Lpasen Äo yli 150 ja koulumenestys n. 8..

Mitä haittaa alisuoriutumisesta muka on? Arvosanat ovat kuitenkin hyvät, eikö? Sillä ei ole mitään merkitystä onko se 8 vai 9. Miksei lapsi saisi päästä vähän helpommalla jos ei kuitenkaan ihan ranttaliks pistä?

Näi itse kokeneena sanoisin, että alisuoriutuja ei opi ponnistelemaan. Tällöin voi olla, että hän ei saavuta potentiaaliaan ikinä. Edes yliopisto ei tarjoa haastetta, jos tyytyy pelkkään hyvään arvosanaan.

Niin ja siitä on mitä haittaa? Ehkä mä en osaa nähdä asiaa objektiivisesti koska itse en ole koskaan joutunut ponnistelemaan. Ylioppilaspaperit on M-luokkaa, joukossa E ja L vaikka ainuttakaan kirjaa en edes avannut. Yliopistossa tenteistä ja esseistä tulee, tekemättä yhtään mitään 3-4, jos aihe mua kiinnostaa heti on 5. Onhan se toki hieman nöyryyttävää kun eräs proffa piti mulle (kyllä yliopistossa) saarnan tästä alisuoriutumisesta. Mutta entäs sitten? Elämä on stressitöntä ja olen onnellinen. Luotan siihen, että jos joskus aidosti haluan jotain tai olen siitä kiinnostunut, niin sitten jaksan panostaa. Jos tarvii

 

jotenkin epäilen psyykkistä ongelmaa. Lapsi on kovin vaativa itselleen, ehkä on turhaan asettanut oman mittarinsa siihen kasiin..
Mulle ei ole asialla niin väliä, kunhan lapsi tosiaan on onnellinen. en vai tiedä miten tukea tässä ongelmassa, kun mulle ne kasit on ihan ok..

Älykkyys kun on minusta niin laaja-alaista. Tuossa lapsessa se paraiten näkyy tilanteiden analysoimisessa, syy-seuraus, suhteiden pohtimisessa ja ennen kaikkea reiluutena muita ihmisiä kohtaan.

Mä olen vähän samanlainen ja koulussa se kasin oppilas. Mulla tämä johtui siitä, että en ole lukuihminen vaan käytännön ja tekemällä oppiva. Jos oli kiinnostava aihe niin numero saattoi olla jopa 9 tai 10, mutta muuten aina 7-8 luokkaa. Matikassakin olen hyvä, mutta silti sekin on aina ollut 8.

En olisi huolissani...kaikille ei vain sovi koulun tyyli opettaa, eli päntätään, päntätään ja päntätään. Pitäisi nykyaikana olla jo mahdollista saada myös muunlaista opetusta.

Niin ja ehkä olen toisaalta alisuorituja myös, koska en ole koskaan nähnyt että kokeesta saadulla numerolla on todellisessa elämässä mitään merkitystä.

Kotona ja töissä olen kuitenkin tarkka ja tyydyn yleensä vain parhaaseen lopputulokseen.

 

Mitä haittaa alisuoriutumisesta muka on? Arvosanat ovat kuitenkin hyvät, eikö? Sillä ei ole mitään merkitystä onko se 8 vai 9. Miksei lapsi saisi päästä vähän helpommalla jos ei kuitenkaan ihan ranttaliks pistä?

Näi itse kokeneena sanoisin, että alisuoriutuja ei opi ponnistelemaan. Tällöin voi olla, että hän ei saavuta potentiaaliaan ikinä. Edes yliopisto ei tarjoa haastetta, jos tyytyy pelkkään hyvään arvosanaan.

Aika usein käy niinkin, että koska aiemmin kaikki sujuu niin helposti ja vaivatta, ei opikaan oppimaan. Eli siis toisten etsiessä niitä keinoja, joilla he oppivat parhaiten, yksi porskuttaa pelkän älyn varassa. Kun opinnot vaikeutuvat, ei porskuttaja pärjää pelkän potentiaalin varassa taitojen puuttuessa ja hän romahtaa.

