MARRASKUISET KARHUNPENNUT 2009 - MEIDÄN KUU! (Ja vähän joulukuuta...)

Marraskuun pino korkattu, kiitos THORlle päivityksestä!

Ajatella, tämän kuun aikana vaavi tosiaan syntyy :heart: Uskomatonta, niin pitkä odotus takana, ja enää olisi 3 vkoa laskettuun aikaan, mitään merkkejä alkavasta synnytyksestä ei täällä ole edelleenkään, taitaa mennä sinne loppukuulle.

Ihanaa kuulla toisten synnytystarinoita, pääsee vähän fiilikseen, kun edelliskerrasta niin pitkä aika jo, että tuntuu, kuin olisi ensikertalaisena.

Possupiikin sain tosiaan perjantaina, ja vasta viimeyönä tuli käsi enemmän kipeäksi, pystyy kuitenkin nostamaan, ja ilman panadolia olen selvinnyt... taisin siis selvitä vähällä.

Onnea kaikille vauvautuneille, lisää vauvauutisia odotellessa :heart:

Kuiskaten 37+1
 
Minäkin muistin, että tallainen palsta olemassa.. thorille ja TT:lle onnittelut :)

Meillä myös Myky välillä niin inhassa asennossa venyttelemässä (oikeanpuoleisia!) kylkiluita, että istuminen on melko epämukavaa. Muutenkin tykkää myllätä yleensä eniten silloin kun istuksin ja onnistuu välillä kyllä aiheuttamaan melkoisia kiputiloja touhutessaan. Tiistaisella neuvolakäynnillä ei ollut vielä laskeutunut ollenkaan, eikä oo vieläkään tuntunut siltä, että sitä kiinnostaisi laskeutuminen, kivuttomia supistuksia saattaa tulla hyvinkin säännöllisesti ja usein, silloin tällöin hyvinkin voimakkaina ja aina välistä saattaa tulla muutama kivuliaampikin, muttei kuitenkaan mitään itse synnytykseen viittaavaa. En kyllä odotakaan tuon tuolta tulevan ainakaan ennen LA:ta, mutta mistäs sitä koskaan tietää.

Vielä pystyy hyvin lenkkeilemään koiran ja miehen kera, mutta viimeaikaisten vatsavaivojen takia en kuitenkaan oo kauhian pitkän matkan päähän kotoa läksenyt, vaan pyörinyt sitten eestaas lähimaastossa, että koira saa purkaa energiaansa. Seisoskeleminen on tuskaa, samoin kaupoissa liikkuminen, kun silloin tulee melkein väkisinkin kuljettua hitaasti, mutta sitten taas reippaammin jaksaa ja pystyy kävelemään hyvinkin tunnin-puoltoista kerrallaan. Saunottu on normaalisti, eikä sillä mitään vaikutusta, samoin satunnaiset lakanoiden pöllyttelyt eivät ole vaikuttaneet millään tavalla olotilaan (hetkeksi toki, mutta ei mitään radikaalimpaa).

Sain myös vihdoin pistettyä sairaalakassia valmiiksi! Tosin oon silti varma, et mies joutuu ekan kerran vierailemaan tullessaan roudaamaan aimo kasan tavaraa mukanaan. Nyt jos sit ei tarveis kaverin tulla pakkaileen mulle kassia ja toimittaa sitä sairaalalle "jälkitoimituksena". Kaverit onki kiusotelleet, että oon vaan valmistautunu ponin tuloon (mun varsani muuttaa "kotiin" tiistaina tai keskiviikkona..) ja laittanu kaiken sen tuloa varten valmiiks, mut nää vauvajutut on unohtuneet kokonaan.. mut ehkei se oo niin kamalaa, kun kuitenkin synnytyksen jälkeen joutuu poni oleen pienemmällä huomiolla.

Tänään täytyis vähän imuroida ja jos sais haravoitua ton etupihankin, niin olisin tyytyväinen. Vois olla myös jälleen mukava saunapäivä, johan tässä on yks saunaton päivä välissä ollut.

Kerppa, rv 39+1
 
Nennii kuullostaa kyllä just samanlaiselta kivulta ku mulla. Mullakin tuntuu sekä tossa rinnan alla edessä, kylkiluiden alla sekä selän puolla. Ja aina vain oikealla puolla. On kyllä tosi inhottava vaiva :kieh: Noh, toivottavasti ei kauaa jouduta enää kärsiin ;)

Uskomatonta, että nyt todellakin on MARRASKUU!! Myös täällä tulee tippa linssiin kun muistelee, että just vasta täällä plussattiin ja kohta meillä kaikilla on jo vauvat, ihanaa :heart:

Jännittävää marraskuun alkua kaikille ;)

Ellen ja rontti 38+3
 
THOR onnittelut pienestä prinsessasta! <3
Ja kiitos uudesta pinosta, vaikka ei sillä kyllä näin kiire olisi ollut! :D olisit rauhassa voinut ensin kotiutua yms, mutta ihanaa kun jaksoit suuret kiitokset! <3

TT kiitos synnytyskertomuksesta. Toivottavasti niitä pian alkaa tulemaan useampiakin.

UNIONGELMIA täällä onneksi ei ole ollut, en edes herää vessaan yöllä.
 
Viime yönä heräsin aivan järkyttävään oksettavaan oloon ja selässä tuntu semmomnen kestosupistus joka kesti aina 15min yhteen menoon.

Ja tuo mies kerto että hän oli nähny semmosen unen kun mä sanoin sille eilen että mua huolettaa kun vauva ei o koko päivänä liikkunu ni ukko oli sitte nähny semmosen unen että hän oli aukassu mun masun ja ottanu pojan sieltä joka kuulemma oli istunu siellä jalat ristissä ja vaa hymyillyt kun ukko oli hänet sieltä pois ottanu..enempää hän ei tosta unesta muista
 
thorille onnittelut tyttösestä! :flower: Ja tuhannesti kiitoksia uudesta pinosta!!!

Ihanaa marraskuuta!!! Toivottavasti piakkoin kaikkien loppujenkin marrasmasujen odotus palkitaan! :heart:

Esikko77 ja Möhköfantti 37+2
 
Jippii!! vihdoin marraskuu :D Mulla tosin vasta 21.pv LA että onhan tässä vielä aikaa.. :p

Mulla on nyt pari päivää ollut ongelmana se että korvat tuntuu olevan tukossa, raivostuttavasti tuntuu ettei kuule kunnolla ja päässä surisee.. :( Välillä tuntuu että jo vaikuttaa tasapainoonkin..Aamusin tuntuu vielä kamalammalta kun iltasin..No onneks on tiistaina neuvola lääkäri,saan taas rutista siellä sieluni kyllyydestä ;)

Tuli käytyä paikallisen Mll:n järjestämällä kirpputorillakin ja tottakai sieltä pari paitaa ja housut tarttui pikkumiehelle mukaan :D tytölle löysin ihanan ääntä pitävän elefantin..Jännä kuinka toisilla on ihan selkeästi tarkoitus "tienata" kirpputorilla,yhdelläkin myyjällä oli Reiman hattuja 7e / kpl :eek: Itse oon käsittänyt että pää idea olis päästä kamoista eroon eikä tienata mutta kukin tyylillään...Saiskohan ton iehen hereille että pääsis vähän kaupoille shoppailemaan.. :D

hannanmamma 37+1 :heart:
 
ONNEA thorille pienestä ihmeestä :flower:

onkos täällä monetki ottanu/ottamassa sikainfluenssa rokotteen? ite kieltäydyin siitä ja en oo päätöstäni katunu, nythän oli sveitsissä kielletty just tämä samainen rokote jota suomessa jaetaan niin raskaana olevilta ja alle 18 vuotiailta.

rahahuolia on näyttäny olevan muillakin..meillä on nyt vyö niiin tiukilla rahan kanssa että ei oo tosikaan ja tuplarattaat edelleen hankkimatta ja haaveeksi ne taitaa jäädäkkin..mies pyysi pomoltaan joku aika sitten että pistäisi enemmän vapaata lasketun ajan nurkille niin pomo oli sitten ajatellut että pistetään nyt viimeiselle kuukaudelle työtunnit vähiin, niin miehellä on ehkä 7 päivää töitä kuukauden sisällä,ei siinä mitään jos olis kuukausiliksa mutta ku tunti palkalla mennään niin vuokranmaksuki tulee olemaan tässä kuussa ongelma ja sitten tietenki auton katsastus olisi tässä kuussa ja autoon piti vasta tehdä vajaan tonnin remontti jossa onneksi minun äiti pystyi auttamaan pikkuisen mutta kyllä se teki ihanan loven lompakkoon mutta kun auto on meille välttämätön just miehen työmatkan takia ku työpäivän aikana tulee aina n.100 kilsaa mittariin ja itse kun olen ollut työttömänä niin äpraha ei todellakaan ole päätä huimaava.. :ashamed: tosi kiva näitten huolien keskellä sitten odotella uutta tulokasta ja ahdistaa vielä sekin että kun on niin paljon muuta stressiä niin mitenän vaikuttaa sitten maidon tuloon kunhan vauva lopulta päättää ulos tulla,no toivotaan parasta pelätään pahinta..

piipero86 & matkalainen 37+5
 
Huomenia kaikille! =)
Ja Onnittelut kaikille jo vauvan saaneille :flower: :heart:

Olen käynyt täällä ennenkin vakoilemassa (lokakuun pinosta) ja jotain kommentoimassakin, mutta täytynee siirtyä nyt aktiivisempaan rooliin kun vauveli on kaiketi päättänyt jäädä mahaan.. :D Lokakuun pinossa on luonnollisesti melkein kaikki jo synnyttäneet ja on ollut kiva käydä lueskelemassa teidän raskaus ajan juttuja täällä. Vaikka toki vauvautuneidenkin juttuja on aivan ihana lueskella ja toivoa jo itselleenkin tuota vauvantuoksuista arkea =) Odotamme siis ensimmäistä lastamme ja laskettu aika oli 30.10. Synnytyssairaalana on Helsingin Kätilöopisto.

Puolessa välissä raskautta jouduin olemaan kuukauden ajan sänkypotilaana ennakoivien supistusten takia, jotka onneksi sitten menivät ohi ja nyt kun jotain toivoisi tapahtuvan niin ei ole kyllä mitään synnytykseen viittaavia merkkejä, ei "limoja", ei kipeitä supistuksia. Vauva on laskeutunut ja kiinnittynyt jo monta viikkoa sitten ja alakerrassa on tapahtunut pehmentymistä ja kohdunsuu auennut sormelle mutta itse synnytykseen taitaa mennä vielä hetki.. :kieh: Taitaa olla melkoinen hedonisto mahassa kun niin nauttii ettei halua tulla ollenkaan ulos :D

CB- Eikös sitä sanota että monesti vauvan hiljentyneet liikkeet voivat ennakoida synnytystä kun pikkuinen lepää ja kerää voimia ;) Toki kannattaa laskeskella että liikkeitä tulee tarpeeksi.

Possurokote Kävin ottamassa possurokoitteen viime maanantaina ja ainoana oireena oli käden lievä kipeytyminen pariksi päiväksi.

Tästähän tuli oikein romaani. Nyt kävelylle ja siivoamaan jos vaikka saisi pari supparia aikaiseksi =)

Santtu 40+2

 
POKS 39+0 ja vauva syntyy torstaina :heart:

possupiikin sain torstaina ja ainoa oire onneksi on ollut kipeä käsivarsi siitä rokotuskohdan ympäriltä. Viime yönä kyllä kohta alkoi myös kutisemaan mutta se kyl voi johtua siitä että se turvotus on alkanu nyt laskemaan vähän.

