Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Teekupille vaan äkkiä vastaan tosta sairasajan palkasta, että lain takaama työnantajan minimimaksuaika on sen 9 (vai oliko 11) päivää, jonka jälkeen Kela maksaa työntekijälle sairaspäivärahat. Työehtosopimuksissa ja työsopimuksissa voi sitten olla tästä pidempiä palkallisia sairaslomia (niinkuin usein onkin). Tällöin työnantaja maksaa palkan, ja kela maksaa työnantajalle päivärahan.. näin ainakin olen itse ymmärtänyt..
Hankalia noi kela-jutut..
 
Vilhelmiina ei kai niin huonoa alaa olekaan, että palkan saa vain 9 (11) päivältä. Epäilen. Minusta tuo 60 päivää se minimi. Yhdessä työpaikassa, jossa aikanaan olin oli täysi palkka 75 päivältä. Omavastuuaika, miltä Kelan päivärahaa ei saa on tuo 9 päivää. Siis yleensä työnantaja, mutta työntekijä tietenkin saa. Jos ei ole töissä, koskee myös työntekijää.

No neuvolassa käyty ja sydänääniä ei onnistuttu saamaan esille, mutta uskon, että kaikki ok. Verenpaine vähän yläkantissa.
 
Kelan sivuilla lukee, että oikeus sairauspäivärahaan alkaa kun lasketaan sairastumispäivä(voi olla esim. su)+9 arkipäivää.
Itse olen ollut kauan sairauslomalla ja olen saanut ensimmäiset 60 pvää täyden palkan ja sitä seuraavalta 120 pvältä 2/3 palkkaa. Sen jälkeen Kelan sairauspäivärahaa. vuodenvaihteessa tilanne nollautuu jos on palaamassa kuitenkin töihin, eikä esim joudu kuntoutuksen, työkyvyttömyyseläkkeelle tai uudelleen koulutukseen. Kela maksaa tuon 1+9 päivän jälkeen työnantajalle sairauspäivärahan siihen asti kun ei palkaokeus loppuu.
Näin meillä. En tiedä onko kunnaan työntekijöillä eri jutut näissä asioissa.
 
Nii, noi kaikki perustuu tosiaan eri alojen työehtosopimuksiin. Ns. villillä työpaikalla, niinkuin meillä, mennään ihan vain lain minimivaatimusten mukaan. Laki määrää tosiaan vain sen 9 päivää työnantajan velvollisuudeksi, loput sitten tulee kelalta. Kaikki ylimääräinen on siis sopimusten varassa ja suurimmassa osassa työpaikoista on tietenkin erillinen työehtosopimus, meillä ei. Mutta ei se mitään, minä ole kuitenkin sairauslomalla niin kauan kuin tarve vaatii, kelan raha saa riittää.
 
DISCOVERY juu, älä huoli! Ton takia yleinen käytäntö on ettei sydänääniä kuunnella ennen 12 viikkoa koska harvoin kuuluu ja tulee turhaa mielipahaa. Hyvä et kaikki oli ok!

Ja joo, sopimuskohtaista on tuo palkkakuvio! Meillä esim on niin et työnantaja maksaa 60 päivää palkkaa JOS kela hyväksyy sairasloman. ELi 9 pv työnantajan omavastuun jälkeen kela maksaa työnantajalle sairaspäivärahan ja työnantaja siis koko palkan työntekijälle. Jos kela ei maksa saikkurahaa ei työnantaja maksa palkkaa (kuten mulla kävi)
 
Onnea Tuttituulia, ihanat kuulumiset saitte ultrasta. :heart: Milloin on laskettu aikasi?

Selalle paljon onnea matkaan!

Täällä aloitettiin tänään kuukautisten rytmitys ja mies kävi verikokeissa. Siitä se taas lähtee... meidän viides IVF-hoitokierros, kolmas lahjamuniksilla.

Kaikille suklaista pääsiäistä ja aurinkoa kevääseen!
Hillevi
 
Pikalista tämä ei korvaa pidempää listaa, mutta nopeampi päivittää ja hahmottaa..

