~LOKAKUUN lapset **2010** kesäkuussa <3~

Vihdoin rakenneultrassa käyty!
Pikkuisella oli kaikki kunnossa ja kovasti liikuskeli mahassa ultrauksen aikana. Painoarvio tytöllä oli 378g ja vastasi hyvin viikkoja tai kätilö sanoi että voisi olla jo oikeastaan 20+4 mutta eipä lähtenyt parin päivän takia muuttelemaan.
Tosi kivasti saatiin kyllä kuvia tylleröstä mutta kun kysyttiin olisiko ruudulta voinut kamerakännykällä kuvata niin täti sanoi vaan että ei, heillä on tuo 4D ultra sit sitä varten. Vähän jäätiin ihmettelemään että ei edes omalla kameralla ruutua saanut kuvata. Mutta pääasia oli että kaikki oli hyvin. Kasvokuvia koitettiin sillä 4Dlläkin ottaa mutta tyllerön naama oli niin lähellä istukkaa että kovin hyvää kuvaa ei saatu. Mutta sen verran että isänsä nenä on =)
Ultran jälkeen käytiin sitten ostamassa muutamat pikku-bodyt ja yksi söpö mekkokin. Ihana päivä kerrassaan!

Ulla + Napero 20+2
 
Tatara onko tuossa Multivita Raskaudessa rautaa ? Mielestäni ei, kun juuri sen takia vaihdoin Multitabs Raskauteen.

Suosittelen Maci Cosi Cabriofixia. Todella hyvät, vaikka vähän raskas kantaa esim. kauppaan. Meillä on pojilla nyt Maxi Cosi Tobit. Niihinkin olen ollut tyytyväinen. Saksasta tilasin aikanaan.

Tänään ostin tytölle ihanan vaaleanpunaisen pikkuammeen jalustalla. Samalla reissulla ostin myös Anita-tukivyön. Sain takaisin kahdella lainassa olleen S kokoa olevan, mutta se oli liian tiukka. Oli varmaan ihan oikeasti =) kutistunut pesussa, kun meni minulta kaksosiltakin loppuun saakka. Jos vaikka selkäkipu hellittäis. Välillä juilii etenkin oikealle. Ajan autolla yli 100 km päivässä. Sekin on jo vähän työlästä.

Vielä pitäis ostaa sellainen leikkimatto ja sitteri, kun nekin on annettu maailmalle. Sitten onkin jo kaikki lähes kasassa.
 
Meillä Recaro young profi taijotain :D Ostettiin uutena typylle silloin 2006 jalustan kanssa. Tykkäsin kyllä.

Tänään täyttelin kelan lappuja..Jos veis ne huomenna kelaan.

Mä syön kans tuota multitabs raskaus.

Minkälaisia autoja teillä on? Onkos kaikilla farmarit? Kun pohdin tässä että mahtuuko vaunut sedaniin/"pikku"autoon??? :snotty:

Nyt tutimaan :wave:

MUKSU ja Monni 23+4
 
Mun mielestä toi mielle tuleva maxi cosi cabriofix oli tosi kevyt! Kaukalo itsessään siis, toki sitten lapsi painaa. Jalustan saa isofixeillä ja turvavyöllä. Tuo merkki ja malli on saanut hyvän arvosanan testeissä.

http://www.autoliitto.fi/testit_ja_ajoneuvot/lasten_turvaistuimet/
 
Autosta Me vaihdettiin kaksiovisesta opelista skoda octaviaan, kun esikoinen oli vielä mahassa. Ei ole siis farmaria. Tosin toi octavia on ihan älyttömän tilava. Takakonttiin mahtuu vaikka mitä, vaunut esim. ei vie melkein ollenkaa tilaa ja muutenkin tilaa kyllä riittää.

