Marraskuun Mussukat 2014 *Marraskuussa* MEIDÄN KUU!

Nivuskivuista Kysyin itsekin neuvolassa näistä tuntemuksista ja vaikka ovat inhottavia kantajalleen, ovat kuulemma hyvä merkki terkkarille. Kertoo vain lantion antavan löysää ja valmistautuvan synnytykseen.

Valkovuodosta kysyin myös. Sanoi sen olevan normaalia että lisii loppua kohden. Tämäkin johtuu siitä, että vauvan painaessa lantiossa, alkaa nestekierto alakerrassa huonontua ja aiheuttaa turvottelua limakalvoille (sekä emättimessä että ulkopuolella), joka puolestaan aiheuttaa jopa nestemäistä valkovuotoa. Mainitsi myös siitä, että nivuskivun lisäksi esimerkiksi häpyhuulten kipu voi "turvottelun" takia lisääntyä.

Totesin kyllä, että eipä kaikkea tule edes itse ajatelleeksi, ennen kuin joku toinen asian kertoo ja puhuu auki. Toisaalta ihana että "varoittelee", niin jos kohdalle osuu, ei tartte ihmetellä ja huolestua.

Muutoin neuvolassa oli kaikki hyvin. Hemoglobiini yli 130 (en ole joutunut lisärautaa syömään yhtään nappia koko raskauden aikana, 130 ollut alin lukema), verenpaine, pissi ja painonnousu oikein hyvät, painoa +500g (terkka jopa sanoi, että kun on menty sillä +250g/vko aikaisemmin, niin ei haittaisi vaikka nousisi vähän enemmän). Sf-mitta oli kasvanut kahdessa viikossa 3cm ja kyllä sen huomasikin.

Valitin terkalle sitä, että jos vauva ei tahdokaan tulla ulos, ollaan jouluna käynnistyksessä. Ihana terkkarini lohdutti minua: käynnistävät aikaisemmin "virka-aikaan" eikä vasta päivystysaikaan joulunalla, sillä mehän tullaan tartteemaan synnytyksen jälkeen vauvalle erinäisiä palveluita ennen kotiutumista. Niitä kun ei niin helposti päivystysaikana sitten saa.. joten ollaan kuulemma joulu kotona, jos fiksuja sairaalassa ovat.. ja kuulemma ovat, jos itse asiasta "mainitsen".

MrsRock 35+2
 
Viimeksi muokattu:
marrasbaby90
Heippa! Ihanaa kun on jo vauvoja saatu maailmaan, pian kaikilla omat nyytit sylissä :) Joku kyseli painosta, itselleni tullut 17kg, iiks hirveää!!! Stressaako muitakin paino? Tiedän että lähtee kyllä ajallaan, mutta silti hirvittää hiukan. Täällä viikkoja reilut 38, enkä jaksaisi yhtään enään olla raskaana.. Liitoskivut estää minkäänlaisen liikkumisen jne. Monet kirjoittanut närästyksestä, niitä en onneksi ole kokenut kertaakaan. Huh kun napavaltainen kirjotus.. Hauskaa loppuodotusta kaikille :)
Marrasbaby90 & pampi 38+2
 
Neljättä odottava
Kiva kuulla tosta valkovuodosta infoa, itteäki ihmetyttäny ku koko ajan pikkarit märkänä, en halua myöskään suojia käyttää, joten koko ajan joutuu vaihtelee pöksyjä.

Eilen kävin hierojalla, ois tehny mieli sanoa että hieropa alaselkäki niin et synnytys käynnistyis, mutta ehkäpä sen vauvan on vielä parempi majailla tuolla sisällä ja vahvistua.... Ja toivottavasti omat selkä, niska ja hartiakivut helpottais ton hieronnan myötä. Empä ollu tiennykään, että esim. Kaula voi olla niin jumissa!!! Säteili oikeen kipu pitkälle selkään ja käsivarsiin!
Ja nyt on sitte sen jälkeen paikat kipeänä, mutta viimeksi se auvoisuus alko vasta parin päivän päästä, ku oli saanu isoimmat jumit pois!

Haluaishan sitä jo olla normaali!!!! Tää mummomainen köpöttely ja mummo-olotila muutenkin alkaa jo kohta riittää.... Mutta vielä pitäis saada muutama juttu tehtyä ennenku vauva saa huoletta syntyä! ;)

Rv 37+4
 
Heissan

Mietin tossa influenssarokotetta,otatteko /ootteko ottanu nyt raskausaikana tai aikasemmissa raskauksissa?

Oon täällä leivoskellu,siivoillu,kutonu sukkia ja taas sama alusta :D Tänään rupesin tekeen ristiäis/hää kortteja, tai ne oli suurin piirtein jo valmiina kun piti kesällä mennä mut nyt vaan muokkaan niist ristiäisiinki sopivat :)

Teps 38+6
 
Viimeksi muokattu:
Heips!

Tänään oli lääkärineuvola. Streptokokkinäyte otettu, kuulen tuloksen myöhemmin. Hb oli hieman noussut, ennen se oli 98 ja nyt 101. Rautamehu on siis auttanut, oon ottanut joka päivä päiväannoksen kaksinkertaisena. Painoa on tullut raskauden alusta asti 16 kg, hui kuinka paljon! :) Edellisessä raskaudessa tuli "vain" n.12-14kg vaikka odotin kaksosia. Kohdunsuu on kypsymässä, se on kiinteän ja pehmeän välissä äitiyskortissa. Mutta kypsyminen siis on tapahtunut kun mulla on ollut paljon kipuja siellä alakerrassa ja arvelen, että synnytys lähestyy jo. Ehkäpä ennen laskettua aikaa? :)

Sf-mitta on 35,5cm eli yläkäyrällä tai sen yli. Kokoarvioultran aika tulee jonakin päivänä, lääkäri teki tänään lähetteen toiseen neuvolaan missä ne ultrat tehdään. Toivottavasti aika tulee pian.

Tsemppiä teille loppumetreille! Pian me kaikki saadaan oman vauvan syliimme ;)

malendra 36+6 (huomenna poksuu ja vauva on sit täysiaikainen, jee!)
 
Mää otin esikoista odottaessa influenssa rokotteen.. Mietin pitkään ja sit meinaskin tulla jo kiire ku terkka sano et vauvan pitäs olla sen jälkeen kaks viikkoo mahassa et saa kans sen suojan =) tällä kertaa otan varmaan synnytyksen jälkeen.. Kun meijän esikoiselle sitä en ota, niin kai se sit rantautuu meille jos on tullakseen. Mulla on itellä astma, niin sen takia se kai ois hyvä ottaa =) toki voi unohtua sit siinä hässäkässä mut enpä oo kun sen kerran ottanu =)

Jupsis 37+6
 
Suuret onnittelut Sonkulle ja vielä uudemman kerran Qwertylille, melkoinen leikkaus verenhukkineen, mutta onneksi ilmeisesti vointi on paranemaan päin!

Kuumista aalloista ei ole täällä merkkiäkään (I:heart: villasukat), mutta kieltämättä kaiken tämän kolotuksen keskeltä tuntuu, että voin nyt sanoa miltä vanhuus tuntuu... Onneksi tämä oma vanhuus on viimeistään viiden viikon kuluttua hetkellisesti ohi...

Mulla on nyt kokoarviokin takana, ja meidän vauva nyt on yhä edelleen pikkanen, painoarvio noin 2,5kg (plus miinus ~10%), eli käytännössä laskettuna aikana painoa olisi kolmisen kiloa, kenties allekin. Eli nyt kun käytännössä on toivonut, että vauva hoksaisi syntyä edes hieman ennen laskettua aikaa, niin nyt pitää vaan koittaa asennoitua siihen, että mitä kauemmin toinen saa kasvaa mahassa, sitä parempi.

Influenssarokotusta en ole ottanut, enkä oikeastaan edes harkinnut. Itse olen kyllä aikalailla tauti-immuuni (paitsi mahataudille), tai ainakin ollut, vaikka muksut kantelevat itselleen pöpöjä tarhasta ja itse sitten vielä olen koululta keräillyt itselleni lisäpöpöjä.

Vauvalle on nyt sitten laitettu hoitopöytä valmiiksi ja käytin eilen vähintään neljä (!!!!!) tuntia sopivan hoitolaukun bongailuun netistä, siis ihan älytöntä mihin sitä ihminen aikaansa käyttää jos sitä vaan on. Aiemmin mulla ei edes ole ollut "virallista" hoitolaukkua, ja onhan se vähän turhake edelleenkin. Mutta jotenkin tuntuu, että kun tämä nyt kuitenkin on viimeinen kerta, niin haluan vähän enemmän panostaa.

Seuraava nettisurffailu nyt saa luvan koskea imetysmekkoja, ajattelin että siinä voisi olla sopiva vaatemuoto sitten loppuvuodeksi, ei taida meikän vanhat pillifarkut mennä jalkaan ihan heti ja en oikein ole verkkari-ihmisiä.

Ja loppuun taas tsempit erityisesti meidän rv40.:lle!

Hiirenhäntä ja mini-eikka 37+0
 
Neuvola taas takana! Streptot otettu ja sisätutkimukset tehty, kipiää kävi :D vauvan pää tosi alhaalle, mutta peppu sitten tositosi ylhäällä, niin laittoivat lähetteen kokoarvio-ultraan. Pelottaa että tämä pikkuneiti onkin sitte kauhea monsteri ja mä koitan ängetä jotain 5kg pökälettä ja repeen navasta perseeseen asti.. Mutta silti, kuinka paljon voikaan oottaa, toivoa,pelätä ja rakastaa jotain mitä ei oo koskaan edes nähnyt. ? kohdun suu on edelleen napakasti kii, mutta kuitenkin pehmenny ja sf-mitta 34cm, yläkäyräilijä olikin pudonnu ylä- ja keskikäyrän väliin! Rautaakaan ei oo tarvinnu syyä ku arvot ollu hyvät.
Painoa tullu koko aikana 8kg, eihän se paljon ole, mutta olin nii ylpee siitä 4kg.
Täällä aletaan tekemään kohta vauvanhäätoharjotuksia! Jos vaikka alottais sillä siivoamisella.

Idada&Pippuriina 36+4 ?
 
Heippa (liian) pitkästä aikaa!

Onnea vauvautuneille! :flower: Ihanan näköinen lista ja kohta se vaan pitenee. Toivottavasti kaikki muistavat käydä ilmoittelemassa. =)

Täällä ollaan jo yli la:n ja olo alkaa olla varsin kärsimätön kun oon ollu jo ainakin 3vkoa ihan varma että huomenna se sitten jo syntyy.. vaan ei... No, ensi viikon pe varmaan sitten viimeistään kun tulee viikot umpeen.


T: Ymmi 40+5
 
Idada : Niin sain naurut tosta repeemis kohasta :D :)

Ymmi: Sitä mäki tossa aatellu ja laitellu fb ryhmäs et tulis tänne päivittää et saadaan lista kuosiin :p Mulla huomenna 39 rv täynnä ja vähän jo miettii joka päivä et tulisko se jo tänään, vaikkei edes viel la menny :D
 
Nyt iski pieni paniikki!!

Käytiin sit sielä ensisynnyttäjien ultrassa ja viikkojahan mulla on vasta 37 mutta vauvalle annettiin painoarvioksi jo nyt 3400g!!! eli jos se menis täysille viikoille asti niin oltas lähellä neljää kiloa....

Oon ite vaan 154cm pitkä ja muutenki aika sirorakenteinen niin nyt vähän pelottaa et miten mie saan nuin ison pungettua ulos. Lääkäri kyl sano et lantio ihan ookoon kokonen et pitäs mahtua ja olin jo väljästi sormelle auki. Kanavaa ei ollu ko 2cm ja seki oli jo pehmenny. Eli ei mulla ole turhaa supistellu, jotaki sielä on tapahtunukki.

Onneksi laittoivat viikolle 39 eli kahen viikon päästä käynnistys ajan jos ei oo sitä ennen syntyny. Eli 20.11 tää lapsonen sit syntyy jos ei sitä ennen luonnollisesti käynnisty. Nyt aattelin kyl alottaa melkosen häätöoperaation. Lenkkeilyt, vyöhyleterapiat ym. vippaskonstit käyttöön, en halua et tää kasvais ennää yhtään!!

Sori omanapasuus, mut nyt alko vaan aikalailla mietityttään.....

peikko+tyyppi 37+2
 
  • Tykkää
Reactions: idada
Mulla oli vaikka mitä kommentoitavaa, mutta päässä lyö nyt tyhjää. Omanapaisuus kunniaan täälläkin sitten...

Tultiin just neuvolasta ja oon jotenkin niin pihalla nyt kaikesta. Se oli viimeinen käynti meillä, ensi viikolla on jo meno polille jolloin tarjotaan käynnistystä, kuulemma. Uskomattoman haikea olo!

