Lokakuun Onnenmurut 2012 *Helmikuussa*

Taidan minäkin liittyä seuraan, jos saa ;)

Täällä siis noin 30-v äiti, jolle olisi toinen lapsi tulossa. Esikoinen on reilun vuoden ikäinen, ja olen siis vielä ollut kotiäitinä. Synnytyssairaalaksi tulee K-HKS, muutimme tosin tänne vasta vähän aika sitten.

Itse bongasin ovulaation kun mies oli työreissulla. Tuossa parisen viikkoa sitten tuli menkatkin, tai niin ainakin luulin. Kun sitten outo olo jatkui ja paheni, päätin huvikseni tehdä raskaustestin. Kaksi viivaa pärähti heti, ja silti tekisi mieli tehdä toinen testi ihan varmuuden vuoksi. La sijoittuu johonkin 6-10.10 välille, riippuen lasketaanko edellisistä menkoista vai siitä mun bongaamasta ovulaatiosta. Senkin siis ihan vaan tunsin, en tehnyt testejä.

Pahoinvointi on aika suurta tällä hetkellä. En ole oksentanut, mutta mitään ei voi kyllä oikein syödäkään. Juon vaan vissyä ja yritän selvitä aina näihin tytön päiväuniin jotenkin hengissä. Ensimmäinen neuvola on kuun lopussa, ja varhaisultraan emme mene kun oireet on niin pirun vahvat.

Ai niin, ja mulla tuppaa tippumaan tuo hemoglobiibi raskauden aikana. Kauhea lihanhimo, vaikka olen ollut kasvissyöjä 16 vuotta. Eilen himoitsin miehen metukkaleipiä, mutta lopulta tyydyin hakemaan rautalitkua luontaistuotekaupasta. Ja magnesiumia, kun sitäkin tarvitaan taas piakkoin. Valitettavasti.

Kuvittelin muuten myös minäkin, etten näihin enää kirjoittelisi. Olen jäänyt jumiin tuon esikoisen aikaiseen fb-ryhmään, ja se on kyllä vähän kätevämpi, kun voi kommentoida suoraan toisen tekstiin.
 
neulainen Tervetuloa mukaan ja onnea plussasta! Täällä ollaan myös tiiviisti vielä esikoisen ajan fb-ryhmässä (tyttö nyt 1v 7kk). Ei niistä pääse eroon millään. ;)

onnellinen84 Oon käynyt ar-ultrissa Keskustan Diacorissa (140€) ja Leppävaaran Mehiläisessä (110€ tai 150€, taitaa riippua lääkäristä).

Joka perjantai-iltapäiväinen täydellinen työmotivaation puute iski taas lounaan jälkeen. Tekis vaan mieli mennä kotiin nukkumaan. ZZzzzZZ.
 
Hiustenvärjäyksestä Tuota mietin minäkin... Nyt jo parin sentin juurikasvu, oma tukka vaaleaa ja väri tumman ruskeaa. Todella kaunista :D Näyttää lähinnä kaljulta kun kaukaa kattoo... Uskaltaako tota värjätä?
 
IMN
Karsu87 Kyllä voi huoletta värjäillä. Tämä siis kampaajalta ja neuvolalääkäriltä saatua tietoa :) Päänahkaan ei kuitenkaan kannata hirveästi väriä ruutailla, vaan yrittää osua vain ihan hiuksen tyveen. Kevytvärit ja sävyt myös kuulemma parempia, mutta mistään väristä ei kuulemma ole mitään välitöntä haittaa.
 
Viimeksi muokattu:
Hiuksista Minä varoin ihan neuroottisesti kaikkea esikon aikana, myös tukan värjäystä ja kyllä, pää oli hiukan ruma kun minullakin vaalea hius ja väri oli tumma, sellaisella 20cm juurikasvulla :D Tällä kertaa aion värjätä surutta. Ainakin juuri nuo kampaajien käyttämät värit lienee turvallisia.:)
 
Neulainen tervetuloa mukaan! :) Meillä lokakuisillakin on jo oma fb-ryhmä, jos tahdot liittyä niin laita vaikka mulle tai Laa_:lle yksäriä, niin voidaan lisätä kaveriksi ja sitä kautta ryhmään. Ryhmä on salainen, joten kukaan ei näe että kuulut siihen.

Itse värjäsin esikoisen odotuksessa ihan normaalisti hiuksiani, eli parin kuukauden välein. Niinkuin IMN sanoi, siitä ei oo haittaa, kunhan ei ihan viikottain värjäile..