Kovalla työllä ansaittu seiska on parempi kuin helpolla saatu kymppi. Onneksi minun kohdallani opettajat ovat osanneet myös kuormittaa minua. Sain aina lisätehtäviä yms. Liian helpolla pääseminen ei ole hyväksi. Siksi kasit eivät pelottaisi minua. Vain jos ne ahdistavat lastakin, tulisi asialle "tehdä jotain". Olin kahdeksannella luokalla pitkään poissa koulusta sairastelun takia ja sain matikan kokeesta itseni mielestä huonon arvosanan. Vanhempani saivat minulle yksityisopettajan ja pääsin takaisin raiteille. Minähän sen työn tein edistyäkseni, mutta sain ne solmut auki joidenkin yhtälöiden kohdalla ja pääsin taas haluamalleni tasolle.

Tukekaa lasta, älkää painostako. Aina ei koulu kiinnosta, aina ei halua olla paras. Mutta joskus voi olla niinkin, ettei lapsi osaa hyödyntää sitä mitä hänellä on.

 

Kannusta vaan siihen ihan normaaliin elämään ja etenemiseen. Mun kaveri useamman amk tasoisen koulun käynyt, nyt yliopistossa, lahjakas urheilija. Kotona istuu ja kuuntelee radiota, ei käy missään, vaikka on maksanut kalliit harrastusmaksut. Kahvinkeitin ollut pari kuukautta kaapissa laatikossa, ei saa aikaiseksi edes sitä laittaa paikoilleen. Ei tv:tä, mikro vanhempiensa luona kun vaan hakisi, tietokoneeseen olisi kyllä vaaa ja tarvitsisi, mut kun ei viitsi lähteä kauppaan sitä hakemaan. Valuu hieno tyyppi ihan hukkaan..olisko masentunut sitten?? Ei auta vaikka äo oliskin korkea ei...

 

Niin ja siitä on mitä haittaa? Ehkä mä en osaa nähdä asiaa objektiivisesti koska itse en ole koskaan joutunut ponnistelemaan. Ylioppilaspaperit on M-luokkaa, joukossa E ja L vaikka ainuttakaan kirjaa en edes avannut. Yliopistossa tenteistä ja esseistä tulee, tekemättä yhtään mitään 3-4, jos aihe mua kiinnostaa heti on 5. Onhan se toki hieman nöyryyttävää kun eräs proffa piti mulle (kyllä yliopistossa) saarnan tästä alisuoriutumisesta. Mutta entäs sitten? Elämä on stressitöntä ja olen onnellinen. Luotan siihen, että jos joskus aidosti haluan jotain tai olen siitä kiinnostunut, niin sitten jaksan panostaa. Jos tarvii

Sinun ikäiselläsi siitä ei ole mitään haittaa, mutta lapsen ollessa kysymyksessä se on taito joka kannattaa opettaa. En usko, että siitä tulee lapselle haittaa, jos pakottaa opiskelemaan ja tekemään kotitehtävät. Jos on kiinnostunut asiasta, niin panostaminen on helppoa. Mutta entä jos asia ei kiinnosta yhtään, mutta siitä on apua päämäärien täyttämisessä.

Täytyy kyllä myöntää, että itselläkin on stressitön ja onnellinen elämä. Minun ei ole tarvinnut ponnistella elämässäni, joten en täysin tiedä tuleeko tuollaisesta ponnistelusta haittaa ihmiselle. Uskoisin siitä kuitenkin olevan hyötyä. Itse olisin saattanut säästää pari vuotta maisterin tutkinnon opiskeluajasta, jos olisin ollut hieman ahkerampi ja suorittanut enemmän kirjatenttejä. Yksi tentti meni niukin naukin läpi, kun ei tullut luettua siihen vasta kuin edelisenä iltana.

