Mikä v*tun avoin suhde? Selittäkääpä vanhukselle!

Ennen vanhaan, kun pantiin kaikkea mikä liikkuu tai oli liikkumatta, niin sitä kutsuttiin sinkkuiluksi. Jos oli parisuhteessa, niin pettämiseksi.
Nyt mä kuulin, että on olemassa jotain hemmetin avoimia suhteita. Siis seurustellaan ja ollaan jopa naimisissa ja nussitaan muita, mut puoliso tietää niistä muista :O Parhaassa tapauksessa kaikki likaiset yksityiskohdatki :O
Mä tahtoisin ymmärtää kovasti, mutta eikö tässä tapauksessa ois sama olla sinkkuna ja panna vaikka tätä yhtä sit hieman useammin?

Mä oon ihan puulla päähän lyöty, et mikä järki tässä on, joten semmoisessa suhteessa elävät: Selittäisittekö mulle. En taho lytätä, tahon tajuta pointin jota en tässä vaiheessa vielä tajua.
 
vierailija
Itse en avointa suhdetta haluaisi, mutta ymmärrän, että monelle se sopii. Voi olla parisuhteessa oman sielunkumppaninsa kanssa. Voi nauttia arjen jakamisesta juuri tämän henkilön kanssa. Seksille tai tapailulle ei anneta niin suurta arvoa, joten ei haittaa, jos tapailee muitakin. Pitää kai mielen virkeänä. Ja onhan se kätevää, jos puolisolla on haluton kausi menossa.

Korjatkaa toki, jos olen ymmärtänyt ilmiön suosion väärin.
 
9mmm
Ennen vanhaan, kun pantiin kaikkea mikä liikkuu tai oli liikkumatta, niin sitä kutsuttiin sinkkuiluksi. Jos oli parisuhteessa, niin pettämiseksi.
Nyt mä kuulin, että on olemassa jotain hemmetin avoimia suhteita. Siis seurustellaan ja ollaan jopa naimisissa ja nussitaan muita, mut puoliso tietää niistä muista :O Parhaassa tapauksessa kaikki likaiset yksityiskohdatki :O
Mä tahtoisin ymmärtää kovasti, mutta eikö tässä tapauksessa ois sama olla sinkkuna ja panna vaikka tätä yhtä sit hieman useammin?

Mä oon ihan puulla päähän lyöty, et mikä järki tässä on, joten semmoisessa suhteessa elävät: Selittäisittekö mulle. En taho lytätä, tahon tajuta pointin jota en tässä vaiheessa vielä tajua.
NOH mä ajattelisin niin että enemmänkin meette parina kokeilee yhdessä kaikkea muidenkin kanssa. sitten jos meennää nerikseen niin ehkä se toien pyytää kuvaa sitä hommaa toiselle ja he saavat lisää omaan parisuhteeseen myös sitä kautta? ehkä ei enään mustasukkaisuus vaivaa jos ovat henkisesti yhtä ja seksi on vaan piriste kaikissa muodoissaan heidän parisuhteelleeen? kun jso parisuhde on sellanen että koekillaan kaikkea uutta niin miksi ei seksissäkin. vai ptiäiskö sen parisuhde skin aina olal peiton alla takaapäin meininkiä?
 
Ite en ymmärrä ollenkaan, jos haluaa panna kaikkia joilta löytyy pulssi ja jättää lämpimän paskan niin eikö vois sitten olla ihan vaan sinkkuna.
En tietenkään muista tiedä mutta mie olen yhden naisen mies ja kaikki muut seikkailut ei vaan sovi mulle. En halua!
Minulle riittää se yksi maailman ihanin ihminen johon ihastun, rakastun.

Toisaalta ihan sama mulle mitä muut tekevät.
Sanoinpahan vain oman mielipiteen.
 
Sä et tunne mua. Parisuhde on mun mielestä kaikkea muuta, kuin pimeässä peiton alla perjantaisaunan jälkeen...
Onko sulla siis tämmöinen avoin suhde? Kun vastauksesi niin moni "ehkä" kertoo mulle sun vain veikkailevan. Ei kannata yrittää mun mielestä veikkailla ja yrittää päästä toisten aivoihin sisälle. En minäkään jaksa veikkailla mitä liikkuu sarjamurhaajan mielessä vaan kysyisin sitä siltä itseltään suoraan.
 
Toki jos tätä tekee puolison selän takana niin ihmettelisin suuresti miksei voisi olla vaan sinkkuna. Mut nyt, ku kuulin, et ihmiset tekee tätä ihan avoimesti ja ihan kaiken puolisolleen kertoen niin oon enemmän ku puuhun päällä lyöty, et mitä vittua :O
 
9mmm
Sä et tunne mua. Parisuhde on mun mielestä kaikkea muuta, kuin pimeässä peiton alla perjantaisaunan jälkeen...
Onko sulla siis tämmöinen avoin suhde? Kun vastauksesi niin moni "ehkä" kertoo mulle sun vain veikkailevan. Ei kannata yrittää mun mielestä veikkailla ja yrittää päästä toisten aivoihin sisälle. En minäkään jaksa veikkailla mitä liikkuu sarjamurhaajan mielessä vaan kysyisin sitä siltä itseltään suoraan.
sä kysyit mielipiteitä ja mä funailin mitä se avoin suhde tarkoittaa itte olen sinkku ja se pieotn heiluttel uei viitannu suhun vai väitinkö jossain että sä olsiit pääosassa? ehkä oli arvailua mit se avoin suhde voi tarkoittaaj anoh itte näkiisn sen ihan ok jos parina tekee yhdessä. mä en yritä päästä kenenkään sisälle. oli hauska kyssäri pitkästä aikaa niin mielnkiint oheräs
 
Mä kysyin selvennyksiä ja omien ajatusten jakamisia niiltä ihmisiltä jotka elävät sellaisissa avoimissa suhteissa, enkä kenenkään randomin sinkun veikkailuja. Veikkailuja mä oon itsekkin suorittanut, mutta eihän ne johda mihinkään, ne ovat mun ja sun yksipuolisia ihmettelyitä ja voivat olla hyvinkin kaukana siitä mitä sellaisten ihmisten motiivit on olla semmoisissa suhteissa...
 
siinä sitten ihmettelmää perhepalstalla sitä kyssäriä. Mut mitkä ne muut syyt voisi olal mitä kerroin? siihe nlisää
 
Mut nyt, ku kuulin, et ihmiset tekee tätä ihan avoimesti ja ihan kaiken puolisolleen kertoen niin oon enemmän ku puuhun päällä lyöty, et mitä vittua :O
Eihän se sitte ketään haittaa jos kaikille ookoo. Minun puolesta ihmiset voi olla vaikka heteroita! Kunhan ei tuu mua yrittämään!
Joo.. Väsynyt Ruonansuu läppä :D

Ihan sama mulle mitä muut tekee, on esim miehiä jotka duunaa toisia miehiä perseeseen - en ole siitäkään kiinnostunut mutta tehkööt jos tuntuu hyvältä. Samaten löytyy naisia jokka tykkää nuolla ruohomattoa.
Ok, siitä mieki tykkään niin en tuomitse heitäkään.
 
siinä sitten ihmettelmää perhepalstalla sitä kyssäriä. Mut mitkä ne muut syyt voisi olal mitä kerroin? siihe nlisää
Mulla on syyni siihen miksi kysyn sitä täällä ;) Olen lisäksi kahden tämmöisen ihmisen kans jutellut ja yksi antoi niin epämääräisiä vastauksia, että ei selvästi halunnut kertoa totuutta. Ikäänkuin häpesi jotain. Täällä siitä voi kertoa anonyymisti ;) Toinen taas on ystävä 15v ajalta ja en tiedä oikein miten suhtautua, kun tiedän suhteen taustalta kaikkea muutakin...
 
Eihän se sitte ketään haittaa jos kaikille ookoo. Minun puolesta ihmiset voi olla vaikka heteroita! Kunhan ei tuu mua yrittämään!
Joo.. Väsynyt Ruonansuu läppä :D

Ihan sama mulle mitä muut tekee, on esim miehiä jotka duunaa toisia miehiä perseeseen - en ole siitäkään kiinnostunut mutta tehkööt jos tuntuu hyvältä. Samaten löytyy naisia jokka tykkää nuolla ruohomattoa.
Ok, siitä mieki tykkään niin en tuomitse heitäkään.
Mun ei oo tarkoitus tuomita vaan yrittää ymmärtää koska nyt en ymmärrä laisinkaan. Lisäksi punnitsisin niiden vastausten perusteella voisinko ikinä ryhtyä itse vastaavaan, kokeilunhaluinen kun olen ;)
Nyt tuntuu ettei musta ois tuommoseen.
 
