Lapsettomuudesta kärsivät kuumeilijat

Postaan taulukon aina uudelleen, kun sivu vaihtuu, muutoin muokkaan tietoja entiseen. Huudelkaa rohkeasti jos kämmäilen jonkun kohdalla tai esim. muotoilen tekstin jotenkin loukkaavasti tms..

Fenix - 78 Hoidot voivat olla useimmilla melko pitkä prosessi. Mielestäni ajatuksesi ensikäynnistä jo nyt on varsin järkevä. Varsinkin yksityisellä järjestetään käsitykseni mukaan myös psyykkisen puolen hoitoa, josta voisi olla sinulle/teille apua. Samalla voisivat sitten arvioida, missä vaiheessa tutkimukset kannattaa aloittaa. Mutta mielestäni kontaktin ottaminen jo nyt ei olisi lainkaan turhaa.
Miksi miehesi on ajatusta vastaan? Voimia :hug:

moon stars Mitä testi sanoo, vai sanooko mitään? Ai hitsi jos saatais meillekin tuohon listaan "plussanneet" osio. :heart:

-bella Ihmettelin vähän että sullakin listassa yk1. Onko virhe vai onko oikeasti näin?

Täällä vähän samoja latteita fiiliksiä kun kosmolla. Nega testattu äsken, jotta voin tänään soittaa lääkärille. Alakerrassa täällä yhtä kirkasta kuin testiviivan paikalla. Millä naisella ei tule edes kuukautiset :'(
Pelottaa, että olen tuhonnut mahdollisuuteni täysin. Olen sairastanut aikaisemmin anoreksian, bulimian ja kaikkea siltä väliltä...


Meillä mies suhtautuu "viallisuuteeni" hieman vaihtelevasti. Hän ei suinkaan syytä minua lapsettomuudestamme, mutta hormonaalisen vammaisuuteni vuoksi meillä on paljon muutakin ongelmaa. Ennen tätä Letrozol kuuria olinpari vuotta aivan rutikuiva, ja yhdyntä sattui aika julmetusti. Liukkarin kanssa tuntui erittäin epämukavalta, ei sattunut. Siinä vasta naisellinen olo onkin.
Eli jotain hyötyä tästä ekastakin kuurista on ollut, kun luistaa jo ilman apuja :kieh:

*muoks
Piti tulla vielä kosmolle lisäämään, että täällä toinen jolla mielipuolivaara! Ei hitsi, kun alkaa jo ailahtelevuus lisääntyä. En välttämättä pysty esim. raskaan prässisarjan jälkeen salilla pidättelemään itkua, vaan vollotan siinä naama punaisena. Hahaa! Noh, empähän vollota sohvan pohjalla :DDD
 
Viimeksi muokattu:
Moi! Mahtuuko mukaan yksi sekundäärinen lapseton? Tuolla Vauva haaveissa palstalla tuntuu että kaikki kurvaavat plussien kanssa ohi. Itellä yk 15 menossa ja toista yritetään, yritys aloitettu 01/13. Toinenkin ketju juuri avattiin pikkukakkosta pidempään yrittäville mutta täällä on näköjään vilkkaampaa :).

Mulla on pian 1,5 v lapsi joka on saanut alkunsa alle puolessa vuodessa. Ikää pian 35 v. Vaivoina keskivaikea endometrioosi jota viimeksi laparoskopiassa operoitu nyt syksyllä (leikkaus onnistui kuulemma hyvin). Vaivana myös lyhyt kierto ja tiputteluvuoto alkaen n 7 vrk oviksesta. Eli luteaalivaihe on onneton.