Voi itku ja vinku tätä saamattomuutta!! Pitäis siivota ja leipoa kovaa vautia, mutta tässä minä koomassa istun sohvalla... Kakkupohjan sain sentään valmiiksi, ja sit loppuikin munat kesken, eli hyvä syy laiskotella ja odotella isäntä töistä kotiin että pääsee kauppaan! :D
 
Onnea taas uusille tulokkaille!
Minki pakko oli heti kommentoida!Meil siis 4 ja 9 v synttärit huomenna ja tein voikkarin jo valmiiks ja kakun täytin, viel piti yks uunis tehty juustokakku tuunata valmiiks, mut tulipa huilitaukoku huomasin kans et mulla ei oo ranskankermaa :LOL:
Nyt sit hiulaan kone mahan päällä ja odotan et ukkokulta kotiutuu sen ranskankerman kans. Kaverin kans pidetty kakkublogia neljättä vuotta, ilman omien muksujen synttäreitä, multa eivarmaan ilmestyis sinnekään mitään, kyl niin väsyny oon nyt kk:n ollu....

ikiäiti+ pikkuinen
 
Kiitti Lumi vastauksesta..mä koitan sinnitellä nyt kuitenkin ilman sit ar-ultraa.) Mun mieli muuttuu noin sekunnin välein :D

Tsemppiä teijän lastenkutsuille, kellä niitä nyt olikin:) Nostan hattua. Mä meinaan löhöillä melkeen koko viikonlopun:) Ihan katkipoikki, minä jota mun kaveri kutsuu "duraceliksi" hassua.
 
Hei,onko teillä muilla iltaturvotuksen lisäks se turvotus jäänny päivälläkin päälle? Ei hitto,mulla on ihan kunnon kumpu ja selkeesti tuntee ettei oo mitään höttöö vaan vatsalihakset tuntuu ja näin mut pikku pallo siinä töröttää! Iltaturvotuksen mää vielä ymmärrän ku sitä ollu pari viikkoo mut tällä viikolla on se turvotus jäänny päälle...Onks tää nyt niinku vauvamaha vai se pirun turvotusmaha?Lääkäri sano ultrasssa et kohtu on alkanut laajeneen mut ei kai se nyt näin vielä pitäis??Tosin yks kaveri sano et hänellä masu tuli näkyviin 6 viikolla eikä sitä pystyny enää peittään mut toisella taas ei mitään vielä 20 viikkoon..Voi jee!!
 
ail
Oho miulta on jääny ikä ja synnytyssairaala merkkaamatta.Ikää siis jo 36 ja todennäköisin synnytyssairaala nkl.Millä viikoilla te käytte ar-ultrissa?Itseäkin kiinostaisi kovasti mennä mutta kun en tiiä millä viikoilla kannattaa.
 
Hei,onko teillä muilla iltaturvotuksen lisäks se turvotus jäänny päivälläkin päälle? Ei hitto,mulla on ihan kunnon kumpu ja selkeesti tuntee ettei oo mitään höttöö vaan vatsalihakset tuntuu ja näin mut pikku pallo siinä töröttää! Iltaturvotuksen mää vielä ymmärrän ku sitä ollu pari viikkoo mut tällä viikolla on se turvotus jäänny päälle...Onks tää nyt niinku vauvamaha vai se pirun turvotusmaha?Lääkäri sano ultrasssa et kohtu on alkanut laajeneen mut ei kai se nyt näin vielä pitäis??Tosin yks kaveri sano et hänellä masu tuli näkyviin 6 viikolla eikä sitä pystyny enää peittään mut toisella taas ei mitään vielä 20 viikkoon..Voi jee!!
Mulla pömpöttää aika kivasti :D tosin, mulla viimeisestä raskaudesta/synnytyksestä vajaa 4kk :D
Saapi nähä kauanko menee "vauvakilojen" piikkiin.. kun jäi tosiaan kiloja viime raskaudesta nyt pohjalle.


Täällä ei ihmeitä. Yks testi jälleen tehty ja oli vahva viiva jo. lopetan testailun nyt ja uskon että olen raskaana :whistle:
 
Tervetuloa uusille ja onnea:)

Hiustenvärjäämisestä mä värjäilin esikoisen aikana noin 3kk välein, muistelen jostain lukeneeni että kestoväreillä ei suositeltas värjättävän 1kk välein vaan väli pitäis olla pidempi. En kyllä ole varma oliko se faktaa vai jonkun oma mielipide...

