Lokakuun -08 kullannuput

Heippa!

Meilläkin oli eilen ristiäiset ja tyttäremme sain nimekseen Saana Emilia
Ihana oli kun oli vain perheet ja kummit niin kerkisi jutella kaikkien kanssa vähän ja tyttökin tykkäsi kun oli monta syliä missä nukkua! Meillä on jääkaappi täynnä ristiäispöperöitä ja ne tulee jo korvista... :whistle:

Onko pampperssilla samanlaita kerhoo kun liberolla on? tietääkö joku?
Neiti alkaa heräillä, onkin jo nukkunut 2 tuntia ja nyt vasta olis päiväuniaika :/ ei taida nyt oikein tää rytmitys olla kohdallaan...

Saikku ja Saana 6 vkoa
 
Viime yö oli kaikista kamalin, puolitoista tuntia kerrallaan, ja aamulla kuuden jälkeen oli sitten kolme tuntia yhteen putkeen hereillä. *haukotus* Olen koko päivän yrittänyt neuvolaan soittaa, mutta siellä ei vissiin vastata ennen soittoaikaa. (edellisessä neuvolassa sai soittaa mihin aikaan vaan)

Soitin sitten tolle tuttavalääkärille, ja keskustelin tosta vellin alottamisesta. Kerroin että perjantaina kokeilin illalla maissivelliä, ja Ninni nukkui silloin 3,5 tuntia parhaimman pätkän. Lekuri oli ehdottomasti sen kannalla että kannattaa alkaa iltaisin antamaan sitä siinä vaiheessa kun itse menee nukkumaan. (Eli toisin sanoen kun olen iltatappelut tapellut esikoiseni kanssa) Viime yönä pääsin itse iltapesulle yhden maissa ja siitä sit alkoi toi Ninnin syöminen.

En ole neuvolasta kysyny mitään kotipalvelua, mutta voisin kuvitella vastauksen siihen. Mä olen jotenkin aina kuvitellut että me ei voitas saada mitään apuja, kun ei kuuluta pienituloisiin että jouduttais maksaa kaikesta avusta. Täytyy nyt kun soittaa niin kysyä vähän, mua vaan jotenkin hävettää.

Jos ees toi esikko alkais rauhottumaan...

Ainiin, mulla on tapana punnita Ninni joka maanantai, siis eihän tuo himavaaka ole niin tarkka, mutta nyt tänään se oli tasan sama ku viime viikolla. Ens viikolla meillä on neuvolatarkastus joten siellä näkee sit ainakin jos tuo painon nousu on hidastunut.

Mäkin haluisin pitää jo juhlat Ninnille, mutta millä energialla tässä alkais mitään tekemään...

naurukohtaus mulla on samanlaista pahoinvointia ollu kolme viikkoa, ja mä luulen että mulla se johtuu tästä väsymyksestä.. Mutta kyllä mäkin säikähdin tota ruokamyrkytysjuttua.
 
meilläkin oli eilen ristiäiset neiti sai nimekseen Karoliina Elisabeth, ristiäiset menivät hyvin tarjottaviakin jäi ja ne tpdellakin pursuaa jo korvista :$ Karoliina oli muutenkin todella nätisti koko kasteen ajan ei kitissyt yhtään.

Jälkivuodosta oli mullakin taukoa viikonverran, sitten alkoi sellaiset menkkakivut mutta loppuivat seinään ja nyt alkoi taas vuotamaan, en usko etä ovat menkat koska on jakunut jo reilu viikon tämä vuoto. :x

Olen ihan samaa mieltä noista muumivaipoista ovat kyllä huonoja tulee tavaraa enemmän ulos vaipasta mikä pitäisi jäädä sisään. meillä on kestovaippojen lisäksi käytössä liberot sekä pamppersit, ja lisäksi olen ostanut jotain pirkanvaippoja kokeiluun mutta ovat vielä isoja niin en hirveästi tiedä niiden pitävyydestä.

nyt pakko alkaa siivoamaan kun kämppä pn kuin pommin jäljiltä, nämä meidän nelijalkaiset(4 ja 1 v) kun saa kaaoksen aikaan aina kun rupeavat leikkimään, toinen teurastaa lelut niin silloin on pumpulit pitkin poikin. :kieh:

nättejä nimiä on lapsoset saanut ja söpöjä kuvia on näytille laitettu, pitäisi varmaan itsekkin kokeilla jossain vaiheessa.

leppis&Karoliina 5 vkoa
 
Heippa taas :wave:

Tänään käytiin Miron kanssa neuvola/lääkärissä ja itellä oli samalla jälkitarkastus.
Miro on kasvanut kovaa vauhtia
Pituus:58,5cm
Pipo:40cm
Paino:5740
Kovasti jo seurailee ympärille ja hymyilee valtavasti :heart:
Kaikki oli tarkastuksessa hyvin.