Menhit ja Mr. Hyde 22+5
 
Maxi-Cosi Cabriofix on meilläkin vm. 2007 ja minun mielestä on KEVYT verrattuna vaikka tuohon Autobabyyn josta oon taas kuullut et on tosi painava. Jos nyt ostaisin kaukaloa itse niin harkitsisin vakavasti et ostaisin kerralla sellasen 0-18 kg mikä menee tosi pitkään, onhan se kalliimpi hinnaltaan mut ei tarviis heti ostaa uutta. Meillä kävi sinänsä mäihä kun neiti on niin pieni et ei paina vieläkään ku vähän yli 10 kiloa.

Autoista, meil on 2-ovinen Fiat Punto edelleen. Pieni ku mikä mutta TILAIHME, täytyy sanoa!! Nyt kyllä vaihdetaan kun se on maksettu ihan just pois ja tulee lisää kyytiläisiä. Mutta tyytyväinen olen ollut ja ite rakastan ajaa tuolla. :heart: Teutoniat ei mahdu muutenko silleen et ottaa pyörät pois mutta matkarattaat mahtuu ihan naps vaan taakse. En silti voi vauvaperheelle ks. autoa suositella... :D Paitsi että bensaa syö muuten vaan jotain ~5 L/100km!! ei paha.

Just lähdössä tässä neuvolaan... >>

mama-L ja Poikanen 23+4

 
aurinkoista huomenta.... :D

Kävin sitten eilen hakemassa vaununi varastosta,ja pesasin päälliset.Ne on kyllä vieläkin kuin uudet vaikka kaksi tenavaa on niitä käyttänyt,teutoniat siis....vähän oli vain kangas pölyssä mutta hoitui pesulla....

meiltä löytyy Britaxin istuin kaukalo,hyvässä kunnossa joten kelpaa vielä :D

Tänään pitää käymään kaupungilla,vanhimman pojan korvatulehdus on antanut sen verran periksi....tää oli siis eka tulehdus korvissa jätkällä elämänsä aikana ja täyttää kuitenki 9....olin ihan äimänä ku tohtori tarkisti korvia ja totes et juu tulehdushan täällä.....wooooot,no tulihan tämäkin koettua.....

Yhtään vaatetta en aio enää hankkia,paitsi äitiyspakkauksen,oma rakas äitini on jo hukuttanut mut vaatteisiin,joista varmaan puoliakaan ei ehi käyttämään.....

kertakaikkiaan on tää meidän makkari vaatekasoja täynnä joita sit pitäis pestä ja viikata johonki.....

Autoista,meillä on farmari golf ja hyvin mahdutaan normireissut hoitaan,mutta mökille lähdettäessä mennään suosiolla kahella autolla,kun nuo karvakuonot ja kamat vie sitten sitä tilaa :D

eipäs kai tässä tällä erää muuta,jos aamupalalle menis ja sitten tankkaamaan pirssiä....

sutulii 21+2 :heart:
 
No minusta ehkä se Maxi Cosi tuntui raskaalta, kun kahta raahasi. Meillä täytyy nyt mahtua Audin takapenkille kolme istuinta. Ollaan kyllä ajateltu hankkia pojille vain ne korokkeet. Kakksosautossa meillä on ollut pojilla Römerit. Nekin on kyllä sellainen "isojen oikien malli". Mutta hyvät nekin. Audi on onneksi farmari. Meilläkin on kyllä noita karvakuonoja 2 kpl. Jos lähdetään pidemmälle niin pakko mennä asuntoautolla.

Kurjaa kun viikonloppu töitä. No ei ainakaan tarvitse helteessä kärvistellä. Vesisadetta luvattiin huomisesta viikoksi Pirkanmaalle.

Tiistaina ois nevola. Pitkältä tuntuvat nämä välit, kun pojilta laukkasi lääkärissä jatkuvasti. Taisin käydä Taysissakin peräti 15 kertaa. Mutta turhahan siellä on ravata, kun ei ole mitään ongelmaa. Kunto on kaiken kaikkiaan hyvä.