Vauvamahasta mullakin on turvotusta ja mahakin toimii hitaasti ja huonosti niin näyttää niinku oisin raskaana. Ei vaan iltasin vaan muulloinkin maha pömpöttää. Mies totes jo tänään että varmaan mun äiti huomenna tulleessaan meillä käymään jo arvaa jos pidän jotain tiukempaa paitaa. No ei kyllä ole vielä oikea vauvamaha mutta mulla taitaa tulla aikaisin, en esikoisestakaan olis voinu piilotella ollenkaan enää rv12 jälkeen. Kohtu on niin edessä ja oon lyhyt. Onneksi oon hankkinut sellaisia hamemaisia paitoja että voin piilottaa salaisuuden=)

Jos ei tuo oksentaminen sitten paljasta mua, aamupalat menee kokonaan uusiksi ja en tiiä mikä siinä on, vaikka odotan n2h ruuan jälkeen ja lähdetään käymään lenkillä enkä kävele edes hirveän kovaa niin silti kaikki loput ruuat tulee ulos matkan aikana. Onneksi meidän äiti on ollut kipeä niin tuskin ehdottaa onneksi lenkille lähtöä;)

Tsemppiä muuten teille kaikille joilla on keskenmenoja takana:hug: Ja muillekin jotka sitä pelkää. Mä pelkään sitä kyllä vähän myös mutta en oikeastaan osaa kunnolla pelätä kun en ole joutunut sitä kokemaan. Jos joskus joudun niin pelko on varmaan todellisempi. Mutta toivotaan että me kaikki saadaan lokakuussa ihanat nyytit syliin:heart:

saraheinä+pikkukakkonen 5+5
 
Mä en ole juuri ehtinyt kirjoittelemaan/lukemaan, kun olen yrittänyt pysyä vain 'hengissä'. Pahoinvointi on koko vuorokauden kestävää, mutta onneksi en oksenna. Olo on silti ihan kamala kun pitäisi jaksaa käydä töissä ja hoitaa esikoista 2,5v...

Esikosta tämä olo alkoi vasta joskus vk 8 tienoilla ja kesti sinne vk 12-14, mutta nyt siis ollaan ihan samassa tilanteessa kuin silloin.No, onneksi tämä on ohimenevää...

Mutta palaan keskusteluun kunhan pystyn taas keskittymään esim.lukemiseen ilman hirveää etomista...
 
Uusille tervetuloa :) Kyllä meitä vielä mahtuu! :)

Hiusten värjäyksestä: Oon värjänny niin pitkään kun muistan 6 - 8 vk:n välein kampaajalla ja niin aion tehdä vastakin :) Siitä ei kuitenkaan taida olla mitään todistettua haittaa jos maltilla värjäilee, ehkä en vahvimpia blondiaineita päähäni raskausaikana laittais, mut muuten kyllä :) Kampaajanikin on vakuuttanut et hyvin voi käydä. Mut kannattaa kuitenkin ottaa se huomioon, et hormoonit voi sit vaikuttaa väriin ja sen "kiinnittymiseen", eli tulos ei välttämättä ole kaikkei paras. Tai voihan jollain tulos olla just päinvastanen :)

Ar- ultrasta ja niistä viikoista milloin kannattais mennä.. Mulle sanottiin et mieluiten vast rv 9 kieppeillä, mut meen kyllä jo 7+4 eli kasi viikolla. Ja rv6 pitäis alkaa sydän lyödä et veikkaisin et se seiska olis oman mielenrauhan kannalta paras :) Luulis et silloin ainakin sydän jo sykkis jos on sykkiäkseen, mut varmaan mielipiteitä niin paljon kun vastaajia :)

).( taidan oikeesti nukahtaa tähän koneen ääreen! Oon niin puhki ettei tosikaan! Pakko kyllä mennä nukkumaan vaikka kello vasta puol yhdeksän.

nellinu & sirriäinen 6+5 :heart:
 
Huh kauhia miten paljon tekstiä tullu eilen ja tänään!!Meni ihan "pikku" tovi ku luin kaikki läpi =)

Onnea kaikille uusille!!

