Alkuperäinen kirjoittaja hölmö:
Meillätuli ongelmia, kun mummolassa sai tehdä noin ja kotona se oli kiellettyä.
Toinen juttu on se, että jos äiti mummolassa sanoo, että näin ei saa toimia, ja mummo silti tekee niin, hän kävelee lasten nähden äidin yli, mikä on taas lapsille viesti, ettei äidistä tarvitse välittää ja taas on kotona ongelmia. Yksi pääsky ei kesää tee, mutta näitä kun tuppaa olemaan joka kyläilyllä, niin ap:lla kuin meilläkin silloin kun ex-anoppi oli elämässä..
Mulla on kyll äperiaatteessa ihan ok anoppi tämä nykyinen, noudattaa minun antamia ohjeita, mutten ole aikoihin siellä käynyt enkä käy, lasten kanssa tai niin että mies veisi lapset sinne. Olen kyllästynyt hänen jakamiin ohjeisiin ja neuvoihin ja kommentteihin, koska niillä hän tunkee minun elämääni liian vahvasti. Olen jo sen ikäinen ettei minun tarvitse kuunnella anopin kommentteja siitä, miten minun tulee toimia, miten minun pitää ajatella ja miten meidän perheen arki kuuluisi mennä tunne- tai tehtävätasolla.. (olemme uusperhe ja kuviossa miehen edell. liiton lapsi jolle anoppi siis myös mummo ja siksi puuttuu: kyseessä poika ja pojan lapset)
Elämässä on paljon asioita, joita kotona voi tehdä, mutta muualla ei. En näe mitään problematiikkaa siinä, että lapsi jo pienestä pitäen oppii tämän asian. Meillä kodin ja muiden tapojen oppiminen onkin sujunut kivuttomimmin juuri mummolassa, jossa on ollut eri säännöt kuin kotona.
Meillä ei ole koskaan tullut tuota tilannetta, että mä olisin ensin sanonut ei ja mummi siihen perään kyllä. Koska olen itse tuntenut ne mummolan säännöt, en ole kävellyt isovanhempien ylitse eli sanonut ei, jos tiedän mummin tai ukin sanovan kyllä. Elämä ei ole johdonmukaista eikä ainakaan mun lapsilleni ole tuottanut mitään ongelmia tajuta sitä, että eri paikoissa toimitaan eri tavalla.
Musta tulee samanlainen mummi kuin mitä äitini, mummini ja äitinikin mummi ovat olleet. Jos se ei miniää/vävyä miellytä, ei meille ole mikään pakko tulla.