Discovery 22+5



 
:wave:

Turvakaukalosta
Me ollaan katsottu Britaxia ja Maxi Cosia. Molemmissa merkeissä taitaa olla mahdollisuus telakkaan, jonka saa kiinni vöillä. Enempää en osaa mallista sanoa ja mielestäni ne on kaikki painavia raahattavia.
Turvakaukalothan tuppaa olemaan se max.10-13kg välillä. Mutta ennen painorajan täyttymistä voi pituus vauvalla tulla vastaan. Päähän ei saisi mennä yhtään yli istuimesta.

Mama-L
Fiatit on yleensä ihan kummallisia tilaihmeitä! Äidilläni oli se pikku-Punto ja wou, sinnehän meni tavaraa kuin pieneen pakuun :D

Bubbeli 21+1
 
4D takanapäin ja TYTTÖÄ sieltä meille "lupailtiin". Painoarvio 440g. Kävin siis Lahden yksityisessä äitiysneuvolassa ja lääkäri oli todella mukava. DVD ja muutama kuva saatiin mukaan, ja täytyy sanoa, että jos rakenneultra oli vähän nopeasti sutastu, niin tämä ultra oli kyllä todella tarkasti tehty. Kaikki mestat katsottiin tarkkaan ja kaikki oli kunnossa. Tyttö myllersi koko ultrauksen ajan aivan hirveästi. Kasvoja katsottaessa aina kädet silmillä ja sukupuolta selvitettäessä kädet haaruksissa :) Ei ollut sitten tämänkään lääkärin mielestä istukka kohdunsuulla, mutta sanoi että myöhemmillä viikoilla se katsotaan sitten tarkemmin.

Turvakaukalosta olen ajatellut tuota maxi-cosia. Hintaahan sillä on tuon jalustan kanssa ja olenkin miettinyt että uskaltaiskohan tilata AMAZON:ista? Siinä säästäis kuitenkin sen 100 euroa varmaankin. Onko muut tilailleet sieltä mitään?

Autona meillä on VOLVO v50, elikkä farmari. Se on ihan ehdoton kun meilläkin on koira. Kattelin vaan noita mun vaunuja, elikkä emmaljungat, ne vie aika paljon tilaa kasattuinakin :) Onneksi ei tarvitse niitä usein lähteä raahaamaan mihkään.

Tässä nopea päivitys tälle kerralle, muutaman viikon päästä taas lisää

Ilolintu ja Ilona (nyt vaihtui työnimi) 22+0 POX
 
mama-L Hehheh, meilläkin on Punto, se on vaan se 2006 vuoden Grande-malli mutta kaksiovinen kylläkin ja tsiisös sinne oikeesti menee tavaraa.! Ei olla vaihtamassa me, just saatiin sekin muutama kuukausi sitten maksetuksi niin heti ei jaksa ottaa mitään lainaa autoon TAAS uudestaan. Haluu nauttia vähän aikaa tästäkin tunteesta että velka ei paina päälle joka kohdasta :)

Turvaistuimesta, tai siis kaukalosta Meilläkin on toi Gracon Logico-S telakalla. Kyllä on kiva kun tosiaan voi vaan napsauttaa kiinni ja eikun menoks. Ja meillä on myös Gracon Guattro Tour Deluxe vaunut mihkä sen kaukalon saa kanssa naps kiinni niin ei tartte ottaa kaukalosta irti esim.kauppareissulla.Tai jotain.. :D Vielä ei tiedetä mikä turvaistuin sitten tälle isommalle tytölle ostettaisi, mutta joku Gracon kummiskin, en oo kattellu nyt vaihtoehtoja kun eihän tässä kerkee keskittymään nyt silleen, kyllähän sen vielä kerkiää.

Kiitos hei noista raskausviikkovastauksista.! Ja Kultasiipi jaksuja sinne ja lepäilyä nyt vaan :wave:

Oikeen ihanaa viikonloppua kaikki mahakkaat! :heart:

Heidi ja Mörkky 24+2.
 
Heippa!

Pitkästä aikaa kirjottelen, lukenut olen kyllä teidän muiden tekstejä. Ikinä en vaan saa itse kirjoteltua... :ashamed:

Rakenneultrassa käytiin jokin aika sitten ja kaikki oli pienellä hyvin =) Ja tytön meille kätilö lupasi :heart: Hauskasti ollu molemmissa ultrissa samat kätilöt ultraamassa ku esikoisestakin oli.

Meillä on turvakaukalona Gracon Logico S, telakalla siis. Tykkään kovasti kun meillä on myös Gracon matkarattaat joihin kaukalo on kätevä napsauttaa kiinni. Pojalla meillä on Be Safe istuin.

Pikku Prinssi Meillä on Mazda 5 7 paikkasena ja suosittelen! Ollaan tykätty tosi kovin. Toisena autona meillä on Volvo V40, mutta se on yllättävän ahdas joten mies kulkee sillä töihin.

Kaikkea en millään muista kommentoida kun niin paljon tulee tekstiä ja itse olen laiska kirjottelemaan..

Tuplavaunuista piti kysyä kuinka moni meinaa hankkia? Siis jos tulee pienellä ikäerolla lapsukaiset :) Me ollaan kateltu Emman Twin Jule vaunuja, vaikuttaa ihan näppäriltä ja kaikista tilavimmilta. Meillä kun tuo esikoinen on todella pitkä ikäisekseen.

Nipsuliina ja Sindi 23+4
 
nipsuliina83 Joo meillä on tosiaan tarkoitus heti vaihtaa kun saadaan vaan käsiraha kasaan :) Meillä on emmaljungan twin cangaroosit.. ostin ne jo kun olivat lastentarvikkeessa alennuksessa! Kerran niitä olen pääsyt kunnolla kokeilemaan ja tykkäsin kovasti :) Ja ikäeroahan tulee se 1v 5kk

Miten voi olla koko ajan niin väsy olo :ashamed: Ei jaksais tehdä mitään!
ENÄÄ KUUKAUSI NIIN LOPPUU TYÖT!!!

rv21 ***POKS****
 
:wave:

HYVINKÄÄN JA LÄHISEUDUN MAMMAT
Kävin eilen Hyvinkään Lastentarvikkeessa ja siellähän on muuttomyynti käynnissä. Kannattaa käydä kyselemässä vaunuja (mm. Emmaljungaa paljon) ja tarvikkeita.
Lähes kaikesta tippui jonkin verran, kun kyselin!
Aikaa vielä muutama viikko, mutta tavarat käyvät tietenkin vähiin.

Bubbeli 21+1
 
No niin... rakenneultra takana ja masussa kaikki hyvin :heart: Kovasti pieni siellä jumppi (kummitytön 2,5v sanoja lainatakseni) ja kaikki tarvittava löytyi oikeilta paikoilta. Painoarvio oli 393g ja mitat vastasi hyvin viikkoja. Oli se vain niin ihanaa kattella sitä ruutua :heart: Kaksi kuvaa saatiin taas mukaan, molemmissa ihanuus katsoo suoraan "kameraan". Istukka mulla on edessä ja alhaalla, kuten arvelinkin. Kätilön mukaan ei kuitenkaan liian alhaalla, joten hyvä juttu sekin. Sukupuoli jäi salaisuudeksi, mutta päätettiin eilen illalla ettei edes kysytä, joten ei jäänyt harmittamaan. Tosin kätilön toimista sain sen käsityksen, ettei kertoisi vaikka oltaisiinkin kysytty. Tyttöolo mulla on edelleen, mut odotetaan sitten lokakuuhun varmistuksen saamiseksi :)

