miksi hurri on sallittu mutta neekeri ei

ei nyt aloteta riitelemään,

mutta oon pistäny sellasen merkille että hurri sana on ihan hyväksyttävä sana vaikka se on esimerkiksi verrattavissa neekeriin.

kummatkin on pilkallisia sanoja jotka tarkoittaa jotain tiettyä ryhmää.

esimerkiksi vaasassa jopa pohjalaisessa se on ihan normaali sana.

Miksi siis saa hurritella jopa lehdissä mutta neekeriksi sanominen on suurin synti. Eikö sen pitäisi olla samoin kummassakin. Se on haukkanimi.

Miksi se sitten hyväksytään?
 
vieras
En ihan vertais noita kahta sanaa toisiinsa, mutta periaatteessahan haukkumasanoja molemmat. Meillä on kuitenkin lapsille opetettu, että ihmisistä puhutaan kunnolla ja kaikenlaiset hurrittelut ja ryssittelyt on meillä kielletty.
 
Ei varmasti tykkää.
tosin mä oon itse suomenruotsalainen eli vaasan hurri.
Ei se mua loukkaa millään tavalla.

Mutta herättää ihmetystä.
Että neekeri tai muu vastaava sana on tehty niin synnillinen ja väärä että kuoleman tuomio voi tulla.

Silti esim pohjalaisesta voi lukea hurri sitä hurri tätä.

Onko siis niin että suomalaisjuurinen saa kokea enemmän mutta muualta tullutta ei saa mitenkään loukata. edes tahattomasti.

Mun mielstä on vaan vähän ristiriitasta että jotain ryhmää saa nimitellä ja jotain ei...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Rättipatteri:
sanoohan neekeritki itteensä neekereiksi. ainakin nää gangsta nekrut.

Emmä tiiä, mulle on ihan sama onko mustat mustia vai neekereitä, hurrit hurreja tai ruotsalaisia.
Nimenomaan nämä gangstat viljelee paljon tätä nekru-juttua, jota mä INHOON! Turha tulla sitten poraamaan rasismista, jos ite itsestään/kaltaisistaan siihen sävyyn puhuu. Mutta suurinosa tummaihoisista ei kyllä tykkää, eikä käytä tuota neekeri sanaa.
 
??
Alkuperäinen kirjoittaja netskuli:
Alkuperäinen kirjoittaja Häh?:
Miten niin sallittu? Hurri, ryssä, neekeri jne. on kaikki samaa sarjaa, negatiivissävytteisiä nimiä. Lehdissä ei varmasti tuota nimitystä käytetä.
Pohjalainen julkaisee Hurri juttuja. Sori vaan mutta tiedän mistä kirjoitan.
Kerrotko millaisia hurrijuttuja? Ihanko uutisissa lukee, että "hurrien maassa sitä ja tätä"?
 
Alkuperäinen kirjoittaja heillo:
On hieman eri sinänsä, että neekeri kuvastaa rotuvihaa, mikä on huomattavasti laajempaa ainakin joskus ollut kuin hurri viha (jos nyt vihaksi sitä voi edes sanoa)
kyllä vaasassa on hurri vihaa =)

ja sama asia kun tiettyä rotua solvataan, eikö?

ei neekeri sanalla aina tarkoiteta rotuvihaa. Moni vanha ihminen käyttää neekeriä ihan kunnioittavasti niinkun he itsekin. Ei kait he itseään vihaa.

kyllä ne ihan verrattavissa mun mielestä on.

mutta se on mielipide
 
Neekeri
Mulle neekeri on ollut aina neutraali sana ja hurri haukkumasana.

Tää on tätä suvaitsevaa vallankäyttöä kun kielletään jonkin sanan käyttö perusteluna sen muka loukkaavuus. Wanha suomalainen sananlasku sanoo ettei nimi miestä pahenna ellei mies nimeä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ??:
Alkuperäinen kirjoittaja netskuli:
Alkuperäinen kirjoittaja Häh?:
Miten niin sallittu? Hurri, ryssä, neekeri jne. on kaikki samaa sarjaa, negatiivissävytteisiä nimiä. Lehdissä ei varmasti tuota nimitystä käytetä.
Pohjalainen julkaisee Hurri juttuja. Sori vaan mutta tiedän mistä kirjoitan.
Kerrotko millaisia hurrijuttuja? Ihanko uutisissa lukee, että "hurrien maassa sitä ja tätä"?
sanoinko uutissa :LOL: :LOL: :LOL: :LOL:

voin kysyä kun mies tulee kotiin et minkä päivän lehti se oli. VArmaan on tänpäivän sivuilla taas jotain.
 

Yhteistyössä