Itellä oli myös kaikki niin kun pitää ja sai nuo ehkäisy asiatkin kuntoon :D
Eppari hyvin parantunut ja ekat kuukautisetkin oli viime vkolla.

Kyllä meinas olla hankalaa aloittaa päivä :|
Katoin aamulla ikkunasta ulos ja totesin,ettei huoltoyhtiö ole käynyt auraamassa pihaa ja tietä. :kieh:
No ei auttanut kun soittaa miehelle,että tulee viemään meiät tonne neuvolaan ja esikoisen eskariin.
Ei oltas päästy mihinkään kun polveen asti lunta tossa pihalla.. :|

Noh onneks loppu hyvin kaikki hyvin..


Laittelen vielä ristiäiskuvan Mirosta.
Tänään 6vkoa

 
Lumista päivää täältäkin! :) Ihanan näköstä ulkona...

Masullaan nukuttamisesta: Eihän sitä kai kauheesti suositella, mut meillä esikoinen (7v) nukkui aina mahallaan vauvana ja niin tekee vielä nykyäänkin :D Vauvana kärsi masukivuista ja masullaan nukku "parhaiten". Pojat onkin nukkunu kyljellään.

Vaipoista:Meillä on käytössä Liberot niin kuin edelliselläkin pojalla, tytöllä oli käytössä Pampersit. Oon todennu, et Liberot on parempia nimenomaan pojilla.. Mistä lie sit johtuu, mallista vai imukyvystä.. =)
Aikanaan kun poika oli päiväkodissa vielä vaipoissa, niin sinne ostettiin juuri Lidlin vaippoja kun olivat halvempia ja siellä vaihtovälikin oli lyhyt, niin ei tarvinnu välittää imeekö hyvin vai ei. Tosin ilmeisesti ihan käypävaippoja.

Kivoja nimiä on vauvelit saanu!

Meilläkin oli 6vkon lääärineuvolakäynti. Kaikki on kunnossa ja terve poika. Lääkäri kirjotti neuvolakorttiin: "suloinen poika, kasvanut hyvin, tutkimuksissa ei todettu poikkeavaa." Paino menee -5 käyrällä ja pituus taas +1, hattumitta on keskikäyrällä.
Paino: 5145g (synt.3440g)
Pituus: 58,5cm (synt.51cm)
Pipo: 38cm (synt.34cm)

Seuraava käynti on 3 viikon päästä. Mun jälkitarkastus on tän viikon keskiviikkona, jos sais itekin ehkäsyn kuntoon...
Mies kyllä sano, et jos tulisin raskaaks nyt niin sit tulisin.... :whistle: Ei siis kuulemma haittais, tosin mua vois haitata, Jere olis vajaan vuoden vanha ... ei kiitos kahta vauvaa...

jasmara ja Jere 6vkoa+1vrk
 
Lumista päivää täältä pohjanmaaltakin. :) Vaikka kesän lapsi olenkin aivan täysin ja normaalisti talvea vihaan niin nyt on ihan kivaa kun on paljon lunta eikä ole kylmä. :)

Täällä ollaan aika väsyneitä myös. Typyn viime yö meni ihan pipariksi ja on mennyt reilun viikon ajan yhtä poikkeus yötä lukuun ottamata. joskus 11 aikaa nukahti sänkyynsä puolen toista tunnin korinan jälkeen, puoli 1 tissille kun mikään muu ei auttanut, 3 jälkeen taas tissille (tässä vaiheessa meinasin jo pullon antaa kun tuntui että omat tissit ovat taas ihan lörpöt eikä typy halua ottaa niistä edes kunnolla kiinni vaikka maitoa vielä tulikin), ähinää ja korinaa 5 aikaa taas, mutta nukahti muistaakseen ilman tissiä jonkun tunnin "tutti suuhun, heiluttelua" urakan jälkeen, 7 aikaa taas tissille, sitten herättiin 9 aikaa taas tissille ja siitä sitten puoli 11 pihalle nukkumaan jossa on nyt sitten nukkunut 3,5h ilman mitään ähinää. Pitäisi näköjään nukuttaa typyä aina pihalla niin nukkuisi hyvin. Hiukan on väsy. itku tuli aamulla 7 aikaa eikä voinu edes typyä miehelle antaa kun oli jo töissä.
En tiedä loppuuko mun maito vai mikä on vikana kun tuo yö menee aina noin. päiväs aikaan nukkuu kuitenkin justiin tälläisiä pitkiä pätkiä tyytyväisenä syönnin jälkeen mutta öisin se on tollasta ähellystä. Tuttia saa laitella suuhun ja hyssytellä ja typy vaan ähisee ja kitisee ja kattelee että mitä meinaat. Mulla kun on periaate että en halua opettaa syliin nukkumaan niin se on sitten melkoista... Kyllä typy lopulta ihan nukahtaa mutta voi mennä hyvin puolitoista tuntiakin yöllä ennen ku rauhottuu. kädetkin vispaa niin että kerman saisi melko nopeasti valmiiksi jos vispilän käteen antaisi. Kapaloon sen aina käärin mutta saa kädet sieltäkin pois ja ähinä vaan jatkuu... Koskahan tämä loppuu. :ashamed:

Meillä pampersit käytössä. liberot falkaavat enemmän typyllä, vaikka joskus kyllä pampersitkin kun kakkaa tulee vauhdilla ja nukkuu kyljellään. :p pitääpä myös noita lidl vaippoja kokeilla jos pääsisi vähän halvemmalla.

