Mitä mieltä siitä, että nainen haluaa hankkia lapsen "yksin" vaikka olisi parisuhteessa?

Vai pelkääkö nainen vain sitoutumista mieheen, jonka yhteinen lapsi väistämättä aiheuttaisi? Ei noin epävarman pitäisi lapsia hankkia ollenkaan.

En näe syytä miksi pelkäisi.
Siis muita syitä, kuin että "tuo ei ole tapana, siinä on oltava jotain väärin"

 

Henkilökohtaisesti näen, että äiti on alusta asti ollut liikkeellä avoimin kortein ja jos hänen pitäisi nyt pakottaa itsensä johonkin, mikä ei tunnu oikealle, nimenomaan hänen tunteitaan käytettäisiin hyväksi.

Minusta tuo ei riitä. Rakastunut ihminen on hyvin helppo taivutella tekemään sellaista, mitä hän ei oikeasti halua tehdä, ja tuollainen taivuttelu on moraalisesti väärin. Näen, että nainen tekee juuri näin miehen kanssa, ja nainen ajattelee ainoastaan itseään.

Itse en ikimaailmassa tekisi näin kenellekään. En ryhtyisi parisuhteeseen, jossa toisen on tehtävä liian isoja kompromisseja, oli se kompromissin tekijä kumpi osapuoli tahansa. Tuossa parisuhteessa mies tekee isoja kompromisseja, ja nainen ajattelee vain itseään eikä tee minkäänlaisia kompromisseja.

Ja sinä Mummeliisa ajattelet, että jos tuo nainen joutuu tekemään kompromisseja, on se heti naisen hyväksikäyttöä, mutta miehen saa vapaasti pakottamaan kompromisseihin, ilman että se on minkäänlaista hyväksikäyttöä.

 

Siihen käytetäänkö miehen tunteita hyväksi, en osaa ottaa kantaa.
Henkilökohtaisesti näen, että äiti on alusta asti ollut liikkeellä avoimin kortein ja jos hänen pitäisi nyt pakottaa itsensä johonkin, mikä ei tunnu oikealle, nimenomaan hänen tunteitaan käytettäisiin hyväksi.

No ei tietysti naistakaan saa pakottaa muuttamaan mielipidettään. Tietääkö tää nainen miehen haaveista (yhteisestä lapsesta)? Miehen pitää ilmaista, että se mitä alunperin sovittiin ei ole enää hänelle ok, ja sitten he pohtivat yhdessä taipuuko nainen yhteiseen lapseen vai eikö taivu ja sitten eroavat (tai eivät, jos mies päättääkin että alunperin sovittu on parempi kuin ero).

Jos nainen tietää, että mies haaveilee yhteisestä lapsesta, mutta vitkuttelee omaa mielipidettään (koska haluaa nauttia onnellisesta suhteesta kunnes on sopiva aika hankkia se lapsi yksin), niin minusta miestä käytetään hyväksi.

 

Ihan luonnollistahan se on. Äiti ja lapsi. Ei siihen mitään äijää tarvita samaan huusholliin.
Naisellahan on persreikä jo valmiiksi.

 

Sama kysymys kuin tuossa Peyotelle - keinohedelmöityksestä.

Se, että ei pidä hyvänä asiana sitä, että lapsella ei ole mahdollisuutta muodostaa suhdetta biologiseen isäänsä ei tarkoita, ettei hyväksy keinohedelmöitystä. Kyllä minä ainakin sen hyväksyn, mutta lapsen kannalta voisin kuvitella olevan parempi, että biologinen isä on mukana elämässä.

 

Itse olen ollut tilanteessa, että alkavan parisuhteen toinen osapuoli sanoo, ettei halua enää lapsia, ja minä taas ehdottomasti halusin. Tiesin satavarmasti, että pystyisin kyllä taivuttelemaan tuon toisen hankkimaan kanssani lapsia, jos laittaisin sen parisuhteen ehdoksi, mutta en näin tehnyt, vaan lopetin parisuhteen.

Ei parisuhde toimi, jos toinen joutuu tekemään liian isoja kompromisseja, vaikka oltaisiin kuinka avoimilla korteilla tahansa liikenteessä. Tuossa kohtaa ajattelin miehen parasta, miehen toiveita ja haaveita, ja totesin, että hän haluaa tulevaisuudelta eri asioita kuin minä, enkä edes yrittänyt taivutella häntä hankkimaan kanssani lapsia. En voisi antaa kenenkään tehdä noin isoja kompromisseja puolestani.

 

Ok. Se sinun mielipiteesi.
Minua epäilyttää uo "ihan varmasti kärsii", koska tutut "isättömät" lapset eivät näytä kärsineen eivätkä edes aikuisena tunnista moista "kärsimystä".

Eivät näytä kärsineen. Niinpä. Miten sen pitäisi näkyä. Ihminen voi ikävöidä ja kaivata isäänsä ilman, että siitä aiheutuu ulospäin näkyvää häiriintyneisyyttä tai ilman, että sitä sen kummemmin edes kysyttäessä kenellekään kertoo. Mutta uskon toki, että ihan kaikki eivät siitä kärsi sen kummemmin.
Kokonaisuudessaan kyllä tämän keskustelun perusteella tuntuu kovin minäkeskeiseltä tuo tyttäresi kuvio, mutta kaikki ihmisethän ovat pohjimmiltaan itsekkäitä, toiset vain avoimemmin kuin toiset.

 

Minusta tuo ei riitä. Rakastunut ihminen on hyvin helppo taivutella tekemään sellaista, mitä hän ei oikeasti halua tehdä, ja tuollainen taivuttelu on moraalisesti väärin. Näen, että nainen tekee juuri näin miehen kanssa, ja nainen ajattelee ainoastaan itseään.

Itse en ikimaailmassa tekisi näin kenellekään. En ryhtyisi parisuhteeseen, jossa toisen on tehtävä liian isoja kompromisseja, oli se kompromissin tekijä kumpi osapuoli tahansa. Tuossa parisuhteessa mies tekee isoja kompromisseja, ja nainen ajattelee vain itseään eikä tee minkäänlaisia kompromisseja.

Ja sinä Mummeliisa ajattelet, että jos tuo nainen joutuu tekemään kompromisseja, on se heti naisen hyväksikäyttöä, mutta miehen saa vapaasti pakottamaan kompromisseihin, ilman että se on minkäänlaista hyväksikäyttöä.

Miä en ymmärrä, mikä ero on eri sukupuolten kompromisseilla.
Päinvastoin itseasiassa. Tässä nimenomaisessa tapaksessa naisen pitäisi paitsi joustaa vakaumuksestaan, niin hyväksyä se, ettei sovituilla asioilla ole merkitystä, koska miehen tunteet ovat hänen tunteitaan tärkeämpiä.
En pidä tuota kovin tasa-arvoisena tai tavoiteltavana.

 

Eivät näytä kärsineen. Niinpä. Miten sen pitäisi näkyä. Ihminen voi ikävöidä ja kaivata isäänsä ilman, että siitä aiheutuu ulospäin näkyvää häiriintyneisyyttä tai ilman, että sitä sen kummemmin edes kysyttäessä kenellekään kertoo. Mutta uskon toki, että ihan kaikki eivät siitä kärsi sen kummemmin.
Kokonaisuudessaan kyllä tämän keskustelun perusteella tuntuu kovin minäkeskeiseltä tuo tyttäresi kuvio, mutta kaikki ihmisethän ovat pohjimmiltaan itsekkäitä, toiset vain avoimemmin kuin toiset.

Kyse ei ole tyttärestäni, mutta hauska ajatella, että mitä jos olisi.

 

Itse olen ollut tilanteessa, että alkavan parisuhteen toinen osapuoli sanoo, ettei halua enää lapsia, ja minä taas ehdottomasti halusin. Tiesin satavarmasti, että pystyisin kyllä taivuttelemaan tuon toisen hankkimaan kanssani lapsia, jos laittaisin sen parisuhteen ehdoksi, mutta en näin tehnyt, vaan lopetin parisuhteen.

Ei parisuhde toimi, jos toinen joutuu tekemään liian isoja kompromisseja, vaikka oltaisiin kuinka avoimilla korteilla tahansa liikenteessä. Tuossa kohtaa ajattelin miehen parasta, miehen toiveita ja haaveita, ja totesin, että hän haluaa tulevaisuudelta eri asioita kuin minä, enkä edes yrittänyt taivutella häntä hankkimaan kanssani lapsia. En voisi antaa kenenkään tehdä noin isoja kompromisseja puolestani.

Olen samaa mieltä liian isoista kompromisseista. Siksi tajuan, miksei nainen halua vaarantaa suhdettaan tai itsekunnioitustaan jne. lähtemällä mukaan kuvioon, joka hänelle vieras ja vastenmielinen.

 

Yhdessä viihtyvät ja ovat onnellisia.
Uskoisin, että surullisempiakin kuvioita on...

Varmasti on surullisempiakin kuvioita. Ei se silti minun mielestäni tee tuosta onnellista kuviota. Kovin ristiriitaista tuo, että kerrot naisen odottavan, että suhde lakkaa ja pääsee lapsenhankintaan ja että viihtyvät yhdessä ja ovat onnellisia. Ehkä katsot asiaa subjektiivisesti, liian läheltä.
Mutta kiva, että jaksat täällä taas meitä haastaa ja provosoida väittelyyn

 

Kyse ei ole tyttärestäni, mutta hauska ajatella, että mitä jos olisi.

Ohhoh, anteeksi, taisin lukea huolimattomasti vai mistähän se mielikuva minulle tuli. Ehkä siitä, että muistaakseni olet blogissa kertonut yhden tyttären hankkineen esikoisensa tietoisesti "yksin" (vaikka hänellä taitaa olla suhde biologiseen isään ja isän sukuun)

 

Ohhoh, anteeksi, taisin lukea huolimattomasti vai mistähän se mielikuva minulle tuli. Ehkä siitä, että muistaakseni olet blogissa kertonut yhden tyttären hankkineen esikoisensa tietoisesti "yksin" (vaikka hänellä taitaa olla suhde biologiseen isään ja isän sukuun)

Juuh. Ei suhdetta isään, mutta suhde isän biologiseen sukuun kyllä.
Ja halusi aikoinana keinohedelmöitystä ylioppilaslahjaksi...

Eli niiltä osin sopi. Muu ei sitten osukaan.
Tietääkseni.

 

Varmasti on surullisempiakin kuvioita. Ei se silti minun mielestäni tee tuosta onnellista kuviota. Kovin ristiriitaista tuo, että kerrot naisen odottavan, että suhde lakkaa ja pääsee lapsenhankintaan ja että viihtyvät yhdessä ja ovat onnellisia. Ehkä katsot asiaa subjektiivisesti, liian läheltä.
Mutta kiva, että jaksat täällä taas meitä haastaa ja provosoida väittelyyn

Tuollaisia ristiriitoja taitaa elämä olla täysi.

 

olen smaa mieltä liian isoista kompromisseista. Siksi tajuan, miksei nainen halua vaarantaa suhdettaan tai itsekunnioitustaan jne. lähtemällä mukaan kuvioon, joka hänelle vieras ja vastenmielinen.

Mutta miehen vastentahtoinen pakotus tuohon "hankin lapsia mutta en sinun kanssasi" -kuvioon on ok, koska pakotus on aloitettu jo parisuhteen alussa?

 

Miä en ymmärrä, mikä ero on eri sukupuolten kompromisseilla.
Päinvastoin itseasiassa. Tässä nimenomaisessa tapaksessa naisen pitäisi paitsi joustaa vakaumuksestaan, niin hyväksyä se, ettei sovituilla asioilla ole merkitystä, koska miehen tunteet ovat hänen tunteitaan tärkeämpiä.
En pidä tuota kovin tasa-arvoisena tai tavoiteltavana.

Tuntuukin, että tässä mies on ikään kuin "löysässä hirressä", Koska alistuu suhteeseen, jossa pelataan naisen ehdoilla. Tietenkään parempi vaihtoehto ei ole se, että nainen eläisi miehen toiveiden mukaan. Siis se osapuolien toiveiden keskinäinen ristiriita tuossa suhteessa pistää silmään, näin ulkopuolisena ja sillä perusteella, mitä olet ketjun alussa esiin tuonut.

 

Mutta miehen vastentahtoinen pakotus tuohon "hankin lapsia mutta en sinun kanssasi" -kuvioon on ok, koska pakotus on aloitettu jo parisuhteen alussa?

Onko se pakotusta?
Miten itse ratkaisisit asian? Automaattisesti siten, että miehen tunteet ohittaisivat naisen tunteet ja tämä muuttuisi joksikin muuksi kuin itsekseen ollakseen mieliksi?
Eikö siinä olisi siinäkin iso riski , jotta suhde kaatuisi?

 

Kieltämättä kiinnostaa yhä enemmän ja enemmän, miksi naisen mielestä olisi niin vastenmielistä hankkia lapsi sen miehen kanssa, jonka kanssa viihtyy ja on onnellinen. Että mikä siinä miehessä tökkii häntä sillä tavalla. Mutta ehkä se kuuluu jo yksityisyyden suojan piiriin.

 

Onko se pakotusta?
Miten itse ratkaisisit asian? Automaattisesti siten, että miehen tunteet ohittaisivat naisen tunteet ja tämä muuttuisi joksikin muuksi kuin itsekseen ollakseen mieliksi?
Eikö siinä olisi siinäkin iso riski , jotta suhde kaatuisi?

Minusta noiden kahden ei tule olla yhdessä, koska heidän tulevaisuuden toiveensa ja haaveensa eivät kohtaa. Jos mies ei tajua lähteä parisuhteesta, tulee naisen katkaista parisuhde, jotta mies ymmärtää lähteä tavoittelemaan omia haaveitaan ja toiveitaan.

Se, jonka haaveet eivät toteudu, kärsii koko ajan, ja etenkin sitten kun tajuaa, että monta vuotta kului tässä parisuhteessa ilman että hänen elämänsä kulki millään tavalla eteenpäin.

Vaikka tämä on naisen ensimmäinen pidempi parisuhde, ei sitäkään pidä jatkaa hyväksikäyttömeiningillä. Kyllä naisellekin vielä löytyy joku sellainen mies, joka ei halua omia lapsia tai perhe-elämää, ja jolle pelkkä kuvaaman laisesi löyhä parisuhde riittää.

 

Millaisia ajatuksia herättää nainen, jolla on jo yksi tietoisesti "yksin" hankittu lapsi ja joka elää nyt hyvässä parisuhteessa - odottaen aikaa, jolloin se päättyisi, jotta voisi hankkia seuraavan lapsista/ seuraavat lapset?

kyse lapsestas? aika sekavalta kuullostaa ei siis halua tämän miehen kanssa lasta vaan ehkä seuraavan kanssa? mun on pakko kysästä jos odottaa jotain toista aikaa niin voiko silloin olla nykytilanteessa onnellinen?

 

Tietää. On tiennyt ihan alusta asti, mutta tunnustaa salaa toivovansa naisen muuttavan mieltään ajan myötä.

No miksei se mies ehdota, että jospas tehtäisiin yhdessä se seuraava lapsi?

Nainen on minusta sinällään fiksu, että eihän miehiä kannata alkaa venailemaan jos lapsia aikoo saada. Jos taas ei halua lasta juuri tuon miehen kanssa, jota pitää tällä hetkellä, niin miehen ehkä kannataisi tajuta lähteä.

 

Minusta noiden kahden ei tule olla yhdessä, koska heidän tulevaisuuden toiveensa ja haaveensa eivät kohtaa. Jos mies ei tajua lähteä parisuhteesta, tulee naisen katkaista parisuhde, jotta mies ymmärtää lähteä tavoittelemaan omia haaveitaan ja toiveitaan.

Se, jonka haaveet eivät toteudu, kärsii koko ajan, ja etenkin sitten kun tajuaa, että monta vuotta kului tässä parisuhteessa ilman että hänen elämänsä kulki millään tavalla eteenpäin.

Vaikka tämä on naisen ensimmäinen pidempi parisuhde, ei sitäkään pidä jatkaa hyväksikäyttömeiningillä. Kyllä naisellekin vielä löytyy joku sellainen mies, joka ei halua omia lapsia tai perhe-elämää, ja jolle pelkkä kuvaaman laisesi löyhä parisuhde riittää.

Eli kahden toisiinsa kiintynyteen (rakastuneen) ihmisen, jotka viihtyvät yhdessä tulisi erota, koska kumpikin (kumpikaan?) ei suhteessa saa kaikkea ?

Päteekö sama perheisiin, jossa vaikkapa vaimo tahtoisi vileä yhden lapsen, mutta mies tykkää että lapsiluku on täysi? Tulisiko heidänkin kaikkien erota?

 

Eli kahden toisiinsa kiintynyteen (rakastuneen) ihmisen, jotka viihtyvät yhdessä tulisi erota, koska kumpikin (kumpikaan?) ei suhteessa saa kaikkea ?

Siis mieshän saa valita, joko suostuu naisen tapaan, tai lähtee
Aika lapanen jos jää mutta on tyytymätön, vaikka toinen on kertonut asioiden laidan alusta asti.

 

No miksei se mies ehdota, että jospas tehtäisiin yhdessä se seuraava lapsi?

Nainen on minusta sinällään fiksu, että eihän miehiä kannata alkaa venailemaan jos lapsia aikoo saada. Jos taas ei halua lasta juuri tuon miehen kanssa, jota pitää tällä hetkellä, niin miehen ehkä kannataisi tajuta lähteä.

Sanoo, ettei se kuulu siihen, mitä keskenään ovat sopineet ja paljon puhuneet.

 

Eli kahden toisiinsa kiintynyteen (rakastuneen) ihmisen, jotka viihtyvät yhdessä tulisi erota, koska kumpikin (kumpikaan?) ei suhteessa saa kaikkea ?

Päteekö sama perheisiin, jossa vaikkapa vaimo tahtoisi vileä yhden lapsen, mutta mies tykkää että lapsiluku on täysi? Tulisiko heidänkin kaikkien erota?

No jos ei pysty hyväksymään sitä mitä toinen on vakaasti päättänyt, ja se kalvaa ja kaihertaa koko ajan, ja vielä haluaa sen yhden lapsen, niin kyllähän silloin kannattaa erota ja hankkia se lapsi.