Muuten kaikki kuten ennenkin, alapaine oli pikkasen koholla ekalla mittauksella mutta asettui sekin, sf ollut jo 3 viikkoa samassa, paino pudonnut edelliskerrasta 900g...saldoksi tässä raskaudessa jää siis 13 kg ekasta neuvolasta. Paljonko siihen mennessä oli tullut, on mysteeri..pari-kolme kiloa varmaan?! Joulun jälkeiseen painoon ois ollut yli 6kg, mutta oli mulla takuulla ennen sitä noussut pikkasen. Väliäkö sillä kuitenkaan, pois ne on sulateltava sitten kun aika tulee :D

Vauva on kiinnittynyt ja tuntui niin th:sta kuin itsestänikin pitkältä kaverilta. Paksuudesta onkin sitten hankala sanoa :D Kiinnittyminen onkin tuntunut paineena tuolla alavatsalla, tai en tiedä onko painekaan oikea sana mutta en nyt parempaakaan keksi. Eka vauva joka kiinnittyy ennen synnytystä, tulipa tämäkin koettua.

Jotenkin tuntuu että surutyö viimeisestä raskaudesta alkaa olla tehty. Haikea olo on silti.
Jännä nähdä mihin tässä tilanne vielä kehittyy viimeisten päivien aikana, vaikka se kaksikin viikkoa saisi vielä lisäaikaa se on kuitenkin hyvin lyhyt aika ja menee nopeasti.
Jaksamista kaikille pikaista synnytystä toivoville! Ja muistakaa että vaikka ei ennen laskettua aikaa tulisikaan, ei tee synnytyksestä tai synnyttäjästä sen huonompaa - antaa vaan lisäaikaa nauttia mahasta ja liikkeistä sen sisällä. Tämä on kokemus, jota ei voi uusia milloin vaan elämänsä aikana.

Ankka & Bebe 39+6
 
Meillä alkoi tällä viikolla perhevalmennus. Miehen kanssa todettiin että osittain ollaan vähän "myöhässä" asian suhteen sillä tämä kerta sisälsi paljon sellaista mitä ollaan jo neuvolassa juteltu. Muilla laskettu oli tammikuun lopulla, joten heille varmasti oli hyvää tietoa. Mutta eipä ole neuvola aiemmin ilmoittanut aikatauluja..

Kokosin tänään isäinpäivälahjaksi miehellen"selviytymispaketin", kirjoitin tavaroihin saatteet:
- pesupyyhkeitä: jokaisen isän paras ystävä
- korvatulpat: yöunien turvaaja
- battery-energiajuomaa: keeps you going
- äidinmaitokorviketta: vauvalle varmuudeksi
- hedelmäsosetta: isälle verensokerin nostatukseen
- 4cl pullo viskiä: "panic bottle" kun mikään muu ei auta (vain isälle!)
- angry birds-hattu: lapselliseen menoon, jotta pää ei paleltuisi
- valkoinen harso, johon kangastussilla kirjoitin käyttöohjeet: isälle puklusuojaksi, vauvalle viimasuojaksi, peitoksi, vaipaksi, pyyhkeeksi, hoitoalustaksi, unirievuksi, ruokalapuksi...

Toivottavasti tykkää. Kaikki nuo varmasti käyttöön tulevat, tahdoin koota sellaisen, josta jätän pois kaikki I <3 daddy bodyt jne. Nekin kivoja, mutta...
 
Määki täällä nauroin Idaidan repeämis-jutulle :DD
ja ihanalta kuulostaa tuo isyyspakkaus, MrsRock!! : )

ja WcAnkka, ihana että sulla on niin kiva neuvolatäti että tulee sitä ikävä :) :) onneks saat lasten parissa jatkaa sen kans kuitenki!

Täälläki ollaan jo vähän malttamattomia.. sinänsä ei mkn kiire koska on niin helppoa elo tän ei-niin-suuren mahan kans, mut en vaan osaa olla murehtimatta koko ajan että meneekö kaikki loppuun asti hyvin, ni siks toivoisin että syntyis jo... Kuitenkin koin kerranki olevani jopa hyvinkin tyyni odottaja :D kun tänään kävin siellä kokokontrollissa polilla, niin siellä sit eka kun laitettiin käyrille ja annettiin nappi, josta painaa liikkeiden tuntuessa.. Niin sit ei liikkunu yhtn vauva sillä hetkellä, nii siinä oli sit semmone opiskelijapoika, joka alko heti että "millon olet viimeksi tuntenut liikkeitä??" ja sit ku sanoin et no yöllä ainaki... nii se alko että "pitääkö tuoda mehua" ja kyseleen kätilöltä että kuinka usein tässä nyt pitäs tuntua?? ja kätilö sit rauhotteli sitä.. :) kerranki ite en es murehtinu, ei kai se voi koko aikaa liikkua :D

Painon noususta oli ollu puhe... Mulla menee tää suklaan syönti aivan överiksi!! tuossa just Geisha ja Fazerina -laatikot vieressä....mut en jaksa tuntee es huonoa omatuntoa kun vauva kasvaa alakäyrällä, ja itelle painoa tullu ehkä 11kg (ei oo kyl nyt vähään aikaan punnittu, tätäkin asiaa se opiskelijapoika murehti:D) ja lähtöjään piti lihottaa itteä että yleensä tulin raskaaksi, niin otan nyt kaikki kilot ihan mielellään vastaan :) ehtii sitä taas sitte vähentää kuhan vauva syntyny.. ehhehh..

Täälläki ahkerat lenkkeilyt + siivoukset käynnissä, josko ne ees vähän edistäs tilannetta, jotta mahd. käynnistys ei sit alkais niin "raa'alta pohjalta", liekö noista mitään hyötyä..
luppelo 38+0
 
Onnea vauvat jo maailmaan saaneille! :flower:

Kävin tänään neuvolassa kahden viikon tauon jälkeen. Vauva olikin jo laskeutunut. Terkkari pyysi vielä kollegan kokeilemaan varmistukseksi, kun ei oikein saanut käsikopelolla tuntumaa vauvan päästä. Kollega sanoi heti, että siellä se pää on jo syvällä lantiossa ja tässä on käsi, tässä taas jalka. :)

Sain arvion, että olisi siis syntymässä kahden viikon sisään, enkä ainakaan mihinkään yliaikakontrolliin asti joutuisi odottamaan. Tuli jotenkin taas konkreettisemmaksi, että minä hetkenä hyvänsä voi tapahtua jotain. Vähän jotain osasin arvellakin siitä, kun viime yönä nukkumaan mennessä oli tuntemuksia tuolla alapään kohdalla. Tuntui kuin olisi liikutellut päätänsä siellä ihan alhaalla. Ja joku muukin ilta tuota tuntui sekä tänään päivälläkin.

Sain terkkarilta myös influenssarokotteen ja vauvan lähipiiri, kuten isovanhemmat voivat saada sen myös ilmaiseksi tk:sta. Streptokokista ei ollut edelleenkään puhetta. Ehkä sitä ei täällä sitten oteta. Sf-mitta oli pikkaisen kasvanut viime kerrasta ja oli nyt 32. Painoni on noussut koko raskauden aikana mielestäni yllättävän vähän, vajaa 9 kiloa.

miraflor 38+6
 
On nää aamut niin peffasta kun vessassa käy niin ei enää nukutuks saa.

Ma piti olla käynnistys ja se peruttiin kun vauvan käyrät olikin kunnossa. Wtf?!
Viikonloppu pidettiin pelkoperseessä ja sit soitetaan vaan ettei tarvii tullakkasn.

Flunssaa pukkaa täälläkin ja on muute pitkäkestonen tauti.

Verenpaineet ollu korkeella ja protskut ++. Päänsärkyäkin joka päivä.
Mut kaikki kuosissa. Mä oon leiponu pullaa ja piirakkaa pakkaseen.
Hissuksiin koitan touhottaa. Rajoittaa vaan ku kädet turpoaa et on hankalaa taittaa nyrkkiin käsiä tai puristusvoimassakin huomaa..

Mä sanoin nlassa just tosta poliklinisesta synnytyksestä niin sanoi että on mahdollista. Pitää vaan sanoa siellä kun haluu lähteä. Ja ilm. Sitten pitää käydä kontrolleissa sitten synnärillä. Se vain passaa. Nyt kun sais vaan tän synnytyksen käyntiin.
Ma on aika polille. Tarkastavat sen kasvukäyrän.

Joulua tekis mieli jo laitella... muutaman lahjan oon jo jemmannu.
Eipähän jää kaikki viimetippaan...
Glögiä ja torttuja on jo maisteltu. Naaam :)

Taidan lähteä kahvinkeittoon ja kattoo ohjelmia tallenteelta. Jos sais yksinään naatiskella hetken :)

Hyvää huomenta mammat!

Nasu ja muru 39+3
 
Neljättä odottava
Huomenta vain!

Nuo yön vessareissut on ärsyttäviä!! Toissa yönä en kolmen jälkeen saanu enää unta ja yö jäi aika risaiseksi. Oonki ihmetelly et tähän mennessä yöt on menny ihan tosi hyvin, mut nyt sit vissiin alkaa valmistautuminen vauva-aikaan ja valvomiseen... Viime yönä ilmavaivat valvotti... :/

Influenssarokotteelle sanoin heti EI! Ei se minusta niin paha tauti oo, etteikö sitä kestäis. Ja en kyllä ainakaan nyt raskauden aikana oo sairastellu juurikaan, toisin kuin muut perheenjäsenet. Toivottavasti pysyisin jatkossaki yhtä immuunina! ;) vauvan uskon saavan suojan imetyksestä ja muutenkin vatsassa ja synnytyksen aikana paljo hyviä vastustuskykyä ylläpitäviä bakteereja multa.

Eilen kävin neuvolassa, streptokokki oli nega, onneks!! Terkkari mittaili vauvaa uudestaan ja uudestaan..... vatsanympärys (vai sanotaanko se että vartalonympärys) oli kolme viikkoa isomman vauvan kokonen... Eli vastas viikkoja 40+4... Ja mulla on siirretty viikolla aikaisemmaksi laskettua aikaa, niin se oli siis alkuperäisestä jopa 4 viikkoa isompi.... sen sijaan jalka ja pää oli ihan ajanmukaiset (37+5), eli alkuperäisestä lasketusta ajasta viikon isommat. Ite jäin miettimään, et miten ne voi olla niin epäsuhdassa keskenään... kaverilla vauva piti kiireesti saada 32-viikolla ulos, kun vatsanympärys oli huomattavan suuri... sitä en tiedä kuin paljon sillä oli sit heittänyt, mut pikkunen huoli jäi... sama terkkari kylläkin meillä, että varmaan olis sanonut jos olis huolissaan ollu.

Terkkari sitte meinas koko arvioksi tällä hetkellä n. 3800g... ...että jos laskettuun aikaan menee, niin melkoinen jötkäle!! Aattelin tässä, että vois hyödyntää jotain hierojia tai muita 'noitia', jotka sais ton synnytyksen käynnistyy vähän aikaisemmin, ihan vaan ton koon takia... 8)

Ja jalat ei meinaa enää jaksaa kantaa tätä lastia!! Varsinkin ku oon tässä kävellyt vähän nornaalia enemmän viime päivinä, niin meinaa jalanpohjat, nilkat, nivuset yms kaikki paikat olla kipeänä..

Joku mainitsi mummo-olon. Oon monta kertaa voivotellut, etten jaksaisi enää tätä mummoelämää!! Niin hankala lähtä kävelemään ja se köpöttely on aika rasittavaa.. plus kaikki kivut. ei mitenkään pysy ton vajaan kolmevuotiaan vipeltäjän perässä ja se kyllä hyödyntää sitä!! Tekee jäynää, hakee muutaman astian ja juoksee vessaan, ovi lukkoon ja siellä alkaa vedellä lotraus...

No, onneksi loppusuora häämöttää, kohta on pikkuinen sylissä! Itteä vähän jännittää tuleva, mutta mies on jo aivan innoissaan lähdössä synnärille (sairaalakammoinen ja silti innoissaan), se on suunnitellu jäävänsä pitkälle isyyslomalle ja kaiken ohjelman jo lomaa varten miettinyt; aikoo kuulemma leipoa saavalliset sämpylää ja pullaa, tehdä erilaisia pataruokia valmiiksi pakkaseen (että mulla on helpompaa laittaa ruoka kun se palaa töihin), isompien lasten kans se on suunnitellut käyvänsä siellä ja täällä ja mm. Viikonlopun kotonaan, lasten mummolassa, että mä saan rauhassa levähtää ja tutustua tulokkaaseen.
Tää miehen asenne ja ajatukset saa sit itelleki sellasen positiivisen olotilan! Ihanaa ku toinen on täysillä mukana!

Tsemppiä kaikille loppurutistukseen!!

Neljättä odottava rv 37+6
 
No olipas Nasu typerää, etteivät sitten käynnistäneetkään! Muutenkin hermostuttaa ja sitten vielä perutaan tolleen... :(

Mulla on edelleen vähän ristiriitainen olo - haluaisinko että tämä syntyis about tänään vai vasta parin viikon päästä :D Viime aikoina olo on ollut päivisin ihan ok, tosin munkin pitäisi muistaa touhuta hitaasti. Mulla turpoaa erityisesti jalat aivan kamalasti ja sitten niitä alkaa särkeä. Yöt on toisaalta niin syvältä, että mieluummin valvoisin sen vauvan kanssa (ehkä). Viime yönä ei pitkästä aikaa särkenyt jalkoja ollenkaan (hoksasin laittaa sellaisen oikein jämäkän imetystyynyt korokkeeksi jalkaterien alle) mutta sen sijaan mua närästi niin paljon, että jouduin "nukkumaan" pari tuntia istualtaan!

Esikoinen ottaa taas kierroksia "vauvaleikissään", siihen kuuluu kaikenlainen tekoitku ja nyt esim. tänä aamuna halusi lämmintä maitoa (koska oli ilmeisesti kuullut jostain, että vauvojen pullot lämmitetään?). Mites muuten muilla, onko vanhemmat lapset hoidossa ja jatkavatko vauvan syntymän jälkeen? Meidän tyttö on ollut vuoden päiväkodissa 2-3 päivää viikossa ja tarkoitus on jatkaa. Ongelma on vain se, että kenties tähän vauvaleikkiin liittyen aamuviemiset ovat olleet todella hankalia, tyttö selittää, että "en leiki kenenkään kanssa", "ei ole mitään tekemistä" ym. ja itkee aivan surkeasti. Kuitenkin ennen kuin viejä ehtii edes eteiseen, on hän jo ihan tyytyväisenä leikkimässä. On kuulemma päivän aikana hyvin mukana puuhissa ja iltapäivällä aina meille selittää, että "oli kiva päivä" ja mitä kaikkea hän teki ja kenen kanssa. Huono omatunto vaivaa siis. Toisaalta kun tytölle kaikki muutokset ovat hankalia, ajattelisin, että tuo tuttu, melko pieni ryhmä toisi jotain pysyvyyttä kun vauva syntyy. Kun toisaalta kuitenkin kaipaa tekemistä - jos ei ole päiväkotipäivä, on koko ajan kyselemässä, mitä tänään tehdään, mihin mentäis.
 
Influenssarokotuksesta En kuulu "riskiryhmiin" sairauksien vuoksi enkä ole aikaisemmin sitä ottanut. Nyt kuitenkin terkkari sitä lämpimästä suositteli, sanoi että raskaanaolijalle influenssa voi olla jokseenkin kova tauti raskauden loppuvaiheessa. Toisaalta vauvakin saa sitten suojan rokotuksesta. Ehkäpä tämän kerran sen otan, vaikka töissäkin siitä on aina paasattu, että ottakaa ottakaa ja viimeisin influenssa jonka olen sairastanut oli possuflunssa, johon en koskaan ennättänyt rokotusta saada.

Ultran kokomittauksista Jo silloin 20-viikon ultrassa todettiin pitkien luiden (reidet, sääret, käsien luut) mittojen olevan "yläkäyrillä" ja näin on ollut jokaisessa ultrassa (22, 26. 28. 30) sen jälkeenkin. Vartalonympärys ja päänympärys vastannut muutaman päivän heitolla viikkoja, mutta raajat olleet pidemmät. Lääkärit ovat vain todenneet, että pitkäraajainen lapsi tulossa (toki me vanhemmatkin olemme pitkäraajaiset, joten...). Ihan jännällä odottelen seuraavaa ultraa (ensi viikolla), että minkälaisia arvoja antaa. SF-mitta (ei toki kerro kaikkea) oli tosiaan noussut kahdessa viikossa 30->33 cm ja voin todeta, että sen tuntee :D

Nivuskivut Että osaavat olla rasittavia. Olen lämpöpussilla alakertaa hautonut, siitä on onneksi apua ollut. Kipulääkekin voisi varmasti auttaa, mutta yritän pärjätä ilman mahdollisimman pitkään.