 

Kannusta vaan siihen ihan normaaliin elämään ja etenemiseen. Mun kaveri useamman amk tasoisen koulun käynyt, nyt yliopistossa, lahjakas urheilija. Kotona istuu ja kuuntelee radiota, ei käy missään, vaikka on maksanut kalliit harrastusmaksut. Kahvinkeitin ollut pari kuukautta kaapissa laatikossa, ei saa aikaiseksi edes sitä laittaa paikoilleen. Ei tv:tä, mikro vanhempiensa luona kun vaan hakisi, tietokoneeseen olisi kyllä vaaa ja tarvitsisi, mut kun ei viitsi lähteä kauppaan sitä hakemaan. Valuu hieno tyyppi ihan hukkaan..olisko masentunut sitten?? Ei auta vaikka äo oliskin korkea ei...

Musta mainitsemasi tapaus kuulostaa kyllä masentuneelta...ei laiskalta.

 

Omaa äö:tä en tiedä, mutta muissa testeissä mua ei ole koskaan tyhmänä pidetty. Ala-asteella en loistanut koska minä olen suurpiirteinen ja se näkyy huolellisuudessa. Mulle oli ihan sama oliko viisi tai kuusi omenaa... Viidennellä luokalla taidot alkoivat näkyä, ja tulokset ovat tulleet ymmärtämisellä eikä ulkoaopettelulla. Lukiossa kuin yliopistomatikkaa, mutta se ei ole mun alaani lopulta. Väitöskirjan voisin varmasti saada aikaiseksi, mutta elämässä on muistakin prioriteetteja. Pikkutarkkatyö ei sovi minulle vieläkään, mutta ei se ole isoille johtajille tarpeellista. Ne suuret linjat nääs...

 

Niin ja siitä on mitä haittaa? Ehkä mä en osaa nähdä asiaa objektiivisesti koska itse en ole koskaan joutunut ponnistelemaan. Ylioppilaspaperit on M-luokkaa, joukossa E ja L vaikka ainuttakaan kirjaa en edes avannut. Yliopistossa tenteistä ja esseistä tulee, tekemättä yhtään mitään 3-4, jos aihe mua kiinnostaa heti on 5. Onhan se toki hieman nöyryyttävää kun eräs proffa piti mulle (kyllä yliopistossa) saarnan tästä alisuoriutumisesta. Mutta entäs sitten? Elämä on stressitöntä ja olen onnellinen. Luotan siihen, että jos joskus aidosti haluan jotain tai olen siitä kiinnostunut, niin sitten jaksan panostaa. Jos tarvii

Sinun ikäiselläsi siitä ei ole mitään haittaa, mutta lapsen ollessa kysymyksessä se on taito joka kannattaa opettaa. En usko, että siitä tulee lapselle haittaa, jos pakottaa opiskelemaan ja tekemään kotitehtävät. Jos on kiinnostunut asiasta, niin panostaminen on helppoa. Mutta entä jos asia ei kiinnosta yhtään, mutta siitä on apua päämäärien täyttämisessä.

Täytyy kyllä myöntää, että itselläkin on stressitön ja onnellinen elämä. Minun ei ole tarvinnut ponnistella elämässäni, joten en täysin tiedä tuleeko tuollaisesta ponnistelusta haittaa ihmiselle. Uskoisin siitä kuitenkin olevan hyötyä. Itse olisin saattanut säästää pari vuotta maisterin tutkinnon opiskeluajasta, jos olisin ollut hieman ahkerampi ja suorittanut enemmän kirjatenttejä. Yksi tentti meni niukin naukin läpi, kun ei tullut luettua siihen vasta kuin edelisenä iltana.

Mutta johtuuko tämä vain kouluelämästä ja opetustyylistä. Oletko myös samanlainen työelämässä?

Itse olen erilainen työelämässä...huomattavasti enemmän perfektionisti ja teen aina kaiken mahdollisimman hyvin ja virheistä soimaan itseäni kauan aikaa,vaikka olisi kyse vain pienestä virheestä.

