"vieras"
Jonku ne paskaduunitkin on tehtävä,muuten koko Suomi hukkuisi paskaan.
Lisäisinpä myös että käsite "paskaduuni" ei ole sama kaikille.
duunari
Jotkut arvostavat ja jotkut eivät. Minä arvostan työtäni ja pidän työstäni. 38 vuosilomapäivää vuodessa on aika kiva juttu. Minulla on muutakin elämässäni kuin työ.
"ilo"
Itse mietin siivoojan työn lopettamista ja kotiin jäämistä koska kaikki halveksivat. Opiskelemaan ei minusta ole.
"vieras"
Mä saan iloa siitä paskaduunistani. Pidän selkeästä työstä, jonka pystyn tekemään todella hyvin jos ja kun vaan haluan! 
Päätä ei vaivaa työjutut ja työ on mukavaa puuhastelua. Ajatukset ja energia jää yksityiselämään. Tykkään!!!
Päätä ei vaivaa työjutut ja työ on mukavaa puuhastelua. Ajatukset ja energia jää yksityiselämään. Tykkään!!!
"ilo"
Minulla on syyni tehdä vain siivoojan duunia en ala täällä selittämään miksi ei opiskelu suju mutta se ei vaan suju.
[QUOTE="ilo";28456145]Minulla on syyni tehdä vain siivoojan duunia en ala täällä selittämään miksi ei opiskelu suju mutta se ei vaan suju.[/QUOTE]
Minä jos kuka tiedän sen miten vaikeaa opiskelu voi olla jollekin. Silti se on tehtävissä jos asenne on oikea, eihän mitään jaksa jos asenne on sellainen ettei viitsi edes yrittää kunnolla.
Minä jos kuka tiedän sen miten vaikeaa opiskelu voi olla jollekin. Silti se on tehtävissä jos asenne on oikea, eihän mitään jaksa jos asenne on sellainen ettei viitsi edes yrittää kunnolla.
Ennen ja nyt
Opiskeluaikana tein siivoushommia kaikki kesät. Nyt olen korkeakoulutettu ja aikas stressaavassa työssä. Välillä miiustelen kaiholla noita aikoja, kun sai vain siivoilla, ja miettiä mitä päässä sattui pyörimään. Työssä tuli myös hyötyliikuttua, ja näki työnsä jäljen, kun tuli siistiä. Toki olin nuori ja nätti, kun ainakin ne autokorjaamon poitsut hymyili aina nätisti ja toisinaan kiittelikin työstä. Silloin olin tietty köyhä, mutta jos ajattelee pelkästään työtä, niin puolensa ja puolensa, ns paskaduunikin voi olla mukavaa. Asenne ratkaisee paljon.
pööööööö
Siitä kun saan leikkaussalin kliinisen siistiksi, ihanista potilaista, mukavista työkavereista.
Jos nyt alkaisin tekemään jotain ns paskaduunia, valitsisin sellaisen jossa voi itsekseen hommailla ja samalla joko kuunnella musiikkia tai vaan mietiskellä juttuja, ihan paras olis sellainen missä voisi samalla kirjottaa. Yksi kaveri oli vastaanotossa/puhelinvaihteessa yhden täkäläisen puolueen toimistolla ja sanoi että oli niin tylsää, koko päivän aina roikkui netissä. Mä käyttäisin sen ajan vaikka mihin! Oikeesti välillä miettii että pitäis yrittää löytää tommonen työ, niin voisi tehdä kahta hommaa samaan aikaan, kun nytkin paljon vaan teen juttuja koneella.
PS. Meni ihan aiheen vierestä, sori |O
PS. Meni ihan aiheen vierestä, sori |O
Viimeksi muokattu:
Itse pidä paskaduunistani. Vaikka juuri viikolla sain asiakkaalta palautetta eikö mulla ole kunnianhimoa kun teen sellaista työtä.
[QUOTE="ilo";28456050]Te joita ei muut ihmiset arvosta töiden perusteella.[/QUOTE]
Työelämän arvostus ja painotukset ihmisten elämässä ovat muuttuneet hyvin radikaalisti viimesten vuosikymmenten aikana. Vielä 60-70-luvulla tehdas- tai muuta mekaanista, sisältököyhää työtä tekevien ihmisten elämä oli selkeästi jossakin muualla, ja siihen perustuu myös ammattiyhdistysliikkeiden nousu. Työtä tehtiin hampaat irvessa ja aivot narikassa, jotta saatiin rahaa, mikä puolestaan mahdollisti kaiken varsinaisen elämän. Työ itsessää oli tärkeää vain siksi, että se toi rahaa.