Vaatteista mä olen ostanut pienimpiä kokoja niin, että jos menis kolme vaatekertaa per päivä niin ne riittäis neljäksi päiväksi. Meillä ei ole kuivausrumpua, joten jos vain pystyn mitenkään välttämään päivittäistä pyykinpesua niin hyvä. Tosin 50 cm vaatteita ei ole niin paljoa kun jotenkin ne tuntuu niin pieniltä, etten voi uskoa että meille noin pientä tulee B)

Eilen koin ensimmäiset liitoskivut, lähdettiin vielä illalla kävelylle eikä voitu mennä pidemmälle kuin korttelin ympäri. Niin kovaa mulla repi oikeaa lonkkaa ja nivusta. Kävely oli puoliankkaa ja varmaan tosi seksikkään näköistä. Vielä sängyssäkin repi kunnolla ja hyvää nukkuma-asentoa oli todella vaikea löytää.

Räiskä82 tervetuloa mukaan :wave:

Olen kateellisena lukenut noista Kelan päätöksistä, mulla kun sen hakemuksen jättäminen menee heinäkuun loppuun. Saan töistä palkan ensimmäisiltä 72 päivältä ja hakemus pitää mennä palkanlaskennan kautta. Meillä niistä asioista vastaava on lomalla heinäkuun, joten joudun vielä odottamaan. Toisaalta ihan hyvä, meillä kun tuota säilytystilaa ei ole mitenkään runsain mitoin.

Turvakaukaloksi meille ostetaan varmaankin Britaxin baby safe plus, pääsin sitä kaverin luona kokeilemaan ja tykästyin. Samalla ostetaan myöskin se vöillä autoon kiinnitettävä alusta kun meillä ei niitä isofixeja autossa ole. Aikaisemmin mietin Brioa, mutta se on ilmeisesti aika pienikokoinen. Autona meillä on Toyota Carina E ja se on kyllä todella tilava niin sisältä kuin takaakin. Eikä olla muutenkaan vielä vaihtamassa kun just saatiin se pari vuotta sitten maksettua pois eikä uuden lainan otto tähän tilanteeseen todellakaan houkuta. Tätä ennen meillä oli kaksiovinen pikku-opel ja se oli kyllä aivan ihana auto :D Tehtiin sillä muistaakseni parikin pidempää kotimaan reissua ja muista et kyllä siihen tavaraa mahtui. Ah, muistoja... :LOL:

Sähikäinen ja Nöttis 20+3
 
Kiva, kun täällä on ollut paljon keskustelua turvakaukaloista! Hyvä lukea teidän kokeneempien mielipiteitä, niin on vähän helpompi alkaa vertailla eri vaihtoehtoja. Noista telakoista en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta ne vaikuttaa niin käteviltä, että pitää ehdottomasti hankkia sellainen malli, johon on myös telakka. Turvavöiden kans tappelua sivusta seuranneena ei oikein houkuttele se turvavöillä kiinnittäminen...

Rakenneultra oli siis meilläkin vihdoin tällä viikolla, ja poju vastasi kaikkien mittojen osalta viikkoja. :heart: Muutenkin kaikki oli kunnossa! Ja sukupuolikin siis varmistui nyt. Onneksi ei menny hukkaan ne siniset vaatteet, joita oltiin jo ehditty hankkia! :D

Kelalle sain myös vietyä paperit. Se virkailija ei oikein tuntunut ymmärtävän mun kysymyksiä, mutta kaipa ne laput tuli oikein täytettyä. Oisko sitten ollut kesätyöntekijä, kun aika nuorelta näytti. Se mua ihmetytti, kun se puhui raskauskuukausista. Mä osaan ajatella vaan viikoissa, niin kesti hetken, ennen kuin osasin sanoa, millä kuulla oon. Mutta näköjään myös Kelan nettisivuilla puhutaan raskauskuukausista. :eek: Tuon kuukausikeskustelun aiheena oli siis se, että tää virkailija mietti, että joko mä saan äitiyspakkauksen. Mutta eikös se neuvolan lappu oo just todisteena siitä, että raskaus on niin pitkällä, että äitiysavustuksen voi nyt saada? Ehkä mä en vaan ymmärrä noita byrokratian kiemuroita... :whistle:

