Alkuperäinen kirjoittaja chef:
Alkuperäinen kirjoittaja toinen näkökulma:
No mun exälle ei tyttö kelvannut. Itse oli lasta toivonut, mutta kun raskaaksi tulin, niin puhui koko ajan pojasta. Tyttö tuli eikä herättänyt minkäänlaisia tuntemuksia isässään. Erosta nyt 5 vuotta, pk-seudulla molemmat asutaan, eikä ole tavannut lastaan kuin 2 kertaa, toinen kerta olikin pelkkä vahinko, kun sattui samaan aikaan sukulaisten luo, mihin myös tyttö mumminsa kanssa tuli. Tyttö puhutteli häntä sedäksi, kun ei enää muistanut, että se on oma isä, eikä isukki vaivautunut ees korjaamaan väärinkäsitystä (niinkuin tossa yhdessä toisessa ketjussa jo mainitsinkin). Tiedä sitten, oisko ollut suhde lapseen erilainen, jos poika ois tullut.
Mulle on lapsen sukupuoli ollut ihan äärimmäisen tärkeä joka ikinen kerta (olen jopa itkua vääntänyt siitä että haluan tytön) mutta vaikka mullekin se sukupuoli on ollut todella iso asia, niin en siltikään voi käsittää, että jos sieltä sitten tuleekin sitä ns. väärää sukupuolta, niin se OIKEASTI merkitsisi noin paljon
Samainen isukki ehdotti mulle myös sitä, että hän kävisi luopumassa isyydestään, ettei elareita tarvis maksaa. Sanoi, että "kun mä kuitenkin maksan sulle niitä minimielareita ja samat sä voisit saada sossusta, niin eihän sulle ole mitään väliä sillä, että mistä sä ne saat"
Ensin olin hölmistynyt, sitten tajusin. Miettii varmaan sitäkin, että tyttö perii hänet joskus, vaikkei sillä mitään perittävää olekaan. Ehkä toivoo menevänsä uusiin naimisiin ja saavansa lisää lapsia ja ettei perintöä tarvis jakaa mun tytön kanssa (tähän mennessä hän on siis ainut perillinen) :kieh: