Miehelläni on pelottava ominaisuus :(

  • Viestiketjun aloittaja kotiäiti
  • Ensimmäinen viesti
kotiäiti
Mies tekee virheitä, hän ei ota niistä vastuuta vaa saa jotenkin oman virheensä käännettyä minun viaksi, ja saa minut jopa uskomaan että tämä oli nyt täysin minun virhe:( esim, eilen varasin leffaliput meille kahdelle ja tein perjheelle hyvää perjantairuokaa ja varannut lastenhoitajan tulemaan illalla. mies soittaa töistä että on juuri tulossa, miestä ei näy, soitan tunninpäästä siitä kun mies on soittanut, mies ei vastaa ja puhelin menee pois päältä, meistä ei kuulu aamuun mennessä eikä puhelin edelleenkään päällä, aamulla 9 puhelin on auki, ei vastaa, lähettää viestin että on töissä(niinkuin pitikin). kerroin hänelle tekstiviestillä mitä olin eiliseksi suunnitellut, ja mies oli pahoillaan, muttä esken kumminkin sanoi puhelimessa että, "oma vikasi, tiedät etten pidä yllätyksistä"ja että yllätykset ei toimi hänen kanssaan, ja minä uskoin itkin kotona että taas tei väärin, vaikka nyt tajuan että mies teki väärin ja pahasti, mistä minä olisin voinut tietää että hän ei tule töistä kotiin vaikka itse soitti että kohta tulee.

toinen esimerkki, töissä sattui tapaturma, johon mies oli osasyyllinen, mies ei tullut sen jälkeen kotiin vaan meni baariin ja veti kännit eikä tullut kun vasta seuraavanpäivän illalla ja kertoi mitä oli tapahtunut, hän antoi ymmärtää että oli oikeutettu moiseen tekoon, olihan ollut rankka päivä töissä ja että syyhän oli minun,enhän antanut miehen nukkua edeltävä yönä kun kinusin seksiä, ja sen takia hän ei ollut voinu keskittyä töihinsä kun oli niin paljon univelkaa ja siksi sattui monen yhteensattuman kautta tapaturma joka johti poliisitutkintaan( tei aloitteen seksiin, mies jatkoi, ei laittanut mitenkään pahakseen vaan oli oikein innoissaan ja mukana)

kolmas, eräänäpäivänä huomautin hänelle että voisi tehä vähemmän ylitöitä että olisi aikaa perhelle, johon hän vastasi että mihän ne lapset olen halunnu ja oikein kaksin kappalen, että silloin mun paikka on kotona hoitaa lapset ja koti ja hän saa mennä ja tulla niinkuin haluaa ja pakko tehä ylitöitä että saa ruokittua tän kakaralauman johon hänet on YLIPUHUTTU.
ja taas minä uskoin että minä olen pakottanut hänet tekemään lapset:O minä olen mukamas itseni väkisin raskaaksi pistänyt. mielestäni päätös on ollut kyllä yhteinen, mies jopa pyysi ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen etten hakisi kierukkaa, tähän hän vastasi vain"taisin säästää väärässä kohdassa"

nytkun alan miettiä niin näinhän on ollut koko meidän yhteistaipale, minä olen syypää jokaiseen asiaan vaikka mies tekisi virheen, ei voi myöntää omaksi viakseen , mikä häneen on tullut, mun rakkaaseen, mun ensirakkauteen, mun omaan kultaa, hänestä on tullut täysin sydämmetön.
Vai olenko ollut vain rakkaudesta sokea, onko kaikki sittenkin vain minun omaa vikaani ja harhakuvitelmaa:'(
 
kuulostaa...
...ettei miehesi ole jostain syystä oppinut ottamaan vastuuta virheistään ja hölmöilyistään, vaan on kehittänyt tavan vierittää syyn sinun niskoillesi. Onhan se aina itselle helpompaa ja mukavampaa, ja vielä jos päädyt yleensä ottamaan syyt ja pyytelemään anteeksi, mikäs miehen on siinä paistatellessa.

Yleensä suhtaudun kriittisesti eron ehdottamiseen, mutta itse luultavasti tekisin selväksi, että mies menettää minut, jos ei ala kantaa omaa vastuutaan.
 
ap
meillä on lapst 1v6kk ja 4kk, hän on hyvä isä lapsille, pelkään erota, pelkään yksinäisyyttä, pelkään etten pärjaa yksin lasten kanssa, pelkään taloudellista ahdinkoa ... pelkään kaikkea:(
 
jebulis
Alkuperäinen kirjoittaja MinsQ:
Voisko olla narsistinen luonne:

Alla linkissä narsistin ominaisuuksia, jotkut kohdat taitaisi täsmätä:

http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/NarcisChar.html
Mä olisin varovainen tämän asian kanssa. Tämä on "uhrien" tekemä lista. Nykyään jokainen joka pettää eukkoansa leimataan akkalaumalla narsistiksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jebulis:
Mä olisin varovainen tämän asian kanssa. Tämä on "uhrien" tekemä lista. Nykyään jokainen joka pettää eukkoansa leimataan akkalaumalla narsistiksi.
Ok, luin vaan ekaa linkkiä, mitä Google antoi hakusanoilla "narsistin ominaisuudet", kun en aiheeseen niin ole perehtynyt.
 
jebulis
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
meillä on lapst 1v6kk ja 4kk, hän on hyvä isä lapsille, pelkään erota, pelkään yksinäisyyttä, pelkään etten pärjaa yksin lasten kanssa, pelkään taloudellista ahdinkoa ... pelkään kaikkea:(
Miksi et pärjäisi? Kuvaamallasi työnarkomanialla saat kyllä elarit. Millaisen mallin haluat antaa parisuhteesta? Lapset kyllä tajuavat aika pienenä kaikenlaista. Annatko tyttärellesi mallin, että näin miehet kohtelevat naisia? Tai pojallesi, että näin naisia saa kohdella?

Kodin pitäisi olla paikka, missä kaikilla on hyvä olla ja heitä arvostetaan. Jos haluat olla loppuelämäsi miehesi taloudenhoitaja niin mikäs siinä. Mutta valinta on SINUN.
 
liisa lapamato
Ei kaikki tuommoiset ole narsisteja.

Mun miehellä on vaikeuksia myöntää että joku on sen vika. Ihan just tuommoisia tyhmiä niinkuin ap:llakin, töissä tapahtuu jotain ja se johtuikin siitä kun minä viikko sitten tein jotain.
Koko tän 11vuotta olen siitä asiasta sanonut ja alkaa se perille menemään. Nyt myöntää jo itsekin toisinaan (siis ilman eri sanomista) että joku moka olikin oma vika. Ja osaa jopa pyytää anteeksi, sitäkään ei ole aina osannut.
Olen miettinyt monesti että mistä se johtuu mutta en vaan ole keksinyt.
 
hei
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
meillä on lapst 1v6kk ja 4kk, hän on hyvä isä lapsille, pelkään erota, pelkään yksinäisyyttä, pelkään etten pärjaa yksin lasten kanssa, pelkään taloudellista ahdinkoa ... pelkään kaikkea:(
Pelkäät varmaan koska miehes on lytännyt sut vaivihkaa henkisesti niin alas et uskot itekin et oot huono etkä kelpaa mihinkään, susta ei oo huolehtiin lapsistas yksin jne. Miehes on tehny itestään niin korvaamattoman kun on niin täydellinen ja viaton kaikkeen (kun sähän ne kaikki asiat aina töpeksit...) ja samalla tehny susta täysin riippuvaisen itsestään ettet osaa selvästi ajatella asioista (siis niinku et järki kädessä ajatella...)

