Luovutettujen munasolujen/alkioiden avulla raskautuneet

Armiina musta sun painonnousu on oikein maltillinen, varsinkin kun kaksoset on tulossa! Tutun kuuloista tuo kuorsaus, mulla sama vaiva miehen mukaan. Tosin kuorsaan ihan kyljellänikin. :unsure: kuulemma niin kovaa, ettei unta meinaa saada. :D Onnea tytöstä ja pojasta! Töissä jaksamista on turha stressata, kyllä kroppa sitten kertoo kun on aika vetäytyä synnytystä odottamaan.

Tein hyviä alelöytöjä, nyt on loppukesäksi mahaystävällistä vaatetta. Mahanahka tutisee, tärisee ja muljuaa kun vauva vaihtelee asentoa. Tunsin kädellä pepun tai pään, kämmenen kokoinen liikkuva kumpare, on kyllä hellyyttävää. Laskeskelin että synnytykseen on 9-13 viikkoa, kun lasketusta ajasta voi mennä se +2/-2 viikkoa. :confused:

Aniraz_ 28+6
 
Onpa täällä hiljaista jatkuvasta vesisateesta huolimatta. Ärsyttää kun vuotoa on ollut taas pari päivää, aika pientä mutta silti. Pitää olla tulehdusten varalta niin tarkkana kokoajan, ei seksiä ym jos vähänkin vuotaa. Kun nyt pääsisi ees "hyville viikoille".
Mites muilla menee?
18+3
 
Heippa!

Ihan ensimmäiseksi Weerulle jälkikäteen halaus ja suuri helpotuksen huokaus! Toivottavasti nyt kaikki sujuu hyvin loppuun asti!

On tosiaan hiljaiseloa omasta puolestanikin. Vatsaan ei kuulu mitään uutta ja kesäloma sekä muuttopuuhat vievät ajan ja virran. Kiva kuitenkin lueskella mitä kaikille kuuluu :) Vauvan aktiivisina hetkinä minunkin mahani on kuin alien-showta katsoisi ;) Suuria nousevia kumpareita ja selviä potkuja näkyy masumahan läpi. Öisin lonkkasäryt vaivaavat ja yöt ovat menneet pätkittäiseksi :/

Iitu, tosi kurja juttu kyllä toi vuotelu :( Kun nyt alkaisi helpottaa eikä vuotaisi raskautta loppuun asti, niin pystyisit nauttimaan paremmin "normaalielämästäkin"... Vaikka tärkeintä tietty että vauva voi hyvin.
 
Lempiviola alien-showlta tuo muljuaminen tosiaan näyttää! :D kiva että odotus sujuuu leppoisasti.

Iitu78 höh niiden vuotojen kanssa! Eipä auta tehdä kuin suositellaan, kunhan vauva voi hyvin. :)

Täälläkin menee rauhallisesti, paitsi sairastin vatsataudin, oireet kesti 12 h ja nyt toivutaan. Olipa elämys, inhottava tauti.

Aniraz_ 29+3
 
Iitu, sinähän olet kohta puolivälissä! Kurjaa tuo vuotelu, säikyttelee varmasti.

Minä en vieläkään tunne liikkeitä (nyt 16+0), ainoastaan niitä vatsan kovia kohtia välillä, joista en siis tiedä onko se sikiö vai kohtuko vaan jotenkin kovettuu. Mutta sellaista kuulemma kuplivaa tunnetta, hipaisuja tms. en ole tuntenut. Niitä odotellessa. Neuvolalääkärikin oli, ja nähtiin että pieni sydän edelleen sykkii. Jee! Muutenkin kaikki ok. Jokohan sitä hetkeksi osaisi lakata huolehtimasta? Ainoa ärsytys on, että niitä sokereita pitää edelleen kerran viikossa seurata. Sokeriarvot olleet kuitenkin hyviä, kunhan vain jätän herkut minimiin.

Mites Tytsy, miten teillä menee?
 
