**Maalismasut 2009** helmikuussa, vol2

Joku kyseli isokokosen vauvan synnytyksen käynnistämisestä.....ei se, että vauva on isokokonen muutoin normaalissa raskaudessa tarkota sitä, että saa automaattisesti käynnistyksen, kyllä siihen käynnistykseen täytyy todellinen syy löytyä, esimerkiks epäsuhta äidin lantioon nähden tai niin päin pois! Meillä kakkonen oli syntyessään 4360g ja 53,5cm ja sanottiin, että odotetaan spontaania synnytystä, on kuulemma parempi, että isokokosen vauvan synnytys lähtee omilla supistuksilla käyntiin ku käynnistyksellä. Ja hyvin mahtui poika syntymään, että sen puoleen käynnistys ois ollu turha. Tästä kolmosesta painoarvioaika on vielä tulematta, mutta kiva päästä varmistamaan polille vauvan koko, kun on neuvolassa arvioitu olevan pitkälti yli nelikilonen ja pitkä, muutaman kerran sanottu, että vähintään kakkosen kokonen :whistle:
 
Hömäkkä Täällä kans kyttäillään limatulppaa. Limaa alko tulla neljä-viis päivää sitten ja nyt toivon joka vessakerralla, et tulis taas lisää... Pari ekaa aamua tuli väritöntä ja sen jälkeen beessiä.

Nalle-Puh Selkäkivut kuulosti tutuilta, mulla oli varsinki eilen kauhee selkäkipu, mikään asento ei ollu hyvä. Vähän autto, kun mies (mukisematta!!) hiero selkää ja varsinki, ku se vaan paino kämmenellä kipeetä kohtaa. Mulla ei supistele samalla, et tuskin tässä synnyttämään pääsee ihan heti...

Marais Meillä kuulu perhevalmennukseen fysioterapiaryhmässä käyminen (1x) alkuraskaudessa. Siellä käytiin lähinnä lantionpohjanlihastreenejä läpi. Toinen fyssariryhmä on joskus synnytyksen jälkeen, jolloin kai keskitytään vauvan motoriseen kehitykseen ja synnytyksestä palautumiseen. Lisäks mä sain lääkäriltä lähetteen fysioterapiaan liitoskipujen takia pari kuukautta sitten.

Niinu, osanottoni menetyksesi johdosta. :(


Hermina Meillä on samantyylinen meininki kuin Zoe-F kuvaili, eli pinnasänky sängyn vieressä, pohja suht samalla korkeudella ja laita poissa. Epäilen kyllä osaako se vauva edetä tissille itekseen, mut mulle on tärkeetä, et se on lähellä mua (mut ei jää alle kummiskaan).

Hannami ja Tyyppi 38+1 (aikasemmin tais tulla yks päivä liikaa...)
 
Zoe, siis se kuva ei ollut mun, vaan Cattituden. Laitoin vain sen tähän uuteen ketjuun mukaan, kun oli niin hauska. Me ollaan mietitty kissaverkkoa ja kyselin vähän niistä täällä. No, meille kävi nyt kuitenkin ikävästi. Tultiin juuri saattomatkalta, jossa saatettiin meidän kisu kissojen taivaaseen. Pari päivää oli yrittänyt oksentaa, eikä mitään tullut. Kunto oli yhtäkkiä tänään huono, ei syönyt, ei juonut, nukkui vain ja hengitti nykien. No, keuhkoissa ja vatsassa oli nestettä. Se tarkoittaa meidän kisun tautihistorialla sitä, että vatsakalvontulehdus (FIB-virus) oli puhjennut tai kesällä leikatut maitorauhaskasvaimet lähettäneet etäpesäkkeitä. Muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin nukuttaa ikiuneen, tila olisi voinut pahentua tunneissa ja hengitys salpautua. :'( Tätä tullaan itkemään vielä monta kertaa, mutta se on elämää, sille ei voi mitään. Seuraavaksi keskitytään vauvaan ja katsotaan ehkä jossain vaiheessa pari koditonta kisua katastrofiyhdistykseltä. Eihän me kissaihmisinä osata olla ilman kissaa/kissoja.
 
Sattuu |O |O
Joka iltaiset supistelut meneillään :headwall: Limatulppaa on nyt illan ajan tullut paljon :x Välillä aivan kirkkaan punasta :/ Mutta tuskinpa se lähtö tänä yönäkään tulee, olo alkaa olemaan aika toivoton :ashamed: Tosi nautinnollisia nämä viimeset illat ennen käynnistystä, kun sattuu niin pirusti koko ajan :kieh:

Jatkamaan keittiön ympäri kävelyä..
 
:ashamed: Osanottoni kaikille läheisen menettäneille. :hug:

Nalle-Puh selkä-ja peppukivuista kirjottelit Kävit itse iltasella piiiiiitkääään aikaan saunassa... jouluna viimeks... se huvi kun on ollut kiellettyä noitten suppareitten takia... nyt uskalsin jo mennä kun viikkoja 35+4, oli kyl niin ihanaa... olisin voinut olla siel varmaan tunnin... Suppareit ei ton saunassaolon aikana tullut yhtään, mut nyt kun makoilen täs ni args... vähän väliä suppailee. Niin ja tuo pehva/alaselkä |O Se on vaan niin ihanan :x kipee... Miestä tossa pyysin hieromaan pehvaa ja niin kivasti toi hierominenkin lisää noit supistuksia... tietyistä kohtaa aina kun painaa niin args... onkohan jotain akupisteitä mahdollisesti :/ tietäiskö joku

aiti78kerava 35+4
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pauko:
Sattuu |O |O
Joka iltaiset supistelut meneillään :headwall: Limatulppaa on nyt illan ajan tullut paljon :x Välillä aivan kirkkaan punasta :/ Mutta tuskinpa se lähtö tänä yönäkään tulee, olo alkaa olemaan aika toivoton :ashamed: Tosi nautinnollisia nämä viimeset illat ennen käynnistystä, kun sattuu niin pirusti koko ajan :kieh:

Jatkamaan keittiön ympäri kävelyä..
Jos yhtään lohduttaa, niin kuopusta kun odotin, sanoivat kättäriltä, että keskimäärin tuon tulpan irtoamisesta menee 2-3pv. kun nyytti on sylissä. Onnea kärvistelyyn... ei kivaa :headwall: Itse tässä odottelen koveneeko nää supparit... vähän välii tulee, mutta ei mitenkään säännöllisesti.

Tietäiskö muuten joku Kun sanotaan et supparit tuntuu poltteena tuola selässä, niin kovettuuko maha silloin samalla? Itsellä kun toi selkä on ihan tulessa, mutta ei tunnu ns.normaalia supistusta mahalla... Miten siis on, onkohan toi selän polte mahd.supistuksia? Kaks lapsukaista jo vääntänyt maailmaan, mutta ei niissä raskauksissa ole tälläisiä kaikenmoisia vaivoja ollut.... tai sit aika kultaa muistot :D
 
myymä
Osanotot myös täällä surun kohdanneille :hug:

Itse olen juuri kohta puoliin lähdössä neuvolaan. Sen jälkeen haen siskon tytön tänne leikkikaveriksi omalleni jotta sisko saa leipoa rauhassa tyttönsä synttäreitä varten. Sitten vienkin tytöt hoploppiin joten ohjelmaa ei puutu tältä päivältä! :)

Tulen kirjoittamaan neuvolakuulumiset kunhan olen saanut tytöt sisälle ja ruuan laiton käyntiin :)

myymä ja pikkuveli 37+1 :)
 
äiti78kerava, limatulppaa alko irtoamaan sunnuntaina ja edelleen tulee.. :x Mulla kovettuu myös maha kun selkää polttelee, tosin mulla polttelee samalla myös mahaa.

Yhdessä koossa olen edelleen..

 
Kiva juttu, että saatiin uusi pino tökkivän tilalle. Kiitos Kaa :flower:

Hurjan paljon onnea vauvan saaneille!

Nyt tulee pelkkää omaa jupinaa. Anteeksi jo etukäteen. Käytiin lääkärissä eilen ja näyttää siltä, ettei tämä ennen ensi keskiviikon laskettua aikaa synny. Kohdunsuu edelleen kiinni ja vaikka vauva onkin jo laskeutunut lantioon, niin ei supistele edelleenkään edes päivittäin kipeästi. Vointini on taas vaihteeksi oikein hyvä ja sen puolesta ei olisi kiire synnyttämään. Jotenkin vaan tympii päivisin olla kotona. Tänään odotin pakettifirman käyntiä aamupäivällä, kävin lenkillä ja hain lounasta. Järjestelin vauvan vaatteita ja paikkoja kotona. Illalla kävelin vielä työstä palaavaa miestä vastaan. Siivottiin yleisesti ja puunasin kunnolla kylpyhuonetta. Ei edelleenkään supistellut yhtään eikä maha enää edes kiristynyt! Selkäkin on ollut muutaman päivän vähemmän kipeä, mikä on tietysti vain hyvä juttu. Mulla vain alkaa tekeminen pian loppua kesken kun kaikki on puunattu ja putsattu moneen kertaan.

nipsunapsu 39+1 ja vauva, joka tuskin tulee ulos ennen kuin häädetään :eek:
 
Huomenat!
takana erittäin huonosti nukuttu yö :( Mies hiero illalla selkää ja takapuolta joka pikkuisen helpotti asiaa... NYt on onneks suht normaali olo... Pää tosi kipee vain... taidan mitata verenpaineen jospa se johtuis TAAS siitä :(
 
Huomenta!

Tänä aamuna sitten pääsi sentään palstan seuraan aamuteelle. Muuten en tänään taida koneelle ehtiäkään. Kuopus katsoo lastenohjelmia mun teen juonnin ajan, mutta sitten ryhdytään tekemään pinjataa isosiskon lauantaisille kaverisynttäreille. Lisäksi tänään olisi ohjelmassa leipomista, sekä lauantaita varten että sunnuntaita, jolloin tulee sukulaisia ja kummeja (25 henkeä, milläköhän me mahdutaan tänne?) juhlimaan molempia neitejä yhdistetysti. Onneksi kuopuksen kaverisynttärit oli jo viime viikonloppuna. Olen varannut omiksi hommikseni kaikkea mitä voi tehdä pääasiassa istuen, mies on luvannut hoitaa muut. Nyt olisi nimittäin aika ärsyttävää saada synnytys käyntiin turhalla rehkimisellä juuri ennen noita synttäreitä. Ja kaikki muukin tuntuu olevan kesken.

Osanottoni sekä Niinulle että Sorayalle.

Supistusten tuntumisesta selässä en osaa sanoa mitään. Mulla ei ole koskaan tuntuneet ne siellä. Ilmeisesti se kuitenkin on aika yleistä. Jaksamista kaikille selkäkipuisille!

Mukavaa alkavaa päivää kaikille mammoille!

Metsälauha & Pyry 38+2
 
Huomenta!

Niinulle lohtua surun keskelle :hug:

Soraya sulle myös :hug:

Herminan nukkumisgalluppi: Oon myös ajatellut tuota vauvan nukkumista vieressäni. Naapurissa saatiin esikoinen 3 kk sitten ja sanoi nukkuvansa pikkumiehen kanssa parisängyssä silloin, kun mies ei siinä vieressä ole. Voi olla, että minäkään en uskalla kolmisin nukkua parisängyssä, vaikka vieressä nukuttaminen kyllä kuulostaa kätevältä. Kattellaan sitten fiiliksen mukaan ja riippuen siitä, onko pikkuinen kovin rauhaton omassa laatikossaan. Ja ei, en aio sinne äippälaatikkoon tai pinnikseen kyllä tunkea :LOL:

Kyllä sen mitä vauvoja olen tuoksutellu, niin hyvältä tuoksuvat! Oikein odotan oman vaavin nuuskuttelua.

Onkos nenäverenvuodosta kärsineillä vielä ollut tuota vaivaa? Muistelen ainakin Zoen aikasemmin asiasta maininneen. Itsellä ei ole muutamaan viikkon enää vaivannu, vaikka nyt ollu oikein kuivat pakkasilmat ja nuhaakin.

Kaatjuska ja Kunto 37+5
 
Vieressä nukkumisesta piti vielä kommentoida. Hatara pää. Meillä ovat molemmat tytöt nukkuneet mun ja miehen välissä suunnilleen ekan vuotensa, eli niin pitkään kuin heitä on yöllä syötetty. Se on varsin mukavaa ja helppoa kun ei tarvitse nousta yöllä ylös sängystä. Omaan sänkyyn siirtymisessäkään ei ole ollut mitään ongelmia. Esikoinen yritti kyllä vaellella meidän sänkyyn (urheilullisena neitinä kiipesi pinniksestä pois jo alle vuoden ikäisenä ), mutta sinnikkäällä takaisin palauttamisella tajusi lopulta missä pitää nukkua. Kuopus onkin nukkunut aina kauniisti siellä minne on laitettu nukkumaan. Enköhän pyri toimimaan tämän uuden tulokkaan kanssa samalla tavalla.
 
Soraya Jaksamista. :hug:

Limasta Minkä kokonen se limatulppa on? Tänä aamuna tuli sellanen suurempi klöntti, mut olikohan tarpeeks iso? Tää on kyl outoo, jatkuvasti tulee esiin tälläsii ei niin kahvipöytäkeskusteluasioita, mut kiva, et niist voi jutella täällä (ja muutaman kaverin kaa, mies ei jaksa innostua - jostain ihme syystä!! :LOL: )
 
aiti78kerava Mulla ainakin supparit alkoi poltteena selässä ja maha samalla kovettui. Vasta synnytyksen aika lopuilla tuli mukaan mahakivut selkäpoltteen kanssa.
Aqua-rakkaulat ihanasti auttoi meikäläisellä tuohon selän poltteeseen. :wave:

Fasu ja "Leevi taskurapu" 8 päivää
 
niinu ja soraya osanottoni teille! :hug:

neuvolakuulumisia:
vk 39
pissa puhdas
verenpaineet 127/76
hemppaa ei otettu
sf-mittaa ei otettu, sanoi että vauva on jo kasvusa kasvanu
vauvan syke 140
liikkeet++
turvotus -
painoa +200g/vko
kanavaa jäljellä 2cm ja pehmeä ja kohdun suu auki 3cm..ärsytteli vähän jos alkais suppailemaan! sanoi että ei varmaan enää kovin kauaa mene että syntyy..hui, alkoi vähän jo jännittämään! :D

mulla alaselkää polttelee ja välillä kovettelee mahaa muttei kivuliaasti!pitää varmaan llähteä aikas kiireellä jos alkaa kunnolla supisteleen kun nyt jo aukonu niin paikkoja vaikkei ole ollut oikeastaan yhtään kivuliaita suppareita!!?

limatulppa voi tulla kananmunan kokoisena tai pikkuhiljaa..mulla viimeksi pojalt tuli ihan pikkuhiljaa päivän ja suraavana yönä synty!veriviiruja oli vähän seassa!sitä ootellessa.. ;)

vauvat tuoksuu aivan mahtavan ihanalle että... :heart: =)

sabine ja pikkuinen 39+1
 
aiti78kerava esikoisen synnytyksessä mulla tuntui supistelut selässä ja samalla maha kovettui..TOSIN ensimmäiset supistelut kun alkoi,luulin että olen nukkunut väärässä asennossa kun se oli pelkkää selkä- ja alapää särkyä..että tämmösiä,tuskin olin hyödyksi :D
 
Vieressä nukkumista ei meillä tuu tapahtumaan. Pinnasänky on meidän makkarissa. Suurin syy siihen että vauva ei saa tulla meidän sänkyyn on siinä että tämä rouva pyörii niin paljon että hyvä kun mies mahtuu tuohon meidän parisänkyyn mun lisäksi :D Eli jos siinä on sitten jotain ylimääräisiä niin en saa nukuttua. Aamulla saa sitten köllötellä vieressä.
 
Kiitos kaikille osanotosta kisun vuoksi. Ootte ihania! Mies mua surettaa, kun joutuu sitten olemaan yksin kotona, kun mä olen sairaalassa. Olin niin kuvitellut, että ne köllöttelee yhdessä sängyssä, kisu miehen rinnuksilla (niinkuin sillä oli tapana olla) ja miettii maailman menoa. Mä oon itkenyt silmät päästäni ja näky on sen mukainen. Päätäkin alkoi särkeen. Otin pari Panadolia ja meen kohta suihkuun. Tänään olis verikoe maanantaista sektiota varten. Vielä en ole ehtinyt sitä jännittään, kun on ollut kaikenlaista touhua. Mutta ehkä viikonloppuna alkaa perhoset lennellä vatsassa!:)

Mua on ensikertalaisena askarruttanut pari asiaa:
Vauvan petauspatja? Käytättekö sellaista? Entä sitä muovitettua froteeta? Hiostaako se?

Entäs keittopuuhat? Pullot, tutit, pumput? Mitens se käytännössä tapahtuu? Täällä taisi jossain vaiheessa olla jotain puhetta asiasta, mutta en muista tarkalleen ottaen, että mitä... Rintapumpussa luki, että voisi pestä tiskikoneessa, mutta mua jotenkin arveluttaa ne myrkyt. :ashamed:

Meillä on pinnasänky makuuhuoneessa metrin päässä meidän sängystä. Luulen, että vauva nukkuu siellä ja emme tule harrastamaan perhepetiä. Mutta käytännön näkee sitten, kun vauva on talossa ja aika etenee, mihin todellisuudessa päädytään. Etukäteissuunnitelmat kun ei tunnetusti aina välttämättä pidä paikkaansa. Mutta tällaiset on suunnitelmat.

Mä olen kade niin teille, joilla on supistuksia. Mä en edelleenkään osaa sanoa, että onko mulla ollut niitä, kun neuvolassa joka kerta kysyvät. Ei ainakaan sellaisia kipeitä, joista voisin tunnistaa. Selässä ei ole mitään poltetta. Kyllähän alavatsassa joskus on painetta ja menkkamaista jomotusta, mutta yhdistän ne vauvan painamiseen. Vatsasta en edes osaa sanoa, onko se kova... Jotenkin joskus tuntuu, että vauva työntää ja siksi pinkeänä, vai onko se kovettumista. Hassua olla ensikertalaisena, kun ei tiedä näistä yhtään mitään. Oon ainakin pystynyt ihan hyvin hääräämään ilman tuntemuksia. Tiskikoneelle ja pyykkikoneelle kumarrun ja imurointi on sujunut.


Rv 39+2
 
tehän ootte virkkuja tälle aamua olleet =)

ÄitiKerava: Poikaa kun odotin ja alkoi ihan tajuttoman tuskainen selkäkipu jossa kärvistelinn aamuyölle ja sitten soitin synnärille niin sanoivat että ilmeisesti supparit tuntuu selässä. Itse en muista että masu olisi tuossa alkuvaiheessa kovinkaan kovettunut.. Mutta se kipu oli jotain ihan tajutonta.. Keikun kotona kippurassa tyynykasan päällä ja heijasin itteäni..
Mutta enpä minäkään varmaks osaa sanoa sitten että onko se supistelua vai ei..
Fazerina: Joo nuo aqua rakkulat tosiaan kyllä auttaa sen selkäkivun unohtamaan mutta jos eivät vängällä tällä kertaa niitä laita niin jää ottamatta :whistle:

Niinulle osanotot, :hug:

Soraya:
olen pahoillani kun rakkaasta lemmikistä jouduitte luopumaan :hug:

Vauvan nukkumiseen.. Meillä pinnis omassa nurkassaan.. tosin ei ole kuin vajaa metri väliä meidän sänkyyn.. yöpöydän halusin pitää tarkoituksella sängyn vieressä koska tartten litra tolkulla vettä yölläkin kun imetän.
Pojan yleensä nostin tissille yöllä imemään ja siihen sitten nukahdettiin vierekkäin.. seuraavalla syötöllä vaan nostin aina toiselle tissille imemään.. helppoa ja stressitöntä. Toki nukkui myös omassa sängyssään jos satuin hereillä olemaan kun lopetti syömisen.

Nalle-Puh: täällä myös aivan tajuton jysäri |O nappasin aamulla jo panadolin kun ei tuntunut pv lähtevän millään liikkeelle kun vaan koski ja koski.. eipä tuo ole juuri helpottanut..

Myös täällä illallla tuskainen alaselkäkipu kun nousin sängystä että vessassa käyn.. Myös masu tuntuu jotenkin hellältä.
Vielä pitäis urheilla sen verta että hakisin pojan kerhosta kylän toiselta laidalta. Siivous saa luvan odottaa siihen kun mies tulee kotiin.

mutta mikä ihaninta :D sain viime yön nukuttua!! kerran taisin käydä vessassa ja 4.30 kun mies suukotti poskelle niin tivasin että minne se on menossa oikein.. kuulemma töihin.. ihmettelin että sinne asti olin vetänyt sikeitä yhdellä herästyksellä :D

danjuska ja toukka 35+6
 
Avautumista... Mä olin eilen jo ihan varautunut siihen, että nyt päästään synnyttämään. Heräsin aamuyöstä kolmen aikaan supistuksiin, jotka jatkui 12-4 minuutin välein tasaisesti johonki aamuyhdeksään asti. Aamupäivällä oli pientä taukoa, kunnes puoli yhdeltä alkoi tasaiset, pitkäkestoiset, osin kivuliaat supistukset viiden minuutin välein. Kolmelta (eli kun naisten hiihtoviesti oli saatu päätökseen :) ) soitin synnärille, että 2,5 tuntia on tullu supistuksia alle 5 min välein. Vastaus: ei tänne tarvii tulla ennen ku kivut on niin kovat ettet kotona selviä, käy suihkussa ja yritä levätä. Aha, selvä. No, iltaa kohden suppareiden määrä sitte väheni, mutta laatu parani, eli sai ihan tosissaan keskittyä hengittämiseen. Viimesimmät oli jo todella kipeitä, mutta ku väli oli jotain puolen tunnin luokkaa, niin eihän siitä mitään tullu. Puolilta öin aattelin että yritän vähän nukkua. Lopputulos: 9 tunnin katkeamattomat yöunet ja kohtalainen v*tutus :kieh: Tätäkö tää nyt sitten on vielä seuraavat 2-3 vkoa...? Taidan purkaa turhautumiseni vessan siivoukseen ja kävelyyn, muuten sekoaa kyllä pää.

Mutta joo, nukuttamisesta ja nukkumispaikasta olitte puhuneet. Meille tulee kans pinnari ihan oman sängyn viereen, ja yks laita tiputetaan alas siten että vauva nukkuu samalla tasolla mun vieressä, mutta kuiteski omassa sängyssään. Toisessa mummulassa päädytään varmaan perhepetiratkaisuun, siellä kun nukutaan ruhtinaallisesti pari metriä leveässä sängyssä :D Pinnasänkyä varten pitäisi kuitenkin viritellä jokin pienennyssysteemi, kun se on niin iso, ja sanotaan että vauvalla olis turvallisempi olla, jos ei joutuis isoon pinnasänkyyn heti aluks. Onko teillä jo ideoita/valmiita toteutuksia kyseiseen ongelmaan?

Väsynyt ja turhautunut Agda, aamukammassa piikkejä neljä
 
Tervehdys teille kaikille maalismasuille :)

Olen näköjään vielä mukana tuolla ensimmäisen sivun listassa, vaikka en ole kirjoitellut näihin ketjuihin mitään....kiitos että ootte kuitenkin pitäneet minut mukana. Olen sillointällöin käynyt lukemassa teidän ketjuja, varsinkin silloin kun on tuntunut että kaipaa vertaistukea ja kokemuksia :)
Nyt näin loppuvaiheessa on kiva tulla lukemaan mitä teille muille kuuluu ja kuinka monella on jo vauva sylissä. Edellinen lapseni syntyi rv38+2 joten kovasti tässä jännitän josko tämäkin vauva päättää tulla aikaisemmin pois.

Syy miksi aloin kirjoittaa, on se että meidän vauva on tällähetkellä perätilassa, mikä johtunee aika pitkälti siitä että minulla on herttamainen kohdunmuoto, joka usein aiheuttaa sen että vauvat jäävätkin istumaan kohdussa. Tosin edellinen lapseni kääntyi pää alaspäin jo rv29 ja pysyi siinä loppuun asti ja syntyi siis alateitse.
Mutta nyt tämä vauveli tuntuu pitävän pintansa eikä eilisestä kääntöyrityksestä huolimatta halunnut kääntyä mihinkään, vaan istua kököttää siellä autuaan tietämättömänä siitä kuinka täällä toivottaisiin hänen vielä pyörähtävän :D

Onko täällä kenties muita joilla vauva vääripäin? Mitä teille on lääkärit sanoneet? Minua kun alkoi jännittää ja huolettaa todenteolla se, ettei lääkäri oikein tuntunut ottavan asiaa minään kun kyselin että mitä jos synnytys lähtisi käyntiin esim.rv38 niinkuin edellinenkin, niin täytyykö tulla sitten kiireesti sairaalaan kun vauva on perätilassa vai kuinka. Hän sanoi että joo, melko nopeaan saatte tulla, mutta ei muuta. Ja neuvolan täti taas neuvoi että heti ambulanssilla pitää mennä......että tiedä nyt sitten millä mennään ja onko tässä kuinka paljon aihetta huoleen.

En olisi edes halunnut eilen että vauvaa aletaan kääntämään, mutta lääkäri kuitenkin yritti sitä ja oli todella ikävä kokemus :( Mulla on tuon kohdunmallin takia muutenkin paljon kivuttomia mutta napakoita supistuksia....ollut jo puolesta välistä raskautta ja nyt kun oikein leipoivat eilen tuota mahaa niin ei olis ihme vaikka lähtis synnytys käyntiin :/

Sain uuden ajan äitipolille 11.3 ja mun laskettuaika on siis 16.3. Yrittävät kuulemma vielä kääntää vauvaa tuolloin, mutta itse en kyllä anna tälläkertaa vaan haluan sektionihan suosiolla.
Ihmettelin vaan lääkärin asennetta sektiota kohtaan....ei oikeestaan edes ehdottanut sitä vaihtoehtoa vaan harmitteli vain että voi kun tää vauva nyt tajuiais kääntyä. Sitten hän kysyi että montako vauvaa me ollaan ajateltu tehdä!!?? Jumankekka mikä kysymys. Mä sanoin että no kuule eipä olla sellasta pohdittu ja lääkäri siihen että se on vaan riski sitten se seuraava raskaus jo nyt menee sektioon.

Kyllä minä ymmärrän että perätilassa olevan vauvankin voi synnyttää ja monet niin tekevätkin, mutta tämä on kyllä mun mielestä henkilökohtainen asia ja äidin päätettävänä. Meillä on kuollut yksi vauva kohtuun ja se riitti meille. En halua yhtään turhia riskejä synnytykseen ja pelkään tuota perätilasynnytystä, joten miksi en valitsisi sektiota kun siihen on mahdollisuus. Jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee ja kokee. Ja minä koen asian niin että tuossa perätilasynnytyksessä on meille ihan liikaa riskejä.

Viikkoja mulla on nyt 37+4 ja kovasti tässä jännitän että millon tulee lähtö ja kääntyykö vauva vielä niin että saisin synnyttää alakautta.....sitä toivon kyllä eniten.

Mulla on muuten lapsivettäkin kuulemma paljon näihin viikkoihin kun sen pitäisi kuulemma jo vähentyä....sekin mietityttää, vaikka lääkäri ei siihen ottanut mitään kantaa. Kaikki vauvalla kuitenkin ok. Onkos muille sanottu veden määrästä jotain?

Vauvan painoarvio eilen oli 3426g eli reilusti isompi kuin edellinen lapseni joka painoi 3230g syntyessään

:) HYVIÄ VOINTEJA KAIKILLE TEILLE JA ONNEA TULEVAAN KOITOKSEEN :hug:
 
Agda, olen pohtinut ihan samaa. Me ei otettu äitiyspakkausta, että vauvaa voisi siinä ensin nukuttaa. Olisi tarkoitus olla pinnasängyssä ihan alusta asti, mutta vielä meillä ei ole siihen mitään pienennyssysteemiä. Oon miettinyt, että pitäisikö tehdä joku "makkara", niinkuin joku oli tehnytkin tai sitten joku unipussi. Joku vinkkasi täällä taannoin, että laittaa rullatun pyyhkeen lakanan alle vauvalle "kaukaloksi".

Oon ennenkin linkittänyt tänne tämmöisen. En ole ostanut moista, mutta harkinnut kyllä.


http://www.wombi.fi/tuotetietoa.php
 
Ei hitto tää pääkipu lopu ikinä... Kävin ulkona tytön ja koiran kanssa lenkillä ja nyt maha ja alaselkä taas kipeet... Mun pitäis vissiin pistää ihan maaten mut tyttö ei kyllä anna lupaa siihen :D
Onko teillä muilla jo noussut maito? Mulla tissit tosi hellät ja maitoa tulee... Ei nyt viellä tarvis tulla kun vauva mahassa :D
 

Yhteistyössä