Odottelee hoitoa/luovuttajaa/pitää taukoa (ikä suluissa)

Josko (30+) Esikoista toivomassa.
Marisabel (28) 3 siirtoa tehty, haaveissa eka
Cornelius (33) Haaveissa 1
Saaga (39)
Tinulinen (32) eka haaveissa, pitkään jonossa.
EliseT (31) Haaveena ensimmäinen lapsi.
Papillon (40+)
Viinirypäle (33) haaveissa ensimmäinen.
Hillevi (45), haaveissa eka, hoito huhtikuussa
NellaMaija (32) eka
Maijatar (41) ekaa haikaileva
Lotta(32) eka haaveissa, endoleikkaukseen
Sharlin (35) eka haaveissa
Miimi78,
Alma (34) eka haaveissa
Iituska (38), haaveissa eka
Jaasminia (xx)
OnniUnelma76 (33) haaveissa eka, PAS toukokuussa
sela (40), 2. yhteinen toiveissa (1. kuollut hoitovirheeseen), siirto 6.4.
Jonsku-78 (31) haaveissa eka
Typyliini (28) haaveissa pikkusisarus esikolle
Dream73 (36), haaveissa eka, siirto 16.4.
Tyyne73(36) haaveissa eka
Minni 73 (36) esikoisesta haaveileva
lokakuu, (40+) haaveissa toka, esikoistyttö kuoli kohtuun rv 26+
Lyyra (), 3. lahjasolulapsi haaveissa, hoito touko-kesäkuu

Piinistelijät

Plussanneet =) (kun sydämet laskettu ultrassa, saa sen/ne sitten tännekin)

assari77 (32)toinen lapsi, siirto 13.5. ultra 17.6. :heart:
Vilhelmiina (37), eka, 2 alkion siirto, ultra 23.9. :heart: :heart:
Matilda (30), plussa 13.10 , ultra viikolla 47 LA 22.6.2010 :heart:
Minni007 (45), plussa 2.11, HCG 3.11, ultra 22.12, LA 12.7.2010 :heart:
Kaipuu, eka haaveissa, plussa 21.11.09, ultra 11.12, LA 31.7.2010 :heart:
Discovery (40+), haaaveissa kuudes, 2 alkion siirto 22.1.2010 :heart:
Aliisa08 (26), ensimmäinen haaveissa, LA 27.10.2010. :heart:
Emilia (xx) LA 3.11.2010 :heart: :heart:
Tuuttituulia (39), haaveissa eka, LA 13.11.2010 :heart:
Teekuppi ( ) haaveissa eka, PAS


Maaliin päässeet :flower:

Lutuliini, poika 1.6.2008
Bea, esikoinen tyttö 10/2008
Enkelitytön äiti, tyttö 23.1.2009
Watrossi, esikoinen poika 5.2.2009
Suzyanne, esikoinen, poika, 7.5.2009
Pihla, esikoinen tyttö 3/2009
Piri, toinen lapsi, tyttö 6.6.2009
Bardolino(30) eka, tyttö 3.11.2009
Kauniskuu (32) eka, tyttö 8.11.2009
Juuni (48) 2. lapsi tyttö 16.11.2009
Rudy, kaksostytöt 1/2010
Marru (35) esikoiskaksostytöt
Simmis (38) toinen lapsi, tyttö 1/2010
Vekara (45) eka yhteinen, peikkotyttö 2/2010
Pomppaduu (27) kakkonen, tyttö 2/2010
Nennuliini (35) eka lapsi, tyttö 3/2010
 
Huomenta!

Hienoa Hillevi, että pääset aloittelemaan! =) Pidän peukkuja sulle joka vaiheeseen! Onneksi on aurinkoiset päivät, niin sekin tuo lisäpiristystä fiiliksiin!
Mun laskettu aika on 13.11.10. Seuraava päivä on isänpäivä... =)

Mä jäin hölmönä miettimään tota sydänäänien kuulumis-juttua, kun Discovery ja Kauniskuu tosta kirjoitteli. Eli että "Ton takia yleinen käytäntö on ettei sydänääniä kuunnella ennen 12 viikkoa koska harvoin kuuluu ja tulee turhaa mielipahaa". Siis kuunnellaanko niitä jotenkin erikseen, tai siis tarkoitan, että mulla kummassakin ultrassa oli sellainen värijuttu, jossa punainen valo vilkkui sen sydämensykkeen mukaan. Eikö niitä olisi vielä kuullut? Kun eikös toi värisysteemi ole ikäänkuin sama asia? Neuvokaa nyt tätä yhtä... :)
 
Muuten ihan mielenkiinnosta, mihin katosi tuo nimimerkki Maijatar? Tietääkö kukaan? Lähinnä muistan vaan, kun luin joskus viime keväänä tätä ketjua ja hän oli ahkerasti mukana niissä vanhoissa.
Entä Watrossi, onko toinen lapsi jo suunnitteilla? Muistan hänen joskus poikenneen kommentoimassa jotain ja maininneen toisesta lapsesta. Hänkin kirjoittelin noissa vanhoissa paljon.
 
