ainakin uskon =)

Näin minäkin ajattelen. Minäkin ainakin tällä erää ajattelen niin, etten tästä miehestä luopuisi minkään asian edessä. Mutta kun rakastan jo nyt tuota vauvaa mahassani niin paljon, etten voi valintatilannetta ajatellakaan.
Tällä hetkellä kuitenkin miestä rakastan enemmän ja hänet pitäisin.
Tämä ajatushan voi muuttua....
Väkisin tulee mieleen, että nuo, jotka heti olisivat valmiit heittämään miehen yli laidan, ovat jo valmiiksi melko huonossa suhteessa?

Se vaan on niin, että miehet voi aina jättää tai pettää, puolisolle ei antaisi sellaisia asioita anteeksi joita lapselle. Vaikka mun lapsi tekisi minkälaisen rikoksen, hän olisi aina mun lapseni ja häntä rakastaisin. Kai se on vaan äiteihin (ja iseihinkin) sisäisesti rakennettu juttu.

Jos mun pitäisi siis valita, että kummasta nyt luovun, miehestäni vai lapsestani, niin onnellinen kuin suhteessani olenkin niin lapsestani en luopuisi missään tilanteessa :heart:

 

[

Vastaappa uudelleen parin vuoden kuluttua, turha vielä puhuakaan mitään jos ei ole lasta.

Eka tehdään gallub, jossa kysytään kumpi. Sitten kun siihen vastaa valtavirrasta poiketen, haukutaan, ettei noin saa vastata! Eiköhän jokaisella ole oikeus mielipiteeseensä. Ja, vaikka se muuttuisi joskus, niin silti on oikeus sanoa tämäb hetkinen mielipiteensä!

 

Miehestä en luopuisi.. lapsista kyllä, lentäväthän ne poiskin joskus, mieheni pysyy ainiaan. :heart:

minä myös... :ashamed:

 

lapset lähtevät aikanaan pesästä, miehen kans on ainakin minulla tarkotus elää koko loppuelämä. Ette te enään silleen ole kaksi vaan yksi..........näinhän sitä sanotaan kun naimisiin mennään ja meillä se ainakin pitää paikkansa.

Mitä se lasten kotoa pois muuttaminen muuttaa rakkautta heitä kohtaan?

 

Miehestä en luopuisi.. lapsista kyllä, lentäväthän ne poiskin joskus, mieheni pysyy ainiaan. :heart:

No onpa sinulla kova luottamus mieheen ja rakkauteen...
Meinaatkos, että lapsesi jotenkin hävivät elämästäsi, kun tulevat aikuisiksi?

kyllähän monien lapset häviävät vanhempien elämästä!muuttavat toiselle puolelle maapalloa esim. ei ne siinä kotosalla enään sitten aikuisena pyöri jollei ole jotain peräkammarin poikia =) ukko on ja pysyy siiinä kuolemaansa asti, näin minä ainakin uskon =)

Näin minäkin ajattelen. Minäkin ainakin tällä erää ajattelen niin, etten tästä miehestä luopuisi minkään asian edessä. Mutta kun rakastan jo nyt tuota vauvaa mahassani niin paljon, etten voi valintatilannetta ajatellakaan.
Tällä hetkellä kuitenkin miestä rakastan enemmän ja hänet pitäisin.
Tämä ajatushan voi muuttua....
Väkisin tulee mieleen, että nuo, jotka heti olisivat valmiit heittämään miehen yli laidan, ovat jo valmiiksi melko huonossa suhteessa?

Vastaappa uudelleen parin vuoden kuluttua, turha vielä puhuakaan mitään jos ei ole lasta.

Minähän kirjoitinkin tuolla että puhun tämän hetkisillä kokemuksillani :headwall: Mutta lyön vetoa, että ellei tuo mies nyt yht' äkkiä muutu joksikin aivan muuksi kuin mikä hän nyt on, niin rakkaus häntä kohtaan ei vähene piiruakaan, päin vastoin vahvistuu. Ja toisekseen, minkä pirun takia saman perheen sisäisten ihmisten pitäisi olla jossakin helkkarin arvojärjestyksessä? Rakkautta riittää sydämen kyllyydestä kyllä sekä lapselle että miehelle!