Supistuksia on ollu jonkun verran mutta koska ei ole kipeitä niin en ole niistä hätäillyt. Kipeiksi jos muuttuu niin pitää kuulemma heti soittaa synnytyssaliin ja ambulanssi hakemaan. No toivotaan kuitenkin ettei muutu kipeiksi. Vauva ei siis ole edelleenkään suostunut kääntymään rt vaan istuu nököttää tuolla masussa pää ylhäällä ja vääntää välillä niin kovasti että pistää tuonne alas.

Meillä vihdoin saatiin ullakolta pojille kannettua tuo kerrossänky ja kyl onki näppärän korkuinen. On siis selkeästi pienille lapsille suunniteltu sänky :) Appiukolta kysyinki et mitenköhän kauan on tuolla ullakolla katon rajassa ollu tuo sänky niin sanoi että ainakin 15v. Ei muistanut kenelle lapsistaan se on hankittu, heillä siis 5 poikaa.

Eilen vietettiin vähän kahvittelun merkeissä pyhäinpäivää meillä niin kyllä olivat niin sitä mieltä että tyttö tulisi mutta itse siihen en kommentoinu. Mehän ei haluttu tietää etukäteen :) Esikoinen on sanonu et jos taas tulee poika ni hänel menee hermo, hassu 4,5v. On siis myös sitä mieltä että tyttö tulisi ;)

Hurja tunne että muutaman päivän päästä meillä on vauva :heart: Neuvolan täti meinasi että voisin jo isänpäivänä päästä kotiin mutta itse aattelin että olen sairaalas lepäämäs niin kauan ku vaan saan olla. Kotona kun se lepääminen ei välttämättä onnistu kun ei nämä meidän pojat välttämättä ymmärrä että miksi olen kipeä...

Hyvää tulevaa viikkoa kaikille ja jo vauvan saaneille hurjasti onnea :heart: :heart:
 
Polkkajäde , kuinkahan kipeiksi ja tiheiksi pitäisi muuttua että sairaalaan..? Kun kyselin neuvolassa koska täytyisi lähteä jos nyt pyrkiytyy ulos ennen torstaita niin sanoi että kun supistukset 5-10 min välein eikä mitään sen tarkempaa ohjetta :eek: ! Eikä kyllä ambulanssista ollut mitään puhetta.

Täällä on vaan eilisestä saakka aika tasaseen supistellut, ei mitenkään järisyttävän kipeästi mutta niin että tuntuu kuitenkin ja yölläkin heräilin supistuksiin. Lähinnä selässä tunnen, maha ei kovin usein kovetu. Kamalan epävarma olo nyt siitä kuinka kauan odotella ennenkuin lähteä minnekkään kun tiedossa kuitenkin sektio.

Onnea thorille tytöstä!

Täällä poksuu 39+0
 
supistuksista ja sairaalaan lähdöstä sain itse edellisen lapsen kohdalla ohjeeksi että kun on vaikeaa olla kotona niin sairaalaan. mulla supisteli kipeästi 10 tuntia 6-7min välein ja odotin vain kotona että milloin väli lyhenisi 4-5 minuuttiin koska sellaiset ohjeet sain neuvolasta ja kun lopulta rohkaisin mieleni ja menin sairaalaan niin sitäpä oltiinkin jo 7 senttiä auki,mutta siitä meni vielä 7 tuntia ennen kuin olin täysin auki ja pääsin ponnistamaan.
 
Aurinkoista marraskuuta! itselläni laskettu aika ylihuomenna ja mimä ennustin optimistina, että vauva syntyy tänään :ashamed: , mutta niin varmaan syntyy! Ei mitään tuntemuksia ja perjantaina olin vielä kokonaan kiinni ja kohdunkaula 3 cm vieläkin. Ei jaksais mennä taas neuvolaan alkuviikosta ku perjantaina kävin ja sit torstaina kontrolliin äippäpolille. Niin, mähän jouduin sinne kontrolliin toissapäivänä ku verenpaineet koholla ja nyt loppuaika seurataan tiheään. Itsellä olo hyvä eikä tietoakaan korkeista verenpaineista, mutta näin se vain on. Onnea Thorille ja Jennylille ja tsemppiä muille tulevaan!
 
