Meillä tyttö käytti apurattaiden kanssa jo 16" pyörää, mutta kun aloitettiin harjoitella ilman appareita hänen ollessaan 5 vuotta, niin vaihdettiin takaisin 12":een, jotta jalat yltivät kunnolla tukevasti maahan. Alkuun annettiin aina kunnon alkuvauhti, jotta olisi helppo löytää tasapaino. Parin päivän harjoittelun jälkeen tuli sen verran kiukuttelua että pidettiin viikon tauko. Kun tyttö polki ekan kerran tauon jälkeen, ajaminen sujuikin yhtäkkiä tosi hyvin! Vasta tämän jälkeen alettiin harjoitella liikkeellelähtöä, eikä siihenkään enää mennyt kuin muutama kerta opettellessa.
Kuopus oli 3,5-vuotias kun ilmoitti että haluaa apparit pois. Aloitettiin samalla tavalla, eli satula ihan alas ja alkuun lapselle kunnon alkuvauhti. Muutamassa päivässä oppi pysymään pystyssä ja lähtemään itse myös liikkeelle.