Millainen huonekaveri sinulla oli lapsivuodeosastolla?

up

 

Nuori äiti, joka oli ollut osastolla jo viikon vauvan keltaisuuden vuoksi. Oli oikein mukava ja ihmisläheinen tyyppi, neuvoi minua kaikissa osaston käytännöissä, kun tunsi ne jo hyvin, ja muistutti myös aina, että mun pitää mennä hakemaan ruokaa käytävältä ruoka-aikaan, kun olen tällainen haaveilija, että istuin vaan katselemassa nukkuvaa vauvaani. Piti siis minusta hyvää huolta.

Mietin aina välillä vieläkin, miten tuo nuori äiti on pärjännyt, kun tuon huolenpidon lisäksi jäi mieleen myös pari ikävämpää juttua. Erityisesti se, että hän jatkuvasti mietti, miten saa rahat riittämään sairaalalaskun maksamiseen, kun joutuivat olemaan niin pitkään, ja kun se sairaalassaoloaika kävi senkin vuoksi kalliiksi, että hänen avomiehensä kävi sillä välin kaksi kertaa päivässä syömässä ABC:llä, kun tämä avovaimo ei ollut laittamassa ruokaa kotona... *huokaus*

 

Mulla sattu samanikäinen ja samantyylinen tyyppi viereen. On meil sama etunimikin ja asustelee naapurikunnassa. Ja synnytyksen käynnistystä odotettiin samassa huoneessa ja synnytyksen jälkeen osuttiin taas samaan. Oltiin synnytysaleissakin alhaalle samaan aikaan paitsi että mä kerkesin ekaksi pusaa tytön ulos.Olaan yhteyksissä vieläkin. Ja on meil muutakin yhteistä. Elämä on ihmeellistä välillä

 

Ihan jees, koska ei yrittänytkään tutustua.

 

Ekasta olin 3 hengen huoneessa. Ensin siinä oli joku romaninainen ikkunapaikalla pari päivää sen jälkeen paikka oli tyhjä koko ajan, koko ajan huusi isoon ääneen puhelimeen, koko ajan joku oli käymässä, koko ajan piti jotain saada ja soitti kelloa ja kaikkea. Keskimmäisellä paikalla oli esikoisen isän joku tuttu, ei siksi suostunut tulemaan käymään. Onneksi oli vain pari päivää (itse olin 7). Keskimmäiselle paikalle vaihtui sitten 16 vuotias nuori äiti jonka kanssa tulin juttuun todella hyvin, itsekin nuorena äitinä. Onnekseni olin oven puoleisella paikalla

Kakkosesta olin kahden hengen huoneessa ja tuttu nainen, myöskin toisen lapsensa kanssa, sattui samaan huoneeseen. On kuuluisa täällä Pohjoisemmassa ja miksei myös etelämpänä tämä nainen, oli mahtavaa seuraa! Kiitos siitä hänelle. Jututkin luisti hyvin kun oli samanikäiset lapset ja sama harrastus, toivottavasti ainaki harrastuksen parissa törmätään vielä

Esikoisen aikaan olin myös synnyttämättömien osastolla jossa aluksi oli hyvin hiljainen kaksossynnytyksen kokenut nainen, lapset teholla ja minä raskaana vieressä, luultavasti siksi et paljon puhunut. Hän lähti sinä päivänä kun minä menin. Tilalle tuli erittäin ihana nainen jonka kanssa juttu luisti ja kavereita ollaan edelleen.

Nämä Oulussa, esikoinen -08 ja toka -10. Katotaan mitä tulee vastaan kun kolmannen aika koittaa syksyllä

 

Olen ollut molemmilla kerroilla perhehuoneessa miehen kanssa. Ei siis mitään kauhukokemuksia huonetovereista - miehen kuorsaukseen oli jo tottunut

 

tilalle tuli mustaihoinen nainen ja toi mukanaan koko heimon. Myöhään illalla kätilöt kävi sen porukan häätämässä pois, mutta aamulla niitä taas istui huone täynnä. Osa jopa ikkunalaudalla, kun ei muita paikkoja ollut. Kertaakaan en saanut käyttää imetykseen tarkoitettua tuolia, kun aina siinä röhnötti joku musta ukkeli.

Ai kauheeta!

"Koko heimon"

Mä olisin ollut varmaan ihan paniikissa. Yöllä jotain mustia ukkoja huone täynnä .

 

Esikoisen kanssa oltiin perhehuoneessa,tokan kohdalla olin ekan yön yksin. Ekan yön jälkeen sain huonekaveriksi samanikäisen ensisynnyttäjän,tosi mukava ja rento tapaus. Miehensä oli aika paljon käymässä,mutta ei mua häirinnyt kun juttelivat hiljaa ja olivat aika paljon huoneesta pois.

 

Ei ollut synnärillä tämä vaan keskivälissä raskautta kun jouduin olemaan verenpaineen takia sairaalassa. Huonekaverina oli mun ikäinen nuori nainen(silloin 21v) joka jutteli kuinka ollut kovia vatsakipuja. Sitte kertoili kuinka hänellä menee miehen kanssa huonosti ja kuinka hän itse oli ryypiskellyt muutaman aina sillloin tällöin baarissa kun muutkin joivat ja nyt mietti sitten että onko vauvalle tullut jotain. Lisäksi veti röökiä kuin korsteeni.

 

Ekalla kertaa äiti, joka kävi tupakalla ja kun palasi, koko huone haisi röökille. Siinäpä sitten hän avasi ikkunan tuulettaakseen - muuten kiva, mutta ulkona oli parikymmentä astetta pakkasta! Laittoi kylläkin ikkunan kiinni, kun pyysin. Röökiä siis veti ja yllätys, yllätys, sen oma lapsi oli teholla..

Toisella kertaa oli äiti, joka tilitti klo 3 yöllä ihan hämäriä juttuja hoitajalle. Olin juuri synnyttänyt yhden aikaan ja synnytys oli ollut tosi nopea ja raju. Siinä olisi halunnut olla ihan rauhassa, levätä ja nukkua, mutta se vain jatkoi ja jatkoi hoitajan kanssa psyykkisten ongelmiensa läpikäyntiä. Asioita, joita ei kukaan haluaisi kuulla. Lopulta hoitaja buukkasi sille seuraavaksi päiväksi ajan kallonkutistajalle.

Muuten ihan kivaa ollut laitoksella Kansan koko kirjo siellä vain näkyy, hyvässä ja pahassa...

 

No ekalla kerralla oli oma mies siinä mun kanssani.

Tokalla kerralla oli ihan mukava nuori äiti joka oli myös saanut juuri toisen lapsensa. Mua vähän kyllä huoletti kun ei antanut vauvalle oikein ruokaa, ja paino olikin laskenut hurjasti synnytyspainosta kun lapset punnittiin Siinä me oltiin samoilla linjoilla että molemmat halusivat äkkiä kotiin.. Baanalle mimmi tuntui kovasti kaipaavan..

 

Sellainen joka puhua pulputti koko ajan omia juttujaan, halusipa muut kuunnella tai ei. Toinen oli ihan hiljaa kärsivän näköisenä, oli ollut kai rankka synnytys.

 

Hei

Esikoisen aikaan koko sairaalassa olo jäi kamalan ahdistavana mieleen! Huonekaverit olivat tosi kipeitä, eivät päässeet edes sängyistään ylös kun oli ollut niin vaikeita synnytyksiä.
Miehinä heillä tuntu olevan aikamoisia sikoja. Yksi isistä kehui aina mun kauneutta tullessaan vaimoaan katsomaan. Voi yrjö.
Toisen naisen mukaan miehensä on ihan hukassa nyt kun hän joutuu olemaan sairaalassa ettei saa edes ruokaa tehtyä ja huolehti kovasti riittääkö ruoka pakkasessa miehelle koko ajaksi.
Varpajaisten kanssa ei miehet yhtä avuttomia olleet vaan haisivat niin saakelisti siinä kämpässä.
Toisen lapseni synnyttyä huonetoverit oli vähän paremmassa jamassa, eikä niin tossun alla. Mutta ei me paljoa juteltu

 

Esikoisen kanssa oltiin neljän hengen huoneessa jossa oli ahdasta ja meluisaa... Yhden huonetoverin sukulaiset kälkättivät huoneessa vielä puolilta öin, eikä kukaan tullut sanomaan heille mitään. Kenenkään kanssa ei ihan kauheasti tullut edes juteltua. Onneksi olin ikkunan vieressä siellä nurkassa niin sain edes suht rauhassa ihmetellä esikoistani.

Kakkosen kanssa olin kahden hengen huoneessa, mikä oli tosi kiva juttu. Huonetoveri oli suunnilleen ikäiseni ja hänellä oli vielä aika saman ikäinen vanhempi lapsi kuin minulla. Vaihdoimme kokemuksia esikoisista ja teimme suunnitelmaa vauvan kotiinpaluulle. Harmittaa kun emme vaihtaneet numeroita...

Kolmannen kanssa, jouduin viettämään sairaalassa useamman vuorokauden verenvuodon vuoksi. Sairaalan ruuhkan vuoksi laittoivat minut yksinäni pieneen perhehuoneeseen (aluksi luulin, että toiseen sänkyyn oli joku tulossa, mutta niin siellä vaan oltiin yksin lähes viikko). Oli ihan hitsin tylsää! Vaikka niin pienessä huoneessa olisi ehkä tuntemattoman kanssa ollut hassua... Silti! Kyllä kaipasin seuraa, varsinkin kun mies ei ehtinyt luonani koko aikaa olemaan ja olokin oli niin kaamea, että siitä olisi kernaasti valittanut jollekin...

 

Olis teillä kyllä kestämistä jos oisitte synnyttäneet siel missä minäkin. Siis Espanjassa missä tosiaan käy koko "heimo" ( ) ja kummit ja kaverit. Niin, ja koko ajan kälätetään. Ihanaa, oikeasti =)

Vastaavasti mulle olisi ihan kauhea paikka "joutua" synnyttään Suomessa missä ei saa edes vahingossakaan pierasta, saati sitten puhua sukulaisten kanssa ja iloita pienestä. Kulttuurieroja. =)

 

[QUOTE="anne";23925705]Mä sain olla lähtöaamuun asti yksin neljän hengen huoneessa.
Lähtöaamuna huoneeseen tuli reilu 30v äiti joka koko ajan soitti hoitajien kelloa; heidän piti pöyhiä hänen tyynyä, antaa lasi pöydältä,katsoa miksi vauva itki äidin vieressä olevassa sängyssä jne.
Valitti kaikesta koko ajan, ensimmäiseksi vaati saada tietää ruokalistan ja eri vaihtoehdot.
Ja kun hoitaja toi naiselle tulleeet kolme kukkakimppua ja kehu kukkia niin nainen vastasi tylysti että aika onnettomia nuo on ja olisi enemmän pitänyt tulla.
Onneksi piti olla vain neljä tuntia samassa huoneessa.
Joulukuussa uudestaan..[/QUOTE]

Oli varmaan sektioitu.?

 

Ihana ketju! Mielenkiinnolla luen kun esikoista odotan. Mä oon varmaan sitten se äiti joka kyselee koko ajan ja on epävarma, vaikka ikää jo 27v. :/ Toivottavasti sattuu samaan huoneeseen joku mukava, ymmärtäväinen ja kokenut äiti.

 

Minä en ole koskaan viihtynyt synnärillä kovin pitkään.
(Osa ollut poliklinikkasynnytyksiäkin) ja silloinkin kun siellä yöpynyt niin pääsäänöisesti ollut omassa huoneessani vauvan ja vauvan isän kanssa.


- Joitain kuietnkin jäänyt mieleen: Kaksi hyvin "pätevää" keski-ikäistä äitiä, kun sain esikoiseni. Ilmeisesti heille minun silloinen ikäni oli heille kova paikka.
- Yhden anorektikkoäidin muistan siksi, että kun hänelle toimitettiin sairaalaan apua hän vietti paljon aikaa puhuen mnulle siitä miten hänellä EI ole ongelmaa syömisen suhteen. Paha olonsa jäi kaivamaan mieltä joksikin aikaa.
- Yksi on jäänyt blogin lukijaksi ja sillä lailla etätutuksi.
- Ja yhdestä tuli ystävä.