CB: Niin no..itsellenikin toivon vähän hitaampaa, että keretään turvallisesti sairaalaan :D
Kiitos Tt tarinasta!
Piipero: Tsemppiä rahahuoliin :hug: Tuossa edellisessä (lokakuun) pinossa oli aika paljon possurokotteesta. Itse sen sain torstaina, eikä kaduta, koska ammattilaiset ovat sitä mieltä, että se on pienempi paha kuin itse tauti. Jokainenhan tekee päätöksen omalla kohdallaan, mutta mua ainakin helpotti kuulla, että esim. rokotetieto.fi-sivut on täysin amatöörien ylläpitämä eli ei nimensä mukaisesti mikään virallinen tiedoituskanava. Itseäni ainakin alkuun sekoitti juuri nuo eri tahojen mielipiteet asiasta.
 
Thorille onnittelut tytöstä ja kiitos uudesta pinosta!!

Eilen jo hetken kerkesin ajattelemaan et nyt saattais päästä jo synnyttämään, mutta täällä sitä vain edelleen ollaan. Lenkkeilty on ja pihamaata haravoitu ahkeraan mut ei mitään vaikutusta. Miten nämä viimeiset päivät voi tuntuakin niin kamalan pitkille, ei vain jaksaisi enää odotella.

Säde ja poitsu POKS 40+0
 
Jennylille ja Thorille Paljon onnea :flower:

No niin, nyt olisi sitten koossa rv 40+0 ja supparit ovat melkein kokonaan loppuneet ..
Muutama hassu harkkari on tänäänkin vain tullut.....no ehkä kohtu lepäilee ja keräilee voimia. Vauveli on kanssa liikkunut todella vähän...mutta juurihan pe hänen vointinsa tarkistettiin, joten luulen hänenkin keräilevän voimia. Siivoushommia on vaikka ja kuinka...makkari on nyt valmis vauvalle :)
Tämä la on laskettu uä:n mukaan ja oli musta ihan liian aikainen. Kuukautisista laskettu aika on 5.11 ja itse veikkaa edelleen sitä 7.11 ;)

 
Jes nyt on meitin kuu :D ja suurin osa varmasti sen nyytin tän kuun aikana saapi. Täällä la tuli ja ja meni ja edelleen oireita odotellaan :kieh: alkaviks, mut eipä tunnu mitään tapahtuvan, odottevan aika on niiiiin piiiiiiiiiiiiiitkkkkkkkäääääää :ashamed: Kaikki tututkin jo malttamattomina odottelee ja soittelee alvariinsa joko, joko, joko. Ja aina vastaus sama :whistle:

Thor suuret onnittelut rinsessan johdosta :heart: ja kiitokset taas uuden pinon väsäämisestä :)

Huomenna sais mennä ottaan sen himputin possupiikin mut vieläkään en tiedä mitä sitä tekis :/

Muutamat jo la:n saavuttanut joten kukahan on seuraava onnellinen nyytin kotiin hakija, iloisia uutisia siis odotellaan =) Onko se kenties joku ohituskaistalainen, vai joku joilla oireita ollu jo pitkään..

Jaksu :hug: kaikille, kyllä se nyytti meille jokaiselle jossain vaiheessa saapuu :)





 
röhkypossu minulle sanottiin synnärillä että jos yhtään tuntuu siltä että synnytys käynnistyy supisteluilla jotka siis jokseenkin tulee säännöllisesti tai jos vedet menee niin heti pitää mennä näytille,ennemmin sitten vaikka turhaan ja minulla sektiopäivä päätetty 11.11 :heart:
 

Yhteistyössä