Weeru: Toivottavasti teillä sujuu nyt kaikki hyvin loppuun asti.
Lempiviola: Hauska kuvaus tuo alien show :D Kovasti jo odottelen, että näkisin omassa masussa saman show.

Iitu78: Harmi,että vuotoa tulee vielä. Onneksi vuotosi on kuitenkin vähäistä.

Saiga: En myöskään ole tunnistanut liikkeitä masussa.

Voiko muuten sykkeen nähdä vatsassa? Olen huomannut välillä rauhalliseen tahtiin hengittäessäni niin vatsa tekee eri tahtiin omia tykytyksiä :)

Mulla on neuvolalääkäri 31.7. Odottelen kovasti kuulevani sykkeitä.

Tytsy75 17+0
 
Heippa taas tänne. Mun pitikin kysyä noista sikiön liikkeistä tässä vaiheessa 19+ viikolla, miten te muut olette niitä tunteneet? Mä heti huolestun kun nyt ei ole ainakaan kolmeen päivään tuntunut niitä liikahduksia. Kun mulla ne on tuntunut jo useamman viikon, ei päivittäin ihan mutta silti..käsitin kyllä että etuseinässä oleva istukka vaimentaa liikkeitä. Onko muilla todettu istukkaa etuseinässä? Pientä tihkua on, muttei ihan kunnon vuotoa onneksi.
Tasan viikko olisi rakenneultraan..tuntuu välillä että pää hajoaa kun miettii onko kaikki hyvin..
19+3
 
Iitu: Ikäviä nuo vuorot, saisivat jättää sut jo rauhaan. Tossa vaiheessa ei vielä välttämättä liikkeet tunnukaan päivittäin. Riippuu ihan sikiön asennosta. Ja mulla oli kaksosraskaudessa toisen vauvan istukka etuseinässä ja toisen taka. Liikkeiden tuntemisessa oli huomattava ero, eli istukka valmentaa kyllä tehokkaasti. Vasta sitten lähempänä 30 viikkoa ja siitä eteenpäin tunsin b:n liikkeet kunnolla.

Meidän pienin on jo 8 kk ja aivan ihana tyyppi ❤ olen monesti tässä viime päivinä miettinyt minkä lottovoiton olen saanut; 4 ihanaa, upeaa ja niin rakasta lasta näillä hoidoilla. Enpä olisi ikinä osannut etukäteen tästä haaveilla

Onnea kaikille vaiheisiinne.
 
Iitu78 mä en edes tuntenut liikkeitä noilla viikoilla, korkeintaan satunnaisia ilmakuplia. Sitten kun tunsin ekat liikkeet joskus rv 20+ meni monta päivää seuraaviin. Hyvin satunnaista alussa, kun vauvalla on vielä paljon tilaa liikkua. Voi olla kääntynyt selkään päin, jolloin hentoiset liikket ei vaan tunnu.

Rudy onnea lottovoitoista! :)

(.) Elokuu häämöttää ja samalla viimeinen kuukausi töissä ennen äitiyslomaa. Olo on oikein hyvä, närästys satunnaisesti vaivaa ja selkää särkee jos olen pitkään liikkeessä, mutta hyvin vähällä olen päässyt.

Aniraz_ 30+2
 
Iitu, mulla oli kans tossa vaiheessa välissä hiljaisia päiviä, jolloin ei tuntunut oikein mitään liikkeitä. Edelleen, vaikka nyt toki liikkeet tuntuu päivittäin, liikkeiden voimakkuus vaihtelee: toisina päivinä tuntuu, että vauva mesoaa koko ajan, kun taas välillä joutuu ihan pysähtymään kuulostelemaan. Eiköhän kaikki ole hyvin! Ja vielä istukasta, nyt on takana, mutta edellisessä oli edessä, en nyt osaa sanoa oliko mitään eroa... Tsemppiä ultran odotteluun.

aniraz, eikö olekin aika mennyt nopeasti?! Mulla myös loman jälkeen vielä reilu 4 viikkoa töitä. Pää alkaa vaan olla ihan laho, saas nähdä mitä ajattelutyöstä enää tulee...

