~ Maaliskuun Mussukat 2010 ~ viimeisiä vauvoja vielä odotellaan ~

19.2. Aamuyöllä klo 04.50 heräsin kun oli pissahätä, mutta kun nousen sängystä, meni vedet. Soitin synnärille, ja kätilö neuvoi odottamaan, mutta jos supistuksia ei kuulu, pyysi menemään tarkastukseen myöhemmin aamulla. Supistukset tietenkin alkoi heti puhelun jälkeen. Olivat tarpeeksi kivuliaat, mutta vain 7-10 min välein ja kesto vajaan minuutin. Sinnittelen 06.15 asti, jolloin soitin uudelleen synnärille. Kivut oli nyt voimakkaammat ja olo niin tuskainen, että olisin jo halunnut lähteä. Kätilö kuitenkin halusi, että odotan vielä tunnin ja nevoi sillä aikaa kokeilemaan lämmintä suihkua. Se ei kuitenkaan auttanut, parempi oli maata sängyssä miehen vieressä ja pitää häntä kädestä. Lisäksi tunsin sellaista painon tunnetta peräsuolessa, luulin että on vessahätä, mutten pystynyt menemään kokeilemaan...

Sitten lopulta supistukset tulivat 5 min välein, kesto edelleen vajaa minuutin, mutta entistä voimakkaammat, enkä pystynyt enää odottamaan lähtöä. Kävellessä autolle ja autolta täytyi pysähtyä supistusten ajaksi ja mennä ihan kivusta sykkyrään.

7.30 saavumme synnärille. Meidät ohjattiin pieneen tutkimushuoneseen, koska kaikki synnytyssalit oli varattuja. Olivatkohan varautuneita lähettämään meitin takaisin kotiin odottamaan... Kivut oli valtavat ja tuntui kuin supistuksia tulisi koko ajan. Aika kului, mutta mä en pystynyt muuhun kuin vain keskittymään niihin supistuksiin. Kätilö oli siinä koko ajan ja pari muuta henkilöä, mutten kiinnittänyt huomiota mitä ne puuhas. Yhtäkkiä tuli myös valtava ponnistuksen tarve, en pystynyt olemaan ponnistamatta. Kätilö yritti sanoa ettei vielä tarvitse ponnistaa. Sitten se kysyi, onko mulla sellaista painontunnetta peräsuolessa. No, on, sanoin, mutta en ollut ollut siis älynnyt sanoa sitä itse, luulin että on vain vessahätä... Kätilö pikaisesti teki sisätutkimuksen, ja kohdunsuu olikin jo täysin auki, ja sanoi että saakin ponnistaa. Alkoivat pikaisesti laittamaan synnytyssalia valmiiksi.

Kivut oli valtavat, mutta kun ponnistusvaihe alkoi, eivät enää ehtineet antamaan kipulääkettä. Tosin, kaikki kivut aivan yhtäkkiä hävisivät ihan kokonaan, enkä tuntenut alapäässä mitään ponnistusten aikana. Ponnistussupistukset rauhoittuivat hieman liikaa, ja kätilö laittoi tipan. Ponnistin vain kun tunsin että vatsalihakset kiristyy, mutten tuntenut tapahtuvan mitään edistystä. Ajattelin ettei se vauva ole mihinkään tulossa omin avuin, että ajattelin, että mitenköhän tässä menee. Kaiken kisäksi koko ponnistusvaihe tuntui kestävän tuntikaupalla, kun oikeasti se oli 50 min.

Lopulta, en ollut yhtään varautunut, vaan valmistauduin keskittyneenä seuraavaan ponnistukseen, niin kätilö näyttää mulle vauvaa!! En yhtään tuntenut sen tulevan ulos ja olin ihan kuin ällikällä lyöty. Mä sain vauvan mun rinnalle, ja se oli niin sanoinkuvaamattoman ihana tunne, kuinka se siinä makasi, rauhoittui ja katseli mua ja ympäriinsä.

Olin valtavan onnekas; ponnistus meni niin mukavasti, ettei mitään revennyt tai tarvinnut leikata tai ommella. Lisäksi koko homma kesti 4,5 tuntia. Näin jälkikäteen voin olla ylpeä, että oli myös luomusynnytys... Tosin juuri silloin supistusten aikana olin niin valmis saamaan kivunlievitystä.

Uloskirjoituskeskustelussa kätilön kanssa, hän sanoi että oli unelmasynnytys ja sanoi sanoneensa muille, että he olivat jääneet paitsi jostain kauniista. Nyt on helppo hehkuttaa. :LOL:

Lucas siis painoi 2974 g, pituus 49 cm ja päänympärys 33 cm.

1. kuva on synnytyksen jälkeen, 2. kuva on noin kahden viikon ikäisenä.





Lääkärintarkastuksessa kuultiin sydämessä sivuääni, ja ekko-dopplerissa Lucaksella todettiin pieni VSD. :( Tosin niin pieni ja Lucas on ihan "normaalin" terveen oloinen, että luulatavasti se sulkeutuu itsestään ajan kanssa. Tosin se saattaa kestää 1-2 vuotta, vaikka voi tapahtua nopeamminkin. Palaamme kuitenkin Norjaan huhtikuun lopussa käymään, koska haluavat kontrolloida sydämen silloin uudestaan.

Edelleen voi Lucas oikein hyvin; syö hyvin ja kasvaa hyvin, joten tuo VSD on ilmeisesti hyvin hyvin pieni.
 
Onnittelut vielä Minna! Kiitos synnytyskertomuksesta. Mukavasti tuo kuullostaa menneen. Hauskasti synnytyksen jälkeisessä kuvassa näyttää siltä, kun ei tykättäisi olla kuvattavana vaan keskisormea siellä näytettäisiin. =) Toivottavasti sydämen ongelmat korjaantuvat itsestään ja mahdollisimman pian.
 
Vauva-arki on polkastu sitten kunnolla käyntiin...Poika on kiltti, ei juurikaan itkeskele, nukkuu ihan kiitettävästi päivällä, yöllä heräilee muutaman kerran.

Ehkäisystä; Ei ole aikomustakaan luottaa imetykseen ehkäisykeinona, se ei onnistu. Pillereihin en luota, tämä poika sai alkunsa niitä syödessäni. Eli, heti lopputarkastuksen jälkeen tilataan aikaa sekä mulle että miehelle sterilisaatioon. :D

Synnytyksestä sen verran että maanantaina alkoi tulla vereslimaista vuotoa, supisteli ihan napastikkin, mutta parin tunnin päästä ne loppui kuin seinään. Tota samaa tiistaina, taas yöllä supistukset hiipui pois.

Keskiviikkona otti ihan kunnolla supistukset jo voimille, isäntä tuli töistä neljän aikaan. Syötin siinä rauhassa, ja isäntä sano menevänsä suihkuun, jollon supistukset tuli yhtäkkiä niin voimakkaina että sairaalaan oli lähdettävä heti.

Kohdunsuu oli 8 cm auki synnärille päästessä, siitä alle 2 tuntia eteenpäin olikin jo poika sylissä. Olin ponnistanut niin kovaa että silmissä on edelleen purkautuneita suonia, sekä kasvoissa "läikkiä". Poika kun olikin sitten isompi mitä luultiin. Kivunlievityksenä 1 imaisu ilokaasua, josta tuli pahoinvointia. Eli luomuna siis mentiin =)

Synnytyksen jälkeen tuntuikin kaikki olevan hyvin, kunnes keskellä yötä alkoi aivan järkyttävä verinen vuoto,siis sitä tuli ihan suihkuamalla. Kätiöt antoi 3 eri lääkettä vuodon kuriin saamiseksi, ja aamulla olo olikin jo sellainen että halusin kotiin.:D

Kirjoitettuani vastuunvapautus lomakkeet läksimme kotiin 12 h synnytyksen jälkeen. Lauantaina kävimme pojan tarkistamassa lasten lääkärillä, ja kaikki kunnossa :heart:

Ainoo vaiva on enää se että odotusaikana kipeytyneet kylkiluut ei tunnu parantuvan, vaan estää multa ihan käden nostamisen päänkorkeudelle :ashamed:
 
jokohan MLL on lähteny synnyttää? :)

kiva juttu mä taidan olla kipeäks tulossa koko yön ja nytkin kurkku vähän karhea.. ihan pönttö olo koko ajan oon nukkunu vissiin 2h yhteensä yöllä sattu ylävatsaan ihan kamalasti ja ajattelin että täytyy varmaan lähteä sairaalaan mutta sitte se meni puolessa tunnissa ohi eikä tänään oo ollu kipeä. oloa seurailen ja aion kyllä nyt todella herkästi lähteä äippä polille jospa ne vihdoin tajuais että ei mulla oo hyvä olla..
 
MLL
Nanakuu ei tod :D Täälä sitä vääntyillään edelleen ja odotellaan. Inhottavaa jos nyt saat flunssan vielä viime metrien kiusaksi :( Mullakin alko viime viikosta vaivaamaan, mutta nyt onneksi menny jo aikaslailla ohi, kuumaa juomaa ja lepoa vaan :hug:
 
Tyttö, 12.3. mitoin 3540-51-35!
Tuskailimme Mimmuraisen ja Poppelin kanssa laskettuna päivänämme eli perjantainan 12.3., kun kellään ei ollu mitään synnytysmerkkiä päällä. No, mun merlit oli sit ilmassa kello yhdeksältä illalla ja pieni nyyti oli sylissä kaksi ja puoli tuntia myöhemmin. Toivottavasti Poppeli ja Mimmurainenkin ovat kanssani jo samassa jamassa. Ainakaan viestejä ei ole kummaltakan näkynyt lauantain jälkeen....
Lyhyt synnytyskertomus
Supistukset alkoivat heti rajuina klo 21.00.
Autoon ja synnärille klo 21.15.
Lapsivedet autoon 21.30.
Synnytyssali 21.40.
Vanha kätilö käski ponnistaa, nuori kätilö lupasi toivomani spinaalin.
Lapsi kainalossa klo 23.35.

Onnellinen d
 
Ihana lukea synnytyskertomuksia.. voi kun itselläkin sujuisi synnytys nopeasti.. kunhan se nyt joskus alkaisi edes.

Huomenna on neuvola, eikä vauva ole tietoinen koko asiasta, että sillä on lupa syntyä..
Niin ja onnea kovasti uusille äideille..

Täälläkin on mietitty ehkäisyä, mutta katsotaan mikäs sitten tuntuu parhaalta vaihtoehdolta, imetykseen ei taida olla paljon luottamista.. mutta eiköhän se joku hyvä keino löydy..

mustikkainen 39+6
 
Dominique Täällä ollaan edelleen kokonaisena, eikä mitään jännää oo tapahtunu. Ei nappaa tänne kirjotella, kun jauhan vaan samaa kakkaa mitä ennenkin. Onnea vaavista, hyvä että sulla sattui laskettu päivä kohilleen :flower:

Kävin tänään neuvolassa ja pissassa oli proteiinia ja verenpaineet koholla. Kuhan nyt ei toksemia pamahtais vielä tähän loppuun :'( . Nyt sitte seuraillaan paineita ja pissaa, perjantaina seuraava neuvolakäynti tai vastaavasti aika äippäpolille kattomaan ultralla vauvan vointia ja kohdunsuun tilannetta. Näyttäs vähän siltä, että käynnistykseen tässä ollaan kovaa kyytiä menossa.. :headwall:

Oottamiseen harmistunut Mimmurainen & ötikkä, jolla ei kiinnosta tulla massusta pois 40+4
 
Hirmuisesti Onnea kaikille uusille vauvan saanneillle :flower: :heart: :heart: :heart:
Ihana lukea synnärikertomuksia ;)
Minna77 tosi suloinen teidän poju :heart:
Mitenköhän triplamamman kolmoset jaksaa?

Täällä oli tänään neuvola ja eikös painoa ollu tullut sit ihan 1,6kg vko :eek: mutta osa turvotusta enkä mä muutenkaan jaksa enää miettiä koko painoasiaa. Sf mitta oli taas sentillä pienentynty eli 36, pissa puhdas ja verenpaine 134/76 ja yliaikaisajan sain äippäpolille vasta to25pv ja maanantaina viimenen neuvola kun haluaa vielä tuon verenpaineen kattoo.
Nyt sit kun neuvolassa kokeili taas sen vauvelin kiinnittymisen niin sattu ihan hitosti kun paino ja sen jälkeen on tuntunut ettei pysty edes istuu puhumattakaan kävellä kunnolla kun painaa :/

Palaillaan :wave: Hirmuisesti jaksuja kaikille :hug:
Ävm70 ja "pikkukakkonen" 40+3 :heart:
 

Mukavia synnytyskertomuksia:) Ja onnittelut kaikille :heart:
Täällä ei olla menty suuntaan eikä toiseen, tuli käytyä neuvolassa tänään ja näytti olevan kaikki samanlaisesti kuin aina ennekin.
Pirpanalla on kumma tapa ''naksuttaa'' sormeaan, vaikka ei varmasti oikeasti naksuttakaan mutta joka päivä klo 12.00-13.00 tarkka tyttö.
Olo on ihan hyvä mitä nyt toi kumpu tosa hiukan estää tekemisiä.
Saahan nähdä miten synnytys menee. Varmaan vähän helpommin kuin esikoisen synntyys, sen jälkeen onki tullu sitten kaks:D

Riina ja Pirpana 40+1
 
Meille syntyi IHANA, musta tukkainen, nappisilmä TYTÄR 10.3.!
Kaunottaren mitat: 3040g ja 49cm.
Synnytys meni niin nopeasti, että hyvä jos itse pysyi perässä! Kirjoitan kokemuksesta hieman myöhemmin.
Pikkuinen nukkua tuhistelee ja nyt taitaa olla oikea paikka äidinkin mennä unille...zzz.
 
Onpas taas paljo vauvoja synytyt.

Oikein paljon onnea kaikille vauvan saaneille!!! :flower: :heart:

Mulla olis sit huomenna uusi yritys käynnistykseen Sjoella. Toivottavasti sit kans tehdään jotain, eikä taas siirretä, sit menee kyllä hermo täysin!!! Ja jos/kun se ballonki-systeemi on laitettu, niin toivottavasti nyt eivät laita mua enää kotia vielä yhdeksi yöksi, vaan saisin jäädä sairaalaan. No joka tapauksessa pääasia, et se käynnistys nyt kuitenkin alotetaan huomenna, vaikka varmaan se torstaille menee ennen ku vauva syntyy.

Supistellu mua on nyt jonkin verrran enemmän, varsinki liikkuessa ja seistessä, mut ei ne nyt mitenkään älyttömän kipeitä oo ja ei todellakaan mitään säännöllisiä. Ja yöt mä oon nukkunu tosi hyvin. Et taitaa olla turha elätellä toiveita, et tää tästä enää itekseen lähtis syntymään. No saunaan aion joka tapauksessa tänään vielä mennä.

Mutta nyt taidan mennä vähä järjestelemään tätä huushollia, et mukavampi sit tulla takas sairaalasta, kun talo ei oo ku pommin jäljiltä.

Niin ja tänään olis laskettu aikakin!!

Tipi75 + masuasukki 40+0
 
onnea onnea onnea kaikille vauvan saaneille :heart: :flower: ja tsemppejä muille :hug:

Mulla ei meinaa aikaa riittää enää täällä istuskeluun. Nyt lapset nukkumassa, mutta tällä kertaa sauna kutsuu. Mutta eipä mulla paljon olis edes kirjoittelemista. Meillä kun ei tapahdu yhtään mitään kirjoittamisen arvoista :D

:wave: Hekla & Fanni 2,5kk :heart:
 
kyllä tää loppu raskaus sitten puuduttaa.. todellakin pelkkää ODOTUSTA |O päivät menee super hitaasti ja kaikki ärsyttää varsinkin kun ei merkkejä mihinkään suuntaan. pikkuisen pitäis mennä alas mutta ei kun yrittää vaan ylös niin että oikein närästää.

ihmetyttää tuo että mulla nostettiin sitä verenpaine lääkitystä mutta paineet ei oo kaikesta huolimatta laskenu. ehkäpä mun vointi menee vaan huonompaa suuntaan. jos tänää tulee ylävatsa kipua niin lähden kyllä samantien sairaalaan.

hyhvinkin mahdollista että toistan samoja asioita tässä viestissä kuin aiemmin päivällä :D on se muisti vaan niin hyvä :LOL:

rv38+2
 
Tulin kattomaan pitkästä aikaa kuulumisia, ja 19 sivua oli hieman liikaa luettavaksi...Kahlasin vähän huolimattomasti läpi ja totesin et vauvoja on syntyny maailmaan hirmusesti jo!!! :)

PALJON ONNEA KAIKILLE VAUVANSA SAANEILLE!!! :flower: :flower: :flower:

Triplan vauvojen vointi huolestuttaa, toivottavsti kaikki on hyvin, voimia kovasti sinne!! :wave:

Miulla ois ny viikot 39+3 ja huomenna kokoarvioultra. Viimeeks arvioivat about 4kg painavaa jötkälettä, saas nähä... Sen kokosia nuo kaks edellistäkii ovat olleet! :)
Oon koettanu touhuta tänää koko ajan et jotai alkais tapahtuun, ja nyt kyllä tekee kipeetä!! Taitaa vaan olla lähinnä sitä perinteistä iltariehumista, tuntuu ko tää yrittäis kyynärpäätaktiikalla tunkee itteesä ulos!! AAAUUUUU!!!! :eek:

Ehkäisygallupiin totean, et meillä on tuo miekkonen uhonnu menevänsä johtojen poikkasuun, saas nähä uskaltaako... Mut ois kyl sinänsä hyvä koska ite en tykkää hormonaalisesta ehkäisystä ja ilmeisestikkii kortsun kaa säätö ei oo takuuvarmaa koskapa oon tällä hetkellä näi vahvasti pullat uunissa! :LOL:

Ja uus gallup: kellä teistä on ollu positiivinen steptokokki B??? Ja onko siitä aiheutunu ongelmia? Miulla se on ja epäilyttää vähän, et sillon 6,5v sit kun tyttö synty nii ois ollu jo sillon. Sain meinaa kohtutulehduksen 2-3pv synnytyksen jälkeen vaikka jälkeiset oli täydelliset eivätkä keksineet sille syytä... Sillonhan tota ei testattu. :(
Ei tunnu kivalta, vaikka tietääki et on tosi yleinen, et joku 20% kantaa sitä ja suurin osa tietämättään. Epäilyttää kyl että mites jos tuleeki nopee synnytys ja se antibioottitippa ei kerkee tepsiä?? Ja het pitää kuulemma lähtee synnärille jos lapsveet menee. :ashamed:

Noh, vauvaa ootellessa...Haleja mammoille ja vauvoille!! :hug:

Mamali ja masunpotkija 39+3
 
Hitsin paljon onnea taas kaikille oman pienoisensa maailmaan saattaneille!! :flower: :hug: Aika pikasia synnytyksiä tuntunu olevan tässä pinossa. Mie taidan vetää sitte sen maratoonin niinko viimeks :LOL: Ymmärrän kyl täysin teitä, joilla raskaus vieläkin loppusuoremmalla ko itellä, että odottaminen sais jo riittää :hug: Torstaina ois seuraava neuvola, vaan toivottavasti ei tarvis mennä vaan pääsis jo synnyttään. EN MALTA MILLÄÄN, ETTÄ SAAN TÄMÄN RAKKAUSPAKKAUKSEN SYLIIN! :heart: Kuten Mimmurainenki totes, niin aika saman (kakan) jauhamista tämä loppuaika alkaa olla ite kullakin, varsinkin kun mitään merkkejä synnytyksen alkamisesta ei oo :/

Just tulin saunasta ja kohta kaadun taas sänkyyn puolikuolleena. Kyljen kääntäminen ja muu hyöriminen öisin aiheuttaa sen, et kylkiluut aina selän puolta myöten on aamuisin kipeet ja väliselän lihakset niin jumissa että päätä särkee. Onneks mies on toistaseks jaksanu tunnollisesti hieroa :) Pitää yrittää pysyä positiivisena kaikesta huolimatta, kun mun tietääkseni ykskään vauva ei oo lopullisesti mahaan jäänyt ni ei auta ko odottaa. Jaksamisia kaikille!

mobic 38+6 *huomenna poksuu..*

muoks. lisäystä: Ehkäsygallupiin, et imetykseen en tule luottamaan ehkäsykeinona ja mulle ei oo koskaan hormonaaliset systeemit sopinu, joten jatketaan perinteisellä kumilinjalla kuten tähänki asti. Onneksi miehellä ei mitään tota vastaan.
 
Onnea vauvan saanneille =) :flower:

Kylläpä meidän ketjussa on paljon luomu synnytyksiä (kuin myös omani).

Tässä on pika tiivistelmä omasta synnytyksestäni:
Klo 2.30 herään hyvin kipeään supistukseen, vessaan, edelleen kipeitä supistuksia, mies hereille, vaatteita päälle, mummo meille, autoon, soitetaan ambulanssi, mä siirryn ambulanssiin 2.40. klo 3.20 vauva syntyy ambulanssiin juuri kun ollaan päästy sairaalan pihalle, mies ja kätilö tulevat paikalle vasta kun vauva on jo turvallisesti maailmassa ja huutaa kiukkuisena :heart:

Ehkäisystä ei oo vielä ollut ajatuksissakaan ja vielä ei oo mitään tarvetta kyllä ollutkaan vaikka ihan hyvin vois ollakkin kun ei tunnu yhtään et ois muutama päivä sitten synnyttänyt.Ja kun ei kerran mitään repeämiä tai muita alapäähän tullut niin ei tarvii ees kipua pelätä.

(.)Meillä mies jäi nyt kuitenkin ensimmäiseksi viikoksi isyyslomalle kun meillä on molemmat pojat kipeinä ja onkin ollut ihanaa kun mies on ollut kotona=)Niin paljon omaaloitteisesti tekee ihan kaikkea ja mistääön ei tarvii huomauttaa tai sanoa vaan tosi hienosti osallistuu tähän=)Huomenna tulee neuvolan täti käymään, aika aikaisin tosin kun tyttö on huomenna vasta 5vrk ja yleensä tulevat vauvan ollessa viikon ikäinen.
Imetys on lähtenyt hyvin käyntiin vaikka vasta eilen alkoi maito nousemaan ja sairaalassa ja kotona on annettu lähes joka syötön jälkeen lisämaitoa mut tänään on eka päivä kun vauva on ollut pelkällä tissillä.
Yöt menee yllättävän hyvin (ainakin vielä) ja päivällä oon saanut vauvan kanssa hieman torkkua päiväunia, kiitos ihanan mieheni=)

Jaksuja mahan kanssa oleville.

Metsätähti ja tyttö 4vrk
 
:attn: Tänään on mun synttärit :attn: Juhlittiin niitä perheen ja ystävien kesken jo viime lauantaina etukäteen ! Tänään oli mulla puhtipvä.. koottiin äitin miehen kanssa pinnasänky ja äitee putsas mun keittiön kaappeja, jotka olivat aika pinttyneet yli 6 vuotta tässä asuessani.. Ja imuroin + moppasin lattiat ja eteinen sai täysin uuden ilmeen.. joka oli täynnä kenkiä ym roinaa. Nyt siinä on hieno matto ja nojatuoli + pari taulua oottaa ripustamistaan ja ne kengät on tietty kenkä hyllyssä. Vähä vaikee vaa tänne kuvailla mitään omasta huus hollista, ku ei kukaa saa oikeeta kuvaa siitä näin tänne kertoen.. ku mulla siis kämppä 33 ja puol neliötä.. nii siis aika pieni, mutta ihmeen pieni suuri ja jatkuvasti löytyy tästä kämpästä hyviä uusia mahtuvia puolia :LOL:

Niin siis mulla oli eilen synttärit.. (siis kun aloin kirjoittaa tänne, niin sillon oli kello vailla 00.00) Mut nyt siis vaihtui ja niin vaihtui + päivätkin.. Eli täällä ollaan nyt rv 38+2 :wave:
Tonne etusivun tietoihin voi sit muuttaa, mun ijän, eli nyt siis 28.v :wave:

Tänne siis kuuluu hyvää ja kaikki ok tällä hetkellä, mulla sekä vauvalla.. Vielä tässä mustikka mahassa matkustaa =)

:flower: ONNEA EDELLEEN JO SYNNYTTÄNEILLE! :flower:

Jaahas, taidanpa kirjoitella seuraavan kerran mustikan ulostauduttua :wave:

=== Terkuin, tuore synttäri- sankari, Lana-muikku & Mustikka 38+2 :heart: :heart: :heart: ===
 
Pääsenpäs minäkin taas paremmin kirjoittamaan, kun Lucas vielä hetken saa nukkua ennen seuraavaa imettämistä.

Ryysyrannan rinsessa Edelleen onnea teillekin!! :flower: :flower: Ja kiitos synnytyskertomuskesta. Olipa sullakin nopea synnytys, mutta järkyttävältä kuulosti tuo verenvuoto. Onneksi ei siis ollut kuitenkaan vakavaa.

Dominique, Käärö2010 Paljon onnea!! :flower:

tipi75 Peukkuja tälle päivälle, että käynnistetään ja kaikki menee hyvin!

metsätähti Paljon onnea!! :flower: Ja kiitos synnytyskertomuksesta! Aika hurjaa, synnyttää ambulanssiin... :eek: Mutta meni ilmeisesti hyvin, mikä on hienoa.

minjoh Kiitos paljon. Tosiaan, niinpä näyttääkin sorema näyttävän, heh. Taisi olla kurjaa, kun otettiin äidin rinnalta painotukseen ja mittojen ottamiseen....

mun muru, äiti vm70 ja muutkin Kiitos paljon. Toivottavasti te kaikki saatte mukavat synnytyskokemukset!

lana-muikulle synttärionnittelut!

Paljon tsemppiä loppuodotukseen kaikille yliaikaisille ja muillekin!

Minna ja Lucas 3 viikkoa ja 5 päivää :heart:
 
MLL
Tänään on sitten se kauan odotettu laskettuaika :heart: On kyllä ollut sellasta vuoristorataa tän raskauden kanssa, etten oisi uskonut että tähän päivään päästään, mutta niin vaan on jaksanut sinnitellä meidän pullero kyydissä :) Nyt sitten vaan terveisiä sinne mahaan, että teretulemasta ulos! :D

Tosi mukavaa lukea synnytyskertomuksia tässä omaa odotellessa, kiitos niistä! :flower:

MLL :heart: pulleroinen 40+0
 
Paljon Paljon Onnea jo kaikille nyyttinsä saaneille!!!!
Synnytys kertonukset niin ihania että silmät lasittu kun niitä luki :)) !! :heart:

Täällä odotellaan edelleen.. nyt on sitte menny yli jo 3 päivää.. enkä malttais enää millään odottaa.. !! olo on niin paksu jo ja sen kyllä kuvistakin huomaa, 3 viikossa maha kasvanu varmaa 2 x :D

Kävin viime perjantaina liikehälytyksen takia Tayssissa, mutta onneksi masussa kaveri oli ihan kunnossa, rupesi liikkumaan kun kytkettiin sydänkäyrä jutut mahaan ! siinä sitten 40 minuuttia vaan paikallaan, ei saanut edes mies olla vieressä, joutui odottelemaan käytävällä.. sen jälkeen lääkäri teki alatietutkimuksen ja ultralla teki painoarvioo, siinä vaiheessa veikkausta oli 3,8kg.. :) toivottavasti masuasukki ei enää kauheasti lihoisi tuolla, en hirveän paljon yli 4 kiloa haluis vääntää, tää on kuitenkin ensimmäinen... ei tahdo että paikat repee :( mut voihan ne pienemmästäki vauvasta revetä.. katotaa nyt sitten miten käy!

Neuvolassa olin maanantaina ja siellä ihan perus verenpaineet ja paino yms katottiin.. kaikki oli ok :) lähetteen laitto Tayssii, katsotaan koska sinne sitte saa mennä arvioitavaks, jossei tämä asukki rupea tulemaan itekseen masusta ulos!! mielummin haluaisin että itsestään käynnistyis.. kun että jouduttais käynnistämään.. :s

Supistuksia odotellessa siis..Millä keinoin mahtavat ne sitten tulla kun ei auttanut kolmen S keinotkaa : Siivous,sauna,seksi.. pienet supistukset sillon tän kolmion jälkeisenä yönä, mut siihen sitten jäi :D

Mirkelo ja Tiitiäinen 40 + 3 :heart:
 
Moikka!

Täällä väki vaan jakaantuu. Onnea ja ihanaa! :hug:

Itselläni ei ole tietoakaan lähdöstä ja tänää paukkuu viikot 39.

Kiitos synnytyskertomusten kertojille. Mielenkiintoisia ovat olleet kaikki. Pikaisia synnytyksiä on tosiaan ollu.

Eipä mulla tässä kummempia, nää päivät on niin samanlaisia, samaa odotusta.

missLuupää ja Taneli rv39
 

Yhteistyössä