Joo näin se menee, oon ollu vastaavassa jamassa mut onneks ei lapsia ollu. Mä lähdin veteleen siitä elämästä kun vielä pystyin.
 
ap
lisättäköön vielä se että meidän rahan vähyys ja ylitöiden teko ei johdu siitä että lapset mukavas syövät kaiken vaan siitä että mies uhkapelaa ja juo aika paljon, hän anta vaan ymmärtää että juuri sen takia olemme aina pa kun minä tuhlaan kirpputoreilla kun ostan lapsille ja itselleni vaatteita ja se että jouduimme ostamaan kaksosten rattaat osamaksulla joissa on osamaksuosuus 30e kk
 
ap
yöt hän nykkuu kaverinsa sohvalla, tuskin on toista naista. helpotushan se olisi jos olisi ja lähtisi sen mukaan, itse tästä suhteesta lähteminen on raskaampaa kun vuorensiirtäminen
 
liisa lapamato
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
lisättäköön vielä se että meidän rahan vähyys ja ylitöiden teko ei johdu siitä että lapset mukavas syövät kaiken vaan siitä että mies uhkapelaa ja juo aika paljon, hän anta vaan ymmärtää että juuri sen takia olemme aina pa kun minä tuhlaan kirpputoreilla kun ostan lapsille ja itselleni vaatteita ja se että jouduimme ostamaan kaksosten rattaat osamaksulla joissa on osamaksuosuus 30e kk
No tuo ei kyllä kuullosta hyvältä. Sun pitää miettiä tarkkaan mitä haluat elämältäsi? Mitä haluat tarjota lapsillesi?
 
jebulis
Alkuperäinen kirjoittaja liisa lapamato:

Olet vastuussa siitä miten annat itseäsi kohdeltavan.
 
Otan osaa
Eipä tähän oikein voi mitään kommentoida. Sä oot tehnyt selväksi että erota et aio ja että "sun oma kultamussukkas" on hyvä isä ja ihana ja kaikkea. En tiedä, sanattoaksi vetää. Pakko vaan sanoa, että luojalle kiitos siitä että mä osaan kiertää tuollaiset keskenkasvuiset idioottimiehet kaukaa.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Otan osaa:

MÄ TIEDÄN että meidän on PAKKO erota tai mun mielenterveys menee... se tuntuu vaan niin ylitsepääsemättömän vaikealta
 
xxxxxx
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
lisättäköön vielä se että meidän rahan vähyys ja ylitöiden teko ei johdu siitä että lapset mukavas syövät kaiken vaan siitä että mies uhkapelaa ja juo aika paljon, hän anta vaan ymmärtää että juuri sen takia olemme aina pa kun minä tuhlaan kirpputoreilla kun ostan lapsille ja itselleni vaatteita ja se että jouduimme ostamaan kaksosten rattaat osamaksulla joissa on osamaksuosuus 30e kk

mä en lukenut kuin lopusta näitä kommentteja.
tää raha-asia on kyllä kai niin, tuossa on ihan selvää kumpiko kulutuskäyttäytyminen ajaa teidät ahdinkoon, sinun vai miehesi.

käy taistoon, yksi askel kerrallaan naistenkartano.com
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Otan osaa:
Eipä tähän oikein voi mitään kommentoida. Sä oot tehnyt selväksi että erota et aio ja että "sun oma kultamussukkas" on hyvä isä ja ihana ja kaikkea. En tiedä, sanattoaksi vetää. Pakko vaan sanoa, että luojalle kiitos siitä että mä osaan kiertää tuollaiset keskenkasvuiset idioottimiehet kaukaa.
MÄ TIEDÄN että meidän on PAKKO erota tai mun mielenterveys menee... se tuntuu vaan niin ylitsepääsemättömän vaikealta
tai siis olen viimepäivinä tiedostanut, olen alkanut heräämään tähän todellisuuteen, sehän tässä eniten sattuu kun on alkanut ymmärtää että en olekkaan niin onnellinen kun mitä mies oin minun antanu ymmärtää
 
xxxxxx
en lukenut tottapuhuen aloitustasi edes, vain lopusta. aloitus vaikuttaa niin provolta, mutta varmuuden vuoks laitoin tuon nettiosoitteen, se on ainoa minkä tiedän, josta voi lähteää eteenpäin
 
Yhteistyössä