Nykyään teollisuuden alasajon, palvelualojen kasvun ja teknologiatyöpaikkojen aiheuttaman työelämän murroksen vuoksi sekä ihmisten alati kasvavan koulutusasteen seurauksena ollaan jo 80-luvun nousukaudesta saakka eletty kiihtyvällä tahdilla sitä vaihetta, jossa työn sisältö on monelle koko elämä. Tätä vaikutusta korostaa sinkkuihmisten kasvav joukko: Työn sisällön tulee olla mielekästä, työ tarjoaa sosiaalisen elämän sekä ajankulun. Työn on oltava palkitsevaa ja mielekästä, siitä on saatava onnistumisen kokemuksia ja se on oltava palkaltaan koulutusta vastaavaa. Tämän päiän työtekijä siis asettaa työlle hyvin erilaiset kriteerit kuin aikaisemmat sukupolvet asettivat. Hierarkisuus on muuttunut, ja käytännössä yhä useammalla on mahdollisuus saavuttaa työssä sellainen asema palkan ja toimenkuvan suhteen, johon vielä 70-luvulla pääsivät vain ne harvat insinöörit tai isokenkäisten veljenpojat.
Eli vastaus ap:n kysymykseen: paskaduunia ei mielestäni ole olemassakaan. Tänä päpivänä nostan hattua jokaiselle sellaiselle ihmiselle, joka työllään tässä maassa elantonsa hankkii, maksaa veronsa ja toimii yhteiskunnan jäsenenä kaventaen huoltosuhdetta (eli lisää työtä tekevien ja veroja maksavien määrää suhteessa huollettaviin, kuten vanhuksiin, lapsiin ja pitkäaikaissairaisiin).
Kaveripiirissäni on ikätovereitani, jotka ovat onnistuneet yläasteen jälkeen hankkiutumaan raksahommiin ja tekevät niitä edelleen. Yksi heistä on vastaavana mestarina eräässä valmistaloja rakentavassa firmassa vailla mitään koulutusta - mutta on työssän erinomainen 20-vuotisen kokemuksensa ansiosta. Tällaisia tarinoita tuskin enää nousee 90- tai 2000-luvulla syntynieden ikäluokassa, koska ne ovat jo harvinaisia 70-luvulla syntynieden kin keskuudessa. Silti nämä hanttihommia tekevät (ei siis nyt tämä vastaava mestari vaan muuta kouluttamattomat, esim. 15 vuotta rakennussiivoojana toiminut tuttavani) ovat tasapinoisia, iloisia ja sosiaalisia ihmisiä, harrastavat kultturia, urheilua, elävät elämäänsä työn ulkopuolella resursseilla, jotka työnteko mahdollistaa.
Itse asiassa luulen, että he ovat onnellisempia elämässään monin paikoin kuin ihmiset, jotka ovat korkeasti koulutettuja, korkeassa virassa ja kantavat töitä läppärissään viikonloput ja loma-ajat läpeensä, viettävät vapaa-aikansa työn ehdoilla ja harrastavat satunnaisesti jotakin työkavereidensa kanssa. Tämä johtuu illuusiosta, että he ovat korvaamattomia, ja näin he eivät käytännössä koskaan lomaile.
Työelämän arvostus ja painotukset ihmisten elämässä ovat muuttuneet hyvin radikaalisti viimesten vuosikymmenten aikana. Vielä 60-70-luvulla tehdas- tai muuta mekaanista, sisältököyhää työtä tekevien ihmisten elämä oli selkeästi jossakin muualla, ja siihen perustuu myös ammattiyhdistysliikkeiden nousu. Työtä tehtiin hampaat irvessa ja aivot narikassa, jotta saatiin rahaa, mikä puolestaan mahdollisti kaiken varsinaisen elämän. Työ itsessää oli tärkeää vain siksi, että se toi rahaa.
Nykyään teollisuuden alasajon, palvelualojen kasvun ja teknologiatyöpaikkojen aiheuttaman työelämän murroksen vuoksi sekä ihmisten alati kasvavan koulutusasteen seurauksena ollaan jo 80-luvun nousukaudesta saakka eletty kiihtyvällä tahdilla sitä vaihetta, jossa työn sisältö on monelle koko elämä. Tätä vaikutusta korostaa sinkkuihmisten kasvav joukko: Työn sisällön tulee olla mielekästä, työ tarjoaa sosiaalisen elämän sekä ajankulun. Työn on oltava palkitsevaa ja mielekästä, siitä on saatava onnistumisen kokemuksia ja se on oltava palkaltaan koulutusta vastaavaa. Tämän päiän työtekijä siis asettaa työlle hyvin erilaiset kriteerit kuin aikaisemmat sukupolvet asettivat. Hierarkisuus on muuttunut, ja käytännössä yhä useammalla on mahdollisuus saavuttaa työssä sellainen asema palkan ja toimenkuvan suhteen, johon vielä 70-luvulla pääsivät vain ne harvat insinöörit tai isokenkäisten veljenpojat.
Eli vastaus ap:n kysymykseen: paskaduunia ei mielestäni ole olemassakaan. Tänä päpivänä nostan hattua jokaiselle sellaiselle ihmiselle, joka työllään tässä maassa elantonsa hankkii, maksaa veronsa ja toimii yhteiskunnan jäsenenä kaventaen huoltosuhdetta (eli lisää työtä tekevien ja veroja maksavien määrää suhteessa huollettaviin, kuten vanhuksiin, lapsiin ja pitkäaikaissairaisiin).
Kaveripiirissäni on ikätovereitani, jotka ovat onnistuneet yläasteen jälkeen hankkiutumaan raksahommiin ja tekevät niitä edelleen. Yksi heistä on vastaavana mestarina eräässä valmistaloja rakentavassa firmassa vailla mitään koulutusta - mutta on työssän erinomainen 20-vuotisen kokemuksensa ansiosta. Tällaisia tarinoita tuskin enää nousee 90- tai 2000-luvulla syntynieden ikäluokassa, koska ne ovat jo harvinaisia 70-luvulla syntynieden kin keskuudessa. Silti nämä hanttihommia tekevät (ei siis nyt tämä vastaava mestari vaan muuta kouluttamattomat, esim. 15 vuotta rakennussiivoojana toiminut tuttavani) ovat tasapinoisia, iloisia ja sosiaalisia ihmisiä, harrastavat kultturia, urheilua, elävät elämäänsä työn ulkopuolella resursseilla, jotka työnteko mahdollistaa.
Itse asiassa luulen, että he ovat onnellisempia elämässään monin paikoin kuin ihmiset, jotka ovat korkeasti koulutettuja, korkeassa virassa ja kantavat töitä läppärissään viikonloput ja loma-ajat läpeensä, viettävät vapaa-aikansa työn ehdoilla ja harrastavat satunnaisesti jotakin työkavereidensa kanssa. Tämä johtuu illuusiosta, että he ovat korvaamattomia, ja näin he eivät käytännössä koskaan lomaile.
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Paskaduunin määrittely on kyllä aika hankalaa. Onko se sellainen, johon pääsee kuka tahansa ilman koulutusta, vai sellainen jossa on paska palkka? Vai sellainen, jossa opiskellaan ensin pää kipeäksi ja sitten ollaan kokoajan hirttosilmussa että löytyykö oman alan töitä ja jos löytyy niin miten pitkäksi aikaa?
ex-p
Minä en saanut iloa mistään, koska olin aina työpäivän jälkeen niin väsynyt, etten jaksanut edes harrastaa mitään. Ratkaisu: lähdin kävelemään siitä hommasta.
[QUOTE="vieras";28457212]Paskaduunin määrittely on kyllä aika hankalaa. Onko se sellainen, johon pääsee kuka tahansa ilman koulutusta, vai sellainen jossa on paska palkka? Vai sellainen, jossa opiskellaan ensin pää kipeäksi ja sitten ollaan kokoajan hirttosilmussa että löytyykö oman alan töitä ja jos löytyy niin miten pitkäksi aikaa?[/QUOTE]
Paskaduunithan on palstalla luokiteltu jo aikaa sitten, ne muodostuvat matalapalkan aloista joissa työntekijöiden työpanosta ei arvosta asiakkaat eikä usein paremmin koulutetut työntekijätkään. Esimerkkeinä siivooja, kassatyöntekijä, lähihoitaja.
Paskaduunithan on palstalla luokiteltu jo aikaa sitten, ne muodostuvat matalapalkan aloista joissa työntekijöiden työpanosta ei arvosta asiakkaat eikä usein paremmin koulutetut työntekijätkään. Esimerkkeinä siivooja, kassatyöntekijä, lähihoitaja.