Mitenhän tuota maitomäärää saisi lisättyä tai siis kuinka saisi tissit tuottamaan enemmän maitoa jos se auttaisi noihin pimun iltoihin kun en haluaisi korvikkeita hevillä antaa?

Torkuille että jaksaisi yöllä sitten...
to ja typy 4vko 4pvä
 
FPI
Moi!

Kivoja nimiä teidän vauvoilla! :heart:

Meillä on ristiäiset tulevan sunnuntaina!

Vaipoista, tykkään eniten Pampersin vaipoista, mutta Liberotkin menvät.

Jälkitarkastus on keskiviikkona...nyt vuoto on loppunu, et en tiedä oliko ne nyt sit menkat vai jälkivuodon jälkivuoto??

Vitsi, täällä Joensuussa on paljon lunta! Täytyy lähteä kohta kärryttelemään ulos ja yrittää koiratkin ottaa mukaan :whistle: Hyvin meidän karvaiset herrat on vauvaan suhtautuneet, nuorempi kyllä vahtii tyttöä kovasti!

Nukkumisesta, meillä tyttö nukkui la-su yön oikeestaan kokonaan eli nukahti vähän puolen yön jälkeen ja heräs vähän yli seitsemän aamulla! No, viime yö ei sitten ihan niin mennytkään, mutta kuitenkin!

Mukavaa viikkoa!

Milla ja Minni 7vko huomenna :heart:
 
Gabrielle: Mulle tuli synnytyksestä 2 asteen repeämät, tunnin ne kursi mua kasaan. Nyt pikkuhiljaa on alkanut niitä ompeleita tippuilemaan. Ei mulla enää oikein kipeä ole. Mutta ei tulis mieleenkään mitään sinne laittaa.
Pitäis kyllä ilmeisesti sormella koettaa niitä lantionpohjanlihaksia, mutta en tiedä milloin sitä uskaltaa.

Mulle on tullut tänään jo 2 krt pissaa housuun, kun just tulee pissahädän tuntu ja en ennätä pöntölle....kiva vaiva. Onks kellään muulla tällaista inkontinessivaivaa jääny synnytyksestä? ei se ole kun alettava treenaamaan noita alakerran lihaksia. Kun en meinaa muistaa...
 

Mä vasta heräsin,olin likan kanssa puoli viiden maissa syömässä ja sitten tällä kertaa neiti alkoikin tutimaan,hyvä juttu koska mua kyllä väsytti hyvin vielä silloin,nyt on jo parempi kyllä kun sai tutia.
Isommatkin hereillä jo tietystikkin hih.

Tänään vois hiukan siivoo,lappusia täytellä ja hmmm niin tää perheen hoito sitten.
Lunta näyttävästi lupaili lisää,eilen käytiin vaunuilla kyllä kaupassa ja ei se ny niiiiin hankalaa ollut,tietysti mieheni työnsi tuolla lumessa niin mun ei tarvinnut mutta saipas Emma raikasta ilmaa sehän se on pääasia...





Pöppiäinen & Emma 2viikkoa ja 6pv
 
Huomenia :wave:

Mä tulin vaan turisemaan hetkiseks kun esikoinen halus kattoo telkkaria hetken.Siinäpä vasta mainio lastenvahti :whistle:

Mulla loppu tokat menkat justiinsa ja näyttäs näin alkuun ainakin palautuneen samaan kiertoon kuin ennen raskautta eli 21-23pvää.Pitäs nyt äkkiä saada ne pillerit hommatuks ettei vaan käy vahinkoa.Rahahuolia vaan on ollut tässä ihan liiaksikin :/ Saatiin häätöuhkaus tossa viime viikolla :'( Me kun olllaan alusta asti maksettu vuokraa kuukauden myöhässä kun ei sillon muutettaessa ollut varaa kahteen vuokraan.Tein maksusopimuksen sillon ja asiaa oli ok mutta jos kaksi vuokraa on samaan aikaan maksamatta niin automaattisesti lähettävät häätöuhan.Ja nyt siis oli käynyt niin kun sainkin äitiysrahan oletettua myöhemmin joten vissiin kahen päivän ajan oli kaksi vuokraa auki samaan aikaan jonka vuoksi kyseinen haaste tuli kotiin :/ Soitin tietysti hätäpäissäni vuokravalvojalle joka sanoikin että maksusopimus ei ole ollut voimassa enää puoleen vuoteen :eek: :eek: Siinä sitten tapeltiin hyvä tovi ja lopputuloksena se että tän kuun viimeseen päivään mennessä pitää saada 900e kasaan tai häätö tulee ja luottotiedot menee |O Tässä ollaan sitten henki hieverissä yritetty kehitellä rahaa ja tod.näkösesti saadaankin asia kuntoon.Mutta kyllä vaan stressaa tällaset.Tämän 900e jälkeen vuokra on sitten ajantasalla,Onneksi!!!!On sitten helpompi muuttaa poiskin kun ei tarvi maksella mitään ylimääräsiä.En enää ikinä aio joutua tähän tilanteeseen :headwall: Huh,siinä vähän avautumista :ashamed:

Eilinen ilta menikin jo vähän paremmin,eli Sara heräs 4 tunnnin päikkäreiltä joskus viiden aikoihin jonka jälkeen en enää nukuttanut uudestaan,mitä nyt parit torkut otti siinä.Puol ysltä taas alko nukutus ja päättyi 22.00 vaunuihin :headwall: :headwall: Taitaa vaan tulla vaununukkuja tästäkin :headwall: Yöllä sitten siirrään syötön jälkeen omaan sänkyyn.Esikoinen nukkui ekat 4kk vaunuissa.Nooo,samapa se kuhan nukkuu :D

Tänään sitten Saran 3kk neuvola :eek: Miten se aika meneekään???Jospa noi iltahuudot nyt helpottas kun se maaginen 3kk tulee täyteen.Sanoinkin Saralle viime viikolla että sulla on tiistaihin asti aikaa huutaa sit se saa loppua :D saas nähä toimiiiko :D Tänään tosin saadaan se rokotus joten sen puolesta on varmaan huutoa tiedossa.

-Laura ja Sara tasan 3kk-
 
Jep. onpa tullut joku 3tuntia nukuttua viime yönä yhteensä. Alan olemaan kyllä tosi väsynyt jo. Itkut sain aamulla kun 9 aikaa sain tarpeekseni, nousin ylös, koitin syöttää pimua ja laitoin sen ulos nukkumaan. se onkin ainut paikka jossa nukkuu. Heti kun alkaa laittaa ulkovaatteita päälle, nukahtaa siihen ja nukkuu kun tukki sen 4tuntia ainakin. Miksi se ei nuku sisällä/omassa sängyssä/yöllä???

Yölläkin taas parin tunnin välein käytin sitä tissillä vaihtelevalla menestyksellä. toisinaan saa kauheat raivarit heti kun edes asettaa sen pitkälleen niin että saisi tissille. Joskus rauhoittuu parit imut syömään jos keinuttelee ja hyssyttää tissillä, useimmiten kyllä huutaa vaan kahta kauheemmin ja pakko nostaa ylös. Olkapäällä tykkää olla jos keinuttelee ja pysyy liikkeessä koko ajan. siihen monesti nukahtaakin. sitten kun laittaa sänkyyn, joko herää heti siihen että joutuu pitkäkseen tai sitten hyvällä tuurilla nukkuu 45min-1h ja herää taas kähisemään. Koitan rauhoittaa tutilla ja hyssyttelyllä ja keinuttelulla etten nostaisi aina syliin, huuto ehkä lakkaa näin mutta sellainen ähinä korina jatkuu, ihan ku aikuinen yrittäisi rykiä limaa kirkossa, sellaista ääntä pitää. :LOL: voisi sanoa että kahden jälkeen on tuota menoa ollut aamuun asti. neljän aikaa syötin, hetkeksi nukahti, kuuden aikaa syötin ja sitten oltiinkin hereillä tuohon 9 asti. ku olisikin ihan hissuksiin hereillä mutta ei kun se on tota rykinää koko ajan... Minen enää tiedä mitä teen... odotan viikonloppua että saan antaa typyn isälle yön ajaksi edes kerran niin saisin nukkua kunnolla, sellaista suunnittelin. Mies kun on nyt aamuvuorossa niin en viitsi rasittaa sitä yöllä kun näyttää pystyvän nukkumaan ihan hyvin vaikka typy vähän huutaisikin.

Siivoomaan. Pappi tulee tänään käymään ristiäisjutuista keskustelemaan. Huoh. ei jaksaisi yhtään mitään kyllä nyt.
to ja typy 4vko5pvä
 
Kivoja nimiä ootte antaneet :)

Meidän poika ei ole vaunuihmisiä yhtään. Ei tykkää nukkua niissä pätkänvertaa. Sisällä nukkuu kyllä hyvin. Päivällä torkkuu vähän väliä ja yleensä ottaa yhdet pitemmät unet.
Illalla annetaan iltamaito kasin-ysin pintaan ja laitetaan poika sänkyyn, johon (kopkop ) nukahtaa hyvin itsestään. Herää syömään n. kahdelta ja kuudelta. Klo 7-8 välillä on hetken hereillä ja nukahtaa uudestaan n. kymppiin asti.
Tänään tosin piti käydä kasilta herättämässä, kun muuten olis tullut kiire.
Meillä käytetään pelkästään kestovaippoja. Kokeilin viimeyöksi laitokselta saatuja liberoja, kun kestoja täytyy vaihtaa yöllä, mutta niinpä täyty tuo kertiskin.
Eilen oli 1kk neuvola. Painoa oli 4940g (synt. 3410 ) ja pituutta 56,3cm (synt. 49 ) .

