Miks kaikki äidit on niin tylsiä, ettei enää voi tehdä mitään hauskaa, mitä ennenkin (ei tarkoita biletystä)

  • Viestiketjun aloittaja "a p"
  • Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";22614556]No koska ne lapset eivät ole näkymättömiä olioita, joilla ei ole mitään tarpeita. Tottahan toki spontaanius on ihan eriasteista lapsettomilla kuin perheellisillä, ellei nyt sitten ole kyse joistain päihdeperheistä, joissa lapsista huolehtiminen muutenkin ihan retuperällä. Kyllä meillä kaikki menot mietitään ja suunnitellaan aina lasten kautta.

Ja mitä tulee tuohon, että miehet kyllä saavat mennä ja tulla. No ei kyllä meillä! Just käytiin miehen kanssa puhelinneuvottelu, että saako hän lähteä huomenna työreissuun, jolloin kotiutuisi normaalia myöhempään. Kyllä meillä sovitaan kaikki menot yhdessä.[/QUOTE]

Oikeastiko työasioista?
 
Shoppailu on ihanaa, mutta talous rajoottaa sitä. Matkustelisin vaikka kuinka paljon jos olisi varaa. Kahviloissa en ole ennen lapsen saamistakaan pahemmin istunut. Elokuvissa on tullut käytyä aina harvoin, mutta onhan se aivan mukavaa käydä elokuvateatterissa kattomassa elokuva koska siinä on oma tunnelmansa. Käyn keikoilla ja konserteissa. Käyn baareissa.

Mutta sitten mä myös kudon sukkia yms., luen kirjoja tai sitten vain oleilen kotona.
 
Jossain asiassa olen minäkin ilmeisesti onnistunut, en ole lasten myötä muuttunut miksikään. Olen edelleen se sama eristäytyvä erakko, joka vastaa puhelimeen jos sattuu siltä tuntumaan enkä kirveelläkään lähde minnekään, tai teen viimetipassa oharit. Ei ole tarvinut kenenkään pettyä muutokseeni:ashamed:n (oikeasti kyllä ymmärrän, mistä ap puhuu ja olisi kiva olla spontaani ja yleensä voisi olla hyväksi haluta olla ihmisten kanssa tekemisissä)
 
[QUOTE="a p";22614577]Lapset eivät ole näkymättömiä olioita!! Ei olekaan!! Lapsilla on arvo toki siinä missä aikuisillakin. Ja heillä on monia kivoja juttuja, tässä keskustelussa ei mennä nyt tähän! Toki lapsia ajatellaan, mutta äitien ei kuuluisi UNOHTAA itseäänkään!! ;)[/QUOTE]

Mikä sinusta sitten on sitä itsensä unohtamista? Sallitaanko vauva-ajan olla vähän enemmän kotona vai miten?

Itsellä on edelleen samat harrastukset ja mielenkiinnot kuin ennen lasta, mutta aikaa vähemmän. Ja jostain syystä viihdyn enemmän kotona. En ole kyllä unohtanut sitä kuka olen tai mistä tykkään, mutta olen kyllä muuttunut rauhallisemmaksi. Tavoitteeni ovat ja pysyvät ja menen ilman lastakin, mutta toisaalta nautin perheeni kanssa viettämästäni ajasta paljon enemmän kuin mitä koskaan osasin edes kuvitella.
 
[QUOTE="vieras";22614556] Just käytiin miehen kanssa puhelinneuvottelu, että saako hän lähteä huomenna työreissuun, jolloin kotiutuisi normaalia myöhempään. Kyllä meillä sovitaan kaikki menot yhdessä.[/QUOTE]

:O Siis kyse on töistä! Mä ainakin repisin pelihousuni jos mulla olis puoliso jonka kanssa pitää sopia työasioista. Ei kuule joka työpaikassa itte päätetä koska ja missä huvittaa tehdä töitä tai mihin se puoliso antaa luvan...
 
Ai..Kyllä me tehdään paljonkin kaikkea ystävien kanssa.Ja nykyään tehdään kaikkea erikoisempaakin kun on lapsia,koska ennen pystyi näkemään vaikka joka päivä töitten/koulun jälkeen.Mutta nyt ne hetket kun nähdään ystävien kanssa ilman lapsia on tulleet "arvokkaamiksi" kun niitä ei ole enää niin paljon.Toki nähdään aika paljon lasten kanssa mutta esim. yksi ystävä on yh niin ei saa lasta niin helposti hoitoon.Viimeksi oltiin yhdessä hot joogassa ja pari viikkoa sitten käytiin stand up-klubilla ja seuraavaksi aiotaan mennä lautailemaan (kumpikin on lautaillut joskus ylä-asteella viimeks).

Eli ei kaikki äidit oo tylsiä.:)
 
Kuulostaa hiukan surulliselta minusta :/
Mikis se kuulostaa surulliselta? Mulla on alle kouluikäiset lapset, joita en voi jättää keskenänsä kotiin, eikä meillä ole turvaverkkoa. Siksi yleensä lapset kulkee mukana jos mennään jonnekin. Harvemmin mulla on mahdollisuutta mennä mihinkään ilman lapsia. MUTTA ennen lapsia en käynyt yhtään enempää ystävien kanssa ulkona syömässä. Mielummin olen aina tavannut ystäviä kotona. Ja lapset eivät ole mikään este niille tapaamisille.
 
"vieras"
:O Siis kyse on töistä! Mä ainakin repisin pelihousuni jos mulla olis puoliso jonka kanssa pitää sopia työasioista. Ei kuule joka työpaikassa itte päätetä koska ja missä huvittaa tehdä töitä tai mihin se puoliso antaa luvan...

Niin, no minun mieheni pystyy kyllä päättämään, lähteekö työreissuun vai ei. Eli hänen kohdallaan työmatkat ovat aina vapaaehtoisia, joko menee mukaan tai sitten tekee normipäivän toimistolla. Tällä kertaa "lupa" heltisi, eli minulle ok että on pidempään, mutta esim. aiemmin en ole suostunut vaikkapa viikon ulkomaanreissuun. Tietysti tiedän, että kaikissa työpaikoissa ei ole näin, mutta kerroinkin vain meidän tilanteesta.
 
"shihtzu"
Mulla on sen verran huono tilanne, että olen totaalisesti kiinni lapsissa ja isomman saan talviaikana muutamaksi tunniksi hoitoon, mutta nuorempaa on kuljetettava mukana joka paikassa. Kesällä on parempi mahdollisuus saada molemmat lapset yöhoitoon.

Lapsilla on toki isäkin, mutta se ei näitä usein yöksi ota ja jos ottaa, niin ei ainakaan vähään aikaan tätä pienempää.
 
Mä en nyt ihan ymmärrä, mitä ap tarkoittaa :D Viime viikolla lähdin kahdessa minuutissa ovesta, kun hyvä ystävä kaipasi kahville. Okei, oli mahdollista, kun en ollut yksin lasten kanssa. Elokuvissakin on käyty ja illalla syömässä. Se toki vaatii jo vähän etukäteissuunnittelua. Kävelylle ehtii aika helposti, jos ei pitkäksi aikaa eksy. Viikonlopulla oli kivaa, kun ehdin istua ystävän kanssa 1,5 tuntia saunassa <3 Eihän tämä toki ihan niin spontaania ole kuin ennen lapsia. Tosin kylässä ja kahvilla käydään lasten kanssakin. Ja nykyään voi touhuta hauskoja lapsilähtöisiä juttuja. Käydä makkaranpaistoretkillä, pulkkamäessä, leipoa yhdessä tai pitää naamiaisia. Erilaista kuin ennen, mutta kivaa.
 
"niin"
Tottakai jos mahdollisuus sopia meneekö ja tekeekö työ hommis jotain niin on vaan hieno asia. Meilläkin urakka aikana jos on sovittu aikaisemmin et silloin ja silloin joku juttu miehen oltava mukana (meil lapsilla yhtä jos toista) niin joskus mies soittaa kysyäkseen et oliko silloin jotain et voiko tehdä silloin pidemmästi yms. Tai varmistaakseen ettei illaksi ollut mitään koska ei oikein kauhesti kalenteria mukana kuljettele.
 

Yhteistyössä