Kipulääkkeestäpä tulikin mieleeni. Lastenkirurgi ohjeisti meitä tässä taannoin hankkimaan kotiin valmiiksi Panadol-suppoja. Näinpä sitten tein. Menin apteekkiin ja minua "hyökkäsi" palvelemaan oikein ystävällisen tuntuinen farmaseutti. Sanoin että tarvitsen Panadol-suppoja vastasyntyneelle. Hän alkoi tivata kovasti, että ei alle 3kk:n ikäiselle saa antaa kuumelääkettä vaan pitää viedä lääkäriin. Että teidän täytyy mennä sitten lääkäriin, jos tarve tulee (ymmärsi varmaan, että tulossa tälle tulevalle muksulle, kun vatsaa niin katseli). Selitin sitten, että tiedän joo, olen itsekin sairaanhoitaja ja lastenpuolella olen ollut töissä, mutta tämä Panadol onkin tulossa kipulääkkeeksi. Hänen argumenttinsa oli, että jos alle 3kk:n ikäinen lapsi on kivuliaan oloinen, se pitää viedä lääkäriin. Totesin siihen, että entäs jos se lääkäri on JO NYT käskenyt hankkia kotiin valmiiksi niitä suppoja, että on mistä tarvittaessa ottaa. Jouduin sitten juurta jaksaen selittämään farmaseutille vauvan tilanteen ja sen, että hoitoja jopa leikkaushoidosta lähtien tulee ensimmäisten kuukausien aikana, lapsella voi olla kipua.. että anna nyt vaan ne Panadolit. Ymmärrän hyvin, että heidän täytyy ohjeistaa, mutta ei nyt ihan liiallisuuksiinkaan tarvitse mennä. Ja minä kun ajattelin olla hyvällä asialla ja ostaa ne Panadolit kaappiin (jotka toivottavasti jäävät käyttämättömiksi) jo etukäteen. Kyllä sain purra hammasta, että raskaushormonit eivät kilahtaneet...

Ja sitten vielä omanapaisuutta. Te joiden tissit vuotaa, oletteko huomanneet sävyeroja maidossa? Yleensä minulla tulee kirkasta tai sellaista kermaisaa, mutta eilen ensimmäiset tipat (suihkussa saa muuten aina tissit vuotamaan kun pesee itseään, liekö se lämmin vesi ja mekaaninen "paine" kainaloita pestessä vai mikä?) ihan sellaista ruosteen väristä, kunnes sitten kyllä samantien vaaleni normaaliksi.. Tämä lienee ihan normaalia?

MrsRock 35+4
 
Mrs Rock, olisit kilahtanut vaan :D Mä aina ihailen ihmisiä, jotka uskaltaa olla jämäköitä. Itselläni on taipumus joka tilanteessa ajatella, että "kyllä minä varmaan olin väärässä ja onpa nyt noloa". Se vasta tekee elämästä välillä tarpeettoman vaikeaa. Yleisesti ottaen musta muuten tuntuu, että apteekeissa annetaan nykyään aiempaa(kin) varovaisemmin neuvoja minkään käsikauppalääkkeenkään käytöstä, onko tullut niin paljon kritiikkiä vääristä neuvoista vai mitä...
 
POKSPOKS 40+0, eikä mitään kiirettä vauvalla ulos. Mullakin on kaikki oireet ja vaivat kadonneet. En edes huomais olevani raskaana ellei joku pikkuinen välillä minua potkuttelisi. ???? Eli käynnistykseen aikaa odotellessa..

MrsRock, itse olen nyt raskauden aikana hermostunut apteekissa, kun eivät suostuneet minulle nenäsumutetta myymään, kun olen raskaana. Vaikka tiesin sen käytön olevan aivan turvallista oman ammattini perusteella. Myyjä vain tokaisi, että "omalla vastuulla sitten käytät!" No niinpä minä tein. Tuskin se neljä suihkausta on saanut mitään pahaa vauriota vauvalle aikaan. :D

Neljättä odottava, sulla on kyllä huipun kuulonen mies. Varmaan helpottavaa tehdä pikkuinen, kun tietää ettei tarvi yksin kaikkea hoitaa.

Jos sitä vaikka lähtis siivoileen. Ihan vain ajankuluksi. Tuskin se synnytys siitäkään käynnistyy! :headwall:

Mixed 40+0
 
  • Tykkää
Reactions: idada ja Mahakani
Moikka pitkästä aikaa!
Tsempit kaikille vielä odottaville, onneks ollaan jo omassa kuussa, ja voi tuudittautua siihen että kohta se sieltä.. :)
Itse sain esikoistytön 29.10 suunnitellulla sektiolla synnytyspelon vuoksi. Pituus 50cm, paino 3560g. Kaikki meni hyvin, toipuminen lähti hyvin käyntiin ja kotiin päästiin 1.11. Imetyksen kanssa oli alkuun omat haasteensa, mutta nyt sekin sujuu jo mallikkaasti. Ihanuutta ihmetellen isän kanssa, olemme rakastuneet.. <3
 

Yhteistyössä