MAALISVAUVAT 2008 *Elo- ja syyskuussa -08*

Voi miten ihanaa Enne, että toimenpide oli tänään kivuttomampi =) Pidetään hirmuisesti peukkuja, että viljelystäkin tulisi puhdas tulos! Ja hienoa, että miehesikin pääsi mukaan, kyllä jaettu huoli on aina helpompi kestää. Jotenkin se toisen aikuisen läsnäolo rauhoittaa, vaikka ei se toinenkaan mitään konkreettista pystyisi tekemään.

Aika hauska tuo pikkuvaemon pojan verinäytteen otto :D Harvoin varmaan tapaa ihan noin kiitollisia asiakkaita labrankaan tätsyt :)

Marmeladi: meillä ei vielä juurikaan liikuta, käännytään kyllä ja kaikenmoisia viritelmiä tuo tekee, jotta liikkeelle pääsisi, mutta vielä ei ole mikään niistä toiminut =) Meillä kanssa nousee joko peppu tai pää, mutta vielä ei molemmat liiku yhtä aikaa. No kaikessa rauhassa, ehtiihän tuo vielä mennä niin, että saa perässä juosta :) Juu minä kanssa olen katsellut, että hiljaista on tällä puolen ollut, jotta ootteko te kaikki siellä kerhon puolella höpöttelemässä? Älkäähän täysin unhoittako meitä muita kuitenkaan, vaikka toki ymmärrän, että ei aika aina riitä molemmille puolille kommentoimaan :)
 
Minäpä en yhtään tiedä, että mitä täällä oikein puhutaan.. :( Anteeksi kauheasti, etten ole päässyt kirjoittelemaan :ashamed: mutta tuo meidän isompi vauva, on niiiiiiiin kauheassa uhmaiässä, että |O mä en kertakaikkiaan saa pidettyä saati pyllyäni tässä penkissä, niin en myöskään ajatuksiani kasassa, että mitä piti kirjoittaa, :(

Tulin kertomaan pika pikaa meen neidin kuulumisia. Tänään oli siis 5kk neuvola ja hyvin oli neiti kasvanu. 66cm pituutta ja 7260g painoa oli kertynyt. =) Piikki harmitti hiukan, mutta harmitus meni nopeasti onneksi ohi! Meen neiti on aika lepponen tapaus. Juttelee kauheesti ja tavoittelee esineitä. Hän ei perusta oikein kääntyilyille. On muutaman kerran pyörähtäny selältä vattalleen, mutta siihen, se sitten jäikin. Ehkäpä innostuu siitä sitten myöhemmin uudelleen. Vatsalla ollessaan hän nostaa komiasti peppunsa ylös ja koittaa potkia vauhtia, mutta kädet eivät kyllä vielä liiku... Yöt ovat aika levottomia, liekö johtuen hampaista vai mistä. Siis hampaita ei vielä ole, mutta ikenet tuntuvat kutiavan kauheasti. Meillä mennään vielä ihan tissimaidolla, mutta 1.9 päätin ekan kerran kiinteitä antaa. Se jotenkin vaan tuntu hyvältä ajankohdalta. =)

kuinka monen perheessä ollaan vielä pelkällä rintamaidolla? Ja joko jonkun vauva on saanut hamapaita?

Kertokaapas mulle ihmiset, että mitä teen 5kk vauvat osaa! Ja minkä luonteinen pakkaus hän on?

Minulla on myös yksi tooosi iso ongelma!! :x Multa meinaa lähtee tukka päästä!! :eek: Onko kukaan muu havainnu tämmöstä tapahtuvaksi ja mikäköhän siihen auttais? Ihan kamalaa!!

Tää oli nyt taas tämmönen pika käynti, mut koitan päästä lukemaan oikein kunnolla, että mitä kaikille ihmisille oikein nykyään kuuluu! Ja voisin tulla laittamaan meen neidistä jonku kuvanki näytille!

Terveisin mamma-miia ja Josefiina 5kk ja 1 päivä! :wave:
 
Pikakommentointi

Ennelle halaus ja ihanaa kun noinkin hyviä uutisia :hug:

mamma-miia:
Täällä vielä pelkällä rintamaidolla :wave: Ens viikolla neuvola ni kahtotaan vieläkö mennään vai joko aletaan maistella...

Täällä myös hampaita. Ainakin yksi kulmahammas puhjennut ja kulmia tulossa lisää ja ihan ku alaski ois tulossa... On meinaan pirun kiukkunen ja herkkä poika!!! |O Eilen illalla heräs yöunilta 22:40 ja oli hyväntuulinen ym. kunnes noin 23 alko kiukuttelu ja kovaa huutoa ja kitinää kesti noin klo. 2 asti. Tuli mieleen ekat viikot ku oli niitä mahavaivahuutoja sen 2-3 tuntia illassa... Ei kiva ja toivon et jäi vikaks kerraks.. Mut veikkaan et on ne hampit jotka tulossa ku tekee pojan kiukkuseks.. :(

Meiän 5kk vauva ei oikeen vielä mitään tee :D Kääntyy kyllä nopiaan selältä masulle ja kova yritys ryömiä mutta nenä maassa ei kovin hurjaa vauhtia eteenpäin mene :) Uusin juttu on käsien heiluttelu ylös ja alas :heart: Varpaat on in niin käsissä kuin suussakin!
Päristelee ja edelleen kiljuu kovasti :D
Oikea hymypoika ja nauravainen :heart:
Mutta luonteeltaan tuntuu olevan herkkäperse, temperamenttinen ja muutenkin aivan erilainen kuin kilttiäkin kiltimpi isosiskonsa =) Mutta ihana rakkauspakkaus!!

Multa lähtee kans jonkun verran hiuksia mut vielä pidän normaalina.. Lopetin vitamiinien ja raudan syönnin ni seki saattaa vaikuttaa..

Täällä kans kovat turvaistuinpohdinnat menossa :eek: Veeti kun alkaa olla nafti kaukalossaan ja tiedän ettei ainakaan syys-talvi-vaatteissa siihen mahdu. Siirtyy siis turvaistuimeen joka nyt tytöllä käytössä, ja ongelmana onkin minkä tuolin hankimme hänelle kun seuraavat isommat istuimet tuntuvat olevan kaikki yli 4-vuotiaille tai ainakin yli 15kg ja neiti täyttää marraskuussa 3 ja painaa alle 14kg. Täytyy ehkä mennä ihan kauppaan kyselemään..

Ja joo todellakin on hiljanen palsta ja se harmittaa kovasti :ashamed: Mutta täytyy kuitenki välillä käydä kommentoimassa..

Nyt jatkamaan!

Suvitus+Veetiläinen 4kk3vkoa6pvää :heart:
 
Täälläkin yksi kaljuuntuva mamma! |O
Ihan kamalaa, varsinkin kun tää luru on myös kasvanut pois mallistaan eikä näytä hyvältä millään keinolla. :kieh:

Galluppia:
Kuinka monella on jo menkat alkaneet?

Itse niitä oon jo jonkin aikaa odotellut, mutta eipä oo kuulunu. Pientä tuhrua oli ku minipillerit aloitin, mutta sen jälkeen ei mitään. :/
Paljon näyttää vauvat olevan vielä täysimetyksellä, mutta löytyykö niitä, jotka ei imetä enää ollenkaan?
Meillä kiinteiden myötä on imetys jäänyt lähes kokonaan. Enää aamuyöstä imetän kerran tai kaksi, eikä sillonkaan tietenkään tuu ihan masu täyteen pikkusella. Vähän on haikea fiilis. :snotty:

Taidot: Meidän 5+ kuukautinen kääntyy molemmin päin ja haluaa ihan kaikki tavarat käteen. Juttelee jonkin verran ja päryyttelee. Pyörii akselinsa ympäri ja koittaa kovasti päästä eteenpäin, ilman tulosta tosin. Haluaisi kovasti jo istua, mutta vielä ei tahdo onnistua kuin sylissä. Elämä kyllä helpottuu kun vihdoin oppii istumaan.. :D
 
me6
angel08 Maissipuuroa saa antaa jo 4 kk iässä ja itseasiassa sitä suositellaan esim. rintamaitolapsille mielummin kuin korvikepohjaista maissivelliä. Maissijauhojen pitää olla kuitenkin Nutenan tai Risentan maissijauhoja eikä Maizenaa joka on maissisuurustetta. Maissijauhot ovat tehty puhtaasti maissista.

1 dl kiehuvaa vettä
1 rkl jauhoja (mielummin vajaa kuin kukkurallinen lusikka)
Keitä 3 min. ja se on siinä!


Meillä kaikki 5 lasta on aloittanut kiinteät nimenomaan maissipuurolla. Siihen voi lisätä myös pikkusen hedelmäsosetta esim. päärynää niin maistuu paremmin.

Me6 ja Aada 6,5 kk
 
Ilta on niin levoton kun olla ja voi. Neiti vaan ähkii sängyssä ja pyörii ja kierii, eikä tahdo nukkua. Muutenkin tänään ollut huonon unen päivä sisällä. Ulkona nukkui, mutta yritäpä sisälle. Argh. Mie inhoan näitä iltoja, jolloin neiti ota nukkuakseen. Ja mitä pidempään kekkuloi, sit aamulla nukuttaa. Yritin sängyssäkin tassutella ja pitää kättä hänen päällään, mutta eipä rauhoittunut. Neiti vetää ittesä ihan tiukaksi ja ihan kun haluaisi sanoa: että anna mun olla!! Kuitenkin yleensä nukahtaa hyvin, taas tätä, mitä oli tossa juhannuksen tienoilla. Mistähän johtuu????

Meillä alkoi tänään muskari ja oli ihan kivaa. Harmi vain, että 2008 syntyneitä oli ilmoittautunut vain kaksi ja meidän kanssa samassa ryhmässä on 2007 vuoden vauvat. Tosi jee jee. No, me ollaan siinä, koska kävellä siellä ei tartte osata ja muuten ei oo mitään ryhmää. Hyvin meni tänäänkin, koska nää 6 kk osaa melkein istua ja pystyivät hakkamaan niitä soittimia ja heiluttamaan rytmimunia. Sit tulee ns. vauvaryhmä, jos ilmoittautuu lisää syksyn aikana.

Nyt taidan ruveta kattoo Salkkareita ukon kainalossa, kun sekin pahe taas alkoi. Eipä sitä voi kattomatta olla, kun on alusta asti tuijottanut. Kuinkakohan monta vuotta jo?!?!? No, mieluummin sitä kun Kauniita ja Rohkeita.

Öitä! Misupai
 
Päivää!!

Meillä tänään maisteltu maissin seassa perunaa, ja ryökäle sentään kun "minä oon päättäny etten perunasta pidä" ja kaikki tuli taas oksentaen ulos. En viittinyt enempää lasta rääkkäillä, joten huomenna otetaan pelkkää maissii taas ja katotaan josko sitä seur. päivänä kokeilis maissin kans sit perunaa.

Illasta mennään vauva-uinti infoon ja katotaan mihin ryhmään päästään =)

loppuun vielä kysely, jos joku jotain tietäis =)

Kokemuksia ABC-matkarattaista
Ollaan hankkimassa HYVIÄ matkarattaita ja nyt ovat eteeni tulleet yhdet jotka täyttää kaikki kivat vaatimukseni. kunnon makuuasento, iso,suojaava kuomu, iso tavara kori, isot pyörät jne.. mukava väri =)
Eri abc:ltä juuri nuo ABC Desing Primo rattaat

Tässä linkki kuvaan: http://www.baby1.fi/epages/Baby1.axl/?ObjectPath=/Shops/Baby1/Products/4895 611/SubProducts/4895703-0003

Nyt mieluusti kuulisin kommentteja kyseisistä rattaista, millaiset olleet käytössä, hyviä huonoja puolia!

Meillä tällä hetkellä käytettynä ostetut Gracot joista en pidä yhtään. Ei niissä mitään vikaa ole, mut en vaan pidä. (vähä turhankin tarkka) elikkä jos joku kaipailee matkarattaita nyt lähtis todella halpaan hintaan =)



nyt touhuamaan kaalipataa =)
 
Hiljaista on palstalla, joten nosto!