Taidan alkaa ettimään suklaakakun ohjetta, kun meinasin ristiäisiin väsätä.

Voimia unettomille:hug:

huitshapeli ja poikanen tasan 1kk
 
Heips taas vähästä aikaa!
Olen käynyt vaan lukemassa teidän kuulumisia, mutta kirjottelut on jääneet. Tahtoo mennä usein pojan päiväuniajat ruokaa laittaessa, kaupassa käydessä, nukkuessa itsekin tms. Poika on alkanut nukkua aika vähän päivisin, mutta ei silti sen paremmin nuku yöllä kuin ennenkään. Heräilee -tavallisimmin!! - 01 ja 04 aikoihin syömään ja 05 jälkeen on huono nukkumaan. Eikä siihen vaikuta illalla nukkumaanmenoaika, joka vaihtelee 20-22.30 välillä. Meinaakohan poika ihan aamuvirkuksi ruveta! Siitä 05 jälkeen alkaa ärinä ja murina. Varmaan sitä samanlaista kuin teillä, toiveikasodottaja. Jaksamista sinulle! Meillä korinaan/murinaan auttaa usein, kun mies ottaa pojan viereensä nukkumaan. Siinä rauhottuu paremmin, mutta mun on käytettävä kyllä korvatulppia silti, että saan nukuttua vauvan vieressä. Vähän myös huolettaa, ettei liikaa oppisi siinä vieressä nukkumaan. Mutta kunhan nyt jossain nukkuu toistaiseksi sen viimeisenkin pätkän, että saadaan aamua vähän venytettyä. Poika on aikas kova syömään varsinkin päivisin, ja sitten myös kakkaa monta kertaa päivässä. Ehkä usein sitä kakkaa tai kakkavaippaa ähiseekin aamuyöstä.

Meillä on Liberot käytössä, taitaa toimia pojalla ne paremmin kuin Pampersit. Voishan sitä jotain halvempiakin välistä kokeilla. Täällä vaan ei ole Lidliä kovin lähellä, mutta jos nyt joskus poikkeaa siellä. Liberoistakin kyljellään nukkuessa usein kyllä pissat tulee kyljestä läpi. Liberon sivuilla lukikin, että 1-2 koon vaipat toimii vauvoilla, jotka oleilee seläällään eikä liiku. Ostin sitten tällä viikolla 3 vaippoja jo, kokeillaan niitä seuraavaksi. Poika alkaa painoltaan ollakin sen 5 kg, viime torstain 1 kk neuvolassa oli 4700g (lähtö 3570g).

Mulla jäi kamala suklaahimo päälle loppuraskaudesta lähtien! Vieläkin menee päivittäin suklaata/suklaakakkua/kaakaota. Ihan kamalaa, mutta kai tämä täysimetys paljon kuluttaakin, kun paino kivasti tippuu suklaamussuttelusta huolimatta.

Nove+poika (5 vko)
 
Heipsan taas pitkästä aikaa..

Meillä menee tytön kanssa kivasti. On ollut yllättävän helppoa ekojen viikkojen jälkeen. Meillä ei ole ollut masuvaivoja, käytössä on kyllä cuplatonit. Mulla on ollut nännit viime aikoina niin kipeet et ollaan annettu korviketta ja pumppaan pulloon aina kun kerkiän ja annan sitten siitä. Yöllä kuitenkin on tissillä ja päivällä jos en kerkiä pumppaa. Tyttö nukkuu yöt ihan kivasti, heräilee kahen-kolmen tunnin välein syömään.. Mutta nukahtaa onneks heti uudelleen. Parina yönä se on kyllä pitäny kamalaa meteliä nukkuessaa, niin että äiti joutu menee sohvalle nukkuu. Toivottavasti ei jatku :)

Meillä käytetään liberoita. Yritin eilen miehelle ehdottaa et vois kokeilla lidlin vaippoja kun niitä kehuttiin. Ni mies vaan sano et ei tartte, liberot on parhaita.. Hmm, miehellä siis ennestään poika, joten varmaankin pojan käytössä ollutkin parhaita (mitä olen monesta suusta kuullut). Tytöille vissiin vois muutkin vaipat sopia.. Tai kai se on vauvasta kiinni..