Noista sydänäänistä. Minullahan siis np-ultrassa nähtiin sydänäänet juuri tuollai vilkkuvaloin ja sikiön liikkeetkin hyvinkin villinä kahdella plussalla. Karkasi usein "alta", kun mttoja yritettiin ottaa. Sitten tällä vanhalla konstilla eli dopplerilla ei saatu muutaman tunnin päästä neuvolassa esille. Th sanoi kyllä, että yleensä näillä viikoilla löytyy. Uskon, että kaikki ok kuitenkin. Välillä uskon jopa tuntevani vähän hivelevää pientä liikettä alavatsalla. Tytöltäkin tunsin liikkeet aikaisin, vaikka väittivät vastaan, ettei vielä voi tuntua. No onhan painoa vielä todella vähän, vaikka tuota mittaa jo jonkin verran onkin.

Nyt jännätään sitten punktioita. Se on aina saikkua, kun on tuo keskenmenoriski. Siitä seuraavana päivänä sitten lääkärineuvola. Vielä 6.4. sokerirasitus. Toivottavasti ok, ettei joudu lisää piikittään.

Mulla on vieläkin paha olo. Paino oli pudonnut 3 kg. On kyllä mistä pudotakin. Sanoi ultraavalle kätilölle, että taitaa olla tyttö, mutta sanoi, ettei vielä saa selvää. Noi ei tietenkään...

Nyt Hilleville peukkuja !
 
Aurinkoista huomenta kaikille!
Tuuttituulia, neuvolassa ei ole sellasia hienoja väriultralaitteita ku klinnikoilla ja yksityisillä lääkäreillä. Sikis ne sydänäänet ei siellä kuulu ennenku aika myöhään. Meilläkin sillä " värilaitultralla" kuuluin jo rv 5,5 ja nyt ollaan menossa 6.4 (rv 5,6 ).
Tuolla hoitoa odottavissakin on monta joista mäkään en ole ennen kuullut mitään, ehkä hävinneet palstalta kokonaan.
 
Minulla oli kaksosia odottaessa sellainen kotidopplerlaite. Ei hassumpi. Helppo käyttää ja monelta murheelta säästyi, kun välillä pojat liikkuivat niin vähän, että pelotti. Annoin sen sitten ystävälleni, joka sai vauvan muutamaa kuukautta myöhemmin.

Meidän neuvolassa ei ole mitään hienouksia. Vain tuo mainitsemani dopplerlaite.
 
Se värihommeli on myös nimeltään doppler..keksijänsä mukaan. Värit on verenvirtauksia, tulevia ja meneviä (sininen ja punainen). Tästä tulee myös se ääni. Neuvoloissa ei yleensä oo ku se "perus"kuuntelulaite. Ja edes tuo sadantuhannen euron 4D ultra-doppler ei oo idioottivarma :) Klinikalla ei saatu sykettä vaikka sydän sykkikin ja vilkkuin (pikkuviikoilla) koska kohdistus pitää sattua juuri oikein eikä sinnepäin ja juuri tuo liikkuminen vaikuttaa . Ja tuo doppler on sellanen että se kuumentaa kudoksia aina hieman, joten kauan ja usein sillä ei pidä "sorkkia" , näin klinikan lekuri informoi.
 
Kiitos Tuttituulia ja DIscovery :heart:

Listasta on jäänyt Teekupin sykeultran näkymät merkitsemättä, yksikö siellä näkyi vai useampi?

Marisabel, ICSI:ssä siittiö viedään ohuella neulalla munasolun sisään ja hedelmöittyminen on sillälailla varmempaa kuin vapaasti uiskennellen tai lingoten (IVF).

Mitähän mahtaa kuulua vanhoista myös Assarille, vauvan olisi pitänyt aikoja sitten syntyä.

Aurinkoa pääsiäisviikolle toivoen,
Hillevi
 
Heij vaan kaikki!

Anteeksi "hiljaisuuteni". On ollut niin kiirettä ja väsynyt olo, että olen aina käynyt pikaisesti täällä lukemassa muiden kuulumisia.. en ole kerinnyt enkä jaksanut kirjoittaa..

Mutta täällä siis toistaiseksi kaikki hyvin. Tänään oli oman klinikan toinen ultra ja pieni sydänhän siellä sykki. Alkio vastasi täysin viikkoja.. Huvittavaa oli kun lääkäri tutkiskeli ja mittaili ja oli lopettamassa ultrausta, niin alkio siellä alkoi vilkuttelemaan ja potkimaan jaloilla.. Lääkäri sanoi, että hän päätti nyt vilkuttaa äidilleen :LOL:

Ihanaa Tuuttituulia että sinullakin ultrassa kaikki hienosti:) Aivan mahtavaa, että teilläkin raskaus alkoi ja toiv menee loppuun asti kaikki hyvin. Meillähän ei tosiaan ole kuin pari viikkoa eroa.. :) Sinun kanssasi on ollut alusta saakka jonkinlainen "yhteys".. sinun kuulumisia odottelenkin aina erityisesti!

Ja ihanaa kuulla, että Hillevin hoidotkin taas pääsee käyntiin! Toivotaan tällä kertaa sitä ihmettä tapahtuvaksi teille :) Olisitte jo sen niin ansainneet :hug:

Hienoa myös, että ulkomaillekkin lähtevät ovat jo pian siirtojen vaiheessa:) Tsemppiä!

Kuinkas Discovery jakselee? Joko masu on kasvanut? Täällä ei vielä kovin ole.. Kyllä itse sen huomaa, mutta ei sitä ulkopuolinen näkisi.. paitsi mieheni, kun asiasta tietää.. mutta eiköhän se masu sieltä tule, jos raskaus etenee normaalisti..

Sellasta. Pe aamuna suuntaamme tuonne etelän rannoille. NS tosiaan sanoi, että klexanea ei missään nimessä ruumaan..se on sen jälkeen käyttökelvoton. Täällä lääkkeistä menee enää tuo klexane ja progesteron aamuin illoin 1. kahden viikon kuluttua lääkityksen olisi tarkoitus loppua kokonansa. Jänskättää koko ajan todella paljon.. ei vieläkään uskalla olla ja rentoutua.. mutta mitä pidemmälle mennään, niin sen todellisemmalta taitaa tää alkaa tuntua.. Jos nyt otetaan se NT ultra 15.4 seuraavaksi etapiksi.. silloin pitäisi alkaa olla jo varmemmilla vesillä.. tosin eihän sitä ikinä tiedä.. mutta nyt toistaiseksi kaikki ainakin niin kuin pitää.

Meillä on muuten ihana neuvola. siellä hoitajat voi ultralla kuunnella sydän ääniä, jos dopplerilla ei kuulu. Hoitaja sanoi, että ikinä ei neuvolasta lähdetä pois ilman, että sydänääniä ei olisi kuultu..

Teekupille tsemppiä ensi viikon ultraan!

Palailen seur. kerran varmaan vasta matkan jälkeen:) Tsemppiä kaikille omiin vaiheisiin!
 
Plääh ! Tää on tätä yrittäjän "onnea". Porukka sairaana ja itse töissä koko pääsiäisen maanantaita lukuunottamatta. Jos kävis ees silloin American Car Showssa.

Masusta. Minulla on niin hyvä venyke alavatsalla ed. raskaudesta. Vatsanympärys oli loppumetreillä 114 cm... Olin jo menossa leikkauttamaan se kasaan ennen raskautta. Nyt olen huomaavinani, että tuo römppä alkaa vähän täyttyä. Ensimmäisissä raskauksissa vatsa kasvoi aika myöhään. Minulla on ns. taaksepäin kallistunut kohtu. Liekö se syynä.

Yritän juoda kahvia suolakeksien voimalla. Voihan öklötys !

Hyvää pääsisäistä kaikille ! Ja Aliisalle lepoa ja aurinkoa !
 
amv
Hei, kaikki urheat naiset!

Olen jonkin aikaa lueskellut tätä ketjua ja jännittänyt tietämättänne hoitojen yms. onnistumisia. Olen kirjoitellut lähinnä parilla muulla palstalla, mutta nyt oli pakko tulla kyselemään hoidoista nimenomaan luovutetuilla munasoluilla/alkioilla.

Meillä on takana 3xICSI omilla soluilla (ei saatu alkioita), 4xinseminaatio lahjasiittiöillä (negat) ja 2xICSI lahjasiittiöillä (2x2 alkion siirto - negat). Alun perin "vika" oli miehessä, koska hänellä ei ole kuin muutamia epämuod. siittiöitä, mutta 5 ICSIn jälkeen oli selvää, ettei munasarjavasteeni ole sitä, mitä minun ikäiselläni (33 v) pitäisi olla. Julkinen ja yklsityinen suosittelivat siirtymistä lahjamunasoluihin tai -alkioihin.

Löysimme Suomesta (!) lahja-alkioita, joilla tehtiin juuri eka hoito (1 alkion siirto). Alkio ilmeisesti kiinnittyi hetkeksi, mutta meni omien laskujeni mukaan 4+4 kesken. Vai oliko kyseessä vain kemiallinen raskaus. No, eniveis, nyt pikku hiljaa itse kysymykseen: Positiivista ja suuri edistysaskel meille oli se, että edes yritystä oli. Mutta samalla mua on alkanut ahdistaa ihan tajuttomasti ajatus siitä, että mitä jos tämä viimeinenkään keino ei auta. Varsinainen kysymykseni onkin siis seuraava:
* monennellako yrityksellä teillä plussanneilla onnistui ja
* jos ei ole vielä onnistunut, montako yritystä on takana (siis lahjasoluilla)?

Meillä olisi Suomessa vielä 2 kpl alkioita. Sen jälkeen jatkettaisiin varmaankin Tartossa, vaikka ollaan kyllä oltu viime vuoden lopussa lahjamunasolujonossa VL:ssa, joten sekin mahis on. On ollut ihan kiva täällä taustalla lukea teistä, jotka olette Virossa käyneet hoidoissa tai olette menossa sinne.

Tuli muuten vielä yksi kysymys mieleen:
Tämä edellinen hoito tehtiin luonnolliseen kiertoon, ja seuraavakin on suunniteltu tehtävän samalla kaavalla (vain Pregnyl varmistamaan ovulaatio). Heti tähän samaan kiertoon ei haluta tehdä, koska testitulos ratkeaisi matkalla (toisaalta olisi vissiin hyvä yrittää heti uudelleen, jos keho olisi nyt vastaanottavaisempi, vai mitä ajattelette?). Mutta matkan takia hoito ei onnistuisi tätäkään seuraavaan kiertoon, joten ajattelin soittaa ja kysyä lääkkeellisestä PASista. Näyttää siltä, että suurimmalle osalle tehdään lääkkeellinen PAS? Mutta olisiko luonnolliinen kierto onnistumsen kannalta parempi? No, tämän von kyllä kysyä itse klinikalta. Kunhan vain pohdin "ääneen" :D

Suuren suuret kiitokset teille, jotka jaksatte tai haluatte vastata!

Aurinkoisia päiviä ja parasta mahdollista onnea toivottaa

amv
 
Amv: Minulla ensimmäisestä hoidosta (siis tuoresiirto) plussasin, mutta meni kesken. Pakasteeseen jäi yksi alkio, jota en käyttänyt, koska halusin tuoresiirron. Seuraavasta siirrosta kaksospojat. Pakasteeseen jäi kaksi alkioita. Näistä kaksi siirrettiin viime vuoden puolella. Negat. Yksi ei selvinnyt sulatuksesta. Seuraava tuoresiirto negaa. Tästä PAS pitkänä viljelynä. Nyt raskaana ko. hoidosta.

On sinuakin kyllä vastustanut. Toivottavasti helpottaa.
 
Hillevi Kiitoksia :)

Taas on pakko kysyä hieman ällö kysymys.........eli tuosta Zumenon lääkkeestä tai vastaavasta. Minulla tuli alkuun tosi paha olo niistä, mutta se on helpottanut. Nyt olen huomannut runsasta valkovuotoa mikä on ihan nestemäistä. Aliksi luulin että pissa pääsee housuun, mut ei se sitä olekkaan. Voisiko johtua lääkkeestä?
Ostin varmuuden vuoksi canesten-paketin jos olisi vaikka hiivaa, mut ihmetyttää et ei ole muuta vaivaa ku tuo vuoto.
Kääk....tästä pitää vielä lähteä lääkäriin ilmeisesti ja miten sit mahtaa käydä siirron. Nyt taas ottaa päähän ku aina tuntuu et tulee joitakin esteitä matkaan.
 

Yhteistyössä