Miten kertoa lapselle syntyperästään?

Jos lapsi saa alkunsa luovutettujen sukusolujen avulla, ennen hedelmöityshoitoja käytävässä (pakollisessa) psykologitapaamisessa kehotetaan kertomaan lapselle asiasta mahdollisimman varhain, mieluiten alusta saakka.

Toki kertominen täytyy tehdä lapsentasoisesti, eli liikkeelle lähdetään vauvansiemenistä ja lapsen yleisen kehitystason ja ymmärryksen mukaisesti lisätään pikku hiljaa tietoa ja faktoja mukaan. Tärkeintä joka tapauksessa on, että lapsen alkuperästä tehdään niin lapselle kuin koko perheellekin luonteva, jokapäiväinen asia.

Olettaisin, että samanlaista toimintatapaa kannattaa soveltaa myös uusperheiden kohdalla, jos jompi kumpi lapsen biovanhemmista ei ole mukana kuvioissa. Mitä aikaisemmin lapsi oppii tuntemaan perhetaustansa ja sen moninaiset koukerot, sitä vähemmällä salailulla päästään ja sitä vähemmän ikäviä yllätyksiä lapsella on odotettavissa.

 

Ne 2 ihmistä joihin hän on luottanut,

Tuo luottamus tässä taitaakin olla se avainsana. Sen menettäminen murrosiässä, tai vähän aiemmin tai myöhemmin, on rankka paikka.

Ja esim. mahdollisten perinnöllisten sairauksien ja niiden selvittelyn ja sen kaltaisten asioiden vuoksi asiasta pitää kertoa.

 

Taidat olla tuplaonni

 

Taidat olla tuplaonni

?? jos nikkiä tarkoitat niin en ole..

 

Mua kiinnostaa että miksi alunperinkin on lähdetty "salailemaan" sitä että mies ei ole lapsen biologinen isä? En tarkoita että se kuuluu naapureille tms. mutta en käsitä sitä miksi siitä ei ole voitu luonnollisesti puhua edes lapselle.

Ei meilläkään naapurit tiedä ettei mieheni ole esikoiseni biologinen isä, mutta ei se mikään salaisuus ole. Lapsi itse (6v) tietää että hänellä oli ensimmäinen isä mutta nyt hänellä on toinen isä joka on pysyvä isä joka ei koskaan katoa ja joka on hänen isänsä ihan hamaan loppuun saakka.

 

minulle kerrottiin kun olin ekalla ettei isä ole biologinen isä. eipä tuosta sen kummempia traumoja ole jäänyt, ihmettelin lähinnä miksi oikea isä ei ole halunnut tavata.
kohta olen 28v, olen tavannut bioisän kolmesti, hänellä on kylläkin minun jälkeen tullut ainakin kaksi lasta, eli ei ilmeisesti ollut silloin reilu 20veenä valmis perustamaan perhettä.

 

. joskus jossain vaiheessa meinataan sisäistä adoptioo tai ainakin oheishuoltajuutta miehelle..

tätä minäkin mietin, mistä tuota oheishuoltajuutta voi hakea??
jos kertoisin kumminkin lapselle tässä ennen kouluikää, se tuntuu olevan paras vaihtoehto, niin vaikeaa kuin se onkin..

Sitä haetaan käsitykseni mukaan käräjäoikeudelta, mä oon siitä tässä tän vuoden puolella ottamassa selvää ja haetaan sitä nyt ainakin ens alkuun.
[/quote]

Oheishuoltajuutta haetaan käräjäoikeuden kautta vapaamuotoisella hakemuksella.
Me kävimme tämän prosessin läpi marraskuussa 2008.

Jos joku tarvitsee apua asian tiimoilta niin voi heittä yv:tä.

 

Mua kiinnostaa että miksi alunperinkin on lähdetty "salailemaan" sitä että mies ei ole lapsen biologinen isä? En tarkoita että se kuuluu naapureille tms. mutta en käsitä sitä miksi siitä ei ole voitu luonnollisesti puhua edes lapselle.

Ei meilläkään naapurit tiedä ettei mieheni ole esikoiseni biologinen isä, mutta ei se mikään salaisuus ole. Lapsi itse (6v) tietää että hänellä oli ensimmäinen isä mutta nyt hänellä on toinen isä joka on pysyvä isä joka ei koskaan katoa ja joka on hänen isänsä ihan hamaan loppuun saakka.

tähän kysymykseen osaa kyllä nyt vastata ollenkaan, ehkä kun bio isä ei ole ollut kuvioissa, ja alun alkaen kutsui isäänsä isäksi niin ei ole sitten vaan tullut kerrottua isän oikeellisuudesta, kun ei olla puhuttu siitäkään että millätavalla se isä edes liittyy siihen lapsen tekoon, ehkä sitten kun on aika kertoa se millätavalla se isä siihen liittyy niin ujutan mukaan sen totuuden..

 

täällä vähän eritilanne, kun bio-isää ei raskausuutisen jälkeen kiinnostanutkaan isäksi tuleminen... alussahan tämä vasta onkin, ja tilanne toki saattaa muuttua, ja voi herätä kiinnostus , mutta asennoitunut olen siihen, ettei tuleva isä ole kuvioissa mukana nyt odotuksessa, eikä vauvan synnyttyäkään. Se tässä eniten mietityttää, miten olemassaolevat lapseni suhtautuvat, kun saavat tietää raskaudestani, ja että vauva on tulossa, ja tottakai kerron heille, kuka on lapsen isä... mutta miten lapset sen käsittelee, ettei isä olekaan mukana kuvioissa... hankala tilanne selittää, miksei isä ole kiinnostunut vauvastaan.

 

Mä odottaisin vielä kauan. Tuon ikäisellä menee helposti sekaisin käsitteet "biologinen isä" ja "oikea isä".

Ymmärrän tämän pointin, mutta miten selittää myöhemmin asian salaaminen? Kun asiaa keskustellaan kotona, niin ymmärrys kasvaa ja pikkuhiljaa lapsi erottaa nuo käsitteet. Nimenomaan kyllä kannattaa painottaa Oikean isän merkitystä.

mä kyllä uskon että lapsi ymmärtää myöhemmin että hänen parastaan siinä on ajateltu. Mä en kertoisi vielä, myöhemmin selittäisin salaamisen sillä, että äitinä velvollisuuteni oli ajatella lapsen parasta. Lapsi tarvitsee eheyttä ja turvaa ja saa sitä tällä hetkellä. Miksi se pitäis rikkoa jonkun muodollisuuden takia, jota lapsi ei niinkään edes ymmärrä?

 

Täällä yksi vastaavassa tilanteessa. :wave:

Mun esikoinen täyttää parin viikon päästä 5v. Paljon olen myös pohtinut kuinka kertoa ja koska. Jotenkin on niin vaikeaa ottaa asiaa puheeksi. Itse olen aloittanut juttua siten, että olen kertonut pojalle, että ollaan joskus asuttu ihan vain kahdestaan. Tapasin nykyisen mieheni pojan ollessa hieman päälle vuoden ja siitä suhde onkin edennyt aikas nopeasti eteen päin ja poika itse ei muista aikaa ennen kuin mieheni oli kuvioissa. Pitää siis täysin isänään.

Meillä myös on pojan kanssa ollut eri sukunimi ennen kuin mentiin naimisiin. Tämän poika muistaa, muttei oikein tiedä miksi. Poika on siis ollut aiemmin minun tyttönimelläni, sillä biologinen isä ei ole koskaan tavannut poikaansa (asuu ulkomailla) ja yhteydenpitokin jäi heti alkuunsa.

Itse olen jo yhden hyvän tilaisuuden asian kertomisestä hukannut, mutta ehkäpä tulee uusi tilaisuus. Uteliaisuus on selkeästi pojalla jo herännyt, joten asiasta pitää varmasti puhua ennen kouluikää.

Meillä myös ollaan sisäisestä adoptiosta puhuttu, mutta mies empii sitä hieman sillä pelkää ettei poikani haluakaan häntä isäkseen kun saa asioista tietää. Sinänsä ihan hullu pelko, sillä poika suorastaan palvoo tuota miestä.

 

täällä vähän eritilanne, kun bio-isää ei raskausuutisen jälkeen kiinnostanutkaan isäksi tuleminen... alussahan tämä vasta onkin, ja tilanne toki saattaa muuttua, ja voi herätä kiinnostus , mutta asennoitunut olen siihen, ettei tuleva isä ole kuvioissa mukana nyt odotuksessa, eikä vauvan synnyttyäkään. Se tässä eniten mietityttää, miten olemassaolevat lapseni suhtautuvat, kun saavat tietää raskaudestani, ja että vauva on tulossa, ja tottakai kerron heille, kuka on lapsen isä... mutta miten lapset sen käsittelee, ettei isä olekaan mukana kuvioissa... hankala tilanne selittää, miksei isä ole kiinnostunut vauvastaan.

Ainakaan en selittäisi tilannetta siten ettei isä ole kiinnostunut lapsesta sillä se kuulostaa aika rumalta lapsen korvaan ja voi todella pahoittaa mielen.

Asian voi ilmaista niinkin ettei isä ollut valmis isäksi tai hänellä oli vaikea elämäntilanne jolloin oli parempi että äiti kasvattaa lapsen ilman sitä bio-isää.

 

Minäkin suosittelisin kertomaan pian. Minulla oli sellainen tilanne, että teini-iässä sain tietää että minulla on kaksi vanhempaa velipuolta, ihan vahingossa sain sen selville. Veljeni olin kyllä tavannut ja vieraillut heidän kotonaan (olivat jo aikuisia), mutta koskaan minulle ei oltu selitetty ovatko he sukulaisia, vaikka muistaakseni sitä joskus kysyinkin. Minua loukkasi se, että asia minulta salattiin, sillä eihän siinä ole mitään hävettävää tai salattavaa. Ihmisellä on oikeus tietää juuristaan.

 

En lukenut kaikkia mutta tässä oma näkemykseni:
Mielestäni kannattaa kertoa heti, koska nyt lapsi ei osaa siitä kovin loukkaantua vaan on enemmänkin hämmentynyt ehkä ja utelias. Saattaa kuitenkin unohtaa asian piankin.
jos taas kerrot myöhemmin, osaavat negatiiviset tunteet jo asian suhteen tulla pintaan.

Kun kerrot asiaa, älä kerro sitä "kuule, en haluaisi kertoa, mutta asia nyt vaan on näin, niisk.. ", vaan kerro että " arvaapa mitä, mulla on yksi jännä juttu kerrottavana..."


Noin lapsi ei osaa pitää asiaa mitenkään huonona.
Tsemppiä! =)

peesi

 

täällä vähän eritilanne, kun bio-isää ei raskausuutisen jälkeen kiinnostanutkaan isäksi tuleminen... alussahan tämä vasta onkin, ja tilanne toki saattaa muuttua, ja voi herätä kiinnostus , mutta asennoitunut olen siihen, ettei tuleva isä ole kuvioissa mukana nyt odotuksessa, eikä vauvan synnyttyäkään. Se tässä eniten mietityttää, miten olemassaolevat lapseni suhtautuvat, kun saavat tietää raskaudestani, ja että vauva on tulossa, ja tottakai kerron heille, kuka on lapsen isä... mutta miten lapset sen käsittelee, ettei isä olekaan mukana kuvioissa... hankala tilanne selittää, miksei isä ole kiinnostunut vauvastaan.

Ainakaan en selittäisi tilannetta siten ettei isä ole kiinnostunut lapsesta sillä se kuulostaa aika rumalta lapsen korvaan ja voi todella pahoittaa mielen.

Asian voi ilmaista niinkin ettei isä ollut valmis isäksi tai hänellä oli vaikea elämäntilanne jolloin oli parempi että äiti kasvattaa lapsen ilman sitä bio-isää.

Miehellä on ennestään myös lapsia, joten vauvalla olisi isänsä puolelta sisaruksia myös... mutta jää hänen päätettäväkseen kertoa lapsilleen.

 

Kertokaa nyt ajoissa ainakin. On nähty että ulkopuolinen ihminen on kertonut kun äiti on ollut niin itsekeskeinen ja kuvitellut ettei asia tule tietoon. Siitä sitten onkin soppa syntynyt. Lapsi ei luota äitiin enää ollenkaan ja omien lapsien kanssa on ongelmia ja muutakin ongelmaan elämässä. Äiti teki virheen eikä kanna nyt siitä vastuuta ollenkaan. Kaikki yritti sanoa hänelle että kertoa. Ainakin ne joille asian oli kertonut. Itse äiti pimitti tiedoa myös osalta sukulaisilta ja tutuilta. Onneksi sentää osa suvusta puhui. Suvun salaisuudet pahenevat vain pimittämällä.