Koulussa taas olin ehkä ns. alisuorituja...koska olen keskitason oppilas ja varmasti olisin saanut parempia numeroita jos olisin halunnut...mutta ei vain jaksanut kiinnostaa lukea...tekemällä taas olisin varmasti ollut enemmän motivoituneempi.

 

Älykkyys olisi riittänyt vaikka mihin. En vaan kehdannut opiskella kun koulussa oli niin helvetin rankkaa. Jatkuvaa vittuilua tuli muilta oppilailta ja yläasteella jopa opettajilta.
Yritä siinä skarpata kun itsellä on mielessä vain itsari.
Kotoakaan ei tullut tukea.
Nyt vituttaa olla ammattitutkinnolla siivoojana.

 

Semnen juttu vielä, että toiset hoksaavat jo pieninä ettei niillä numeroilla nyt niin väliä ole.

Mä en tajua tuota, että pitäisi sitä tai tätä.

 

jotenkin epäilen psyykkistä ongelmaa. Lapsi on kovin vaativa itselleen, ehkä on turhaan asettanut oman mittarinsa siihen kasiin..
Mulle ei ole asialla niin väliä, kunhan lapsi tosiaan on onnellinen. en vai tiedä miten tukea tässä ongelmassa, kun mulle ne kasit on ihan ok..

Älykkyys kun on minusta niin laaja-alaista. Tuossa lapsessa se paraiten näkyy tilanteiden analysoimisessa, syy-seuraus, suhteiden pohtimisessa ja ennen kaikkea reiluutena muita ihmisiä kohtaan.

Mulla on 13v, joka on samanlainen sillä erotuksella, että ka on lähempänä 9:ää.Poika meinaa ottaa ihan liian raskaasti jos esim kokeesta tulee 8 tai 7. 7 on huonoin numero mitä ikinä on koulusta saanut ja senkin yhden kerran. melkein viikko meni tuskitellessa asiaa. Tue koulunkäyntiä, mutta älä pakota lukemaan. Meillä poika ei juurikaan koulukirjoja edes kotona avaa, joten en ymmärrä, että miten hän noin hyvin pärjää. Minä aikoinaan jouduin tankkaamaan esim kokeisiin ihan tosissani...

 

Mutta johtuuko tämä vain kouluelämästä ja opetustyylistä. Oletko myös samanlainen työelämässä?

Itse olen erilainen työelämässä...huomattavasti enemmän perfektionisti ja teen aina kaiken mahdollisimman hyvin ja virheistä soimaan itseäni kauan aikaa,vaikka olisi kyse vain pienestä virheestä.

Koulussa taas olin ehkä ns. alisuorituja...koska olen keskitason oppilas ja varmasti olisin saanut parempia numeroita jos olisin halunnut...mutta ei vain jaksanut kiinnostaa lukea...tekemällä taas olisin varmasti ollut enemmän motivoituneempi.

En juuri ponnistele työelämässäkään. Teen lähinnä sitä mitä huvittaa. On vaikea motivoitua tekemään mitään kun tuntuu että on jo saavuttanut kaiken tärkeän. Kaikki puuttuva on lähinnä 'olisi hyvä olla' luokassa, kaiken tarvittavan olen jo saavuttanut.

 

Mulla äo tavallista korkeampi ja silti olen ollut koulussa alisuorutuja, ainakin kun pääsin yläasteelle, silloin ei vaan tutkittu sellaisia asioita ja se vähän harmittaa.

 

Älykkyys olisi riittänyt vaikka mihin. En vaan kehdannut opiskella kun koulussa oli niin helvetin rankkaa. Jatkuvaa vittuilua tuli muilta oppilailta ja yläasteella jopa opettajilta.
Yritä siinä skarpata kun itsellä on mielessä vain itsari.
Kotoakaan ei tullut tukea.
Nyt vituttaa olla ammattitutkinnolla siivoojana.

Nyt kun tiedostat tilanteen, niin voit korjata sen. Nyt on aika ottaa älykkyys käyttöön.

 

Mutta johtuuko tämä vain kouluelämästä ja opetustyylistä. Oletko myös samanlainen työelämässä?

