Mulla on niin paha mieli...

[QUOTE="sondersson";26257693]Mä olen oppinut jo jokunen vuosi sitten sanomaan suoraan miehelle mitä haluan, olipa sitten kyse synttäreistä, joulusta tai äitienpäivästä. [/QUOTE]

Mä kans opin tämän parin marttyyrinä vietetyn juhlapäivän jälkeen Ei sillä, jo seurustelun alkuaikoina kävi selväksi, ettei mieheni ole sellainen romanttinen, huomaavainen mies, joka juhlapäivänäni passaisi minua tai edes osaisi sen kummemmin onnitella, mutta hänessä on niin paljon muita erinomaisen hyviä ominaisuuksia, että ne kompensoivat tuon pikku puutteen.

Tosiaan pari kertaa tuli äitienpäivänä tai synttäreinä mökötettyä kun minua ei huomioida siten, kuin minä haluaisin. Sitten tajusin, että ehkäpä suora puhe tehoaa mykkäkoulua paremmin. Ja kas kummaa, elämä, ja ne juhlapäivät, ovat olleet paljon miellyttävämpiä sen jälkeen

 

onneksi oma mies sanoi suoraan, ettei osaa ostaa miule mitään. antoi toissapäivänä 50
shoppailurahaa & eilen leipoi suklaakakun (eikä edes itse pidä suklaasta). tänään nukkui sitten
puoleenpäivään yövuoron jälkeen ja myö muksun kanssa aloitettiin aamu kakulla ja limulla
olisihan jokin yllätyspaketti kiva, mutta tämäkin kelpaa kyllä

 

[QUOTE="vieras";26257828]Ap:n mies on idiootti. Mutta kun se kuitenkin menee niin, että loppujen lopuksi jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. On ymmärrettävää, että ap:ta harmittaa. Mutta hän voi ihan itse päättää haluaako olla sen idiootin kanssa tai jaksaako joka vuosi odottaa jotain äitienpäivänä ja jaksaako joka vuosi itkeä koko päivän sen takia että taaskaan ei mitään tullut. Me kun emme voi muuttaa toista ihmistä, voimme muuttaa vain omaa suhtautumista tähän ihmiseen.[/QUOTE]

Ja tämän vuoksi ei voi koskaan pettyä mihinkään. Ei saa toivoa tai odottaa yhtään mitään, eikä tuntea pahaa oloa. Miksi tällainen asia korostuu nimenomaan tällaisessa asiassa eikä missään muussa yhteydessä (mitä täällä nyt ikinä valitetaankaan)? Koskaan tätä oman onnellisuuden rakentamista ei oteta esiin esimerkiksi silloin kun joku valittaa lapsen kanssa valvottuja öitä tai verotuksen epäreiluutta.

 

Ja tämän vuoksi ei voi koskaan pettyä mihinkään. Ei saa toivoa tai odottaa yhtään mitään, eikä tuntea pahaa oloa. Miksi tällainen asia korostuu nimenomaan tällaisessa asiassa eikä missään muussa yhteydessä (mitä täällä nyt ikinä valitetaankaan)? Koskaan tätä oman onnellisuuden rakentamista ei oteta esiin esimerkiksi silloin kun joku valittaa lapsen kanssa valvottuja öitä tai verotuksen epäreiluutta.

Mä ajattelen niin, että on aika turhaa pettyä siitä, että mies ei yks kaks muutu toisenlaiseksi kuin mitä on ollut aiemmin. Ekana ja tokana äitienpäivänä se pettymys on ihan ymmärrettävää, mutta sen jälkeen ei ehkä ole kovin järkevää - oman itsensä kannalta - odottaa, että mies toimisi eri tavalla kuin aiempina vuosina, ellei ole erikseen sovittu, että muutos asiaan tulee.

 

[QUOTE="tara";26257452]Minä en käsitä mökötystäsi. Sinä et ole miehesi äiti. Kyllä, olet hänen lastensa äiti, mutta eikös lapset sinua muistaneetkin. Se kai se tärkeintä on. Minusta pilaat lapsiltasi äitienpäivän jos itkeä uliset siellä.

Minä sain lahjan lapsilta ja mies käytti koko perheen syömässä,kuten joka äitienpäivä. Isäinpäivänä käymme myös syömässä ja lapset hankkivat lahjan isälleen. Minä en miestä lahjo isäinpäivänä eikä hän minua äitienpäivänä.[/QUOTE]

Mitenkäs kävisi jos miehesi ei toivottaisi sinulle hyvää äitienpäivää?

 

mutkun ei ihminen opi asioita kahdesta kerrasta jos motivaatio on mitä sattuu. Ja silti oppii vähitellen. Sen äitienpäivänkin voi vähitellen saada paremmaksi. Mutta vain jos jaksaa toivoa ja kertoa mitä haluaa. Ei se itsellään parane.

 

Mä ajattelen niin, että on aika turhaa pettyä siitä, että mies ei yks kaks muutu toisenlaiseksi kuin mitä on ollut aiemmin. Ekana ja tokana äitienpäivänä se pettymys on ihan ymmärrettävää, mutta sen jälkeen ei ehkä ole kovin järkevää - oman itsensä kannalta - odottaa, että mies toimisi eri tavalla kuin aiempina vuosina, ellei ole erikseen sovittu, että muutos asiaan tulee.

Keittis on taas kerran niin oikeassa

Mä en ymmärrä myöskään sitä, että jos mies ei huomioi ollenkaan arjessa - ei koskaan herää aamulla lasten kanssa, ei tee aamupaloja, ei osallistu lastenhoitoon, ei tee kotitöitä, ei juurikaan huomioi vaimoaan vaan vaimo saa pyörittää kotia ja lapsiperherumbaa ihan itsekseen - niin miksi joku edes kuvittelee, että mies huomioisi äitienpäivänä? Ja loukkaantuu, kun se tollo, itsekäs mies on äitienpäivänäkin ihan yhtä tollo ja itsekäs kuin muinakin vuoden päivinä.

(sitäkään en tajua, miten kukaan nainen suostuu elämään tuolla lailla, mutta se on jo toinen tarina)

 

mutkun ei ihminen opi asioita kahdesta kerrasta jos motivaatio on mitä sattuu. Ja silti oppii vähitellen. Sen äitienpäivänkin voi vähitellen saada paremmaksi. Mutta vain jos jaksaa toivoa ja kertoa mitä haluaa. Ei se itsellään parane.

Mutta pettyä kannattaa vasta sitten, kun mies on ensin tavoille oppinut ja sen jälkeen jonain äitienpäivänä ei onnittelekaan eikä osta lahjaa tai vie syömään tai mitä nyt on aiempina vuosina tehnytkään.

 

Toivottikohan mun mies hyvää äitienpäivää? En edes muista... heh. Sulkaata oli hankkinut.

 

Käytiin lasten kanssa syömässä mutta fiilis ei ollut kovin korkealla. Kioskilta sain yhden punaisen ruusun ja meinasi siitäkin tulla itku. Vanhin pojistakaan ei toivottanut äitienpäivää(13v) vaan kiukuttelee. Poika 4v höpöttelee kokoajan, että isin pitää lähteä hänen kanssaan ostamaan äidille lahja. Voi kun tää päivä olis jo ohi!

 

Käytiin lasten kanssa syömässä mutta fiilis ei ollut kovin korkealla. Kioskilta sain yhden punaisen ruusun ja meinasi siitäkin tulla itku. Vanhin pojistakaan ei toivottanut äitienpäivää(13v) vaan kiukuttelee. Poika 4v höpöttelee kokoajan, että isin pitää lähteä hänen kanssaan ostamaan äidille lahja. Voi kun tää päivä olis jo ohi!

:hug:

Pian on ilta, sitten yö, ja huomenna kaikki on toivottavasti paremmin

 

Niin ja sit taas ollaan kun mitään ei olis tapahtunutkaan...ei hyvä!

 

Mä oon tänään siivonnut,imuroinut,pessyt koneellisen pyykkiä tehnyt ruuan jajajaja
ihan normi päivä siis
Lapset muistivat lahjoin ja kortein ja sehän se pääasia on heidän takiaan olen äiti!!

Mies lähti viettään vapaa aikaa kalaan ja huikkas mennessään että tarviiko sulle tuoda jotain hormia johon sanoin että ei.. (niilläkin rahoilla voin ostaa itelleni herkkua)

No ens viikolla lupas ostaa uuden astianpesukoneen että ehkä se on mun äitienpäivä ja 30v synttärilahja

 

Niin ja sit taas ollaan kun mitään ei olis tapahtunutkaan...ei hyvä!

Yrittäkää hoitaa parisuhde kuntoon (aistin siis tästä sen, että äitienpäivä ei olisi ainoa ongelma). Jos se ei onnistu, niin...no, en mä ala sen enempää sanomaan mitä kenenkin pitäisi tehdä, mutta itse uskon siihen, että tätä ainoaa elämää ei kannata tuhlata onnettomana oloon.

 

Käytiin lasten kanssa syömässä mutta fiilis ei ollut kovin korkealla. Kioskilta sain yhden punaisen ruusun ja meinasi siitäkin tulla itku. Vanhin pojistakaan ei toivottanut äitienpäivää(13v) vaan kiukuttelee. Poika 4v höpöttelee kokoajan, että isin pitää lähteä hänen kanssaan ostamaan äidille lahja. Voi kun tää päivä olis jo ohi!

Kai ne lapset huomaa tai ainakin vaistoaa, että äidillä on paha mieli. Varmasti haluaisivat, että äidillä olisi mukava äitienpäivä, mutta huolestuvat kun ei olekaan oikein iloiset fiilikset...

 

Keittis on taas kerran niin oikeassa

Mä en ymmärrä myöskään sitä, että jos mies ei huomioi ollenkaan arjessa - ei koskaan herää aamulla lasten kanssa, ei tee aamupaloja, ei osallistu lastenhoitoon, ei tee kotitöitä, ei juurikaan huomioi vaimoaan vaan vaimo saa pyörittää kotia ja lapsiperherumbaa ihan itsekseen - niin miksi joku edes kuvittelee, että mies huomioisi äitienpäivänä? Ja loukkaantuu, kun se tollo, itsekäs mies on äitienpäivänäkin ihan yhtä tollo ja itsekäs kuin muinakin vuoden päivinä.

(sitäkään en tajua, miten kukaan nainen suostuu elämään tuolla lailla, mutta se on jo toinen tarina)

Tätä minäkin mietin.

Pettymys olisi helpompaa ymmärtää jos mies olisikin muutenkin huomaavainen,muita ajatteleva ihminen.
Mutta miten kukaan tosissaan olettaa,että joku toope poikkeaisi vain yhden kalenteriin kirjatun päivän takia tavoistaan ja alkaisi esittää jotain muuta,kuin mitä on.

En katselisi enää ukkoa jolta saisin arvostusta,huomiota jne vain yhtenä päivänä vuodessa,tai edes kahtena tai kolmena tai ylipäätään kahden käden sormilla laskettavissa olevan lukeman määräisinä päivinä.

Ehkä tälläisinä kaupallisten kalenteripäivien toivotusten poisjääminen tai unohtuminen ei loukkaa niinkään jos sen arvostuksen saa muulloinkin..

 

Miehessä on paljon hyvää mutta myös huonoa. Niin minussakin. Kerran jo vaihtanut ja en kyl ole nyt vaihtamassa. Elämä on ihan hyvää mutta ei me mistään tunteista puhuta. Mies on aika itsekäs mielestäni. Meidän elämä menee niin että mies touhuu omiaan ja touhuan lasten kanssa. Paitsi nyt viikonloppuisin kun teen töitä niin mies on lasten kanssa ja onkin mielellään. Mies on yrittäjä ja tuntuu että kaikki menee sen ehdoilla. Itse yleensä niin väsynyt että ei edes kiinnosta miten meillä menee. Kunhan tullaan toimeen. Silloin saan vähän huomiota kun miestä haluttaa....ja voitte varmaan kuvitella sytynkö heti? Ehkä tää tästä. Ei se vaihtamalla parane.

 

Meillä ukko oli kadonnut raksalle klo 6 aamulla ja mä heräsin kolmen lapsen nahisteluun. Porukka ojennukseen ja sen jälkeen kävin suihkussa, missä kohtaa esikoinen oli sitten tehnyt mulle aamupalaa. Ihan jees.

Mulle olisi tärkeää saada mieheltä edes jotain (vaikka yksi ruusu) äitienpäivänä, synttäreinä ja hääpäivänä. Tästä aiheesta on 15 vuotta keskusteltu, mutta muutosta ei vaan tunnu tulevan. Kaikki juontaa juurensa siitä, että miehen perheessä ei koskaan ole juhlittu yhtään mitään. Mies ei vaan osaa ajatella asiaa mun kannalta, hänelle käypiä syitä muistamisen skippaamiseen ovat esimerkiksi "en oo ehtinyt" tai "ei oo varaa" (mikä mun toiveeseen nähden on täyttä peepuhetta). Omille pojilleni olen koettanut alusta asti opettaa toisenlaista "kulttuuria" ja se näyttää kantavan hedelmää. Onneksi.

Tätä lahjomiskulttuuria lukuun ottamatta mulla on erittäin hieno mies; puhuu ja pussaa, osallistuu lasten ja kodin hoitamiseen jne. Perhe tulee hänelle aina ykkösenä. Siksi en osaa tuota puutetta niin kovin isoksi paisutella, mutta pienesti se mielen kuitenkin pahoittaa joka kerta, vaikken enää edes odota mitään.

Kuule, mulla oli ihan sama tilanne muutama vuosi sitten. Sitten aloin ostaa itse itselleni lahjan äitienpäivänä, synttäreinä ja hääpäivänä: yleensä muutaman ruusun ja vaikkapa hopeakorvikset. Se yksi vuosi meni tuohon tyyliin ja joka juhlapäivänä anoppi, äitini tai joku muu kehui, että onpas kauniit korvikset mies äitienpäivä-/synttäri-/hääpäivälahjaksi ostanut. Minä siihen sitten totesin, että ei, mieheni ei ole ostanut näitä, vaan nämä ovat ihan minun itseni lahja itselleni. Mies oli joka kerta jokseenkin nolona ja sen jälkeen hän on oma-aloitteisesti muistanut minua äitienpäivinä, synttäreinä, hääpäivinä ja jopa jouluna.

Mulla ei itse asiassa ollut mitään tuollaista tarkoitusperää toimiessani noin, vaan ajattelin vain tehdä noista päivistä itselleni aiempaa mukavampia. Enkä nähnyt syytä siihen, miksi mun olisi pitänyt valehdella mieheni ostaneen lahjat.

 

Juu anoppi kun kyselee niin en kyl meinaa valehdella mitään vaan sanon suoraan millainen äitienpäivä meillä oli. Ei oo mun vaan miehen häpeä.

 

Ei helvetti vieläkö tää yks täällä narisee??!! Nosta ite se läski persees ylös ja hanki hauskuutta itselles, kai sä aikuinen oot?? Taitaa olla pelkkä provo, ei noin säälittävää otusta olekaan, mun ukko ei jaksais tollasta uikuttajaa hetkeäkään!

 

ei munkaan mies toivottanu mulle hyvää äitienpäivää. so what? ihan järjetöntä miten naiset voi ottaa raskaasti jonkun äitienpäivän jos MIES ei muista juhlia heitä...

 

Voi olla että otan vähän turhan raskaasti tän jutun ja tiedän että väsymyksellä on siihen osuutensa. Ainii mut enhän mä saakkaan olla väsynyt. Mut mies saa olla. Ja nyt mun sit pitää mennä iloisena miehen luo lepertelemään ja olemaan niin kun mitään ei olis tapahtunut.

 

Voi olla että otan vähän turhan raskaasti tän jutun ja tiedän että väsymyksellä on siihen osuutensa. Ainii mut enhän mä saakkaan olla väsynyt. Mut mies saa olla. Ja nyt mun sit pitää mennä iloisena miehen luo lepertelemään ja olemaan niin kun mitään ei olis tapahtunut.

yhyyyyyyyyyy ihanko pakko yhyyyyyy, tuliko käsky suoraan niinistöltä, yhyyy


Pakko kysyy et onkohan sul menkat tulos vai PMS vireillä

 

Mä ymmärrän että sua potuttaa, mutta kyllä tuo perustilanne vaatii nyt teiltä molemmilta työtä, jottei kesäloma mene sitten pipariksi.

 

Kuule, mulla oli ihan sama tilanne muutama vuosi sitten. Sitten aloin ostaa itse itselleni lahjan äitienpäivänä, synttäreinä ja hääpäivänä: yleensä muutaman ruusun ja vaikkapa hopeakorvikset. Se yksi vuosi meni tuohon tyyliin ja joka juhlapäivänä anoppi, äitini tai joku muu kehui, että onpas kauniit korvikset mies äitienpäivä-/synttäri-/hääpäivälahjaksi ostanut. Minä siihen sitten totesin, että ei, mieheni ei ole ostanut näitä, vaan nämä ovat ihan minun itseni lahja itselleni. Mies oli joka kerta jokseenkin nolona ja sen jälkeen hän on oma-aloitteisesti muistanut minua äitienpäivinä, synttäreinä, hääpäivinä ja jopa jouluna.

Mulla ei itse asiassa ollut mitään tuollaista tarkoitusperää toimiessani noin, vaan ajattelin vain tehdä noista päivistä itselleni aiempaa mukavampia. Enkä nähnyt syytä siihen, miksi mun olisi pitänyt valehdella mieheni ostaneen lahjat.

Olen tehnyt joskus joidenkin päivien kohdalla ihan samat kuviot.

(Ehkä tämä ei ole rohkaisevaa mutta totta minun kohdallani: avioliittoni alamäki oli jo alkanut, ja kelkka meni lujaa; tämmöinen juhlamuistaminen ei siihen ollut todellakaan syy, ehkä ennemmin se itseni lahjominen oli seurausta siitä että muuten meni niin huonosti. Eroon päädyttiin. Nykyisessä suhteessa asia puhuttu alusta asti: muistetaanko vai ei. Ai ei. No sitten ei muisteta.)