Kun luen tätä palstaa, voin huonosti, miten paljon rasistisia aloituksia on täällä

Miten se sua auttaa? Kerro ihan konkreettisesti miten?
Öö, kysytkö edelleenkään tosissasi?
- Vettä sataa kaatamalla ulkona. Mietin sisällä että jos en ota sateenvarjoa mennessäni ulos, kastun. Ja kappas, niin kastunkin.
-Mua vokottelee valehteleva pelimies joka on kaatanut monta naista. Todennäköisesti saan hänestä sydänsuruja jos lähden hänen matkaansa.
- Euroopan kantokyky ei tule kestämään miljoonien pakolaisten tulvaa eikä kaikkia voi tänne tuoda ->on laitettava omat rajat kiinni ja löydettävä paikallisempia keinoja auttaa kolmansien maiden asukkeja.
 
  • Tykkää
Reactions: piismeikker
ei täällä milanna mitään muukalaisvihaa ole. ne yhä harvemmat yksityisen sektorin veronmaksajat vaan odottavat et paljonko niiden selkärangasta taas lohkaistaan yhteiseen hyvään. suuri osa on valmis kantamaan kortensa kekoon suomalaisten hyvinvoitiin mutta ymmärrys ei riitä siihen että velkaa tulee lisää ulkopuolisten takia jotka eivät ikinä tule töitä tekemään. vuosi vuodelta työntekijä saa vähemmän palkallaan ja valtio velkaantuu, jotain pitää tehdä ja siihen ei auta työkelvottoman väen ottaminen tähän maahan.
 
  • Tykkää
Reactions: piismeikker ja Echo

Miten pakolaiskiintiöt tähän liittyy. Niistä päättää hallitus.
Saako suakin haukkua huoraksi täällä tästä lähtien, kun maailmassa on liikaa naisia ja vieläpä yhtä tyhmiä kuin sinä?
 
vierailija

No, johan on törkeä kommentti. :alien::giggle::ROFLMAO::poop::geek:

Etkö todellakaan tajua sitä, että verorahat eivät riitä kaikkeen? Sinä ilmeiseti elät yhteiskunnan tuilla? Siinä vaiheessa, kun tuet ovat pienentyneet paljon ja et enää selviä laskuista, sinäkin ymmärrät tämän asian.
 
  • Tykkää
Reactions: piismeikker ja Echo
No, johan on törkeä kommentti. :alien::giggle::ROFLMAO::poop::geek:

Etkö todellakaan tajua sitä, että verorahat eivät riitä kaikkeen? Sinä ilmeiseti elät yhteiskunnan tuilla? Siinä vaiheessa, kun tuet ovat pienentyneet paljon ja et enää selviä laskuista, sinäkin ymmärrät tämän asian.
Lunaticin "hauska"-peukutus kertoo paljon siitä vähättelyn määrästä, todellisuudentajun puutteesta ja illuusiosta että rahaa riittää. Hyvinvointivaltiota nakerretaan jo nyt.

Oikeasti n.10 vuoden sisään kun Kela-etuuksia on edelleen karsittu, ei kenelläkään ole hauskaa.
 
  • Tykkää
Reactions: piismeikker
vierailijatartar
Öö, kysytkö edelleenkään tosissasi?
- Vettä sataa kaatamalla ulkona. Mietin sisällä että jos en ota sateenvarjoa mennessäni ulos, kastun. Ja kappas, niin kastunkin.
-Mua vokottelee valehteleva pelimies joka on kaatanut monta naista. Todennäköisesti saan hänestä sydänsuruja jos lähden hänen matkaansa.
- Euroopan kantokyky ei tule kestämään miljoonien pakolaisten tulvaa eikä kaikkia voi tänne tuoda ->on laitettava omat rajat kiinni ja löydettävä paikallisempia keinoja auttaa kolmansien maiden asukkeja.
Edeleenkin miten se murehtiminen auttaa TÄSSÄ asiassa?
 
Pokkura
ei täällä milanna mitään muukalaisvihaa ole. ne yhä harvemmat yksityisen sektorin veronmaksajat vaan odottavat et paljonko niiden selkärangasta taas lohkaistaan yhteiseen hyvään. suuri osa on valmis kantamaan kortensa kekoon suomalaisten hyvinvoitiin mutta ymmärrys ei riitä siihen että velkaa tulee lisää ulkopuolisten takia jotka eivät ikinä tule töitä tekemään. vuosi vuodelta työntekijä saa vähemmän palkallaan ja valtio velkaantuu, jotain pitää tehdä ja siihen ei auta työkelvottoman väen ottaminen tähän maahan.
Hyvin puhuttu. Valtion ja kuntien työntekijät ne vaan jaksaa puolustella kaikenmaailman rahareikiä, kun yrittäjät ja rahaa tekevät duunarit (siis ne tuottavat työntekijät, joiden palkka täytyy tosiaan kerätä pennosina maailmalta) valvoo öitään miettiessään miten tästä selvitään.
 
No, johan on törkeä kommentti. :alien::giggle::ROFLMAO::poop::geek:

Etkö todellakaan tajua sitä, että verorahat eivät riitä kaikkeen? Sinä ilmeiseti elät yhteiskunnan tuilla? Siinä vaiheessa, kun tuet ovat pienentyneet paljon ja et enää selviä laskuista, sinäkin ymmärrät tämän asian.
Hei einstein, ihanko totta. Että oikein törkeä, ei kai.

Nettisolvaaminen "mamuja" kohtaan ei auta yhtään ketään.
Mutta jos se on se mikä pelastaa tämän vittulandian, niin
aletaan puhumaan kaikille samaan sävyyn, asiat paranee vielä nopeammin. Eikö.

Mulla on toinen hyvä echolle > jeesuspatja.
Kumpi otetaan käyttöön, annan senverran pelivaraa että saat päättää?
 
Yhteistyössä