Perustutkimukset tehty, verikokeet ok, parin follilultran perusteeella voipi olla että toinen munasarja on "laiska" mutta toisessa ollut komea folli kp 9-10, simpat oikein hyvät. Nyt toinen kierto Teroluttia menossa josko pitäisi tiputtelun poissa (ei toiminut ekalla kertaa) ja pidentäisi kiertoa pari päivää. Jos ei auta niin 3 kierron jälkeen mukaan Clomifen ja seurantaultrat. Jos ei sekään auta niin Naistenklinikalle jatkoa ihmettelemään.

nyt menossa kp 13/22-24
 
Fenix: Oliko niin että ette ole missään käynnillä vielä ollleet? On varmaan ihan hyvä idea mennä ensikäynnille yksityiselle ja antaa sitten asioiden hautua. Voihan sieltä esim ottaa spermanäytepurkit mukaan ja varata sen labra-ajan sitten kun on oikea hetki sille. On sitten lähete valmiina. Jos julkiselle meette, niin meneehän terveyskeskusajasta pari kk ennenkun polille edes pääsee. Yleensä.

Kosmo ja Ninkku: Pahoittelut negasta!
 
Hei kaikille! :)

Tämä ketjuhan voisi ollla myös minulle sopiva. Eli yksi sekundäärinen selittämätön liittyisi mukaan. Yritys ollaan aloitettu jo 2/11. Mitään vikaa kummastakaan ei ole löytynyt. Hoidoista takana jo 3 inssiä, ja kaksi ivf:ää.

6/13 tikkuun pärähti kaksi punaista viivaa. Luomuplussa hoitojen välissä! Onni vaihtui pian suruun ja sairaalarumbaan. Kohdunulkoinen raskaus, joka päättyi lopulta kiireiseen leikkaukseen, jossa menetin toisen munanjohtimeni. Nyt sitä vasta naisellinen olo onkin :(

10/13 2.ivf ja tuoresiirto, kemiallinen raskaus.

Sitä plussaa on odotettu kuin kuuta nousevaa. Nyt kahden positiivisen raskaustestin jälkeen, ymmärrän ettei se vielä takaa mitään. Testaaminen tulevaisuudessa pelottaa valtavasti. Jos on nega --> valtava pettymys. Jos on plussa --> valtava pelko.

Hoitokerrat kunnallisella puolella alkavat käydä vähiin, eikä yksityiselle taida olla varaa. Onneksi pakkasessa vielä neljä huurunenää odottamassa... jospa niistä edes yhden syliin asti saisimme. Turhauttavaa tämä odottelu. Viime kierrossa pakkasalkion siirto ei onnistunut, kun se saamarin ovulaatio tuli tietenkin juuri sinä ainoana päivänä viikosta kun se ei olisi saanut tulla, jotta siirto olisi mahdollista. Seuraavaksi onkin ihanat joulunpyhät. Eli ensi vuoteen menee :mad:

Enneliina Kp 4/28 ya 2/11 2.lapsi
 
Ninkku Mä saan vaan testiin jotain viivapaikkoja itse luokittelen sen niiksi, mutta ystäväni näki eilisessä testissä jopa väriä. menkat ei oo viel alkanut. valkkaria aamulla vähän.. et katotaan. yleensä alkaa kolmen päivän tiputtelulla hormooni kierroissa joten ne ois ailkanut tiputtelu.. mut mitään takei ei oo... välil nippaa ja vihloo sielt sun täält ja eilen illalla ja aamul oli hiukan menkka olo, mut ne meni jo ohi. et ota täst kropasta selvää :headwall:

penni79 Tervetuloa joukkoomme :wave:

kosmo Uskon että et sekoa hoitojen alkaessa :) mäkin oon vaan innoissani ollut et nyt ois mahdollisuuskin raskautua.. Ja enemmän kyttään ovist ja sen jälkeen menkkoi ja taas alusta :)

Fenix Meillä mies on ottanut hoidot hyvin vastaan ja tukee kyllä.. meilläkin oli lähete julkiselle niin ensikäynnillä kävimme huhtikuussa jossa oli sit et käytiin asioi läpi. ja kun seuraava kierto alkoi niin mulle tehtiin aukkari. Ja siin samalla lääkäri motkotti mun painosta ja käski tiputtaa5kg ja sit alkaa hoidot. pistin paremmaks ja tiputin 8kg :D
 
Ompas jo mukavan kokonen porukka kasassa :) Tervetuloa uusille munkin puolesta :)

Fenix-78, miksi miehesi ei vielä halua lähteä ensi käynnille? On kyllä varmasti ikävää joutua vaan odottelemaan. En jotenkin usko, että tutkimuksia kahteen kertaan tehtäisiin vaikka menisitte ensi käynnille jo aikaisemmin. Voithan soittaa ja tiedustella asiasta jos saisit miehesikin suostuteltua :)

kosmo, tulehan sitten kertomaan kuulumiset miten lääkärillä meni :)

Ninkku, mullakin oli pillereiden aikaan tota samaa vaivaa, että seksi sattui sen verran, että joskus joutui hommat keskeyttään. Nyt pikkasen samaa vaivaa ton hormonikorvaushoidon aikana muttei kyllä läheskään niin pahana. Välillä silti jännitän sitä sattuuko taas ja sehän ei tietenkään auta asiaan :D

Eilen alko taas "tyhjennysvuoto" vai mikä liene onkaan tän hoidon aikana. Taas alko niin, että kaks pilleriä vielä syömättä. Niin kävi ekassakin kierrossa enkä tajunnut lääkäriltä kysästä tarviiko noita loppuja syödä jos vuoto alkaa aikasemmin. Terojen kanssa muistan lukeneeni, että kuurin voi keskeyttää jos vuoto alkaa aijemmin, mutta en sitten tiedä miten noiden kanssa. Naamaankin on ihanasti ilmestynyt muutama näppylä.. No yksi kierto enää tämän jälkeen ja sitten peukut pystyyn, että tässä kropassa jotain tapahtuu :)
 
Mieheni ei missään tapauksessa ole hoitoja vastaan, yhdessä tähän ryhdytään ja tukea saamme toinen toisiltamme :). Hän vaan on meistä se "järki-ihminen" ja toppuuttelija, pelkää kuulemma että rahat mänöö haaskoon jos samoja tutkimuksia tehdään sitten kahteen kertaan vain siksi että minä tahtoisin ensikäynnille jo nyt.
Katsotaan nyt miten tässä toimitaan. Ajattelinkin soittaa klinikalle ja kysäistä mikä heillä on kanta tilanteeseemme.

Mukavaa saada muitakin tähän ketjuun, vaikken toki kellekkään tätä kirousta toivo...

Ainiin, olenko ymmärtänyt oikein; kela korvaa yksityisellä vain kolme keinohedelmöityshoitoa, ivf/icsi?
 
Viimeksi muokattu:
Hei mukavaa kun ollaan saatu iso porukka jo kasaan :xmas: Olen ollut kamalan kiireinen ja palstailu on vähän jäänyt vähemmälle.

Joku tuola kyseli miesten suhtautumista lapsettomuuteen. Meillä ainakin mies ottaa asian ihan hyvin en koe hänen syyttelevän minua. Vaikkakin vika luultavasti minussa on :/

Ja joku myös ihmetteli meidän yk 1 niin siis se on sen takia kun en yksinkertaisesti vai muista yk lukuja enää :'( on tässä sen verran tätä yritystä takana.

Fenix-78 Kyllä mielestäni kannattaa käydä esikäynnillä jos se susta tuntuu hyvältä ajatukselta ja saa sulle paremman mielen! :)

Tuntuu jotenkin kovin vaikelta alkaa kirjoittelemaan kun on tullut niin kovin paljon asiaa :D Ihanaa vaan kun on vilkas ketju!!