Pahoittelut Iipparille :hug:

Lastenlapsista: Mun vanhemmille tämä on ensimmäinen lastenlapsi ku oon esikoinen eikä 12 vuotta nuorempi siskoni toivottavasti ihan heti paksuksi pamahdakaan ;) Mieheni vanhemmille (joilla siis edellisistä liitoistaan yht. 4 lasta) tämä meidän esikoinen olisi järjestyksessä jo no 10. Kokeneita isovanhempia he ovat siis! =)

Ammatista: Itse olen laboratoriohoitaja, mutta tällä hetkellä opiskelen uutta alaa ja tulen olemaan tod. näk. opettaja joskus tulevaisuudessa. Saa nähdä mitä tulee, kieliä kun opiskelen niin vaihtoehtoja on runsaasti tulevan ammatin suhteen.

Vitamiineista: Tällä hetkellä napsin vain folaattia ja D3-vitamiinia kun muistan. Voi olla et käyn vielä hankkimassa jotain raskausajan vitamiineja. Saa nähdä..

Tiimarinvihko: ensinnäkin hauska nimimerkki ;) Ja toiseksi siis mulla oli kokonaiset puoltoista ensimmäistä viikkoa plussatestistä ihan jatkuvaa menkkakipuilua mut nyt on alkanu helpottaan! Kyllä siellä varmasti kaikki hyvin on ja kohtu se vaan tekee kiusaa.

Tänään oltiin miehen kanssa varhaisultrassa ja hyviä uutisiahan siellä oli. Mä jännitin sitä niin paljon, et mieskin jo oli luullut et pyörryn pian siellä vastaanotolla. Sikiö oli 4mm pitkä ja raskausviikkoja on tod näk 6+4 ja sydän siellä nätisti pamppaili. On se ihmeellistä!! Meinasi kyllä itku päästä, mut sain koottua itteni aika hyvin. Ens viikolla perjantaina olis sit eka neuvola. Kerrottiin tänään myös anoppilassa uutiset ja olivat tosi iloisia! Näytettiin kamerasta ensin ihan jotain höpöhöpökuvia ja sit viimeisenä pärähti kuvaruutuun Clearbluen digitesti: Gravid, Raskaana 3+. Kyllä ne aika pian sit tajus ja onnittelivat kovasti. Nyt vaan sormet ristiin ja toivotaan et kaikki menee loppuun asti hyvin. Oireina ei vieläkään muuta ku ajoittain pientä kuvotusta, nännit on arat, välillä oon tavallista väsyneempi ja yöllä tulee käytyä kerran pissalla. Sellaista tällä kertaa..

Apina25 ja tiitiäinen 6+4

Ja niin siis LA 11.10.
 
Söin äsken rahkan ja antibiootin ja tässä nyt odottelen millon ne tuloo ulos :$ Olo on justiisa semmonen, ekaa kertaa koko raskauden aikana.

Turvotus: Mulla on turvotusta tasan sen verran kun joka kuukausi pari päivää ennen kuukautisia.

Mielialan vaihtelut on ihan kummaa. Eka oli noin 3 päivää et aivan kaikki otti pannuun. Sitten olin noin 1,5 vrk pilvissä, Kaikki oli hyvin, hymyilin ja olin onnellinen. Ja tänään töiden jälkeen on taas jokainen pikkuasia ottanut hermon päälle... Olotila (onni tai potutus) on kokonaisvaltaista eikä siihen juuri vaikuta ympäristö...

Paitsi että oli olotila muuten mikä tahansa, tunnen rakastavani esikkoa enemmän kuin koskaan. Mun ihana pieni uhmis-muru, joka saa ihanan pienen sisaruksen :) Hui, kuinka imelää :D

Värjäyksestä
: Minä olen jo jonkun aikaa käyttänyt sävyttävää sampoota ja sillä meinasin pärjäillä raskauden alun. Oma (maantienvärinen)väri on kuitenkin vain hiukan vaaleampi kuin värjätty (ruskea)väri. Toki juurikasvu näkyy ja kauas jos sen antaa kasvaa ilman mitään käsittelyä tarpeksi pitkäksi... Katsoo sitten kevään mittaan tarvitseeko sävyttää. Huhuissa on kuulunut että voisi olla tulossa kutsu kesähäihin, joten sittenhän se on kyllä värjättävä tämä pää, siitä ei siinä kohtaa pääse yli eikä ympäri.

Äärrrrrrrrsyttää kun ei tiedä viikkojaan tarkasti... Olen EHKÄ huomenna viikolla 6+0... Tai sitten 6+5... Tai mitä ikinä siltä väliltä... Laskurit jotka kysyy kierron pituuden näyttää ihan eri viikkoja kuin ne jotka ei kysele, vaan olettaa sen olevan se 28... Ja kun se mulla on monta vuorokautta enemmän kun se 28...