MEillä ei ole hiljaista, koska neiti kekkuloi sängyssä ja mie alan siihen touhuun olla kyllästynyt. Neiti ei nukkunut ollenkaan iltauniaan ja menikin unille jo ennen kasia. Mutta kuinkas ollakaan, tuolla juttelee itsekseen. Voisko aavistaa, ettei isi oo kotona?

Nyt ei muuta, suihkuun mentävä.

MIsupai
 
Paino 9275g (8725g)
Pituus 72,5 cm (69cm)
Päänympärys 45cm (44,2cm)

Suluissa viime neuvolan mitat.


Hyvin kasvaa, painoa ei olet nyt tullut niin paljoa kun aiemmin, alkanut enempi liikkumaan.
Kehittynyt henkisesti ja fyysisesti mainiosti. Kaikki asiat näyttää olevan kunnossa.

Samalla oli rokotus, ei pikkuinen itkenyt ollenkaan, pikkuisen oli hämmästynyt ilme kun täti pisti mut ei välittänyt mitään. Jatkoi vaan pikku lentskarin räpeltämistä minkä sai viihdykkeeks=)

Seuraava neuvola on sit 18.9.

Heidi ja Mikael 5kk :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja angel08:
Täällä kiinteän aloitus oksettaa pientä =(
Nyt olis neuvot kalliit tarpeen!

Kirjoittelinki jo tonne ihka etusivulle jo kyselyy mut laitan tännekin ku oon täällä ihan H-moilasena =(

Meillä Neiti saanut nyt kolmena päivänä maisteltavakseen perunaa ja se häntä kovin oksennuttaa.. Hän maiskuttaa ruokaa, kakovin ilmein ja ruan mennessä kurkkua kohti alkaa kauhea kakominen ja lopuski oksentaminen =( Johtuuko tämä vaan siitä että on uutta, vaiko ruoka liian karheaa (keitettyä perunaa hyvin muussattuna korvikkeen kera) vaiko eikö "osaa" syödä? vaiko eikö tykkää perunasta. Nimittäin nämä päivät iltapäiväpäikkärien jälkeen saanut sitten taas lusikallisen maistaa mangoa ja se uponnut ihan hyvin.. siitäkin kyllä tulee epäileviä ilmeitä ja hiukan yökkää mut menny alas kuitenki.
Onko muiden vauvoilla ollu havaittavissa kakomista?
Meillä on nyt viikon ajan saatu iltapullona maissi tai peruna-porkkanavelliä myös.

Nyt kaikki antamaan mulle vinkkejä mitä kannattais tehdä. neuvolaan soitin, mutta sieltä eivät vastanneet =(

Moikkeilis.

Toi kakominen ihan tavallista aluksi kun noi vaavit on semmosia seulakurkkuja. Ei meilläkään mene muu kuin kaupan soseet, ne on niin juoksevia. Ajan myötähän laps kyllä sit tottuu niihin kokkareisiin.

:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja suvitus:
Pakko tulla ihmettelee tota Miksun kokoa :eek: Sehän on melkeen saman kokonen ku mun esikoistyttö 1-vuotiaana :xmas:
Siis upeeta että noin hienosti kasvaa! Tosi hieno juttu =)
Juu Miksu on aikamoinen jässikkä :D :heart:

Nyt oli vähä tasaantunu tuo painon nousu, yleensä ollu kilo tai reilu/kk nii nyt oli n.500g.

Pelkäsin jo et on 5kk iässä saman kokonen ku isäsä, se on ollu 10kg ja 90g päälle
:D :heart:
 
Ihan ensiksi Ennelle voima :hug: ja paljon jaksamista. Mukava oli lukea hyviä uutisia.

Toiseksi :flower: kaikille aktiivisille. Vaikka en taas aikoihin ole itse kirjoittanut, olen lähes päivittäin vilkaissut kuulumisenne ja saanut vertaistukea moneen, moneen asiaan. Kiitos siitä! On olevinaan niin hoppu suuren talon ja pihan, sekä ihanan pojan kanssa, että ei muka ehdi.

Täällä voidaan ihan hyvin. Toisia hampaita vain pukkaa ja se kitisyttää, mutta ei ole onneksi vaikuttanut nukkumisiin. Välillä yöt oli levottomia, kun uusia taitoja tuli kohonalla, mutta nyt on rauhoittunut. Kiinteitä opetellaan hiljalleen ja molemmin päin käännytään, sekä navan ympäri pyöritään. Painoa oli 5kk n.8,5kg ja pituutta 68,5cm. Aika iso lapsi meilläkin, mutta Mikael vei kuitenkin ykköstilan.

G: Menkat ei oo alkanu, vaikka oonkin niitä jo odotellut. Sen sijaan vauva- ja työkuume ovat alkaneet vaivata? Ekasta keskustelittekin tässä kesän mittaan, mutta kuinka tuo jälkimmäinen. Onko muita hulluja, jotka hinkuu töihin?

Toisena pohdin sitä, että vaivaako muita kotiäidin suorituspaineet ja onko yksinäistä? Nämä ovat esikon äidin yllättäneet, vaikka jotenkin osasinkin niihin etukäteen varautua. Pitäisi tehdä sitä, tätä ja tuota, vaikka kukaan muu ei vaadi kuin itse ja perusasioissakin olisi tarpeeksi. Ja seuraa kaipaa ajoittain paljon, kun mies tekee pitkää päivää.

Sellaista tällä kertaa..
 
Heissan! :wave:

Menkoista sen verran. että juuri minun tuurillani kävi niin kuin ekankin raskauden jälkeen, että heti jälkivuodon perään pukkasi ekat menkat ja siitä lähtien kierto on ollut säännöllinen 28päivää, vaikka täällä vielä täysimetetäänki! :eek: =) Kaveri vaan naureskeli, että ehkä mut on tarkoitettu suurperheen äidiksi. Mut katotaan nyt.. välillä kun tuntuu tämä kotielämä jo kahdenkin lapsen kanssa ihan riittävän vauhdikkaalta... :LOL:

Tänään päivä ei o menny sitten yhtään putkeen. Miehen kello herätti lapset ennen seitsemää. Tietokone oli tiltissä koko aamun, jonka jälkeen tulostin irtisanoi itsensä, jossun kakat tuli läpi, esikoinen sekoitti lelunsa pitkin kämppää ja tyhjensi keittiönkaapit ja lopuksi sai itkukiukkuraivarin.. nyt on vielä hetki hiljaista, kun molemmat nukkuvat, mutta mitähän muuta tänään on vielä ohjelmassa..? :whistle:

Ja pitikin mennä sanomaan.. Tämä nuorempi tyttö päätti sitten, että puolen tunnin unet riittää. Ja niin muuten teki eilenkin. Nukkui kahdet puolen tunnin unet.. viimeiset näihin aikoihin ja vaikka oli väsynyt, niin ei suostunut enää nukkumaan ennen yöuniaan. Onko muilla tämmöistä?

On kyllä komian kokoinen poika tuo Miksu, Wau!! =)

:wave:
 
Pakko oli munkin tulla Miksua komeasta koosta onnitteleen ;) Ihana punkero siellä!
Julius on kanssa isokokoinen, 5kk neuvolassa lähes 9kg ja 69cm. Mikael taitaa kuitenkin vetää maaliskuisten pohjalukemat ylivoimaisesti =) Muistaakseni meillä oltiin jossain 2-3 kuisena hieman painavempiakin kuin Miksu, mutta nyt on kyllä teillä menty komeasti ohi!!

G: Täällä ei menkkoja vieläkään näy, viikonloppuun asti mentiin täysimetyksellä. Nyt maistellaan iltaisin puuroo, joka ei valitettavasti näytä masulle sopivan..

Meillä täytetään reilun viikon päästä jo 6 kk :'( Ei saa kasvaa liian nopeeta!

Me oltiin tänään ekan kerran kesän jälkeen kerhoilemassa. Kaikkien vauvat ja lapset oli kasvanut vauhdilla. Ennen kesää meidän Julius oli toiseksi pienin, ei oo enää :/

Joku kyseli hiustenlähdöstä. Täällä on lähtenyt kanssa paljonkin. Nyt on onneksi alkanut tasaantuun lähteminen aika lailla.

Äkkiä vielä kerhossa käymään!
 
Piti oikeen käydä tarkistaa ja meiän tyttö on ollu 1v2vkon ikäsenä 9,620kg ja 75,4cm ja pää ollu 45,9 että ei oo kaukana noi mitat :attn:
Meiän kirppu :heart:

Eikä kuvassa näyttäny yhtään pullerolta vaan erittäin sopusuhtaiselta mun mielestä, on niin hurjan pitkä!! Miksu siis :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja suvitus:
Piti oikeen käydä tarkistaa ja meiän tyttö on ollu 1v2vkon ikäsenä 9,620kg ja 75,4cm ja pää ollu 45,9 että ei oo kaukana noi mitat :attn:
Meiän kirppu :heart:

Eikä kuvassa näyttäny yhtään pullerolta vaan erittäin sopusuhtaiselta mun mielestä, on niin hurjan pitkä!! Miksu siis :D

Oho..meijän poika on sit aika iso jos teidän tyttö on saman kokonen vuoden ikäsenä :D

Ei se minustakaan oon kauheen pulleen näköinen, ja neuvolassakin sanovat et on sopusuhtainen =)

Tiiän pari vauvaa jotka oli 4kk neuvolassa 9600g, et niistä jää meijän ukkeli jo toiseks :D
 
Tulin vaan pikaseen ilmottamaan että Leo sai puhtaasta näyteestä nyt "terveen paperit"!! me lähdettiin samantien mun äidin luokse vähän lomalle lasten kanssa, saadaan maisemanvaihdoksesta uutta potkua arkeen ja pieni irtiotto kaikesta tuosta pissanäyte-sählingistä. Leolla on muuten nyt parina yönä ollut yö-yskää, eli alkaa köhiä kun menee nukkumaan, mut toivon et ei tuu pahemmin kipeeks... saatiin muuten vapautus muistakin pissanäytteistä. eli kun olis pitäny käydä kuukauden välein siellä niin ne oli lääkärit sopinu että ei tarvii ellei oo oireta ettei tuu tällasta rumbaa enää. kiitos, mietin ..

enne

palaan taas kun kotiudumme.
 
Onnittelut Miksulle hienoista mitoista :flower: Meilläkään ei mikään ihan pikkainen poika ole, mutta hieman jäätiin vielä teidän mitoista jälkeen :) Mutta ei meidänkään poika minun mielestä miltään isolta näytä, vaikka ei toki miltään kirpultakaan ;)

Ihanaa Enne! Vaikka todella harmillista, että jouduit taas läpikäymään kaiken huolen ja pelon. Mutta hyvä jos nyt loppuu näytteiden antaminen ilman oireita, niin pääsette ihan todella jatkamaan tavallista arkea :hug:

Tansuli: yksinäisyys vaivaisi täälläkin etenkin aluksi. Kaikenlaista huolta oli siinä alussa ja oli aika raskasta aikaa. Lisäksi ennakkoluulot kaikkia mammaryhmiä kohtaa oli aika suuret :ashamed: Nyt ollaan kuitenkin hakeuduttu muiden seuraan ja aloitettu äiti-vauva harrastuksia, joten sitä kautta saatu enemmän seuraa. Ja sitten on tietysti kiva täällä lueskella muiden ajatuksia ja kirjoitella jotain kuulumisia tänne - ikävästi vain jossain jutuissa rajoittaa se, että tämä on näin julkisesti ulkopuolistenkin luettavissa.

Menkoista niin alkaneet ne pahukset on täälläkin... Ja vain entistä runsaampina ja kipeämpinä |O Ja minulle kun väitettiin, että nämä oireet helpottaisivat lapsen saannin myötä. Ja pah. Mutta hei, nyt vasta aloin miettimään, että pms oireet ovat tainneet kaikota. Tai ehkä tästä pitäisi vielä kysyä miehenkin mielipidettä, ehkä mulla onkin joku kesto pms enkä edes itse tajua :LOL:

Ja hiuksia lähtee täälläkin :wave: Oikeesti, mie en enää halua katsoa kylppärin lattiakaivoa suihkun jälkeen... Joka kerta saa senkin putsata hiuksista, milloinhan alkaa kaljut läiskät paistaa...
 
Hei pitkästä aikaa!
Lukemassa olen minäkin viestejä käynyt, mutta kolmen pojan kanssa aika jotenkin menee siivillä ja illalla kaatuu sänkyyn ja taas aamulla mennään...
G: Mullakaan ei ole kk alkaneet. Aikaisemminkin ovat alkaneet noin 1-2 kk imetyksen lopettamisen jälkeen. Hyvä niin - yhtään ei ole rättiviikkoja ikävä.
Mullakin lähti hiuksia välissä ihan kamalasti, mutta aloitin vitamiinit ja kalciumin uudestaan niin homma hiipui.

Meidän Tommi 5 kk iässä: 69 cm ja 7,6 kg. Imetän edelleen ahkerasti (myös yöllä 1-2 x) ja hän saa kaupan soseita noin 2-3 dl per päivä, siihen kuuluu myös puurot ja liharuuat. Aika huonosti pikkuherra soseita syö, mutta kun imetän ensin niin suurin nälkä lähtee pois ja hän jaksaa keskittyä syömiseen. Tietysti virikkeitä pitää olla, jotta homma hoituu!
Mutta nyt ruuan laittoa - isoin poika pääsee kotiin pian ekaluokalta.

Haleja kaikille!
 
Iltoja täältäkin! On ollut taas menoa ja meininkiä kotosalla, niin eipä ole ehtinyt koneella istua. Mies oli tänään vapaalla ja sen myötä sitten saimme taas rästiin jääneitä juttuja tehtyä.

Kuukausiset on olleet jo 3 hienoa kertaa. En olisi kaivannut, mutta Siirin ollessa 4 kk ne ilmestyivät kuvioihin. Oisivat vaan pysyneet pois koko loppuelämän.... No, aika samanlaiset ovat nyt olleet. Ne ekat oli vähän runsaammat ja pidemmät kun aiemmin ja ehkä kipeämmätkin.

Onnittelut Leolle hienosti menneistä tutkimuksista ja saaduista tuloksista!!! Reipas poika ja varmasti vahvempi kaikkien kokemusten jälkeen.

Töihin kaipailen minäkin välillä. Kotona on ihanaa, niin kiireetöntä ja leppoisaa elämää tuon pienen rakkaan kanssa. Mutta, kaipaan aikuista seuraa ja enemmän omaa puuhaa. Nyt kotona ollessa ei tule tartuttua asioihin niin napakasti kun ei ole pakko aikataulujen puitteissa. On helpompi löysäillä ja en ole oikein siihen tottunut. Siksipä yritän aina pitää yllä jotain pikku projektia, että ei totuus unohtuisi. Joka kerta kun näkee pienen ihmeensä nauravan tai vain katsovan itseeni, sekin ajatus työstä unohtuu.

Meillä oli tänään hauskaa. On pissatettu neitiä pöntölle lounaan jälkeen. Hän nauttii, kun saa siinä istua ylhäällä ja katsella. Vähän hassutellaan ja jutellaan siinä samalla. Kertaakaan ei ole vielä pissannut, mutta tänään neiti teki isot pötköt kakkaa pönttöön. Siitäkös hänelle riemu yltyi, kun onniteltiin ja taputettiin!!! Vaipattomuus-ideologiaa kokeiltu ihan hupina. Potta ostettiin tänään.

SYöttötuolissakin viihdytään kovin kivasti. Ruoka on nyt tänään syöty siinä. Tuoli siis saatiin eilen. Neiti innoissaan taputtaa pöytää ja aukoo suuta kuin pieni lintu. Ihanaa katseltavaa! Meillä on Tripp Trapp ja neidille passeli vauvasetillä. Laitoin neidin siihen katselemaan tuoliin kun tein ruokaa, taisi tykätä kun näki kunnolla aikuisten asennosta!!

Nyt unille, jotta jaksaa taas touhuta!

Misupai ja neiti nukkuva 5 kk 29 pvää tjtn
 
Misupai meillä on tota pissattamista ja kakattamista tehty ihan kk iästä lähtien ja hienosti tulee päivittäin pissat ja lähes päivittäin sontakin pönttöön. Toki niitä vaippoja silti menee aika paljon kun pöntöllä käydään aamuisin ja sitten vaipanvaihdon yhteydessä. Tänään on jo ehtinyt vääntää mammuttimaiset kasat pönttöön,ei olis varmaan ees vaippa kestänyt :LOL: eipä jostain syystä tullu mieleen et tosiaan vois jo potan ostaa! kun tuo jo istuukin :)

Kiitos vinkistä! tänään siis hakemaan :p

G: Menkat ei oo alkaneet eikä oo kyllä ikävä :D vähän kyl jännityksellä odotan että kuinka kauan ne voi pysyä poissa..
 
Angel08 jos sulla on vielä nuo matkarattaat myynnissä niin laita vaikka yv:nä paljonko niistä pyytäisit. Meill on ollut vähän harkinnassa niiden hankkiminen kun meillä vaunuista saa myös periaatteessa matkarattaat mutta tulee kuitenkin sen verran iso paketti että pienemmät voisi olla kivemmat.

Kyselenpä tältäkin puolelta että miten oikein saatte vauvan unia jatkettua aamusta? Meillä on jo viikon ajan nukuttu 21-07 tavallisen 21-09:n sijaan eikä tuo 10 tuntia selvästikään riitä kun päivisin nukkuu vain 3x30 min. Niinpä sitten kitisee väsyneenä mutta aamulla en saa jatkettua unia millään muulla kuin kanniskelulla - heti kun lasken takaisin sänkyyn niin taas alkaa kitinä. Ja nälästä ei siis ole kysymys, kun syöttöäkin olen yrittänyt joka kerta.

Muuten menee hienosti, tulen sitten viimeistään ensi viikolla kertomaan neuvolakuulumisia.

Bellona ja Aava kohta 5 kk
 
5 kk:n neuvola on nyt käytynä ja homma meni niin sanotusti "putkeen" :) Tomeraksi ja reippaaksi täti poikaa kehui. Kasvu hyvää ja erityismainintana: kaikin puolin kova juttelemaan! :D Poika kyllä pälättää koko aika, osallistuu keskusteluun koko aika.. liekkö tullu äitiinsä ;)

Tässäpä Matiaksen mitat:


paino.. 8370 (7655)
pituus.. 69,4 (65,6)
pipo.. 43,5 (43)

Heidi.. komeet on mitat Mikaelilla! :D Matiaskin on jo mun mielestä ihan "miehen" kokonen(oli jo syntyessään) nii teillähän se komeen kokonen poika on! Mikäs korisliiga me on pistetty alulleen?! :LOL:

Sit hieman päivitystä tohon Matiaksen liikkumiseen. Tosta viime kerrasta ku tänne kirjottelin on tapahtunut paljon sillä rintamalla. Poika on nimittäin ruvennut perruuttelemaan! Nousee eka etunoja punnerrukseen ja siitä työntää ittensä taaksepäin suoraksi. Konttaus asentoa harjotellaan kovasti. Kädet on silleen kyynerpää nojassa ja vetää jalat koukkuun vatsan alle. Toisinaan saattaa "vahingossa" hetkellisesti työntää kädet suoraan, mut pää vetää painollaan hyvin nopeeta alas. Kuitenkin siis kova hinku on pojalla päästä liikkumaan. :)

Eka hammas on täälläkin saatu! Maanantaina mie löysin sen pikku naskalin...

Jahas pikku mies heräs. Palaillaan :wave:

Marmeladi ja Matias *pieni hymy poika* :heart:

p.s. kolmannet menkat nyt päällä.. *murr* ois mun puolesta saaneet jäädä tulematta..
 

Yhteistyössä