Mulla on pientä tuskaisuutta välillä ilmassa. Vauva on päättänyt majailla pää ylöspäin ja voihan kökkö kun sattuu noi potkut virtsarakkoon! Kävellessä joudun välillä pysähtelemään ja irvistelemään kun alapäässä tuikkii niin pahasti. Repimiskipuja on myös ja välillä yöt ovat hankalia. Ja tässä muuttotohinassa ei osaa ottaa kauhean kevyesti... toivotaan kuitenkin etten ole rehkinyt itseäni pahempaan kuntoon. Ensi viikolla sekä neuvolakäynti että kohdunsuun tarkistus lääkärillä.

Lempiviola 29+3
 
Lempiviola kyllä, tässä ihmettelen että mihin aika on hujahtanut! :) virtsarakkoon saan minäkin osumia pikkunyrkeistä, kun meillä vauva majailee pää alaspäin. Silloin pitää kyllä pysähtyä hengittelemään. Täällä myös vilkkaampia ja rauhallisimpia päiviä, en ole mitään tiettyä rytmiä pistänyt merkille, illat tuntuvat kuitenkin olevan sitä vilkkaampaa aikaa. Saapa nähdä mitä töistä tulee, ajattelin kuitenkin nauttia kun pitkä tauko on tulossa. Muista lepäillä muutosta huolimatta!

Aniraz_ 30+3
 
Kiitos, kyllä lohdutti kuulla ettei ne liikkeet tosiaan tunnu joka päivä tässä vaiheessa! Olikin 5 päivän tauko, mutta tänään tunsin hentoisen liikkeen, taas on hymy sitten huulilla:)
Löysin kirpparilta käyttämättömän hoitoalustan 5 eurolla, ihan sama jota olin jo kaupassa katsellut, vaalean beige ruskeilla kuvioilla. Sitte ihanan pehmeän valkoisen nalle puh hupparin kokoa 56cm..tää on NIIIIN ihanaa ja samalla epätodellista!!
19+5
 
  • Tykkää
Reactions: aniraz_
Hei kaikille pitkästä aikaa. Kesälomaillu oon nyt kolmisen viikkoa ja kiirettä on pitänyt. Hankintoja on suunnitellut ja osan tehnytkin, pessyt vauvan vaatteita jne. Maanantainahan mulla alkaa ihan virallisesti sitten äippävapaa :) Kyllä se niin vaan on, että synnytyskin lähestyy, kääk!

Vointi on ollut ihan hyvä, mutta mahan/vauvan kasvu jatkuu yläkäyrällä. Kävinkin varmuuden vuoksi viime viikolla uudestaan sokerirasituksessa ja kas kummaa, yllättäen arvot ei ollutkaan enää niin hyvät - sain siis näin loppuraskaudessa RaDi-diagnoosin. Tämä viikko on noudatettu uutta ruokavaliota (muutos kohdallani lähinnä useammin ja säännöllisemmin) ja mitattu verensokereita parhaimmillaan 8 krt päivässä. Mittaukset jatkuvat ensi viikkoon, jolloin mulla oli muutoinkin sovittu kontrollikäynti äitiyspolilla. Vauva on raivotarjonnassa aika matalalla ja eilisen ultran mukaan ihan yhtenä sykkyränä (jalat ja kädet nipussa), mutta vilkkaasti liikkuu, joten alien showt on tuttuja täälläkin ;)

Saapa nähdä mihin tämä johtaa. Mietityttää synnytys hiukan, kuinka hyvin oikeasti pystyvät arvioimaan todellista kokoa ts. onko normaali alatiesynnytys vaiko sektio...no, kaikki selvinnee aikanaan.