9mmm
Mulla on syyni siihen miksi kysyn sitä täällä ;) Olen lisäksi kahden tämmöisen ihmisen kans jutellut ja yksi antoi niin epämääräisiä vastauksia, että ei selvästi halunnut kertoa totuutta. Ikäänkuin häpesi jotain. Täällä siitä voi kertoa anonyymisti ;) Toinen taas on ystävä 15v ajalta ja en tiedä oikein miten suhtautua, kun tiedän suhteen taustalta kaikkea muutakin...
nonni agressivisuus muuttui rauhallisuteen :). Mitä mä tätä palstaa oon lukenu niin jos oot lukenu niin ei täällä oo kyl hirveesti vapaassa suhteessa oliojoita onhan noist ollu puhetta t äälkin aika paljon :). Mut omalt osalta se olisi nii net yhessä kokeilla ja tehä kainelaisii juttui kuhan se on ok. ehkä jotkut saa siitä kiksei joka parantaa heidän arkeaan. Mut joo nyt jäädään odottelemaan ammattilaisten vastauksia :D
 
jäädään koska tiedän, että niitä täällä on ;)
 
Mulla on syyni siihen miksi kysyn sitä täällä ;) Olen lisäksi kahden tämmöisen ihmisen kans jutellut ja yksi antoi niin epämääräisiä vastauksia, että ei selvästi halunnut kertoa totuutta. Ikäänkuin häpesi jotain. Täällä siitä voi kertoa anonyymisti ;) Toinen taas on ystävä 15v ajalta ja en tiedä oikein miten suhtautua, kun tiedän suhteen taustalta kaikkea muutakin...
En usko, että häpesi, jos kerran oli kuitenkin kertonut, että hän on avoimessa suhteessa. Jospa ei halunnut kertoa tarkemmin intiimeistä asioistaan?

Itse en ole avoimessa suhteessa, mutta jos olisin sellaisen kumppanin kanssa, joka niin haluaisi, voisin harkita. Tai siis avoin suhde voisi olla ok, jos minun ja sen toisen suhde toimisi, olisi 100% luottamus, varmuus siitä että toinen on sielunkumppani.

Itse ymmärrän ihan hyvin, vaikken itse tunne tarvetta avoimeen suhteeseen. Ei niistä kai kuitenkaan yleensä yksityiskohtaisesti kertoilla sille kumppanille, tai tuskin haluavat yleensä kuulla mitään seikkaperäistä selostusta.
 
NOH mä ajattelisin niin että enemmänkin meette parina kokeilee yhdessä kaikkea muidenkin kanssa. sitten jos meennää nerikseen niin ehkä se toien pyytää kuvaa sitä hommaa toiselle ja he saavat lisää omaan parisuhteeseen myös sitä kautta? ehkä ei enään mustasukkaisuus vaivaa jos ovat henkisesti yhtä ja seksi on vaan piriste kaikissa muodoissaan heidän parisuhteelleeen? kun jso parisuhde on sellanen että koekillaan kaikkea uutta niin miksi ei seksissäkin. vai ptiäiskö sen parisuhde skin aina olal peiton alla takaapäin meininkiä?
Sanotaan vaikka näin, että mä en tohtisi tehdä vieraan ihmisen kanssa kaikkea sitä pervoilua, mitä oman mieheni kanssa harrastan. Vaikka parisuhteessa onkin, niin ei se meinaa sitä, että hoidetaan homma alta pois nopeesti lauantaisaunan jälkeen pimeessä ja peiton alla.

Sinällään, mua ei kiinnosta, jos jotkut tarvitsee parisuhteen ulkopuolisia ihmisiä piristämään seksielämäänsä. Ihan vapaasti niin voi tehdä, jos kumpikin osapuoli suhteessa sitä ihan oikeasti toivoo.
 
Mulla on syyni siihen miksi kysyn sitä täällä ;) Olen lisäksi kahden tämmöisen ihmisen kans jutellut ja yksi antoi niin epämääräisiä vastauksia, että ei selvästi halunnut kertoa totuutta. Ikäänkuin häpesi jotain. Täällä siitä voi kertoa anonyymisti ;) Toinen taas on ystävä 15v ajalta ja en tiedä oikein miten suhtautua, kun tiedän suhteen taustalta kaikkea muutakin...
Ihan hetki sitten tuli "dokkari" parinvaihtajista. Minusta näytti sille, että vaikka pariskunnat vakuuttelivatkin kovasti, että kumpikin on ihan messissä parinvaihdossa, niin asia ei kuitenkaan näyttänyt olevan ihan niin. Olin huomaavinani, että toinen osapuoli oli aina enemmän innoissaan tästä touhusta ja toinen laahusti perässä ja vakuutteli sen olevan ok, vaikkei se sitten loppujen lopuksi ollutkaan ihan ok. Tosin voi myös olla, että minä tulkitsin näitä pariskuntia ihan väärin.
 
vierailija
Parisuhde on niin paljon muutakin kuin seksiä.
Jos on löytänyt sen oikean, jonka kanssa on yhtenevät tulevaisuuden suunnitelmat ja toisen kanssa tahtoo vanheta, ei hänen kanssaan tahdo erota.
Kaikilla ei ole sama näkemys parisuhteesta kuin sinulla Fjonga. Joillekin eläminen merkkaa kaikenlaisia kokemuksia, eri ihmisten kanssa.

Joillakin pareilla seksielämä voi olla ankeaa, mutta se saattaa olla vain ohimenevä vaihe, tällöin haetaan ne puuttuvat tunteet muualta, mutta edelleen rakastetaan puolisoa ja hänen kanssa haluaa viettää loppuelämän.

Syitä on monia.

Joillekin se on ihan ok.
 
Meillä on osin vapaa suhde. Jatkuvaan moiseen ei ainakaan minusta olisi kun sit ois hiivatin hankala suunnitella mitään kun toinen voisi milloin tahansa hilppaista omille teilleen.

Meillä siis muutaman kerran vuodessa vapaaviikonloppu. Ja sen aikana saa puuhata ihan mitä vaan. Vaikka naida jotakuta. Mut meille on melkoisen tärkeää että ne mahdolliset panot eivät tunge normaalielämäämme elikäs yhtystietoja sun muita ei saa toiselle antaa.

Niinja. Ei se tarkoita että panee kaikkia. Miks hitossa panisi kun (jos) kotona on jo varsin kykenevä puoliso. Mulle se on lähinnä mahdollisuuss että voin jos haluan. Mies taas on keskittynyt tähän mennessä useimmiten kotorannassa oluet ja röökiaski ja onki mukanaan "ihan rauhassa" olemiseen.
 
Onhan parisuhde paljon muutakin kuin seksiä. Ehkä joku haluaa jakaa elämänsä toisen kanssa, mutta haluaa silti panna muitakin. Ei tuo nyt niin kauhean oudolta kuulosta, kun miettii. Eiköhän jokainen perinteisessäkin parisuhteessakin oleva ole joskus hairahtunut mielessään himoitsemaan muitakin kun sitä omaa puolisoa.

Tai joillekin voi olla lähinnä käytännön etujen kannalta järjestetty. Pariskuntana eläminen on paljon halvempaa ja usein mukavampaa kun yksin asuminen.
 
Ihan hetki sitten tuli "dokkari" parinvaihtajista. Minusta näytti sille, että vaikka pariskunnat vakuuttelivatkin kovasti, että kumpikin on ihan messissä parinvaihdossa, niin asia ei kuitenkaan näyttänyt olevan ihan niin. Olin huomaavinani, että toinen osapuoli oli aina enemmän innoissaan tästä touhusta ja toinen laahusti perässä ja vakuutteli sen olevan ok, vaikkei se sitten loppujen lopuksi ollutkaan ihan ok. Tosin voi myös olla, että minä tulkitsin näitä pariskuntia ihan väärin.
Parinvaihto onkin vähän eri juttu. Onhan vaikeampi saada pariskunnan molemmat osapuolet olemaan 100% innostuneita sen toisen pariskunnan osapuolista. Silloin varmaan tulee helpommin tehtyä sellaisia kompromisseja, että "on toi nyt ihan kiva". Sen sijaan avoimessa suhteessa ei tarvitse tyytyä "ihan kivaan", vaan voi harrastaa seksiä vain siksi, että haluaa seksiä juuri sen tietyn tyypin kanssa.
 
No joo, tuo on kyllä ihan totta.
Siltikin mä vähän jään aina miettimään näissä jutuissa, että mitenköhän usein on niin, että parisuhteen toinen osapuoli on oikeasti jutussa ihan messissä ja toinen suostuu avoimeen suhteeseen vain siksi, ettei se koe sillä olevan muutakaan vaihtoehtoa pitääkseen kumppaninsa omanaan...

Mutta siis toki olen sitä mieltä, että aikuinen ihminen pystyy itse valitsemaan millaisessa suhteessa elää ja on näinollen vastuussa omasta elämästään.
 
Yhteistyössä