Miten kasvattaa perusnegatiivista lasta?

Ehkä tämä on osaltaan myös syy siihen miksi ylenpalttinen kannustus ei tuota tulosta. Alkaa ahdistaa kun muut kiinnittää liikaa huomiota kun kaikki mitä haluaa on pysyä poissa tapahtumien keskipisteestä.

Aamen!

 

Kiva kuulla, että ihan tasapainoisia aikuisia on kasvanut myös vähän sulkeutuneista ja hitaammista tyypeistä

Varmaan kun lapsi kasvaa, saa jäädä rauhassa kotiin melko usein. Aion nyt myös tehdä jatkossa niin, että vapaapäivien ohjelmaan saa jokainen vaikuttaa vuorollaan. Jospa lapsi joskus sitten osaisi kertoa, mikä oikeasti on hänen käsityksensä mukavasta päivästä

Piti vielä tulla sanomaan, että hienoa kun jaksat ottaa lapsen huomioon! Monestihan perusnegatiiviset, itsekseen viihtyvät ihmiset saavat enimmäkseen negatiivista palautettakin. Omasta lapsuudesta on jäänyt parhaiten mieleen moitteet, aina sä vaan makaat ja luet. Vieläkin tulee huono-omatunto kun lueskelee .

Lapsi saa olla onnellinen tuollaisesta vanhemmasta

 

Meillä kanssa välillä kuulee tuota "älä kehu mua"-kommettia.... : /

Mutta ajattele positiivisesti, onneksi me "möllit" on synnytty tänne Suomeen jossa kehumiskulttuuri on melko olematonta. Mäkin saan töissä olla rauhassa niin kauan kuin olen tekemisissä kotimaisten kollegojen kanssa. Mutta auta armias kun istut palaverissa Italialaisen kanssa joka hehkuttaa ja kiittelee hienosti tehdystä (vaikka itse tiedät että tuotos on lähinnä keskinkertaista). Silloin aina tekisi mieli olla jossain ihan muualla tai sanoa että riittää jo, siirrytäänkö muihin asioihin

 

Entäs sitten juhlat jossa negatiivinen on keskipisteenä? Yhtä kärsimystä. Ja ne kehut tosiaan. Ne ei auta, koska itse yleensä tietää että olisi pystynyt parempaankin jos olisi vaan enemmän halunnut.

 

Meiltä löytyy 5v perusnegatiivinen pojannassikka, joka myöskin on täysin pienempien sisarustensa vastakohta tässä luonneasiassa. Tässä joitain juttuja, joiden avulla pärjäilemme lapsen kanssa ja yritämme motivoida oppimaan ja tekemään:

- uusien taitojen kokeilussa odotamme riittävän pitkään, jotta lapsella on paremmat mahdollisuudet onnistua. Esim. luistelua kokeiltiin vasta tänä talvena (5v) ensimmäisen kerran, koska aikaisemmin ei tasapaino ja uskallus olisi riittänyt siihen hommaan. Nyt luistelu lähti sujumaan hitaasti, mutta varmasti. Poika sai onnistumisen kokemuksia ja on suostunut kokeilemaan useammankin kerran. Sama juttu muissa taidoissa, eli kiirehtiä ei kannata.

- teemme välillä juttuja kahdestaan pojan kanssa ja juuri sellaisia, joista hän pitää. Saatetaan vaikka vierekkäin lueskella kirjoja täysin hiljaisuudessa tai sitten käydään elokuvissa tms. missä ei tarvitse suorittaa mitään, riittää kun vaan on.

- kehutaan ja iloitaan onnistumisista, mutta kohtuudella ja maltillisesti. Poika hämmentyy eikä tykkää jos liikaa kehutaan. Kokee jotenkin epäonnistumisena jos suurten kehujen jälkeen homma ei enää onnistukaan .

- turhaa rutinaa ja valitusta en kovin kauan jaksa kuunnella, vaan totean että voi mennä omaan huoneeseensa murjottamaan. On ok olla huonolla tuulella, mutta sillä on rajansa, kuinka paljon muiden fiilistä yksi saa nurinallaan pilata.

 

Meillä kanssa välillä kuulee tuota "älä kehu mua"-kommettia.... : /

Tähän vielä sellainen lisäkommentti joka unohtui aiemmasta. Eli vaikka kehujen saaminen itse tilanteessa onkin vaivaannuttavaa niin ainakin minä jälkeenpäin hiljaa mielessäni hehkutan asiaa ja olen tosi täpinöissäni. Eli kehuista tulee kuitenkin hyvä mieli, ja saman olen huomannut omasta pojasta. Kehua saa mutta pitää valita kahdenkeskinen hetki ja tehdä se hillitysti. Esim. työtehtävien suhteen meilillä lähetetty kiitos on mulle mieluisampi kuin kymmenpäisen yleisön edessä esitetty sanallinen versio.

 

En lukenut ketjua ollenkaan, mutta mitäpä jos pyytäisit sen lapsen ihan sun kanssa kahden kesken jutskailee. Sinä KYSYT lapselta mitä tämä haluaisi tehdä, mitä hän toivoo, mikä olisi hänestä ihan superkivaa ja että millä tavalla sinä voit auttaa näissä lapsen toiveissa. Menette jonnekkin ihan kahdestaan, vaikka peiton alle kainaloikkain ja supisette kahdestaan. Lapsi tarvitsee myös omaa aikaa vanhemman kanssa, niin että sitä ei tarvitse jakaa kenenkään muun kanssa. Sen ajan ei välttämättä tarvitse olla kuin 5 min, mutta se aika on TODELLA tärkeä. En syyllistä sinua, voihan olla että sinä teetkin näin sinun lapsen kanssasi. Itse uusioperheen äitinä voin kertoa että sitä aikaa kun ei tahdo jäädä omille lapsille niin paljon kuin pitäisi ja olen todella paoillani tästä omien lapsieni vuoksi. Miehen lapset eivät tajua (eikä mieskään tajua) että minulla ei silloin riitä sitä aikaa miehen lapsille eikä miehelle niin paljon kun minä näen hyvin hyvin tärkeänä viettää aikaa myös omien lasteni kanssa, ihan yksinään.. Nyt tuli myös jo omaa purnausta tähän väliin Sori

 

Tähän vielä sellainen lisäkommentti joka unohtui aiemmasta. Eli vaikka kehujen saaminen itse tilanteessa onkin vaivaannuttavaa niin ainakin minä jälkeenpäin hiljaa mielessäni hehkutan asiaa ja olen tosi täpinöissäni. Eli kehuista tulee kuitenkin hyvä mieli, ja saman olen huomannut omasta pojasta. Kehua saa mutta pitää valita kahdenkeskinen hetki ja tehdä se hillitysti. Esim. työtehtävien suhteen meilillä lähetetty kiitos on mulle mieluisampi kuin kymmenpäisen yleisön edessä esitetty sanallinen versio.

Tuo onkin hyvä vinkki, kiitos siitä En ala nyt ihan vielä sähköpostittelemaan 5-vuotiaan kanssa, mutta jotain vastaavaa kehittelen
Kiitos muutenkin kaikille vastanneille, on tosi avartavaa oppia erilaisista ihmisistä!

Jotenkin joskus muinoin luulin, että tämä kasvattaminen olisi jotenkin eri tavalla vaikeaa...suoraviivaisempaa, tahtojen taistelua. Ja niin se noiden kahden muun lapsen kanssa onkin. Vaan sitten välillä tulee näitä hetkiä, kun tajuaa ettei oikeasti tajua yhtään. Kiitos sillekin, joka kehui minua. Tuli hyvä mieli, jospa tästä vielä hyvä tulee

 

Jos on negatiivinen, hakeutuu tilanteisiin, jotka ruokkivat negatiivista kuvaa itsesta, maailmasta ja tulevaisuudesta. Ja taman positiivinen seuraus on se, etta saa odottamaansa negatiivista palautetta. :saint:

On varautuneita, ujoja ja epavarmoja tyyppeja ja sitten ihan oikeasti kertakaikkisen negatiivisia ja pessimistisia. Ja naihin viimeksi mainittuihin ei tunnu tehoavan mikaan... Tai mina en ainakaan ole kuullut, mika tehoaisi.

 

Onko kokemuksia? Onko joku onnistunut vähentämään lapsen varautuneisuutta ja negatiivista suhtautumista asioihin?

Meillä yksi lapsista on hitaasti lämpeävä, aina periaatteessa ensin pitää kaikkea huonona. Murjottaa helposti, ja miettii pitkään ikäviä asioita. On arka kokeilemaan asioita, ei oikein helpolla innostu mistään. Ja minä olen aivan pulassa :/ Minä ja kaksi muuta lasta olemme täysin päinvastaisia tyyppejä, tuntuu ettei minulla ole mitään käsitystä kuinka tuollaista lasta tulisi käsitellä?

Yritän aina antaa aikaa sopeutua ja mietiskellä. Kehun ja kannustan kovasti, kun hän yrittää jotain. Mutta saan lähinnä mulkoilua osakseni. En vaan osaa

Tai jos joku teistä aikuisista on tuollainen, niin millainen kohtelu teistä itsestänne tuntuu/tuntui lapsena parhaalta? Haluaisin niin kovasti toimia oikein. Arvostan lasta omana itsenään, on aivan ihana tyyppi. Mutta onhan tämä aika ikävää, jos toisella on jatkuvasti kurjaa. Ja muut pitää hirveää tivolia ympärillä :O

sen oman innostuksen siihen asiaan. Omat ei kyllä murjota vaan yhtä innostuneita molemmat. eikä pakolla. Itse en lähtis mukaan jos henkilö olis tämmönen: "hei, etkö nyt vois tehdä sitä se tekis minut onnelikseks" .

 

[QUOTE="vieras";28016971]sen oman innostuksen siihen asiaan. Omat ei kyllä murjota vaan yhtä innostuneita molemmat. eikä pakolla. Itse en lähtis mukaan jos henkilö olis tämmönen: "hei, etkö nyt vois tehdä sitä se tekis minut onnelikseks" .[/QUOTE]

Se minun innostus nimenomaan tuntuu usein olevan se viimeinen niitti, joka viimeistään saa mörököllin vakuuttumaan siitä, että homma on perseestä

 

Se minun innostus nimenomaan tuntuu usein olevan se viimeinen niitti, joka viimeistään saa mörököllin vakuuttumaan siitä, että homma on perseestä

Voisko johtua siitä että mörökölli ei jaksaisi innostua, ja harmittaa kun muut on niin innoissaan?