Mukavaa viikonlopun jatkoa ja voikaahan paksusti :D

Fanni rv 34+5
 
Täälläkin loma verottanut palstailua... Ja olen onnistunut taas kehittämään itselleni välillä lähes paniikin (siis onko sikiö elossa, onko kaikki kunnossa jne.). Rehkin tuossa joskus ulkona oikein kunnolla, kumartelin paljon, ja lopulta alkoi alavatsaa pistämään. Muutama päivä myöhemmin myös pisti samaan kohtaan, mutta lievemmin. Voi olla, että ensi viikolla pitää mennä ylimääräiseen ultraan, jos ei oma olo tästä helpotu. Liikkeitä en siis vielä tunne, ainoastaan joskus ilmaantuu se möykky johonkin kohtaan vatsaa.

Miten Tytsyn neuvola?

Munkin pitää noita syömisiä tarkkailla, sama juttu, saisin syödä useammin. Herkut on pääsääntöisesti ollut helppo jätää, reissussa tuli vähän lipsuttua.

Rakenneultran jälkeen (jos sinne asti pääsee) voisi kai ruveta tavaroita hankkimaan. Onko kenelläkään kokemuksia kantoliinoista ja -repuista? Mielelläni kuulisin, tuommoiset kun haluaisin hankkia. Ja kestovaipoistakin saa kertoa, tuntuu että niitä on niin monenlaisia, että minkähänlainen systeemi ois käytössä hyvä? Lähinnä pesujen ja kuivamisen suhteen, tietty myös käytön.

Mitä Weeru teille kuuluu?

Kiva kuulla myös teidän pidemmällä olevien vaiheita, vähän saa osviittaa mitä on tulossa!
 
Iitu78: Onko vuoto/tihkuminen loppunut? Tsemppiä rakenneultraan!

Saiga: Mulla nousee aina neuvolan tai ultran lähestyessä paniikki, että onko sikiö elossa, jne., että kyllä täälläkin osataan panikoida... Milloin sulla on rakenneultra?

Lääkärineuvolassa meni aika hyvin. Kohtu menee "aikataulussa" ja syke löytyi heti. Verenpaine oli hieman ylhäällä, mutta saattaa johtua valkotakki-efektistä. Rakenneultra on 14.8. En osaa sanoa pikkusen liikkeistä, koska ne voi olla vatsan juttuja ja niitä on ollut tosi harvakseltaan.

Tytsy75 18+3
 
Fanni, onpa tosiaan sulla synnytys jo pian edessä, ihanaa:)
Kantoliinoista, en ole kokeillut mutta sain kaverilta sellaisen, hän käytti paljon, etenkin ihan vastasyntyneen kanssa ja tykkäsi. Pieni menee siinä mukana ja omat kädet on vapaana.
Vuoto on tosi niukkaa, välillä pikkuhousunsuojassa on jotain, päivittäin kyllä mutta pientä. Oon tänään niin onskuna ku liikkeitä on tuntunut oikein selvästi ja useamman kerran.
Ja hei, puolivälissä ollaan!! Ihan uskomatonta!
20+0
 
Fanni sä ootkin seuraava synnytysvuorossa. :) mäkin mietin miten tuo synnytystavan arviointi tapahtuu.

Iitu78 mahtavaa, taas yksi etappi saavutettu. Hassua miten aika vaan rientää, kaikilla palstailijoilla mukavasti viikkoja kasassa.

Huomenna paluu töihin loman jälkeen, äitiysloma alkaa kuun lopussa. Huh, jännittää! Kantoliinoista/repuista ei ole kokemusta, mutta meillä on manduca-merkkinen reppu, jota on kehuttu. Ja kantoliinakin löytyy.

Aniraz_ 30+6
 
Viimeksi muokattu:
Saiga sokereista, onko sulla paastoarvot vai mitkä arvot koholla? Onko ruokavaliosta ollut hyötyä? Mulla lähinnä paastoarvot on kohollaan, lisäksi muutamia poikkeavia 1 h aterian jälkeisissä arvoissa ollut nyt, kun olen mittaillut. Olen jostain lukenut, että paastoarvoihin on vaikea vaikuttaa... Entä onko sulla ollut väsymystä? Itsellä väsymys on vaivannut viime viikkoina :sleep: on niin vaikea tietää, että mikä on normaalia raskausoiretta ja mikä jotain muuta esim. sokereihin liittyvää.

Fanni rv 35+0
 
Yksi elämäni ihanimpia päiviä:). Rakenneultrassa potkutteli terveen näköinen vauveli, kaikki mitat vastasi viikkoja ja sisäelimetkin löytyi mistä piti. Sukupuolta piilotteli "linkkuveitsiasennossa" pitäen omista varpaista kiinni, mutta kätilö tökki sitä hieman liikkeelle ja niinpä selvisi että tyttö siellä on! Juuri nyt on niin vaaleanpunaiset unelmat päässä ja tuntuu etten todella pyydä elämältä mitään kun tuon pienen tytön saan syliini!! Miehellä on suvussa pelkkiä poikia ja hän itki ja nauroi ääneen tätä luonnonoikkua. Niin ihanaa.
Hematoomaa ei enää näkynyt eikä ole nyt vuotanutkaan, mutta istukkaa tuli ihan ylilääkärikin katsomaan kun näyttäisi että jonkinlainen lisäistukka saattaa olla..eli istukka on ainakin laajalla alueella ja menee niin lähelle kohdunsuuta, että ultraavat rv 30 vielä ja sitte arvioidaan voinko synnyttää alateitse. Muuten ei pitäisi vaikuttaa raskauteen.
Huomenna sitten kaupoille ostoksille!!
Ikionnellinen Iitu 20+3
 
  • Tykkää
Reactions: fanni_
Iitu, onnittelut hyvistä ultrakuulumisista!

Fanni, mulla siinä rasituksessa se toinen litkun jälkeinen arvo oli vähän koholla. Nyt kotimittauksissa se tunti aterian jälkeen on ollut rajalla tai koholla (0,1 yksikköä) kax kertaa, oikeestaan siksi että on tullut pitkä tauko syömiseen ja sit on syönyt liikaa. Kerran on ennen ateriaa ollut koholla (+0,1), mutt silloinkin söin aterioiden välillä epähuomiossa pari ksylitolipastillia. Eli kun syön hyvin ja erityisesti tarpeeksi usein, niin pysyvät arvot kohdillaan. Siis ruokavalio on mulla ihan ehdoton juttu. Alkuun kun huvikseni mittailin erilaisten syömisten jälkeen, niin kyllä ne epäterveelliset herkut näkyi arvoissa. Vaikuttaako sinulla ateriavälien pituus noihin paastoarvoihin? Osaisivatko neuvolassa sanoa, mikä niihin auttaisi? Mulla ei ole väsymystä enää samalla tavalla kuin alkuraskaudessa. Tosin kun kärsin unettomuudesta, niin välillä senkin takia toki väsyttää.

Ja sitten mulla on välillä todella paniikki (just etenkin öisin) ja varma olo, että elämä on kohdussa pysähtynyt. Mun raskausoireet on huomattavasti vähentyneet, siis rinnat on vain vähän kipeät, nännit ei enää ole arat ja se vatsan sivujen kivistys on hävinnyt. Mahakaan ei tunnu kasvavan. Menen viimeistään maanantaina ultraan yksityiselle, en kestä enää rakenneultraan asti (joka kuun loppupuolella).

PS. Niin sitä jotenkin kuvittelee, että sitten rakenneultran jälkeen tämä huoli helpottaisi... :whistle:
 
Iitu78 onnea hyvistä ultrakuulumisista! Nyt onkin helppo tehdä hankintoja. :)

Saiga ultraan vaan, niin saat mielenrauhan. :)Tuo aika ennen rakenneultraa on vaikea, kun edellisestä ultrasta on jo aikaa ja liikkeet eivät useimmilla tunnu.

Täällä tykätään muksia virtsarakkoon ja liikuskella vilkkaasti. Eilen tuntui että vauva liikkui ihan koko ajan tai johtuuko sitten siitä, että vauvalle on tullut kokoa lisää. Kyselin neuvolasta synnytystapa-arviosta, kuulemma neuvolalääkäri mahaa tunnustelemalla katsoo onko mitään poikkeavaa. Siinäpä se. No kaipa se on luotettava, että se riittää. Mieli alkaa olla jo synnytyksessä, kirjastosta lainasin pari kirjaakin aiheesta.

Aniraz_ 31+2
 
Onnea Iitu tyttölupauksesta! Ihania pinkkejä unelmia on kyllä kaupat pullollaan, meinaa "mopo karata käsistä" itsellä. Olen kuitenkin itse koittanut hiukan hillitä, koska ihan 100% varma tieto se ei kai kuitenkaan ole juuri tyttöjen kohdalla. Kohta se sit nähdään :p

Saiga sama mulla, ateriavälit olivat venyneet turhan pitkiksi. Alkuraskaudessa en voinut syödä juuri mitään, kun kuvotti. Kun kuvotus helpotti, vaivasi ruokahaluttomuus, sit taas hetken vähän parempaa, kunnes taas alkoi vaihe, ettei ruoka oikein maistunut. Nyt tämän uuden ruokavalion myötä saa tehdä tosissaan töitä, että saa syötyä säännöllisesti 3 h välein ja monipuolisesti. Nyt kun olen mittaillut paastoarvo yön jälkeen on selkeästi se pulmakohta. Jännä juttu vaan, normaalisti mulla paasto n. 9 h. Tässä yksi aamu heräsin pari tuntia aikaisemmin ja ihan samalla tasolla oli arvo, vaikka paasto oli lyhyempi. Onneksi huomenna menen käymään äitiyspolilla, jutellaan myös näistä arvoista ja mitä tehdään. Toivottavasti saisi vinkkejä miten voi vaikuttaa.

Ehdottomasti sun kannattaa käydä yksityisellä ultrassa niin voi olla taas rauhallisin mielin. Tuntuu, ettei se huoli häivy missään vaiheessa. Jopa näillä minun viikoilla välillä huolestuu hetkeksi ja pitää oikein pysähtyä kuuntelemaan liikkeitä. Niitä ei nimittäin aina huomaa, jos on itse kovasti liikkeessä. :sneaky:

(.) Viime yönä heräsin kovaan ylävatsakipuun. Viittä vailla olin jo päivystykseen lähdössä, mutta sit jotenkin nukahdin ja aamulla kipu oli onneksi poissa. Pitänee kuitenkin jo pakata pikkuhiljaa sairaalakassi valmiiksi, koska tosiasiahan on, että se oikea h-hetki voi olla milloin vaan tai sit ei vielä pitkään aikaan... :LOL:

Fanni 35+2
 
Fanni, onko sinulla se paastoarvo liian korkea vai matala? Mitä ne polilla sanoivat?

Suuren suuri helpotus, pääsinkin tänään pikakäynnille neuvolaan (mun terkka on tosi ihana!) ja sydänäänet saatiin kuunneltua! Huh, voi taas hetkeksi huokaista, noilla sydänäänillä pärjää taas vähän aikaa. Ultraan olisin päässyt vasta maanantaina, joten ihana kun pääsin vähän aiemmin!

Hankinnoista: tuota Manducan kantoreppua olen katsellut, mutta ihmetyttää vaan kun kaikissa repuissa se lapsi istuu jalat harallaan sammakkoasennossa. Onko se hyvä lapselle ja kuinka kauan? Tietääkö kukaan?
 
Hei kaikille ja pahoittelut hiljaiselosta! Ollaan mökkeilyä niin en ole jotenkin koneelle kerinnyt. Kivasti näyttää kaikkien raskaudet etenevän ja hyvillä viikoilla mennään. Meilläkin kaikki mallillaan ja viime ultrassa B vauvan vointi oli jo kohentunut niin että käymme vain kahden viikon välein ultrissa. Seuraava on ensi keskiviikkona. Masu kasvaa hurjasti ja kovasti saan tuntemattomilta kysymyksiä että koska meinaan synnyttää. Vielä pitäisi muutama kuukausi jaksaa. Olo on ollut yllättävän hyvä ja olen päässyt nyt liikkumaan ja tekemään pieniä ostos ja kävely reissuja. Kahden viikon päästä muutto, joten kotona alkaa pian pakkailut. Vauvat liikkuvat varsinkin iltaisin paljon, päivisin jos olen liikkellä en liikkeitä huomaa. Ihan kuten joku muukin täällä kirjoitteli.
Välillä saan siitä just ittelleni paniikin kehitettyä kun en omasta mielestä tunne kuin toisen liikkeet ja sitten alan hermoilla toisen hyvinvoinnista. Yritän nyt kuitenkin muistaa aina paniikin lähestyessä lääkärin sanat että pääasia että liikkeitä tuntuu joka puolella vatsaa päivittäin, se kertoo että molemmat siellä liikuskelevat. Myös nämä 2 viikon välein tehtävät tsekkaukset antavat mielenrauhaa.
Kävin myös sokerirasituksessa ja tulokset saan sitten varmaan ensi viikolla tai viimeistään seuraavassa neuvolassa sitten.
Ensi viikolla pitäisi Kelan paperit täyttää, ajattelin kyllä hakea äippärahaa netin kautta. Onko joku tehnyt sen siellä ja jos on niin oliko ihan helppoa? Mietin että miten se oikein menee kun mulla laskettu aika virallisesti 11.11 mutta kun kyseessä identtiset kaksoset tapahtuu synnytys viimeistään viikolla 38... Eli minkä päivän sitten laitan siihen LA kohtaan? Tylsä jos "menetän" sitten 2 viikkoa äitiysraha kaudesta. Vai saavatkohan Kelaan automaattisesti sitten tiedon kun vauva(t) syntyneet että osaavat maksaa oikein.

Mukavaa loppukesää ja toivotaan ettei ihan älyttömät helteet meitä kauaa piinaa, mua ne nimittäin ainakin väsyttää ahdistaa.

-Weeru rv 26+3 ja identtiset tytöt
 
Weeru kiva kuulla että raskaus sujuu hyvin! Mä laitoin kelan lomakkeeseen lasketun ajan.
Äitiysrahaa maksetaan heti kun jäät äitiyslomalle, ja jos synnytys olisi ennen tätä, saat rahaa siitä lähtien. Täytin hakemuksen netissä, oli tosi helppoa kun siellä oli valmiina tiedot tuloista, minkä mukaan tuen määrä lasketaan. Ja sieltä voi myös seurata miten hakemuksen käsittely etenee. Muakin helteet harmittaa, onneksi on ollut viileä kesä. Työpaikalla on ilmastointi mutta kotona on joskus tuskaisaa. Tuuletin plus läpiveto, sillä pärjäsin viime yön.

Täällä on tosi moni muuttopuuhissa! Meillä on tehty pientä järjestelyä vauvaa varten, kylppärissä uusi pesukone, joka on samalla vauvan hoitotaso ja makkarista lähti turhat kalusteet vauvan pinniksen tieltä. Tällä järjestelyllä meidän kaksiosta saatiin vauvalle sopiva. Lisäksi olen käynyt läpi kaapit ja kaikki turha tavara on lähtenyt. Jos muutto tulee eteen niin onpahan helppo sitten pakata. :)

Ensimmäisiä harjoitussupistuksia on täällä koettu! Jännä tunne kun vatsa on aivan kivikova hetken aikaa. Mulle nuo ovat tulleet ihan levossa, kun olen käynyt nukkumaan.

Aniraz_ 31+6
 

Yhteistyössä