vierailija
...nimittäin Hämeenlinnaan. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, sen tekisin. Vanhassa kotikaupungissa kaikki oli hyvin, oli harrastuksia, työpaikka, ystäviä. Täällä taas...
Olen asunut täällä jo useita vuosia, ja sosiaalinen verkostoni on lähellä nollaa. Täällä ei ystävysty kenenkään kanssa! Varsinkaan paikallisten. Ystävystyminen on vaikeaa niin aikuisella kuin nuorellakin. Nuori oli aktiivinen urheilija tänne muuttaessamme, nykyään kaikki harrastukset on vuoden yrityksen jälkeen jääneet pois, koska ahdistui harrastuksissa siitä, ettei muut ottaneet mukaan, ts. joukkueessa ei moikattu, ei juteltu, eikä nuoret valmentajat tehneet asialle mitään, vaan itsekin käyttäytyivät yhtä huonosti. Koulukavereita ei näy ja nuori makaa kotona ja räplää puhelintaan. Sydäntäsärkevää.
Oman yksinäisyyteni vielä siedän, vaikka sekin on lamaannuttavaa, painostavaa, ahdistavaa ja raskasta, mutta että oma ennen suosittu ja sosiaalinen lapsi on noin muuttunut, se on raskainta.
Itse olen yrittänyt tutustua ihmisiin järjestötoiminnassa, keikkatyössä, puistossa, perhekerhossa, lapsen koulukavereiden vanhempiin -ei mitään vastakaikua. Toiset ei edes tervehdi kadulla, vaikka kyllä tunnistavat. Miksi ihmiset on täällä niin tylyjä? Miksi, kun voisi olla ystävällinen? Kenen etu on se, että ollaan omissa poteroissa, ei jutella, ei hymyillä, ei moikata? Voi apua mikä kaupunki, mitä ihmisiä. En jaksa enää edes yrittää. Kaipaan vanhaa kaupunkia, avoimia ihmisiä, normaalia luontevaa kanssakäymistä.
Eli jos harkitset muuttoa Hämeenlinnaan, harkitse kahdesti. Ja kolmekin kertaa. Tai annan neuvon: jos sinulla ei ole täällä ystäviä ennestään, etkä halua alkaa yksinäiseksi, älä muuta tänne ollenkaan. Yksinäisyys arjessa tappaa, jos ei ulkoa, niin sisältäpäin. Hitaasti, mutta varmasti.
Olen asunut täällä jo useita vuosia, ja sosiaalinen verkostoni on lähellä nollaa. Täällä ei ystävysty kenenkään kanssa! Varsinkaan paikallisten. Ystävystyminen on vaikeaa niin aikuisella kuin nuorellakin. Nuori oli aktiivinen urheilija tänne muuttaessamme, nykyään kaikki harrastukset on vuoden yrityksen jälkeen jääneet pois, koska ahdistui harrastuksissa siitä, ettei muut ottaneet mukaan, ts. joukkueessa ei moikattu, ei juteltu, eikä nuoret valmentajat tehneet asialle mitään, vaan itsekin käyttäytyivät yhtä huonosti. Koulukavereita ei näy ja nuori makaa kotona ja räplää puhelintaan. Sydäntäsärkevää.
Oman yksinäisyyteni vielä siedän, vaikka sekin on lamaannuttavaa, painostavaa, ahdistavaa ja raskasta, mutta että oma ennen suosittu ja sosiaalinen lapsi on noin muuttunut, se on raskainta.
Itse olen yrittänyt tutustua ihmisiin järjestötoiminnassa, keikkatyössä, puistossa, perhekerhossa, lapsen koulukavereiden vanhempiin -ei mitään vastakaikua. Toiset ei edes tervehdi kadulla, vaikka kyllä tunnistavat. Miksi ihmiset on täällä niin tylyjä? Miksi, kun voisi olla ystävällinen? Kenen etu on se, että ollaan omissa poteroissa, ei jutella, ei hymyillä, ei moikata? Voi apua mikä kaupunki, mitä ihmisiä. En jaksa enää edes yrittää. Kaipaan vanhaa kaupunkia, avoimia ihmisiä, normaalia luontevaa kanssakäymistä.
Eli jos harkitset muuttoa Hämeenlinnaan, harkitse kahdesti. Ja kolmekin kertaa. Tai annan neuvon: jos sinulla ei ole täällä ystäviä ennestään, etkä halua alkaa yksinäiseksi, älä muuta tänne ollenkaan. Yksinäisyys arjessa tappaa, jos ei ulkoa, niin sisältäpäin. Hitaasti, mutta varmasti.