Osaisiko joku suositella hyviä ovistestejä? Olen joskus tilannut raskauskeijulta niitä ja ne olivat aika surkeita mielestäni, en saanut oikein kunnon vahvoja viivoja mielestäni ollenkaan, enkä kyllä ole pahemmin sen jälkeen testaillutkaan. Mutt anyt olisi hyvää aikaa hyödyntää kunnolla kun ollaan lomalla miehen kanssa molemmat ;)

Ja siismulle voi päivitellä Lapsettomuuden syyksi tällähetkellä kilpparin vajaatoiminta ja mahdolliset gynis puolen vaivat joita ei ole kyllä lääkärit jostain syystä tutkinut :stick: inhottaa kun tietää että ei kaikki ole ok. mutta kukaan ei puutu siihen kunnolla.

Nyt tuntuu kovin pahalta taas tämä lapsettomuus asia..Tuntuu, että ihan minne vain katsoo niin näkee ihania pyöreitä vauvamahoja :heart: ja jokapuolella on ihania pieniä vaatteita.. näin jo unta että olimme mieheni kanssa ostamassa ihania pieniä potkupukuja.. liekkö ennenuni:saint:

Mutta palataan asiaan ihanat kuumelijat :wave::flower:

ps. aika paskaa että on harmaa joulu tulossa.. ainakin täälä etelässä päin. Vetää kyllä vähäisenkin joulumielen nolliin..
 
Onpas kiva, kun ollaan saatu porukkaa näinkin kivasti kasaan. :)

Mulle voisi sitten päivittää, että kp3 nyt jo toistamiseen TOD. runsaat menkat ja hyvin hyvin kivuliaat. Ei oo kiva. :(
Me ollaan nyt sit menossa ensikäynnille tammi/helmikuun vaihteessa katoin, et sillo olis kierto siinä oviksen kohilla eli sais jo ensikäynnillä kaikki verikokeet pois päiviltä.

Sellaista olen miettinyt, et kuinkakohan paljon noi mielialalääkkeet vaikuttaa tähän yrittämiseen? Onko muita joukossa?
Itse sairastuin vakavaan masennukseen 18 vuotiaana ja siitä asti olen syönyt serttralin ja noritren nimisiä lääkkeitä. Ilman niitä oireet palailee takaisin. :( näistä lääkkeistä vissiin johtuu miksi minä en pysty syömään mitään hormoonilääkityksiä. E-pillerit lopetin jo 19vuotiaana ja jos esim. Syön jotain monivitamiineja missä on e-vitamiiniä tulen ihan oudoksi. Itken, huudan ja näen vain maailman mustana. Pelkään, että jos hoidot aloitetaan tulen kärsimään oireista taas. Silti aion riskin ottaa,on tää vauvakuume niin kova.
Kemiallisen aikoihin kärsin myös masennusoireista ja äitini onkin kovin huolissaan millaiseksi noi hormoonit mut tekee ja pystynkö syömään lääkkeitäni kun oon raskaana. Mä oon sanonut, et kaikki selviää aikanaan. :)
Nyt tuli taas paljon tekstiä...
 
Heilanga: Mulla on käsitys että mielialalääkkeitä kyllä voi syödä raskaanakin (jos se on välttämätöntä). Katsotaan vaan joitain tiettyjä lääkkeitä ja annokset tarkistetaan jne. Tuo kannattaa varmaan ottaa puheeksi jo ensikäynnillä jotta tarkistavat lääkityksen jo nyt, ettei vaan ole mitään mikä voi hankaloittaa raskaaksitulemista. En kyllä tiedä onko mielialalääkkeissä sellaisia lääkkeitä, mutta ainakin jotkut esim tulehduskipulääkkeethän voivat hankaloittaa munasolun irtoamista/kiinnittymistä.

Kosmo: Johan oli lekurireissu! Kuulostaa kylläkin pätevältä lääkäriltä joka tutkii oikein kunnolla asiat! Ja vielä parempaa jos sait lähetteen erikoituneelle lääkärille jatkoon. Tavallaan se on aina helpotus saada diagnoosi (sulla PCO), ja uskon että jää vaivaamaan tuo verijuttu. En oo koskaan kuullu tollasesta jutusta näissä merkeissä. Onneksi asiaa tutkitaan lisää, ja nyt eletään jo vuoden viimesiä viikkoja, kyllä se Helmikuu sieltä pian koittaa :hug:
 
Viimeksi muokattu:
Enneliina: oottepa tekin jo aikamoisen tien joutuneet kulkemaan. Kovasti toivoisi että huurunenistä yksi jäisi kyytiin ja pitkäksi aikaa :). Harmillisia noi ajoitusjutut kun ei joka ikinen päivä hoitoja voida tehdä.. Mutta kotikonstein tietysti aina kannattaa yrittää ;)
Onko teillä minkä ikäinen esikoinen?
 
Tervetuloa uusille :)

Mä sain eilen primolut-reseptin. Niitä nappailen nyt sen 10 päivää, jonka jälkeen Letrozol-kuuri isommalla annoksella. Jon (ja kun) se ei toimi, siirrytään pistoshoitoihin.
Katsotaan nyt tuleeko primoilla vuoto, kun teroilla ei tuu.

kosmo Siinähän tuli sulattelemista joulun ajalle.. Onneksi asioita nyt kuitenkin selvitetään :)

Heilanga Täällä toinen masennustaustainen. Olen aikaisemmin sairastanut todella vaikeata ahdistuneisuushäiriötä, ja välillä pelottaa, että nämä hormoonit laukaisevat oireita. Lääkitystä en tosin käytä, enkä ole pitkiä aikoja koskaan käyttänyt, kun ei ole koskaan löytynyt sopivaa. Mutta on se lapsettomuus kuitenkin suurempi ahdistus, kunin mikään muu, joten pitänee kestää pienet kuristavat tunteet.
 
Heilanga Minulla myös masennusta ollut ja joskus vielä oikein tuhdit masis/psyykelääkkeet.. Mutta ne asiat korjaantuivat thyroxiinilla ja lääkäri oli minulle syöttännyt kaiken maailman droppeja :kieh: jotenkin en vain tahtoisi uskoa, että ne aiheuttaisivat lapsettomuuden, ottaen huomioon kuinka paljon Suomessakin on niin masennuksesta kärsiviä ihmisiä.

kosmo Varmasti "helpottavaa" kuulla mistä lapsettomuus johtuu, mutta liikaa tietoa kerralle :|
Ja noista trombosyyteistä, älä ole huolissasi mulla itsellä on ne liian alhaalla alle 100 luokkaa vaikka viitearvot 150-390 vissiinkin. Ei niitä lääläreitä kiinnosta :(

Ninkku Onnea kuurin aloitukseen ja toivottavasti ne menskut sieltä tulee!!

(.) Täälä vietetään vapaapäivää ja kohta joululahja ostoksille! :xmas:
Mulla on outo juttu, menkat on ohi ja rinnat edelleen turvonneet hieman ja painallessa arat.. Onkohan nämä tämmöiset siitä thyroxiinista johtuvaa.. Tämä eka kierto vasta kun sitä syön.
 
kosmo, mullakin katottiin tuo perusverenkuva jossa siis on nuo trombosyytit ja leukosyytit. Trombot on verihiutaleita ja jos arvo yli 600 saattaa merkitä jotain luuytimen sairautta, leukosyytit valkosoluja vaikka varmaan tämän tiesitkin :) . Sitä miten nämä saattavat liittyä lapsen saamiseen en osaa sanoa. Mutta onneksi ainakin sait asioita eteenpäin :) voin kyllä samaistua siihen, että kuinka inhottavaa on, kun joutuu odottelemaan. Mullakin, kun yritys tyssäs ihan alkuunsa PCO diagnoosin ja hormonikorvaushoidon takia..

Heilanga, mulla on joku tosi hämärä muistikuva, että masennuslääkkeet saattas vaikuttaa. En kyllä tosiaan muista muistelenko ihan väärin... Oletko lääkäriltä kysynyt noista lääkkeistä ja lapsen saamisesta? Kuitenkin aika moni lääke saattaa nimenomaan ovulaatioon vaikuttaa haittaavasti.
 
Rupesinpa tässä kelaamaan maanantain puhelua hoitajan kanssa. Kysyin häneltä, että mitäs jos vuoto ei ala edes primoluteilla. Hoitaja siihen sanoi, että ei ole muutakaan tähän tarjota. Eli tarkoittaako tämä nyt oikeasti sitä, että jo nää ei toimi, niin se oli sitten siinä?!! :eek:
 
Kuinka monelle on muuten tehty aukiolotutkimus? Mulle ei sitä tehty ollenkaan, suoraan insseihin vaan. Tuli sit myöhemmin mieleen, ja kyselin että eikös semmonenkin olis pitäny tehdä, niin lääkäri meni jotenki oudoks. Oon ihan varma, että se oli unohtanu sen mun kohdalla! Tosin nyt sillä ei enää väliäkään, ku järeämmissä hoidoissa jo mennään.

-bella Ovistesteistä mä käytän vaan clearbluen digitaalisia. On niin helppo tulkita, ettei vaan jää arvailujen varaan =) Onhan ne kyllä ihan sikakalliita, mutta olkoot.

Penni79 Miehellä edellisestä liitosta 7- ja 9-vuotiaat lapset. Itselläni 8-vuotias. Eli yhteisiä ei ole vielä siunaantunut. Ovispäivät tietty yritetään hyödyntää. Masentaavaa vaan kun se toinen johdin poissa pelistä, enkä oikeen usko sen vaelteluun puolelta toiselle, vaikka kuulemma voi olla mahdollista. Ja tietenki nyt ku pakkasalkion siirto ei onnistunut, niin se folli oli juurikin siellä puolella, missä sitä johdinta ei ole.

Kuinka paljon teillä muilla lapsettomuus on vaikuttanut seksielämään? Itselläni on näiden vastoinkäymisten aikaan vaikuttanut aika paljonkin. Tämä kun on koko ajan vaan sitä yrittämistä yrittämisen perään. Elämä liukuu kahden viikoin perioodeissa. Ensin odotetaan ovulaatiota ja sitten kuukautisia. Sama rumba aina alusta saakka. Tosi kuluttavaa. Ja kun miehen simpoissa ei mitään vikaa, niin syyttelen aina itseäni tästä ongelmasta. Yritä siinä sitten rakastella, kun vihaan tätä kehoa! Mies on kyllä puhunut seksuaaliterapeutille menemisestä, mutta en oo lämmennyt vielä ajatukselle. Tämä on mun pääkopassa, joten selvitän tämän kyllä itsekseni.
 
Ninkku, mitä aikasemmin sulla on kokeiltu vuodon aikaansaamiseks? Kuulostaa kyllä tosi ihmeelliseltä, että nykypäivänä ei olisi enempää vaihtoehtoja. Kannattaa varmaan joltain lääkäriltä tiedustella asiaa jos hoitaja noin sanoi.

Enneliina, meillä koko juttu sen verran alussa, että ei ongelmia tuolla alueella ole ollut. Kuitenkin mullanon jo ollut paljon milessä että mitä jos seksi menee ihan pelkäksi yrittämiseksi. Ainakin aluksi yritän olla miettimättä, mutta jos clomeja joudun kokeileen niin sillon on vähän pakko harrastaa seksiä sillon, kun on oikea aika. Mietityttää, että tuleeko koko touhusta liikaa paineita. Ihana mies kuitenkin sulla, että on valmis lähteen sun kanssa terapeutin juttusille :) monille miehille olis varmaan aika iso kynnys lähteä.
 