Huomenna olis sitten neuvola. Tuntuu että tyttö on kasvanu valtavasti :)

jenksu ja tyttö 1kk
 
moi

pika moikkaus...

pöppiäinen ihania kuvia ja tejstejä, hatunnosto kun jaksat tuollaisia tehdä

toiveikasodottaja :hug: sulle ja jaksamisia

liina vähän oon kade ihan teille tuosta kahdenkeskisestä ajasta,nauttikaa siitä..meillä ei sitä ole ja sen kyllä huomaa, illalla on niin väsy näiden neljän kanssa touhuamisesta et tekee mieli vaan katsoa jotain tärkeää tv stä kuten bb;tä =) ja vaipua uneen kesken kaiken..

muru syömässä samalla et nyt ei onnistu tää kirjoittelu..joten :wave:

pw ja nooa 8 vkoa
 
Neuvola oli tänään 2 kk iässä, nyt paino 4360g eli viikossa tullut 255g, Nania saanut vähän enemmän eli sen ilmeisestikin tarttee...Pituus 56,2 cm, eli 4,2cm tullut neljässä viikossa. Rotavirusresepti saatiin, eka annos annetaan siten 3 kk neuvolassa.
Itelle tuli rintatulehdus, kuten niin moni jo täällä saanut. Kuumetta 39 ja toinen rinta todella kipeä, sain päivystyksestä kuurin ja nyt toivotaan että alkais pian tehoamaan. OLi tytön hoito päivällä HIEMAN hankalaa, kun ite palelin kuumehorkassa ja mitään voimia ei ollut edes tytön nostamiseen, no jotenkin onneksi syönneistä yms selviittiin. Lopulta meninkin Empun kanssa tonne sängylle makaamaan ja tissi suuhun, ja siinä ooteltiin että isi tuli kotiin....

Meillä käytössä Liberot, Pampersit ei olleet mistään kotoisin, eivät istuneet ollenkaan, joten tälle tytölle ainakin Liberot siis sopii paremmin...Koko 2 nyt käytössä.

Yöt valvotaan edelleen, joko masukipua huudetaan tai sitten vedetään tissimaratoneja....Oon jo niin kypsä niistä. Voimia kaikille jotka joutuu yönsä valvomaan.... :hug:

K ja Emilia 2 kk
 
Silleri
Täällä liinassa taas röyhtäillään, ei tietoakaan yöunista vielä... Pakko oli vaan ruveta kommentoimaan, kun olisi niin moneen asiaan jotain sanottavaa! :D

Nukuttamisesta, vatsallaan nukuttamisen todellista yhteyttä kätkytkuolemiin ei ole luotettavasti tutkittu. Hyvin heppoisan tutkimuksen perusteella sitä ei Suomessa suositella. Minä en rupea sitä kenellekään suosittelemaan, mutta kerronpahan vaan, että meillä supervatsavaivainen poika nukkui aina mahallaan paitsi talvella vaunuissa ja Kaislakin nyt nukkuu yönsä vatsallaan. Muuten ei varmasti nukkuisi sitäkään vähää. Vatsallaan saa edes joitakin kupliaan ähistettyä ulos. Mutta jos haluaa olla varovainen ja välttää sitä, niin ymmärtäähän sen kun on sentään lapsesta kysymys.

Cuplaton ja disflatyl ja Rela-tipat, en ymmärrä, miksi jollekulle (en muista kelle) oli sanottu, ettei tarvita noita muita jos Rela-tippoja syö. Nehän ovat ihan erilaisia aineita ja vaikuttavat aivan eri tavalla. Kyllä jos lapsella vatsa vaivaa, niin minä ainakin annan joka töhkää, mitä ikinä vaan voi, että saisin oloa helpotettua. Ja olen syömättä kaikkea, jonka tiedän vatsavaivoja aiheuttavan. Ja meillä Disflatyl mahdollisesti on vähän auttanut, on ollut enemmän parempia päiviä siihen siirtymisen jälkeen.

Novelle, meillä ainakin muuten suklaa on se, joka aiheuttaa aina pahimmat huudot. Ei tarvitse syödä kuin pari suklaahippukeksiä niin seuraavana yönä ei muuten nukuta. Mutta eihän sen tarvitse kaikkiin lapsiin samalla tavalla vaikuttaa. :)

Toiveikasodottaja
, voimia kovasti. Itse vastaavassa tilanteessa olleena olen antanut periaatteille periksi ja ottanut viereen nukkumaan, sylkytellyt, liinaillut ja kanniskellut - ja, pakko sanoa, jaksanut paremmin. Toiset lapset kaipaavat niin paljon enemmän syliä kuin toiset eivätkä ole ikinä tyytyväisiä missään muualla. Meillä esikoinen nukkui tosiaan vieressä 4v. ja sekin on loppujen lopuksi suht lyhyt aika näin jälkikäteen muistellen. Ja molemmat edelliset olivat aina sylissä - nyt eivät enää koskaan, kun aikanaan saivat sylitellä tarpeekseen.

Mahavaivoista, olen lukenut, että joillakin vauvoilla suolisto ei ole täysin kehittynyt ja ruoka liikkuu ohutsuolessa liian laiskasti, siksi pystyssä oleminen ja jatkuva hetkuttaminen helpottaa niin paljon tällaisen vauvan oloa. Tuntuisi järkeenkäyvältä meikäläisen anatomian tuntemuksen perusteella.

Vaipoista: tytölle sopi paremmin Pampersit, pojalle Liberot, Kaislalle en ole vielä kunnolla testannut. Liberot ovat nyt käytössä. 3-kokoiset eivät juurikaan vuotele, mitä nyt isommat kakat syöksyvät joskus niskaan asti... mutta vaippojen sopivuus on mahan muodosta ja ruumiinrakenteesta ihan kiinni. Ja pepun muodosta. Kaislan pylly on laihemman mallinen kuin esikoisella... :D

Ja Gabriellellekin vielä, esikoisesta tehty eppari oli 2 viikkoa todella kipeä ennen kuin alkoi yhtään parantua. Jälkimmäinen viikko oli ensimmäistä pahempi. Ja ihan ohjeiden mukaan hoitelin ja suihkuttelin. Taisi mennä kuukauden päivät ennen kuin haavan kanssa pystyi suht normaalisti elelemään.

Luenpa taas välillä ja jatkan maraton-naputtelua jos innostun lisää... :D

Silleri ja Kaisla kohta 8 vkoa
 
Huomenta :wave:

Kyllä mä oon ihan samaa mieltä ku silleri et cuplaton/disflatyl on eri asia ku rela-tipat. Rela tipathan on maitohappobakteereja jotka suojaavat vatsaa, ei siis liity ilmavaivoihin. Kun taas cuplatonissa ja disflatylissä on muistaakseni vaikuttavana aineena dimeticonia joka pilkkoo ilmaa joka vatsaan joutuu.
Meillä molemmat käytössä ja hyviä (siis cupltaon ja relat). Ilmavaivoja meillä ei ainakaan ole, et sen puolen on hyviä :D
En uskalla noita cuplatoneja lopettaakaan ku ei siitä haittaakaa ole ja jos sit vaik just sen vuoks neitil ei oo ilmavaivaa, en ota riskiä :D

Jihuu, ylihuomen on perjantai ja tää äiti lähtee tuulettuu :p
Meil on työpaikan p-joulut. Eilen sovittelin vaatteita ja hyvä tuli. Ihanaa ku saa pukeutua ja laittaa ittens nätiks :) Ja oon viel super tyytyväinen ku mahdun omiin vanhoihin ei tarvi uusia hakea, varsinki ku toi mun vaatekaappi tursuu vaatteita... Vähän on mulla tota vaatefriikin vikaa :ashamed:

Voimia valvojille :hug: Toivottavasti helpottais pian...

Liina ja Vilja
 
Onnittelut nimen saaneille :flower: Hienoja nimiä vauvat saaneet.

Mulle tehtiin eppari ja tuli repeämä. Ensimmäisenä viikkona eivät oikeastaan sattuneet. Toisena viikkona alkoi sattumaan, sen jälkeen alkoi vähenemään, nyt viikon ajan on vihdoin ollut normaaliolo.

Meillä tyttö nukahtaa vain rinnalle, liinaan tai vaunuihin. Jos yrittää pinnikseen nukuttaan, alkaa huutamaan hysteerisesti. Olisko jotain kikkaa, miten tuo pinnikseen nukuttaminen onnistuisi? Miten te muut hoidatte nukuttamiset? Helpottais itseä, jos mies pystyisi väliin nukuttamaan ja jossain vaiheessa on kuitenkin pakko oppia tuo sänkyyn nukahtaminen.

Vega & tyttö vajaa 6 vkoa
 
Joo, kyllä mäkin vähän ihmettelin sitä saamaani neuvoa, kun olin itse katsonut, josko rela-tippojen lisäksi voisin kokeilla cuplatonia tai disflatylia, koska nimenomaan ovat eri asioita...
hyvin menee...eivät taida tietää neuvolassa tätä....

Mä olen aamupäivän kannellut rintarepussa meidän typyä, ja hyvin on siinä ollut. Nukkunut kyllä pääosin, mutta sainpas ruuan tehtyä ym.
 
heippa

vega meillä opeteltiin sänkyyn nukkumista niin että pidettiin illalla väkisin hereillä niin pitkään että silmät luppasivat ja sit omaan sänkyyn. siellä muutaman kerrän kitisi hetken mutta aina uni voitti kunoli jo niin väsy. nyt ei kitise enää vaikka ei niin kauheasti edes väsyttäisi, saattaa vaan katsella ja heilua yksin pitkät tovit...

olikohan noissa ristiäisruuissa jotain sopimatonta kun saanan iho on nyt ruvennut kukkimaan ihan urakalla...?? on noita hormoninäppyjä ollut mut tää on nyt jotain ihottuman tyyppistä juttuu, ihan kuiva iho ja sikana pientä näppyä ja koko alue ihan punainen. korvientaustat ja kulmakarvojen seutu on tätä... muilla vastaavaa ollut??