Itse olen erilainen työelämässä...huomattavasti enemmän perfektionisti ja teen aina kaiken mahdollisimman hyvin ja virheistä soimaan itseäni kauan aikaa,vaikka olisi kyse vain pienestä virheestä.

Koulussa taas olin ehkä ns. alisuorituja...koska olen keskitason oppilas ja varmasti olisin saanut parempia numeroita jos olisin halunnut...mutta ei vain jaksanut kiinnostaa lukea...tekemällä taas olisin varmasti ollut enemmän motivoituneempi.

En juuri ponnistele työelämässäkään. Teen lähinnä sitä mitä huvittaa. On vaikea motivoitua tekemään mitään kun tuntuu että on jo saavuttanut kaiken tärkeän. Kaikki puuttuva on lähinnä 'olisi hyvä olla' luokassa, kaiken tarvittavan olen jo saavuttanut.

Mitä olet saavuttanut? Tai ehkä kysymyksen pitäisi olla, mitä pidät tärkeänä saavuttaa? Itse en saa tarpeekseni tiedosta. Ihan sama, mitä opin, kunhan aina jotain uutta kuitenkin. Uteliaisuus pitää virkeänä, kantapään kautta hankittu nöyryys tietoisena siitä, etten koskaan voi tietää kaikkea.

 

Itsekkin kuulun alisuoriutujiin koska en halua tuntea pettymystä.Opiskelu aikoina en lukenut tentteihin ikinä ,pidin ä-lomankin ja valmistuin samaan aikaan kuin muutkin.
Sama pätee nyt töissä ja joka päivä vituttaa kun haastava työ.En vain haluaisi pinnistellä..
Äo oli mulla kun testattiin 136.

 

Miksi ihmisen pitäisi aina suoriutua? Itselläni äo on 144 ja tutkittu psykologisilla testeillä sekä lapsena että aikuisena. Lapsena koulussa taisin pärjäillä tuolla kasin kieppeillä. Vanhemmat eivät asettaneet mitään paineita, vaikka tiesivät tuon lukeman (minä en tiennyt ja hyvä niin). Oli ujo, mutta sosiaalisesti taitava ja iloinen. Yläasteella kiipesivät numerot ihan omasta kiinnostuksestani vähän 9 päälle (ka) ja lukiossa sitten yleisin numero oli kymppi. Edelleenkään vanhempia ei erityisesti kiinnostaneet numerot, vaan se, että pärjäsin riittävästi ja minulla oli kavereita ja kivaa. Kirjoitin sitten ne kuusi ällääni ja pääsin yliopistoon ja sieltä valmistuin hyvillä papereilla. Koskaan minulle ei ole asetettu paineita enkä ole tehnyt sitä itsekään. Teen niitä juttuja, mitkä aidosti kiinnostavat, olen mieluisassa ja haasteellisessa työssä, onnellisesti naimisissa ja minulla on ihanat (ja fiksutkin) lapset, joiden äo minua ei kiinnosta, koska sen tutkimiseen ei ole ollut erityistä tarvetta ja joille en halua itsekään paineita. Persoona on tärkein ja tasapainoisuus, suorittaminen tulee sitten prioriteeteissa paljon myöhemmin. Älykäs lapsi ehtii halutessaan kiriä myöhemmin. Tietysti on hyvä, jos perustärkeissä aineissa pohja on riittävä, mutta se riittääkin sitten. Jos lapsi on iloinen ja hyvinvoiva, hän kiinnostuu luonnostaankin asioista ja oppii, jos edellytyksiä on .

 

En juuri ponnistele työelämässäkään. Teen lähinnä sitä mitä huvittaa. On vaikea motivoitua tekemään mitään kun tuntuu että on jo saavuttanut kaiken tärkeän. Kaikki puuttuva on lähinnä 'olisi hyvä olla' luokassa, kaiken tarvittavan olen jo saavuttanut.

Mitä olet saavuttanut? Tai ehkä kysymyksen pitäisi olla, mitä pidät tärkeänä saavuttaa? Itse en saa tarpeekseni tiedosta. Ihan sama, mitä opin, kunhan aina jotain uutta kuitenkin. Uteliaisuus pitää virkeänä, kantapään kautta hankittu nöyryys tietoisena siitä, etten koskaan voi tietää kaikkea.

Minusta tärkein päämäärä on onnellisuus. Haluan pystyväni sanomaan kuolinvuoteella, että elämäni oli hyvä ja voisin elää sen uudestaan. Haluaisin pystyä olemaan onnellinen, jos lapseni saisivat yhtä onnelisen elämän kuin minä. Tämän olen saavuttanut ja pyrin säilyttämään tilanteen samanlaisena loppuelämäni. Vai pitäisikö ennemmin sanoa että sain tälläisen elämän lahjaksi vanhemmmiltani enkä ole vielä menettänyt sitä.

Harrastuksenani on tiedon hankkiminen, erityisesti luonnontieteistä. Kuitenkaan kovin syvälle en ole mennyt tietoon enkä siis itse tuota lisää tieteellistä tietoa.

 

Braah. Mä pääsisin Mensaan jos haluaisin, ja mun koulumenestys on ollut mitä on. Mulla ongelmana oli se, että luokalla oli niitä hitaammin oppivia ja opettajia ei kiinnostanut se, että osasin kertotaulut ja luin Rikosta ja Rangaistusta ekalle mennessäni. Mä vaan olin heidän mielestään häirikkölapsi kun ei ollut tarpeeksi haasteellista tekemistä. Vasta yläasteella
opettajat ymmärsi mistä oli kysymys, mä tein enkun- ja matikankirjan tehtävät viikossa ja sain lukion pitkän matikan ja englanninkielenkirjoja mistä opiskelin sitten ihan omaan tahtiini. Keskiarvo mulla huiteli vielä kasilla 9,5 tienoilla, kunnes ysillä romahti päälle 7 (sairastuin masennukseen talvella). Ei voi minkään.

Äo on sellainen juttu, ettei sitä näe päällepäin ja hyvä koulumenestys ei kerro älykkyydestä, vaan omistautuneisuudesta ja kovasta työstä. Tosiasia on kuitenkin se, että korkeamman älykkyysosamäärän omaavilla on helpompi omaksua asioita mutta koulun arvosanat on kiinni ahkeruudesta ja halusta menestyä, ellei sitten kärsi lukihäiriöstä tai vastaavanlaisista oppimisvaikeuksia aiheuttavista tekijöistä. Vaikka kyllä niidenkin kanssa voi pärjätä loistavasti, riippuu ihmisestä ja ongelman suuruudesta.

Mulle on asetettu paljon paineita, ja mä tykkään ajatella että paineessa syntyy timantteja, tietysti sellainen meno mikä varsinkin mun faijalla oli mun koulutuksen suhteen ei enää ollut rakastavan vanhemman hyvää tarkoittavaa patistusta, vaan lähinnä parjaamista, uhittelua ja fyysistä väkivaltaa. Oman lapseni aion kyllä kasvattaa eri tavoin.

 

Itsekkin janoan tietoa mutta vain omaksi ilokseni.
Siinä ei tule paineita

 

KAsi tarkoittaa nykyään sitä, että osaa hyvin opetettavan aineksen.

 

Äo on sellainen juttu, ettei sitä näe päällepäin ja hyvä koulumenestys ei kerro älykkyydestä, vaan omistautuneisuudesta ja kovasta työstä. Tosiasia on kuitenkin se, että korkeamman älykkyysosamäärän omaavilla on helpompi omaksua asioita mutta koulun arvosanat on kiinni ahkeruudesta ja halusta menestyä, ellei sitten kärsi lukihäiriöstä tai vastaavanlaisista oppimisvaikeuksia aiheuttavista tekijöistä. Vaikka kyllä niidenkin kanssa voi pärjätä loistavasti, riippuu ihmisestä ja ongelman suuruudesta.

Tämän allekirjoitan itsekin.