Mukavaa viikonloppua kaikille! =)

Valeska 22+3
 
täällä kans väsymystä. kahtena aamuna pikkuneiti herätelly tuossa puol viien maissa aamulla..ja mahotonta parkua ku en ookkaan antanu maitoa :/ no kyllä se siittä. lisäks mies on tehny töitä ja sitte illat ollu pihatöis, niin onpas ollu raskasta.

huomenna ois miehen synttärit ja oon täällä vetäny sille herneen nenään, ärsyttää kaikki näin väsyneenä. :ashamed: en jaksa alkaa jotain kakkua sille väsään, enkä herätä aamulla puol viis. lauantai on mun ainoo päivä, jollon saan nukkuu, niin nukun kyllä. joo, oon itsekäs, mut univelat on ulosotossa, ainaki tuntuu siltä...sori avautuminen

justiina ja masukki 21+4
 
Tervehdys kaikille!

Kiva, kun on tullut uusiakin keskustelijoita, tervetuloa!! :flower:
Ja onnea hyvistä ultrakuulumisista!! =)

Kiva lukea noista turvakaukaloista juttua. Täällä myös ollaan ihan noviiseja niiden kanssa.. Netin ja lastentarvikeliikkeissä kiertelyjen jälkeen me ollaan kallistumassa Britax:in Baby safe plus:aan, jossa isofix. Hinta vähän hirvittää, mutta sen saisi adapterilla kiinni myös Teutonian vaunuihin, joita ollaan mietitty.

Autoista..meillä on mazda 6, joka on tällä hetkellä meille todella riittävän kokoinen. Se saadaan maksettua vuoden päästä meikäläisen porukoille. Ehkä tulevaisuudessa, jos/ja toivottavasti kun perhe kasvaa, pitää miettiä farmaria.

Vauvauutisen kertomisesta..Parille kaverillemme ollaan kerrottu jo aika aikaisin ja isovanhemmille vko:lla 12. Muille kavereille, sukulaisille ja tutuille ollaan kerrottu sitä mukaa, kun on kasvotusten nähty. Vielä on ehkä jokunen, jotka ei tiedä. Ajateltiin ensin laittaa joukkotekstarina uutinen, mutta ei oikeen tuntunut meidän jutulle. Nyt, jos tuttuja näkee niin uutinen ei oikeen enää salassakaan pysy, kun masu jo näkyy selvästi.

Me oltiin eilen Sauna open air-festareilla ja kivaa oli, KISS oli loistava! :) Selkä ja lonkat vaan kipeytyi seisomisesta, joten tänään pidetään välipäivä. Huomenna vietetäänkin koko päivä festareilla. Pikkuinen ei eilen oikein tainnut välittää musiikista, kun koko keikan ajan oli hiljaa. Kun kotiin päästiin, aloitti oman rumpusoolon ja pyöri kuin väkkärä mahassa! :) Tänäänkin, kun olin töissä pikkukaveri potkutteli vähän väliä. Yleensä kumminkin on aktiivisin illalla ja yöllä.

Onko monilla muuten arvailtu vauvan sukupuolta vatsan ulkonäön perusteella ja ovatko arvaukset osuneet oikeaan ?? Minulta anoppi ja puolitututkin ovat veikkailleet, ja ihme kyllä ovat osuneet aina oikeaan. Toki onhan siinä fifty-fifty -todennäköisyyskin arvata oikein. :)

Nyt ceasar-salaatin tekoon ja mm-futista! :)

Hyvät viikonloput kaikille!! B)

Minkuli ja pikkumies 21+5
 
Olenkin tuonne osioon välillä kirjoitellut viidettä,kuudetta jne.odottaville =)

Hetki sitten huomasin tämänkin ryhmän olemassaolon ja olen jonkin aikaa taustaillut,nyt mut vois kirjata mukaan? =)
Vaikka aikas laiska olenkin kirjoittelemaan...
Eli mulle olis tulossa viides lapsi,rakenneultran mukaan tämäkin olisi poika :heart: :heart:
laskettuaika olisi 10.10.10.
Ja mitäs muuta tietoja tarvitaan..