Ja laskettiinko se nyt sitten viimeisten kuukautisten alkamispäivästä mitenkä??? Kun mun viimeset kuukautiset alko tiistaina niin miks mun LA on kuitenkii lauantai tai sunnuntai tai perjantai??? Miettii eikö tajunnu tätä hommaa ekankaan kohdalla vai eikö yksinkertaisesti vaan ekaa odottaessa tässä kohtaa edes osannu stressata siitä monesko viikko nyt on...
 
IMN
LA:n laskemisesta Eli viimeisten kuukautisten ensimmäisestä päivästä lähdetään laskemaan, esim. jos menkat alkoi tiistaina niin seuraavana tiistaina on 1+0. Sitten sen mukaan lisätään päiviä kuinka paljon kierto menee 28pv yli (tai päinvastoin vähennetään jos alle), esimerkiksi 30pv kierrolla lisätään vielä 2 päivää. Eli kannattaa uskoa niihin laskureihin jotka kysyvät kierron pituudenkin :)

Hirveä olo ollut tänään, joutui kaupassakin pysähtelemään :/ Ja kertokaa nyt mulle että miten tuon karkkipussin saa kiinni, ei auta pahoinvointiin sitten yhtään! :D

IMN & Tuutikki 5+4
 
Viimeksi muokattu:
IMN Kiitos! Eli eikös se mene niin että kun sulla on LA päivän myöhemmin kun mulla nii mulla on viikkoja yhden päivän enemmän kun sulla? :D Eli nyt ois 5+5 ja vasta sunnuntaina se 6 :( puolet siitä maagisesta 12:sta... Tolla sun kaavallakin sain kyllä tulokseksi 5+4 tai 5+5, riippuu siitä kummalla kierron pituudella laskee. Eli se maaginen päivä kun tulee kokonainen viikko lisää on sunnuntai...
 
Ihana kuulla jälleen uusia onnistuneita ultrakuulumisia!:)
Sakuliini minulla on tuota samaa imelyyttä ollut ilmoilla. Ja herkkyyttä, lähinnä iloiset asiat itkettää. Olen tosiaan pari päivää saanut nauttia loputtomasta kärsivällisyydestä ja vähän pelottaa koska mielialat heittää taas härän pyllyä. Mahtaa tuntua miehestäkin kuin matto vedettäisiin jalkojen alta kun ensin saa hellyyttä ja imelyyttä osakseen, sitten yhtäkkiä kaikki mitä tekee on väärin ja huonosti ja virheistä sakotetaan ihan kunnolla :D
Turvotus on täälläkin ihan jatkuvaa eikä tosiaan kireitä paitoja tarvi käyttää. Itsellä muutoksen huomaa niin selkeästi kun ennen en juurikaan syönyt verrattuna nykyiseen ja siihen päälle vielä ummetus, moikka mikä pömppö! :)
Tervetuloa uusille! <3
ja isot tsempitykset pahoinvoinnin kanssa painiville! Minäkin koin tänään ensimmäisen kunnon etomisen! Ehkä se tästä lähtee täälläkin.:)
Mea ja Pimpula 4+6
 
Niin ei tuo viikkojen ja päivien laskeminen niin yksinkertaista aina ole, mulla esikoisesta laskettiin 28pv mukaan neuvolassa ja sanoin että kierto on kyllä 33pv, no ei niitä päiviä kuitenkaan sinne lisätty. No sitten ultrassa siitä kuitenkin vielä vähennettiin 4pv eli LA aikaistui. Se riippuu kai myös milloin on ovulaatio, sehän voi olla myös aikaisin vaikka pitkä kierto onkin. Ja sitten aikaistaa LA. Mä oon laskenu ihan kuukautisten mukaan ja 28pv, kait se sitten np-ultrassa taas tarkentuu. Tuun muuten hulluksi kun pähkäilee että laskisinko nyt näin vai näin:D

Mäkin söin karkkipussin, kun ei näin illasta vielä ole pahoinvointia, nam:D
 
IMN
sakuliini Juurikin niin! :) Ja tosiaan, sitten np-ultrassahan ne "lopulliset" viikot lasketaan, itselläkin aikaistui esikoisen kohdalla muutamalla päivällä.
Minulla "maaginen päivä" on maanantai, kuten viime raskaudessakin :) Ihanan helppo laskea viikot! :D
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä