Marraskuun mussukat <3

Neiti näpsän äiti: Mä olin työpaikallani kiusattu. Siinä kävikin yhtäkkiä niin että mä olin se arka/herkkä. Näin sanoi esimies mun työkaverille kenen kanssa ajettiin asiaa eteenpäin. Sitten kun meillä oli keskustelu mihin osallistu kaikki. Alkoi tämä "kiusaaja" itkemän. Silleen että hän ei oo mitään tehnyt. Siinä vaiheessa mua otti niin päähän kun meistä tehtiin ne kiusaajat. Aina se puhuminenkaan ei auta. Mä otin lopputilin ja vaihdoin työpaikkaa. Vaikka vanhassa paikassa pyytelivät anteeksi ja plaa plaa lupauksia. Hain uutta paikkaa ja sain sen heti. Joten olikin helppo lähteä. Vaihto ei auttanut kun sielläkin oli yhtä ärsyttävä/kiusaaja. Onneksi uudessa työpaikassa mut otettiin tosissaan. Meidät laitettiin eriosastoille. Mä en ookkaan töissä ollut yli vuoteen eikä näillä näkymin tuu mentyä vielä pitkään aikaan.

Mun mielestä asia kannattaa tuoda esille eikä hakea saikkua. Jossain paikoissa esimiehet ovat vaan puolueellisia.
 
Onkohan snillis saanut mun viestin?? Haluaisin siihen facebookryhmään liittyä =)

ja voisin kai siihen listaankin liittyä kun testin viivat on alkaneet vahvistua.
21.11/Wanti/OYS (en vielä halua muita tietoja laittaa)
 
Soitin tänään neuvola-ajan, se meni tasan kahden viikon päähän. Toistaiseksi olen neuvolan mukaan kaksi viikkoa pidemmällä kuin mitä todennäköisesti olen, ne kun laskee niiden viimeisten kuukautisten mukaan ja minulla on aivan kamalan epäsäännöllinen kierto. Omien laskujeni mukaan tänään 4+4 ja neuvolan mukaan 6+4, katsotaan sitten ultrassa kumpi on oikeassa. :D

Facebookryhmä kiinnostaisi myös minua.
 
Onpas täällä hiljaista..
Mulla on ollut ihan tylsä päivä kun yksi lapsista oli vähän sairaana ja oltiin kotona.
Normaalisti olen koulussa eikä oo aikaa ajatella sen kummempia. mut nyt tää plussaus on niin tuore juttu, että testejäkin pitää käydä yhä uudelleen katsomassa.. :ashamed:

sinne facebookryhmään kovasti haluaisin mutta ei oo tainnut tänään käydä viestejä lukemassa hän joka on ylläpitäjänä.
 
heidip viimeksi turvotus ei laskenut missään vaiheessa, vaan maha jatkoi kasvuaan :D Että toivoa sopii kyllä aina joo, mutta voi olla, että kun maha ilmestyy ei se siinä välissä katoa mihinkään.
Mä otin tänään kuvan ja laitoin äiteelle. Ihmeteltiin samalla, että monennellakohan kuulla tässä nyt oikeasti jo ollaan :D

Mä en malttais odottaa sitä varhaisultraa. Kauhean pitkä aika odottaa, että onko siellä joku ja jos on, niin saako hän luvan tulla :/ Liian monta muuttujaa ja pelottavaa tekijää enemmän, kuin esikoisen kanssa. Mutta kun ei viittis hirveesti stressatakkaan asialla, se kun ei varmasti tee hyvää. Ultraan on vielä kolme viikkoa aikaa! Mä en ymmärrä, mistä ihmeestä ne on repineet mun ajaksi tuolloin 7-8 kun kerran viikko sitten neuvolan kanssa jutelleena epäiltiin mun olevan viikoilla 6, eli nyt 7. Tosin maha on kasvanut järkyttävästi, että tiedä sitten ollaanko vielä pidemmällä.
Alan jo melkein miettiä sitä yksityiselle siirtymistä, muttakun se raha..
 
Moiii!! Monta kertaa päivässä käyn tarkastelemassa että onko tullut viestejä, mutta juuri tänään en vaan ole ehtinyt vasta kun nyt.. Pahoittelut.
Wantin viestiin vastattu :) Ja siis mulle saa heittää yksityisviestiä niin pääsee facebookin salaiseen ryhmään :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: norappi ja Wanti
Heippati hei kaikille! Ihan hirmuisesti kaikille plussanneille ja paljon tarrasukkia mukaan! :)

Mä olen käyny kyllä kaiken lulemassa mutta nyt vasta kerkesin kirjoittamaan kun varmistuksenkin tänään sain....
Mä tosiaan torstaina (viikko sitten) kirjoittelin niistä veriviiruista jne.. Tällä kertaa kävikin niin että meillä ei tarpeeksi tarrasukkia ollut mukana :( Perjantaina aamupäivällä oli alushousut tullu täyteen verta (niinkuin menkat olis alkanut). Silloin sen sit jo tiesin... Vuoto oli runsaimmillaan pe la ja su, niin paljoa ei tuu ees normimenkkojen aikana. Edelleen vuodan vähäsen. Neuvolalääkärillä olin eilen ja sain täksi päiväksi lähetteen gynelle tarkastukseen, ei siellä enään ketään ollut :( :( Ulkoistakaan ei näkynyt, onneksi.

Uutta yritystä nyt sitten. Mietein vaan että uskaltaisko alkaa heti "yrittää" kun tää vuoto lakkaa vaiko pitäiskö odottaa seuraavia menkkoja..? Mistä se sit lasketaan alkaneeksi jos raskautuisin ennen menkkoja?

Onnellisia jatkoja teille jokaiselle! <3

heidip* Laitellaanko viestillä vielä? Ei me varmaa hirmu kaukana toisistamme asuta? Kavereita kun ei ikinä ole liikaa :)
 
"Pikkupapu"
Yllätyksenä tulin raskaaksi ja olo on epätodellinen, mutta on onnellinen. LA:sta ei tietoa, sain varhaisultraan ajan 17.3. LA asettuu mitä todennäköisimmin aivan marraskuun alkuun.

Face-ryhmästä olen kiinnostunut mutten vielä uskalla liittyä.

Osanottoni teille kenellä meni kesken. toivotaan, että nappaisi pian uudestaan <3
 
Tervetuloa uusille :)

Janlind pahoittelut :hug:


en mä todellisuudessa saikkua ole kertaakaan hakenut työkaverin kanssa enkä hae. Mulla kun ei nykyisen työvuosien aikana ole kun n.5 sairaslomaa ja talossa ollut yli 3 vuotta.
Mutta kun toinen vituttaa niin kaikkea sitä miettii.
Olen siis yrittänyt jälleen eilen keskustella hänen kanssaan mutta sivuuttaa asian tai tekee muuta niin ei kuuntele.
Olemme keittiössä töissä ja tä samainen rouva on saanut yhden työkaverin pois käyttäytymisellään.
Silloinen kokki oli mies ja ja sanoi aina suunsa puhtaaksi niinkuin. Tämä "emäntäkin"
monesti huutelivat keittiössä niin että mun piti mennä kylmiöön.
Meidän työnjako on niin että mä hoidan aamupalan. Ruuanvalmistuksen. Siivouksen. Tiskin. Tiskin takaisin viemisen. Kassan. Roskien viemisen Kuormien purkua .
Emäntä. Kuormatilaukset.salaatin teko. (Valmiiksi pilkotut tuotteet) Sali hoidon lounasaikaan.
Kuormien purkua.
Ja hänen mielestään työ jako on ok. Vaikka asiasta ole puhunut.
Hänellä on niin kiire ettei ehdi enempää tehdä. Ja tosiaan koneella istuu aikaslailla 5 h/ pvä.
Että näin.
Mutta ne työasioita. :)


Vatsa on kasvanut. Tissit kipeät. Kylmä iltaisin .Pissattaa.
mutta on tää niin ihanaa. :heart: :)
 
Viimeksi muokattu:
Janlind pahoittelut :hug: Laitellaan vain viestiä :) Toivottavasti plussaatte pian uudestaan :heart:

Mä menen iltapäivällä työterveyshuoltoon selkä- /iskiaskipujen vuoksi, tarkoitus on saada lausunto jotta saisin apuvälinelainaamosta tukiliivin kokeeksi. Sairaslomaa kuitenkin tyrkyttävät heti.

Palaan paremmalla ajalla kommentoimaan.
 
janlindille pahoittelut.

Oon niin huonotuulinen koko ajan, että ärsyttää itseänikin. Huudan lapsille turhasta ja miehessä ärsyttää kaikki :headwall:. Yritän kyllä nieleskellä Huonoa tuultani. Lisäksi alkoi ihan kauhea flunssa ja eihän tähän oikein mitään lääkettä voi ottaa, äh.

Silti olen äärettömän onnellinen, kun mieleen tulee raskaus. Aikamoista vuoristorataa mennään siis :). Toivottavasti nämä hormonit hieman tasaantuisi jossain vaiheessa.

Ikävä työtilanne tosiaan NNä.llä. Aikoinaan koin samantyylistä vanhassa työpaikassa ja tilanne ei kyllä rauennut ennen kuin vaihdoin työpaikkaa (en kylläkään tästä syystä). Voimia töihin siis.
 
Viimeksi muokattu:
Minä kerroin tänään miehelle plussasta :saint:
Olihan se yllättynyt, mutta sanoi että iloinen yllätys :heart:
Helpottunut olo =)

Pahoinvointi tekee tuloaan. Kuljen kouluun bussilla ja varsinkin matkalla tulee huono olo. Ja huomaa taas että raskaus herkistää kaikille hajuille.. etovaa oloa on, mutta ei vielä onneksi okseta.
 
janlindille pahoittelut :hug:

snills latoin sulle vietiä siittä ryhmään pääsystä.

Tänään alkoi sitten oikein kunnolla nää etovat olot ja huomasin vaan että taas haistaa samoja etovia hajuja mitä ekassa raskaudessa. Mentiin esikoisen kanssa vauvakinoon ja bussissa voin niin pahoin että melkein jouduin pois jäämään. Tänään aamulla esikoinen päätti herätä kuudelta ja annoin maitoa vähän että olisi käynyt nukkumaan takas. Nukahti mun syliin viimein kun oltiin olkkarissa. Jalkani oli todella puutunut siittä puolen tunnin samassa asennossa istumisesta. Lähdin vauhdikkaammin tyttö sylissä ja jalka petti niin alta että rojahdettiin mun jalan päälle. Onneksi vain mua sattui. Ei turvotusta eikä muuta vaivaa kun astuminen sattuu venähtänyt (just mun tuuria). Hulluna päätin vielä mennä sinne vauvakinoon. Onneksi nyt saa illan levätä kotona. Sellainen oli mun tämä päivä. Jos huomennaottaisi rauhassa kotona vaan.

Norappi ja pikkukakkonen 4+6
 
norappi, asutko Tampereella? Toivottavasti tuut tuonne FB ryhmään (ellet jo ole). Olis kiva pitää puolen paikkeilla vaikka jotain miittiä? :)

Täällä odottelen edelleen sitä pahempaa etomista. Jotain pientä hajuihin liittyvää, yllättävän vähällä on menty.
Ja muistin väärin, onneksi. Se ultra on kahden viikon päästä, ei kolmen. Eli hieman helpostusta tähän odottamiseen :) Neuvola onkin sitten kolmen viikon päästä vasta, kun esikoisella on samaan aikaan 6kk neuvola-aika.
 
Tervetuloa uusille ja pahoittelut janlind!

Täällä porskutetaan eteenpäin edelleen vähäisin oirein. Pieniä menkkakipuja, palelua/kuumotusta, kiukkuilua, huippailua. Olisipa mahtavaa jos tällä ekan kolmanneksen selviäisi! Viimeksi se väsymys ja ällötys oli niin kokonaisvaltaista mutta pää ei antanut periksi saikutella, joten nuokuin töissä useamman viikon alkuraskaudessa.

Pitäisiköhän sitä ostaa ja tehdä vielä mielenrauhan vuoksi r-testi? :| Tein vain yhden testin 4+0 ja se oli aika haalea ja viiva piirtyi hitaasti. Huomenna olis 6+0 joten pitäisi tulla viivat nopeasti ja tummina. Kaipa se on halpa huvi...
 
Moi,
täältä ilmoittautuu yksi mamma lisää jolla la on marraskuussa! :) Kauhea jännitys on näin alussa että menisipä kaikki hyvin.. Minulla alkoi pahoinvointi viikko sitten josta osasin epäillä raskautta, kierto on ollut niin epäsäännöllinen että kuukautisten en tiennyt olevan myöhässä/jääneet pois. En ole onneksi (ainakaan vielä) oksentanu mutta etova olo ollut aamusta iltaan ja pissalla saa rampata vähän väliä, lisäksi tämä ihana turvotus..

Voikohan neuvolassa päästä varhaisultraan omasta tahdosta?

Meille tulossa toinen lapsi, esikoispoika syntynyt 2/14.
 
Tänään haalea plussa tuli testiin. Olen kahden lapsen äiti. 3kk sitten jouduin kaavintaan mola epäilyn vuoksi. Toivottavasti nyt menis kaikki hyvin. Katellaan ny parisen vko ja sitten voisin fb ryhmään tulla mukaan. Tarrasukkia kaikille!!
 

Yhteistyössä