Kiirettä pitää arjen pyörityksessä ja masu kasvaa kovaa vauhtia,kuinkahan isoksi se meinaa tulla...
pahoinvointeja mulla oli tosi pitkälle mut nyt ne on selätetty ja jaksan taas jotakin puuhailla.Pasänrakennusvietti alkaa iskemään,saa taas siivoilla ja sisustaa kotia,mutta pikkuhiljaa,jos liikaa touhuan tulee kovat liitoskivut ja supistelut :|

Mutta kiva jos pääsen joukkoonne =)
Mulla nyt rvko 23.
 
Moikka!

Yritin tossa viikolla kirjoitella keskiviikkona olleen rakenneultran kuulumisia mutta jostain syystä kirjautuminen ei onnistunut.

Eli ra-ultrassa kaikki oli niin kuin pitikin ja tyttöoloni osoittautui vääräksi, meille on tulossa toinen poika :heart: viitsitkö mama-l muuttaa sen? kiitos.
Painoarvio oli 342g ja kun valitin lääkärille (mulle siis lääkäri teki tuon ultran) että mielestäni liikkeet tuntuvat hyvin vaimeina tai heikkoina niin syy selvisi sillekkin. Pikkumies on asettunut mukavaan asentoon selkä mun mahaan päin eli jalat potkivat sisuskaluihin :) siksi siis ne heikot liiketuntemukset.

Mutta nyt pitää alkaa valmistautumaan miehen siskon häihin, se on moro ens kertaan!!!

Stemia ja töppiäinen 20+5
 
heippa taas parin päivän taukoilun jälkeen =) !!

Joku kyseli tuosta sukupuolen arvailusta...me ei siis olla kerrottu sukupuolta kellekkään ja kaikki jotka jotain veikkaa ni osuu oikeaan :D!! jotenki vähä ärsyttää..mut siinäpähä arvailkoot!

täällä muutaman päivän ollu aika väsy...mitää ei oikee jaksa mutta silti koko ajan oon touhuamassa!!
ja tuo rauta o saanu mahan nii jumii että varmaa kilo tullu painoo siitä mitä tuonne kertyy, ku ei ulos tuu yhtää mitää!! Ossaisko joku suositella jottai millä saan taas p*skan luistaan :LOL:

nyt lyö kyllä taas tyhjää ku ei keksi mittää kirjotettavaa... :/

j-22 ja MiNi 23+6
 
Täälläpä on tänään hiljaista, toivottavasti hyvien kelien vuoksi. Täällä tuulee kylmää ja koko ajan näyttää siltä että alkaisi sataa. Erittäin hyvä tekosyy siis maata sohvalla ja tuijottaa telkkua :D Olen samalla kutonut vauvalle peittoa, puolitoista kerää olisi vielä jäljellä. Malli vain on niin pitkäveteinen, ettei kiinnostusta tahdo millään löytyä.

Olisko kyse säästä, mutta Nöttiskin on ollut tänään hiljaisempi, muutaman potkun olen tuntenut. Yhdessä vaiheessa aloin jo huolestua, joten naputtelin vatsaa ja kohta kuului napakka vastaus. Sen jälkeen ollaan muutamaan kertaan viestitelty :)

Ruokahalu mulla tuntuu kasvaneen räjähdysmäisesti ja siitä puheenollen taitaa olla taas aika käydä hakemassa jotain suuhunpantavaa. Toivottelen siis hyviä viikonlopun jatkoja :wave:
Niin ja tervetuloa Auringonkukaksi! Mukavaa, että meitä tulee lisää.

Sähikäinen & Nöttis 20+4
 

Yhteistyössä