Miks kaikki hoikat ja mm. posliinit kokee, että ne olis kauniimpia ja haluttavampi kuin muut?

  • Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti
Asiaan vaikuttaa todella paljo se kuinka paino kerääntyy eri puolille kroppaa. Onhan se eri asia, että paino kerääntyy joka paikkaan tasaasesti ku kertyy lähinnä esim. mahaan. Ja ku joillekki tosiaan sopii se pieni pyöreys ku taas toinen saattaa samanpituusena ja painoosena näyttää pullukkammalta.
Nimenomaan. Jollain ne ylikilot tuovat sopivasti muotoja ja pukevat ihmistä. Toisella taas on ne muodot jo hoikkanakin ja ylipaino kadottaa ne.

Sinänsä en ymmärrä miksi toisten paino voi olla joillekin niin tärkeää ja sen perusteella tehdään oletuksia ja ihan yleistyksiä siitä kuinka ylipainoisen ajattelevat niin tai hoikat kuvittelevat näin. Loppupelissä kauneus on tuostakin katsojan silmissä, ei kaikki tykkää samasta kropan mallista ja paino sekä ulkonäkö yleisestikään ei ole mikään mittari siitä kuinka suosittu kukin on. (Monesti silläkään ei ole niin isoa merkitystä miten suosittu on, useille on tärkeämpi löytää se yksi oikea ihminen kenen kanssa jakaa elämänsä kuin se että kaikki on perään mutta kukaan ei tunnu olevan se ketä haluaisi todella)
 
MiNusta
Minusta karvaton alapää sopii hoikalle kuin myös pyöreämmät muodot omistavalle aivan hyvin. Aika moni (tänäänkin) uimahallissa ujostelee ja peittelee että on posliini. Ihan turhaan, olkaa oma itsenne .
 
"Vieras"
No juuri tuon takia kai ohuet ovat kateellisia ja haukkuvat BMI25-30:t läskeiksi vaikka totuus onkin se, että joillakin tukevammilla ne kilot menevät oikeisiin paikkoihin. Sitten hoikat vinkuu muita läskeiksi vaikka itse ovat vähemmän naisen ja enemmän teinipojan näköisiä. Paha vaan myöntää totuutta, että itse ei ollutkaan naisellisin vaan se hiukan isompi oli.
 
[QUOTE="Vieras";27534705]No juuri tuon takia kai ohuet ovat kateellisia ja haukkuvat BMI25-30:t läskeiksi vaikka totuus onkin se, että joillakin tukevammilla ne kilot menevät oikeisiin paikkoihin. Sitten hoikat vinkuu muita läskeiksi vaikka itse ovat vähemmän naisen ja enemmän teinipojan näköisiä. Paha vaan myöntää totuutta, että itse ei ollutkaan naisellisin vaan se hiukan isompi oli.[/QUOTE]


Oma bmi on 21 eli normaalipainoinen olen jenkkakahvoineni. Olen kateellinen niille ohuille naisellisen vartalon omaaville naisille, enkä suinkaan pullukoille naisellisille vartaloille, vakkakin tunnen toki useammankin pullukamman kauniin vartalon omaavaa ihmistä, haluaisin itse mielummin hoikan ja kurvikkaan vartalon itselleni.
 
rsdf
[QUOTE="Vieras";27534705]No juuri tuon takia kai ohuet ovat kateellisia ja haukkuvat BMI25-30:t läskeiksi vaikka totuus onkin se, että joillakin tukevammilla ne kilot menevät oikeisiin paikkoihin. Sitten hoikat vinkuu muita läskeiksi vaikka itse ovat vähemmän naisen ja enemmän teinipojan näköisiä. Paha vaan myöntää totuutta, että itse ei ollutkaan naisellisin vaan se hiukan isompi oli.[/QUOTE]

Mihin vitun oikeisiin paikkoihin?
 
Kulkeeko ne posliinit sitten pillu paljaana nähdäkseen, ovatko haluttavampia kuin muut, vai mistä kuvittelet, että "posliinit kokee, että ne olis kauniimpia ja haluttavampi kuin muut?"
Kyllä ihminen voi kokea olevansa haluttavampi, vaikkei kulkisikaan pillu paljaana. Jopa karvojen ajelu voi vaikuttaa siihen. Kyllä minäkin koen itseni jotenkin sisäisesti 2,7% vetävämmäksi jos olen jaksanut ajella karvani tyylikkääseen kuntoon, vaikken niitä kauheasti esittelisikkään. Aina en kyllä jaksa.
 
[QUOTE="Vieras";27534177]Eipä sun logiikkasi kauhea vakuuttava ole. :D Jos 17 on epäterveellisempi kuin 25 niin MIKSI alue 18-21 on parhain? Eiköhän se ole 23-25 joka on tervein.

Tunnen moni BMI noin 30 naisia jotka loksauttavat leuat miehiltä lattiaan seksikkyydeltä siinä missä ripakintut ja "normaalit" hiihtelevät pitkin seiniä kun kukaan ei huomioi.[/QUOTE]

:D

En tietääkseni kirjoittanut missään, että bmi 18-21 on parhain, vaan, että se on normaali. Ei alipainoinen luihu, kuten täällä joku väitti.
 
dsdfsd
[QUOTE="Vieras";27534177]Eipä sun logiikkasi kauhea vakuuttava ole. :D Jos 17 on epäterveellisempi kuin 25 niin MIKSI alue 18-21 on parhain? Eiköhän se ole 23-25 joka on tervein.

Tunnen moni BMI noin 30 naisia jotka loksauttavat leuat miehiltä lattiaan seksikkyydeltä siinä missä ripakintut ja "normaalit" hiihtelevät pitkin seiniä kun kukaan ei huomioi.[/QUOTE]

Jollakin kolahti? ;)
Ja itseasiassa 23-25 EI ole tutkitusti tervein bmi. Hienoa että sä taas "tunnet monia jotka..." :LOL:

Läski ihrakasa ei kyllä miellytä ketään, helppoa lihaa kyllä. ;) (tässä yhtä asiallista tekstiä isokokoisista kuin sinulla hoikista)
 
wwww
Nyt puuttumatta muuten mitenkään enempää aiheeseen tai riitaanne, niin tässä terveydenhuollon käyttämät paino indeksit: Alle 18,5, alipaino. 18.5-24.9 sopiva paino, 25-29.9 lievä ylipaino, 30-34.9 merkittävä ylipaino, yli 35.5 vaikea ylipaino. Nämä luvut siis käytössä ainakin sairaanhoidossa, ihan suoraan papereista luin. Mutta jatkakaa, olkaa hyvät:)
 
"Vieras"
Tuossa hyvä esimerkki kurvikkuudesta. Eikä mahdu BMI 18-23 poteroon varmasti.
Siinä tikkujalat vinkuu kun tosimiesten päät kääntyy ihan muualle kuin hoikkelon suuntaan :)

http://media-cache-lt0.pinterest.com/upload/41025046575826435_zgav4ukh_b.jpg
 
hoikka
Posliini en ole, mutta hoikka kyllä ja kyllä se kokemus tulee ihan siitä että saa positiivista palautetta. Miehelle on työkaverit kehuneet, kuinka hänen ei ainakaan tarvi katsella iltaisin tyttöjä netistä, omat työkaverini ovat kehuneet,kaverini ovat kehuneet, kaupungilla saan katseita. Tosin tiedän ettei ainoa syy ole BMI- lukuni, vaan kyllä ne suurimmat syyt ovat se, että kiinnitän huomiota pukeutumiseeni, hiuksiini ja meikkiini, myös siellä leikkipuistossa, omaan hyvin itsetunnon enkä kävele katse maahan luotuna ja ennen kaikkea HYMYILEN ihmisille.
 
hoikka
[QUOTE="WTF";27540689]??????????????
Onko teidän piireissänne jotenkin normaalia, että miehet tuijottavat vieraita naisia iltaisin netissä...?[/QUOTE]

:D Miehen työpiireissä on, he kun ovat 85% reissutyöläisiä ja oma vaimo on siis jossain satojen kilometrien päässä :D
 
Laskin pikaisesti oman BMI:n, mun pitäis olla 1,1kg painavampi ollakseni normaali painoinen. Bmi oli 18.11

Enkä koe olevani yhtään sen haluttavampi/kauniinpi mitä muutkaan. Hyvä itsetunto ja se kui kanstaa kroppansa tekee naisesta kuin naisesta vastustamattoman ja kauniin.
 
Hoikka
[QUOTE="Vieras";27540795]OK. Webkamera kotiin ja vaimon alastonkuvat ei olis mitään? :D

Sä vissiin meinaat, että oma miehesi ei katselisi muita/pornoa jos on reissussa?[/QUOTE]

Varmaan katseleekin, mitä sitten. Ei se ole minulta pois. Tuo nyt vain oli työkavereiden kommentti. Pornon katselu on kuitenkin jopa yleisempaa kuin mitäs nytissä notkuminen :)
 
normaalipainoinen
"On kyllä todettu, että lievä tukevuus on terveellisempää kuin _laihuus_. En muista rajoja, mutta ei joku BMI18-21 on ruman hoikkaa."

BMI 18-21 ovat kyllä aivan normaalipainoisia. Tuntuu että näissä paino asioissa on joillakin aivan vääristynyt kuva, kun haukutaan normaalipainoisia joksikin epäterveellisen laihoiksi. Toisaalta ei ihme kun ylipainoisia on nykyään niin paljon.. Oma BMI on 21, onkä todellakaan ole ruman hoikka. Löytyy takapuolta ja reittä, ja vastapainoksi kapea vyötärö. Enkä kyllä muuttuisi yhtään viehättävämmäksi, jos keräisin vähän laskiä lisää. Voisin jopa muutaman kilon vielä pudottaa. Mnusta muodot eivät kyllä ole sama asia kuin läski..
 
huvittaa
Huvittaa kun jotkut läskit naiset haukkuvat muodokkaita ja kurvikkaita tiimalasivartaloisia HOIKKIA kaunottariakin luurangoiksi tai tikuiksi. Ja itse nuo läskit naiset näyttävät monesti aivan michelin-ukoilta ja yrittävät väittää että vaan ne vatsamakkarat ovat kurveja ja muodokkuutta.
 
"niinpäniin"
muistetaanpa nyt kuitenki seki tosiasia, että toi BMI on vähä kyseenalainen käsite. se kun käsittää pituuden ja kropan kokonaispainon suhteen toisiinsa. elikkäs, sillä BMI:llä ei nyt sinänsä ole suoraa tekemistä yksinomaa läskin (eli sen vaarallisen, kerääntyvän ja ylimääräisen) kanssa.
examblena voidaan ottaa vaikka ne, jotka treenaa kovasti lihasmassan kasvattamis mielessä (ja joo, tarkoitan nyt ihan luomukasvatusta eikä mitään ainepelleilyä). heidän BMI:nsä voi olla korkea (eli taulukon mukaan he ovat ylipainoisia) vaikka kyse on ns. terveestä painosta eli lihaspainosta.

voi olla painava ihminen, ja se voi olla terveellistä painoa.
läski on asia erikseen, läski ei koskaan ole terveellistä, kerääntyi se mihin tahansa.

ps. enkä tällä nyt tarkottanut kohdistaa syyttävää "sinä olet tyhmä"- sormea keneenkään, vaan kerroin asian niinkuin sen olen itse oppinut.
 
"Vieras"
"On kyllä todettu, että lievä tukevuus on terveellisempää kuin _laihuus_. En muista rajoja, mutta ei joku BMI18-21 on ruman hoikkaa."

BMI 18-21 ovat kyllä aivan normaalipainoisia. Tuntuu että näissä paino asioissa on joillakin aivan vääristynyt kuva, kun haukutaan normaalipainoisia joksikin epäterveellisen laihoiksi. Toisaalta ei ihme kun ylipainoisia on nykyään niin paljon.. Oma BMI on 21, onkä todellakaan ole ruman hoikka. Löytyy takapuolta ja reittä, ja vastapainoksi kapea vyötärö. Enkä kyllä muuttuisi yhtään viehättävämmäksi, jos keräisin vähän laskiä lisää. Voisin jopa muutaman kilon vielä pudottaa. Mnusta muodot eivät kyllä ole sama asia kuin läski..
No kommentois nyt tuo laittamaan kuvaa. Löytyykö sinulta muotoa tuossa määrin? Ei se pieni muoto ole yhtä naisellinen kuin vähän enemmän muodokas.


--->
[QUOTE="Vieras";27540421]Tuossa hyvä esimerkki kurvikkuudesta. Eikä mahdu BMI 18-23 poteroon varmasti.
Siinä tikkujalat vinkuu kun tosimiesten päät kääntyy ihan muualle kuin hoikkelon suuntaan :)

http://media-cache-lt0.pinterest.com/upload/41025046575826435_zgav4ukh_b.jpg[/QUOTE]
 
"Vieras"
Varmaan siksi kun laihat, muodottomat ja lapsipilluiset kuvittelevat olevan enemmän naisellisia ja aikuisempia vaikka asia onkin päinvastoin. :)

Alkuperäinen kirjoittaja Lilii lisänimetön;27541971:
Miksi kaikki lihavat ja karvaiset naiset kokevat alemmuutta?
 

Yhteistyössä