Enneliina Meillä ihme kyllä on seksi sujunut koko suhteemme ajan ihan todella hyvin! Vaikkakin yritysttä ollut niin kauan. Ensimmäiset reipas puoli vuotta kuitenkin mentiin ihan rennosti :)

Meikäläisellä alkoi muuten nyt loma :cool: Miten muut vietätte jouluanne? Oletteko ihan kotosalla, vai menettekö kyläilemään?
 
Täällä on seksi mennyt aikamoiseksi pakkopullaksi ja nyt yritetään ottaa rennommin ja spontaanimmin sillä saralla. Nyt on 15 kiertoa menty niin että aina on ollut mahdollisuus tärppiin eli 2-3 oikean ajan yhdyntää , ja varsinkin viimesissä kierroissa on todella ollut täsmäyritystä ovistikkujen kera huvitti tai ei :ashamed:
 
enneliina Meilläkin seksi kyllä sujuu vaikka mullakin se kipeää tekee melkein aina, ja oviksen aikaan miehelle totetan ettei sulla oo vaihtoehtoa ja onneksi minut kyllä osaa huumorilla ottaa... :D

Joku kyseli aukkarista niin mulle se on tehty. heti ensikäynnin jälkeen ekasta mahdollisesta kierrosta. ja munst silloin oli et oisko toinen ollut vaikeampi nähdä mut et auki oli kumminkin. eikä asiaa oo enempää noterattu.

Täällä edelleen testit antaa viivanpaikkoja. ei muuta aamulla oli olo et alkaako pahoinvointi kun tuli kaks kertaa sellainen olo mut ei tuhru alkoi töissä joka jo taas laantuskin niin että 4h sisällä on vaan tippa tullut ja pyyhkies ja pönttöön ei mitään.. eli kai sit tuhrutan viel kaks päivää ja hanat aukeaa..
Äitini totes vaan et mistä tiedät. Että hänelläkin pikkusiskoani odottaes vuosi alkuraskaudesta.. jotenkin oon vaan varma ettei tääkään tulosta tuottanut..

Miten teillä ihmiset kommentoi hoitoihin tai yrityksen kestoon.. mulla kaks työkaveria totes et älä ajattele asiaa.. No joo helpommin sanottu kuin tehty. ja mein äiti kyllä ymmärsi että 2v 4 kk aikana ei paljon muuta mieti et sen hällä väliä asenne meni jo aikoja sitten. ja eräs työkaveri vähätteli mein yritysaikaa ettei tuo nyt vielä mitään.. ja itsellä kaks lasta ja kolmas tulossa kuukauden sisään.. Otin kyllä itteeni

Sitten on näitä työkaverei kun tulee taputtelee mahaa ja kysyy olenko raskaana? johon vastaan että en.. oho et kai suuuttunut :O
 
-bella, me ollaan osa joulusta kotona ja osa reissussa. Aatto tässä meillä osan sukulaisten kanssa ja sit joulupäivänä ajellaan kauemmas.

moon stars, meillä ei yrityksestä ja mun ongelmista tiedä tällä hetkellä kuin yksi ystävä pariskunta. En halua kellekkään muulle kertoa, kun varmasti tulisi uteluja että no jokos on tärpänny. Tälle yhdelle ystävälle on ollu hienoa, että on pystyny juttelemaan näistä. Hällä vaan on raskaudet alkaneet samantien niin ei tietenkään pysty samaistumaan. Osalta sukulaisilta on tullu kyselyjä, että eikös meidänkin jo tekis mieli vauva tehdä. Tekis mieli sanoo, että ei se kaikille ole niin yksinkertaista, että jätetään ehkäisy pois ja pam on raskaana.. Yksi kaveri taas heti jos en ota alkoholia niin kysyy että oonko raskaana. Nyt oon pystyny olemaan pidemmän aikaa miettimättä että mitä jos lasta saa vuosia odottaa. Tänään on kyllä pientä ahdistusta ollu ilmassa kun niin kovasti haluaisi miehelle lapsen antaa.
 
