~ Maaliskuun Mussukat 2010 ~ viimeisiä vauvoja vielä odotellaan ~

Onnea taas uusista vauvoista! :flower: :heart:

Imetys
En ole kelloa kattonut mut ei meillä mitään pitkiä sessioita istuta kerralla, ehkä 10-15 min. Imetysten väliset tauot voi sit vaihdella puolesta tunnista kolmeen tuntiin. Yöt menee aika mukavasti, yleensä kahdella imetyskerralla ja kun tällä hetkellä vielä nukutaan perhepedissä, mun ei tarvii sen kummemmin herätä yöllä.

Muakin kiinnostais jatkossakin kirjotella, esim. omaan pinoon 0-12 vuotiaisen puolella, siirryttäiskö sinne ens kuun alussa?

Meille ei kuulu mitään uutta. Hieman pelkäsin miten tää viikko menee kun mies on ollut kaikki illat töissä, eli lähtenyt ensin kouluun 10-11 maissa ja sieltä suoraan töihin mistä kotiutunu yhden aikaan yöllä. Mut hyvin ollaan esikon ja vauvan kanssa pärjätty. Onneks tollanen vajaa 4v. osaa jo vähän odottaa vuoroaan ja ymmärtää että vauvan tarvitsee saada syödä kun on nälkä.

Fantaihana ja poika 3vk3vrk
 
Heip!
Meidän perheeseen liittyi pieni poika viime lauantaina 20.3.2010. Painoa oli 3210g ja pituutta 47 cm. Raskausviikkoja kertyi 39+0. Synnytys oli pitkä 21 tuntia. Varsinainen ponnistusvaihe sujui kuitenkin nopeasti ja kaiken kaikkiaan jäi hyvä olo koko touhusta. Omppu joutui kuitenkin teholle ja pieneen leikkaukseen alle 2 vuorokauden iässä. Pääsimmekin vasta eilen kotiin. Nyt kaikki näyttää hyvältä. Nytkin nykerö tuolla nukkuu =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fantaihana:
Muakin kiinnostais jatkossakin kirjotella, esim. omaan pinoon 0-12 vuotiaisen puolella, siirryttäiskö sinne ens kuun alussa?
Juu, sopii. Eihän tänne tosiaan huhtikuussa uutta pinoa tule, ja huhtikuun puoleen väliin mennessä pitäisi loppukuun yliaikaistenkin olla vauva sylissä.

Ja taas ONNEA UUSISTA VAUVOISTA! :flower:

 
PALJON ONNEA VAUVOILLE JA VANHEMMILLE :heart: :heart: :heart:

Minäkin lukisin ja kirjoittelisin mielelläni tänne vauvapuolelle, en oo facebookissa ja ihan heti en oo liittymässäkään. Minustakin kuun vaihde olisi hyvä kohta siirtyä toiselle puolelle.

Arkea: viime yönä poika nukkui ruhtinaallisen 4 tuntia putkeen! Sitä tosin seurasi sitten aamuyöllä tiheämmät herätykset, mutta yksi merkkipaalu se oli tuo nelituntinenkin! Kestovaipoista ollaan löydetty nyt itsellemme sopivat ja ne toimivat yhtä varmasti kuin kertiksetkin, jippii! Ja se imetys, kun vielä äsken imetyssessiot olivat lyhyitä, nyt saattaa kestää miten pitkään tahansa...

sallamaria84 ja poika 12 vrk
 
Täysimetys :
Epäilyistäni ( pienestä ) huolimatta lähtenyt käyntiin mielestäni ihan hyvin. Maitoa ei vielä tihku itsestään.. Mutta kaipa sekin aika vielä kerkeää tulla :) !
Imetystä edistän nukkumalla vauvan vieressä + yöimetys 2-4krt yössä n. 45min - tunnin imee kerrallaan aina ja sitten taas nukkuu 2-4 tuntia.
Päivällä koitan pitää "iho ihoa vasten " imetystyynyllä ja annan vauvan ottaa imetystyynylläkin päiväunia ja itse vain katson esim. televisiota tai leikin samalla poikani 1v4kk kanssa ja juttelen miehen kanssa.

mun muru ja mun muru 5 vrk
 
Ja kovasti jaksamisia yhtenä kappaleena kulkeville :hug:

Kirjottelin silloin laskettuna-aikana eli keskiviikkona ja olin jo varma, ettei tule silloin syntymään kun oli niin hyvä fiilis eikä mitään merkkejä synnyttämisestä vaan toisin kävi :) Iltapäivällä alko tulla tuhrua ja ilmiselvä limatulppa tuli 16.45. Vartin päästä alkokin jo supisteleen, tosin hyvin harvakseltaan eikä oikeastaan kipeästi. Iltaa myöten supparit kuitenkin voimistui ja tiheentyi. Mies meni suosiolla klo 22 nukkuun ja mie kellotin suppareita. Olo oli todella kipeä mutta suppareiden välissä hyvä. Vähän ennen yhtä herätin miehen hakeen mun äidin lapsenvahdiksi ja lähdimme sairaalaan. Siellä oltiin klo 1.40. Suppareita tuli jo tosi tiheesti ja teki tosi kipeetä, olin 6cm auki. Pääsin suihkuun jossa lilluin 10 minsaa, välillä naukkasin ilokaasua. Klo 3.45 olin täysin auki ja kalvot puhkaistiin, heti iski hirvee ponnistamisen tarve. Vauva oli tulossa nokka pystyssä (avosuutarjonta?) joten ponnistamisvaihe oli TODELLA TUSKALLINEN mut siitäki selvittiin 40 minuutissa, ja klo 4.29 palkintona oli 3610g/50cm kokoinen PIKKU RINSESSA! :heart: Tyttö oli heti tosi virkeä, sai rintaa ja käveltiin osastolle lepäileen. Eilen päästiin kotia ja hyvin on mennyt :)

Tissit räjähtämispisteessä odottelen, et "pinse" heräisi syömään, jonka jälkeen lähdetään esikoisen kans kaksin kauppaan (laatuaikaa hälle äitin kans :heart: ) Mieki jatkan mieluusti ainakin täällä, syntyneiden-ketjussa kun en Naamakirjassa ole. :wave:

Kaikkea hyvää kaikille! :flower:

mobic ja pikku pinse 3vrk :heart: :heart:
 
Hei kaikki maalismammat pitkästä aikaa!
Meillä oli eilen laskettu aika, mutta mitään ei myöskään täällä ole tapahtunut.. 15 kg painonnousu tekee öistä vähän hankalia, toivottavasti suuri osa kiloista jäisi synnytyslaitokselle.. (ainakin esikoisen kanssa näin kävi)
On tässä ainakin ollut aikaa laitella vauvan kamppeita paikalleen kun meillä ei pidetty niiden kanssa mitään kiirettä. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että parin viikon sisällä meillä on täällä uusi perheenjäsen!
Oikein lämpimät onnittelut
:flower: kaikille jo vauvan saaneille!! Ja voimia viime hetkiin :hug: teille, kellä vauva ei ole vielä ilmoittanut maailmaantulostaan.
Ihanan aurinkoista kevättä kaikille!
Espresso ja tytteli, rv 40+1
 
Onnittelut kaikille vauvan saanneille ja tsemppiä muille loppuodotukseen :flower: !

Meille syntyi pikku prinssi 20.3.2010 klo 02.00. Poika on 52 cm ja 4035 g. Synnytys oli pitkä ja (tuskainen). Itselle tuli kolmannen asteen repeämät, joten ne rajoittaa nyt elämää. Kuitenkin poika on maailman ihanin :heart: ja kotonakin ollaan jo oltu viiden päivän ajan.

Mutta kysymys teille, joilla on noin parivuotias vanhempi lapsi:

Miten selviätte imetyssessioista, jos on vanhempi (valvottava) lapsi?
Minua nyt mietityttää, meneekö imetys ihan pieleen, koska sessiot kestää parhaimmillaan tunnin ja kuitenkin pitäisi vahtia samalla tuota pari vuotiasta. Pullon poika imaisee muutamassa minuutissa tarpeeksi. Nyt mies on kotona, mutta entä parin viikon päästä, kun isyysloma loppuu. Esikoinen ei välitä tv:stä, joten ei voi sen varaan istuttaa ja muutenkin tahtoo olla kova menijä.

Mutterikahdelle ja poju 8 vrk
 
Te, jotka olette synnyttäneet kättärillä, minkälainen fiilis jäi ko. paikasta?
Itse olen sinne menossa. Luotan kyllä suomalaisiin synnytyslaitoksiin, ammattitaitoon ym. mutta itse olen vähän epävarma, koska olen uudelleensynnyttäjä, mutta edellisestä on yli 10 v (en asunut silloin pääkaupunkiseudulla) ja silloin synnytys päätyi lopuksi kiireelliseen sektioon, tunnen itseni aivan ensikertalaiseksi joka asiassa..alatiesynnytys (johon tällä kertaa pyritään) on aivan uusi ja outo kokemus, tietenkään en uudelleensynnyttäjänä ole päässyt esim. synnytysvalmennukseen (jossa en myöskään esikoisen aikana ehtinyt käydä).
Saitteko tarpeeksi neuvoja ja ohjausta esim.kivunlievityksessä, imetysasioissa ym.? varmaan kaikki tulee menemään ihan hyvin, mutta tässä viime hetkillä tulee kaikenlaista mieleen..
T. Espresso & tytteli
 
onnea kaikille vauvautuneille :flower:

Mutterikahdelle mulla on täällä vauvan lisäksi 2v ja 3v pojat jotka eivät enään nuku edes päiväunia joten valvottavaa riittää.Meillä imetyssessiot ei kuitenkaan (ainakaan vielä) kestä kuin 10-30min, mut meillä on pojat yleensä siinä viereesä juutelemassa tai leikkimässä, myös omassa huoneessaan leikivät kun malttavat silloin kun vauva on hereillä eli tissillä ja kuuntelen kyllä koko ajan mitä pojat leikkii ja sanallisia ohjeita annan jos on tarvetta.
Siiloin kun esikoinen oli 1v1kk ja kakkonen ihan vauva ja imetin niin siiloinkin esikoinen leikki silmien alla tai sitten pyysin sen hakemaan kirjan jota sitten yhdessä katsottiin samalla kun imetin.Istuin myös monesti lattialla imettämässä ja samalla "leikin" esikoisen kanssa.
Oisko mahdollista että keräisit johonkin koppaan/pussiin jotain tavaroita ja kirjoja joita katsellaan ja joilla lapsi voi leikkiä juuri sillä aikaan kun imetät niin ettäsilloin hänelle ois jotain mielenkiintoista puuhaa sun silmien alla?

nanakuu hermoja odottamiseen :hug:

Meillä on nyt tyttö aloittanut yöhulinat ja tissillä ähistelee pitkin yötä mut päivällä nukkuu (niin kuin nytkin jo pidempää aikaa) tosi hyvin.Imetys kyllä sujuu hyvin ja maitoa riittää.Kestovaippojakin on käytetty ja hyvin näyttää toimivan:)

Metsätähti ja tyttö 16vrk
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mutterikahdelle:
Onnittelut kaikille vauvan saanneille ja tsemppiä muille loppuodotukseen :flower: !

Meille syntyi pikku prinssi 20.3.2010 klo 02.00. Poika on 52 cm ja 4035 g. Synnytys oli pitkä ja (tuskainen). Itselle tuli kolmannen asteen repeämät, joten ne rajoittaa nyt elämää. Kuitenkin poika on maailman ihanin :heart: ja kotonakin ollaan jo oltu viiden päivän ajan.

Mutta kysymys teille, joilla on noin parivuotias vanhempi lapsi:

Miten selviätte imetyssessioista, jos on vanhempi (valvottava) lapsi?
Minua nyt mietityttää, meneekö imetys ihan pieleen, koska sessiot kestää parhaimmillaan tunnin ja kuitenkin pitäisi vahtia samalla tuota pari vuotiasta. Pullon poika imaisee muutamassa minuutissa tarpeeksi. Nyt mies on kotona, mutta entä parin viikon päästä, kun isyysloma loppuu. Esikoinen ei välitä tv:stä, joten ei voi sen varaan istuttaa ja muutenkin tahtoo olla kova menijä.

Mutterikahdelle ja poju 8 vrk
Ei hajuakaan :D
Täytyy katsoa miten käytäntö tapahtuu kun mies menee töihin jo ensi viikon ke...
Meillä 1v4kk poika joka on vilkas ja tekeväinen :)
Ja tyttö 5 päivää...
Minä täysimetän.
 
Tänne syntyi poika 19.3.10 klo 10.06... Painoa pojalla 3290g ja pituutta 49.5cm...
Pitää kirjoitella jossain vaiheessa lisää.. on nyt tämä koneella olo vähän jäänyt... :heart:
Onnittelut kaikille vauvan saaneille :flower: ja voimia vielä vatsaa kantaville... :heart:

--BabyHope ja Tigu 10vrk--
 
Heips!

On ihan unohtunut käydä täälläkin jutustelemassa.. on tuonne fb:n puoleen tullut unohduttua :D Eli siis 17.3 klo 3.46 meille syntyi tyttö 3380g ja 50cm. Rv 40+0 silloin :D Sairaalassa oli hieman ongelmia painon nousun kanssa mutta nyt kun neuvola tossa viikolla kävi kotona niin painoa oli tullut yli 200g alle viikossa, eli nyt on silläkin puolella jo asiat hyvin. Ihan supisteluilla lähti tämäkin synnytys käyntiin, kokonaiskestoksi synnytykselle tuli 7h. Supistukset alkoivat siinä 20.30 ja klo 1 oltiin sairaalassa. Sairaalassa sitten oltiin hetki käyrillä, tarkistettiin että paikat oli noin 6cm auki siinä vaiheessa ja sain spinaalipuudutuksen jota voin kyllä erittäin lämpimästi suositella,suoraan sanottuna taivaallinen, verrattuna siihen että esikosta en saanut kuin ilokaasua ja kohdunkaulapuudutteen. Spinaali vei kokonaan kivut pois, oli ihan mahtava olo kun ei sattunut yhtään! Tietysti spinaali on aika lyhytkestoinen eli siinä vaiheessa kun olin sen saanut niin eteneminen hidastui ja siinä vaiheessa kun tuli ponnistusvaihe oli puudutukse teho jo hieman häipynyt. Kaiken kaikkiaan ihan mahtavat kokemukset synnytyksestä, en revennyt lainkaan mikä on aivan mahtavaa. Mutta jälkisupistukset, ne olivat kyllä aivan kamalia.. Minulla oli niitä jo esikosta, ja nehän vain vahvistuvat joka synnytyksen jälkeen. Söin sairaalassa ihan jokaista lääkettä niihin kipuihin mitä vaan tarjottiin, mutta eipä niistä mitään apua ollut, voisin väittää että välillä kivut olivat synnytyspolttoja kovemmat :( Onneksi loppuivat 3 päivän jälkeen kokonaan. Nyt tosissaan ollaan oltu kotona jo viime viikon perjantaista ja kyllä on onnellinen olo =) :heart:


ellu07 ja tyttö 11pvä :heart:
 
Kyselit tuosta kättäristä ja minulla on parinviikon takaisia kokemuksia kyseisestä paikasta. Samalla tässä nyt tulee synnytyskertomusta :)

Menimme siis mieheni kanssa lauantaina 13.3 kättärille käynnistykseen ja meidät otettiin mukavasti osastolle vastaan. Kätilö näytti kaikki vaate yms jutut ja pian olikin lääkärin aamukierto joka tutki kohdunsuun tilanteen yms ja samalla sain ensimmäisen käynnistys pillerin. Sitten ei muuta kun odottelemaan. Neljän tunninpäästä sain uuden käynnistyspillerin ja n. tunti sen jälkeen meni osa lapsivedestä. Supistuksia tuli harvakseltaan ja ne oli ihan siedettäviä.

Illalla meni loputkin lapsivedet n. klo 19 ja sen jälkeen supistukset alkoikin kovenemaan. Klo 21 meidät siirrettiin tarkkailuhuoneeseen ja kuulemma siitä sitten synnytyssaliin. Koko yö meni erinäkösten lihakseen laitettavien kipulääkkeiden voimin jotka ei sitten auttanu kipuhin ollenkaan. Viiden aikaan menin itkua tuhertaen pyytämään kipulääkettä joka oikeesti toimii. Supistuksia tuli 3min välein ja ne oli pirun kipeitä. Vihdoin sain kipulääkkeen joka tepsi ja heräsinkin klo 12 ilman supistusten supistusta. Lääkäri siirsi meidät synnytyssaliin ja minulle alettiin tiputtaa oksitosiinia ja tuossa vaiheessa minun tulehdusarvot alkoi nousemaan joten sain samalla antibiootti tipan. No taas uusia suppareita odotellessa. Iltaanhan siinä meni ja taas alkoi ne julmetun kipeet supistukset ja sainkin aika pian epuduraalin ja kätilö kehoitti meitä miehen kanssa lepäämään, koska tulossa on pitkä yö. Mies sai synnytyssalin lattialle patjan, peiton ja tyynyn ja ei muuta kun unta palloon. Herättiin sitten taas aamulla pirteänä ja supistukset tipotiessään. Lääkärin aamukierrolla synnytyssaliin marssi viisi lääkäriä ja päädyttiin siihen, että viimeisen kerran yritetään tuolla oksitosiinilla ja mikäli kolmeen tuntiin ei tapahdu mitään niin mietitään uudelleen.

Kahdentoista aikaan samat lääkärit marssi sisään ja tutkimusten jälkeen mitään muutosta ei ollut tapahtunut (eli mä olin kärsinyt ihan turhaa ne supparit ja oksentanut kaikki mitä masusta ikinä löyty ja kaikki tämä ihan turhaan) Niinpä he ehdotti sektiota ja minulle se sopi vallan mainiosti.
Tunti tuon päätöksen jälkeen minä makasin tokkuraisena heräämössä ja meille oli syntynyt poika vauva joka oli kaikista 4400g arvioista huolimatta 5260g eli minä uskon vahvasti siihen, että luontoäiti oli jo päättänyt ettei tuo poika tule maailmaan muualta kun leikkaushaavasta. Mä olisin varmaan haljennut jos hän olisi alakautta syntynyt. Leikkaushaava oli paripäivää ihan mielettömän kipee ja ylösnouseminen ja kävely oli hieman hankalaa, mutta aika pian siitä toipui. Poika syntyi maanantaia 15 pvä ja kotiin pääsimme torstaina. Nyt ollaan siis reilu viikko opeteltu elämää uusin silmin ja aika hyvin sujuu.

Kättäristä Osastoilla kätilöt ovat erittäin mukavia ja auttavaisia ja heiltä sai päivisin erittäin paljon hyviä neuvoja, mutta kun ilta koitti ja yöhoitaja tulivat työvuoroon meno muuttui täysin. Mitään apua ei saanut mihinkään. Yksi ilta menin kysymään kuumemittaria toimistosta niin kätilö siellä lakkaili kynsiään ja oli kovin nyrpeä kun menin sinne häiritsemään. Kuulemma olisi pitänyt soittaa kelloa. Jep! Meillä poika tarvitsi lisämaitoa koska mulla maito nousi vasta kotiin päästyä niin sekin tuotiin mun seläntaakse pöydälle. Leikkaushaavan ansiosta jouduin nousemaan sängystä ylös ja kiertämään sängyn, että sain pullon käteen. Jonain iltana kysyin apua mitä voisin tehdä itkevälle lapselle niin vastaus oli vain että hyssytä ja ovesta ulos.

Synnytyssalissa oli erittäin mukavia kätilöitä ja siellä oli myös mukavia yöhoitajia. He kertoivat ainakin minulle todella hyvin kivunlievitysjutusta jotka tosin meni ohi siinä kivuissa kärvistellessä.

Muuten siis erittäin mukavaa ja osavaa henkilökuntaa lukuunottamatta niitä yöhoitajia tai sitten minulle kävi vain todella huono tuuri.
 
Lämpimät Onnittelut kaikille nyytin saaneille! :heart:
Ja tsemppiä teille joilla vauva vielä masussa! :hug:

Mieki laitan vähän synnytyskertomusta, kun en aiemmin oo kerennyt:
Eli rv 40+0 16.3, mulla oli lähes koko yön supistellut, väliin oli reilun kahen tunnin ajan säännöllisiä ja kerettiin jo mummo jo pappa soittaa isommille ammaksi, kun supparit yhtäkkiä loppukin! Sain sit pari tuntia nukuttua, kunnes taas supisteli noi 10-30 min välein!
Noh kävin aamusella neuvolassa, siellä kuuneltiin sydänäänet, otettiin verenpaine ym ja kaikki oli ok! Sain seuraavaksi ma uuden ajan, vaik terkka oli sitä mieltä et taitaa ennen sitä vauva syntyä!
Yhentoista aikaan supisteli edelleen nyt oli tihentyneet siihen et tuli 10 min välein, päätettiin et viedään lapset mummolaan ja lähetään synnärille, kävelin sit osan matkan mummolaan jos supistukset sillä tihentys...
Soitin synnärille että tullaan ainakin käymään näytillä, kun oli supistellut parin tunnin ajan 5-10 min välein ja veristä limaa tullut pitkin aamupäivää!Autossa supistukset taas harveni, mut mentiin kuitenkin synnärille! Tuolloin kello oli 12.30, supistukset alko taas tulla 10 min välein ja tuolloin olin 4-5cm auki ja kanavaa 2cm jälellä. Meidät siirrettiin tarkkailu huoneesta synnytyssaliin, mutta kun kolmen maissa oli edelleen sama tilanne, päätti kätilö et jos lääkäri antaa luvaan laitetaan akupunktio neulat käsiin ja jalkoihin!ne oli puolisen tuntia paikalla ja sit ottivat pois.
Niillä supistukset vähän tiheni ja piteni, mutta kuuden maissa edelleen melkein sama tilanne,kanava oli vaan täysin hävinny, laitto kätilö uudelleen neulat!

Kaheksan maissa oli mun siskolta tullu viesti et mikä tilanne ja oli vastannu ettei synnytys edisty, ettei taida sinä iltana vielä syntyä!

Yhtäkkiä supistuksia tulikin parin minuutin välein ja olivat jo aikas kipeitä, menin sit suihkuun ja se helpottu joksikin aikaan!
Yhdeksan aikoihin käskin isännän soittaa kätilön paikalle että tarvis kivunlievitysta, oli jo sovittu et laitetaan kohdunkaulan puudute sit kun kivut sietämättömiä! Tuolloin olin 6cm auki.
Kun lääkäri tuli puol kymmenen aikoihin paikalle oli 7cm auki: laittoi kohdunkaulan puudutteen ja samalla puhkasi kalvot!siitä pian tulikin ponnistamisen tarve ja sain alkaa ponnistelmaan ja poika syntyi 21.59. Synnytyksen kokonaiskesto 9h15min josta ponnistamisvaihe 4 min ja jälkeisvaihe 6min!
Poika syntyi sillon tiistai iltana ja kotiin päästiin sillon lauantaina, kun seurattiin pojan bilirubiini arvoja kun oli hieman keltasuutta, mut valohoitoa ei tarvinnu kuitenkaan!

On kyllä niin ihana vauva ja isommat sisaruksetkin tosi hyvin vauvaan suhtautuneet!
Meilläkin tu toiseksi nuorin täytti vasta 2.v ja pelkäsin että miten mustasukkanen mahtaa olla vauvasta, mutta halailee pikkuveliä ja muutenkin kaikki hyvin mennyt, imetyskin onnistunut tosi hyvin! Paitsi joskus innosuu kiipeilemään mun selän päällä ym...

anri ja poju 1vk 6vrk
 
ONNEA vauvautuneille! :heart:

Mobic sinullakin avosuinen, teidän minäkin tuon tunteen. Eli tämä viimeinen oli avosuinen, ja tuli hitaasti, synnytyksen kesto lähes 15h ja paaaljon tuskallisempi kuin kaksi edellistä. Mutta kyllä tämä ihana palkinto hyvittää kaiken! =)

Joku mainitsi kestovaipoista. Meillä ei ollut aiemmin vastasyntyneen kestovaipatus kokemusta, mutta yllätävän hyvin ne pelittavat. Ei siis ole reilussa viikossa kertaakaan falskanut, en olisi uskonut! Ja kantoliinasta myös uusi ihana kokemus, en opetellut edellisen aikana kehtoasentoa, mutta eilen kokeilin ja sehän on loistava sekin! Nytkin vauva nukkuu jo puolitoista tuntia liinassa, sänkyyn ei rauhoittunut, mutta olen kerkinyt kahdella kädellä pyykkikoneen hoitelemaan, pyykit viemään paikoilleen jne, itse syömään ja nyt kirjoittanut s-postia ja lukenut foorumia. Helppoa ja mukavaa!

Mirabel ja poju 12 vrk
 

Yhteistyössä