saikku ja saana
 
Päivää :wave: Esikoinen pääs eilen mummille yökylään ni on ollut rauhallinen aamu :D Sara on nyt päikyillä partsilla joten täällä on iiiiihanan hiljasta :D

Relatipoilla ja Cuplatoneilla ei ole kyllä mitään tekemistä toistensa kanssa :eek: Relathan suojaa vatsaa ja Cuplatonit hajottaa niitä ilmakuplia.Mä annoin esikoiselle kyllä molempia.Nyt Saralle ei ole vielä tarvinnut antaa.

saikku oletkos varma ettei typyn ihottuma johtuis ilmastonvaihtelusta?Kun nyt on kuitenkin tullut kylmää yks kaks niin voipi iho reagoida.

Eilen oli 3kk neuvola ja tulos oli tämä:

Paino 5980g ja 60cm sekä pää 39.5cm.Lähtöpainohan oli 4160g ja 50cm ja pää 35cm.Eli keskitasasilla käyrillä mennään.
Päätä kannattelee loistavasti ja jokeltelee paljon.Saatiin se Pentavac rokote josta Sara ei ollu moksiskaan :eek: Vähän inahti jonka jälkeen alkoi juttua tulemaan :D Aivan toista maata kun esikoinen oli =) Niin ne lapset on erilaisia.

Eilen Sara sitten nukku 15-17 jonka jälkeen lähettiin viemään esikoista mummilaan joten Sara vetäs taas unet 20-21.30.Meinasin että yö menee plörinäks mutta kas vaan,nukahtikin pikku kitinöiden jälkeen OMAAN SÄNKYYN joskus 23 maissa :eek: Näköjään mitä enemmän päivällä nukuttaa sen paremmin sitten yöllä :D

Meillä olis pikkujoulut 6pvä lauantaina ja Sara menis mummille silloin.Saas nyt nähä miten käy kun sillon 5pvä saa sen toisen Rotarix-annoksen niin jos ihan huudoks menee niin sit pitää perua.Joku mainitsikin,olikohan se Liina että miten ihana on pukeutua ja laittautua nyt raskauden jälkeen ja peesaan tätä täysillä :wave:

Löysimpä muuten Youtubesta mielenkiintosen pätkän :whistle: http://www.youtube.com/watch?v=fxv6R9fUO74 Hieno asiahan tuo on mutta rajansa kuitenkin kaikella :x

Nyt siivoomaan :wave:

-Laura ja Sara 3kk1pvä-
 
eilen oli Karoliinalla neuvola siinä sivussa sitten samalla katottiin äidinkin tilanne synnytyksen jälkeen.
mulla pissa puhdas, verenpaine oli 104/78, painokin oli tippunut jopa neljä kiloa ensimmäisestä neuvola käynnistä, eli raskauskilot ovat lähteneet sekä vähän ylimmääräistä eli yhteensä on lähtenyt 15 kg, sitten mulle tehtiin joku masennustesti jonka läpäsin. eli ei ilmeisesti ole masennusta. miksipäs mulla olisi masennusta kun neiti on aivan ihana, nukuu, syö, seurustelee eikä kitise lähes lainkaan :D

Karoliina sai paljon kehuja kun on niin tyytyväisen näköinen ja seurailee paljon ympärilleen, kannattelee jo aika hyvin päätänsäkin.
paino oli Karoliinalla noussut 300g kahdessa viikossa eli painaa nyt 4920 g,pitäisi kuulemma saada painoa vahän enemmän lisää (mutta kumminkin Karoliina menee käyrien mukaan :( )
mutta enpä viitsisi neitiä pakkosyöttääkkään :eek:
pituus oli 56 cm ja pipo 39,8
heijasteet +


nyt on pakko jatkaa taas siivoamista kun noita koirankarvoja on joka puolella :kieh:

jaksuja tarvitseville!

Leppis&Karoliina
 
silleri, joku muukin minua varoitteli kerran suklaan mahdollisesti aiheuttavan vauvalle ilmavaivoja. Ei taida onneksi meidän pojalle olla pahasta. Eipä tuo onneksi ainakaan tähän saakka ole yöllä huutanut ollenkaan. Iltaisin sen sijaan välillä pitää melkoista huutokonserttia nykyään. Mutta ajattelisin sen olevan aika normaalia vauvan käytöstä. Eli luulisin pojan olevan lähinnä väsynyt päivän kääntyessä iltaan. Mutta pitää nyt vielä varmuuden vuoksi vähän tarkkailla, vaikuttaako syömäni suklaa (tai sen määrän vaihtelu) pojan käytökseen. Hyvähän ne suklaat olis muutenkin jättää vaan kaupan hyllylle :D
 

Yhteistyössä