moon stars Meidän yrityksestä ei tiedä kuin yksi hyvä ystäväni. En haljua muille kertoa vielä. Eikä tuttavapiirissä ole oikein mutia kenellä asia ajankohtainen. :$ Onneksi on tämä palsta keksitty :heart:
 
meillä tietää lähimmät ystäväpiiristä ja lähisuku. onpahan kenelle jutella ja pähkäillä. tää kaksplus on kyl oikea aarre vertaistukeen. kun ei meillläkään oo kuin yhet tutut jotka hoidoissa on. ja työkavereille on ollut pakko kertoa et olen päässyt ultriin ym kun ei ole joustavaa työaikaa niin pakko se oli kertoa sitten... :) mut ei minua sillai haittaa et tietävät.
 
Sunnuntai 22.12.2013

Lapsettomuudesta kärsivät kuumeilijat

Ninkkukp"42"(~680)/?yk1ya 2/121. lapsi
kosmokp38/28(90-120)yk19ya 6/122. lapsi
Nenni88kp27/27yk 11ya 2/132. lapsi
Penni79kp19/22-24yk15ya 1/132. lapsi
-bellakp11/28yk1ya 11/111. lapsi
Enneliinakp10/28ya 2/112. lapsi
Heilangakp9/32-42yk27ya 9/111.lapsi
moon starskp4/53yk5*ya 8/111. lapsi
* Yrityskuukaudet laskettu hoitojen alkamisesta.

Mukana kuumeilemassa
- mymosa
- Caro87
- Vanilla Lady
- Fenix-78



Caro87 - PCO diagnoosi. Tammi-/helmikuun vaihteeseen asti Divina hormoonikorvaushoito, jonka jälkeen luomumenkkojen odottelua 3kk.

moon stars - Todetti kilpirauhasen vajaatoiminta. 4. Clomikierto lopuillaan. Seraavaksi suunniteltu pistoshoitoja.
Hoidot aloitettu 8/13.

Ninkku - Amenorrea/kuukautiset puuttuvat. Ensimmäinen ja tulokseton Letrozol-kuuri takana. Seuraavaan kiertoon Letrozolin nosto, kunhan vuoto saataisi aikaan. Mikäli ei toimi --> pistoshoidot.

Vanilla Lady - 8/13 varhainen km. Nyt 3. kierto pistoshoidoilla.

Heilanga 5/13 kemiallinen. Todettu PCO ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Testeihin tammi-/helmikuussa 2014.

kosmo PCO diagnoosi. Taustalla km rv9. Varsinainen yrittäminen ollut välillä km:n vuoksi tauolla. Takana nyt 3kiertoa teroja.

Fenix-78 Hoidot vasta suunnitteilla elämäntilanteen vuoksi. Miehellä aikaisemmin havaittu ongelmaa simppojen laadussa.

Penni79 Keskivaikea endometrioosi jota viimeksi laparoskopiassa operoitu syksyllä 2013 (leikkaus onnistui kuulemma hyvin). Vaivana myös lyhyt kierto ja tiputteluvuoto alkaen n 7 vrk oviksesta.

Enneliina Selittämätön lapsettomuus. Takana luomuplussa, joka kohdunulkoinen, sekä ivf ja tuotesiirto, joka kemiallinen.

-bella Kilpirauhasen vajaatoiminta. Syytä myös gynekologisten vaivojen epäilyyn, mutta tätä ei vielä tutkittu.

Nenni88 Syy lapsettomuuteen ei ole selvinnyt. Takana kemiallinen raskaus. Tiedossa lääkärin tapaaminen joulukuun lopulla.

Ilmoitathan listaan toivomasi muutokset punaisella :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä