Mun ihana rakas tyllerö on muuttunut raivopäiseksi hirviöksi

Niin, mun ihana rakas taapero (22kk) on heittäytynyt ihan hirviöksi. Puf vaan ja jonnekin hävis se ihana pieni tyttönen jonka kanssa jokainen hetki oli aina laatuaikaa. Eilen illalla olin niin hajallaan, että itkin koko myöhäisen illan. TUli mitta täyteen.

Koko viikko ollu ihan hirveä. Kaikki on ei, ei, ei, ei. Kynsii, läpsii, kirkuu, heittäytyy lattialle, rimpuilee, missään ei saa auttaa, ruuat heittää mihin sattuu eikä syö. On tosi ilkeä muille lapsille, vieläpä agressiivinen ko hemmetti. Hyökkää toisten lasten kimppuun raivoisasti naamasta repimään. Oon koko viikon pyydelly anteeksi muilta äideiltä ja lapsilta hirviöni käytöstä. Tai oikeestaan jo kuukauden, mutta erityisesti nyt tän kuluneen viikon aikana. Oon antanu kurinpalautusta ja purru hammasta etten hyppää kohta ikkunasta tai läppäse lasta. Eilen 1,5h suoraa raivokasta ja agressiivista huutoa yhteen pötköön ja musta tuntu että silmissä jo sumenee ja päässä naksahtaa. Ja siis ton 1,5 huudon lisäksi koko päivä on enemmän tai vähemmään kädenb vääntöä joka pienestä asiasta. Aamu alkaa tapellen ja koko päivä menee iltaan asti samaa linjaa.

Eilen tuntu, etten kestä enää. On niin ikävä sitä mun hyväntuulen tyttöä joka täälä saman katon alla eli vielä pari kuukautta taka perin. Eilen tuntu, että lähetän mielelläni koko tenavan kuuhun ja takasi ja hetkeen jo vihasin omaa lastani. Ihan kauhea tunne kun lapsi on aina ollu mulle kaikki kaikessa enkä olis ikinä kuvitellu että voisin tuntea näin. Mutta viikko on ollu jotain niin käsittämätön. Oon ollu kipee ja hoitanu lapset yksin kauheessa räkätaudissa mikä sekin on tietty pahentanu tilannetta. Esikon tiheät yöheräilyt/tankkaustauot rassaa tietty myös.

Luoja sentään että oli paha mieli. Kuinka voi tuntea jotakin tuollaista omaa lastaan kohtaan???????? Voiko yks, suomeksi sanottuna, saatanan uhmaikä olla näin hemmetin rankkaa??????????????? Kuukausi sitten en olis ikinä uskonu että mun perustyytyväinen tyttö voisi muuttua näin. Luoja, sanokaa mulle että se mun rakas oma tyttö tulee vielä joskus takaisin. Ja että meillä on taas mukavaa ja ihanaa yhdessä.

 

Eikö kenenkään muun katon alla asu vastaavia hirviöitä. Saat...na, meillekö semmosen piti muuttaa. Voi luoja miksi, oi miksi?????????????????

 

se on nyt se uhmaikä. ei se loppuelämää kestä,koita jaksaa.

 

tutulta kuulostaa,meillä tosin taisi olla ikää sellaset 1v 4kk kun alkoi. sitä kesti melkoisen kauan. mutta sitten välillä tuli semmoisia viikkojakin jopa että oli vaan pientä kiukuttelua. mutta lapset on erilaisia,toisten kanssa on ns.uhmaikä rankempaa kuin toisten.

 

Kyllä ne voi tuossa 2v paikkeilla hirviöiksi muuttua. Sitä kestää noin 6kk. Sitten on vähän seesteisempää muutama kk kunnes 3v paikkeilla alkaa taas. Siihen mennessä yleensä on keksinyt miten lapsen kanssa pärjää noissa ihmatilanteissa. Voimia!

 

Se on se oma tahto....

 

noin nille mussukoille tuppaa käymään.... sitä jatkuu aina muutama kuukausi kerrallaan noin 20 vuotta....

 

Esikoisen kanssa kävi vähä samalla lailla. Hän oli todella rauhallinen, tottelevainen, niin mielettömän ihana johonkin ikään asti kunnes pätäm, muuttui uhmittelevaksi ym.
Ja se on rankkaa, ymmärrän sinua oikein hyvin. Luulen että tällä hetkellä olisi kaikkein paras jos pystyisit elämään mahdollisimman kiireetöntä aikaa. Vaikka laps kuin kiukuttelee, riehuu ja huutaa niin sinä olet itse viilipytty. tämä auttaisi. Ja menet lapsen tasolle kun puhut ja rauhoitat häntä. Niin kauan nätillä äänellä puhut et laps rauhoittuu. Sit vaikka istutte ja halailette vähän aikaa.
Lapsellakin on varmasti kamala olla kun ei tiedä miten päin olisi, eikä tiedä tämän maailman pelisääntöjä vielä.
Saisitkohan jostain apua näin aluksi että saat hermosi kuriin ja pystyt rauhallisesti suhtautumaan kiukku kohtauksiin joita varmasti tulee monta päivässä.
Kyllä saat kullanmurusi taas takaisin vähäksi aikaa kunnes uusi uhmakausi tulee. Mut ne uhmakaudetkin muuttuu sitä mukaan kun lapsi kasvaa.
Voimia sinulle ja yritä rauhoittua. Käytöksesi heijastuu lapseen ja taas takaisin sinuun, siksi rauhallisuutesi auttaisi myös sinua.

 

Täältä ainakin löytty 1v 10kk hirviö, välillä kyllä osaa olla niin ihanaa niin ihanaa, että unohtaa äiti nuo hömöilyt.
Meillä varsinkin pukemiset on yhtä kaaosta, huutoa vaan ja rimpuilua, tosi mukava ison mahan kanssa tapella vaateita niskaan. Ja kaikesta muustakin pitää ensin vääntää kättä, jos äiti haluaa että lapsi syö niin ei varmaan, mutta muuten sitten roikutaanki koko ajan jääkaapilla ja kinistään. No hyvä asia tässä on se että tämä alko nyt ja toivottavasti vähän laantuu kun toinen tulee taloon.
Mutta ymmärrän kyllä täysin sun tuntees.
Nukkumaan menotkin meillä saattaa kestää parikin tuntia kun pitää vääntää ja kiehnätä ja keksiä tekemistä ettei vain uni tule.

Onneksi olen itse rauhallinen ihminen enkä vähästä hermostu ja mikä ihaninta tuo lapsi on nykyään niin kova halimaan että se korvaa kaiken =)

Voimia sinnekin ja toivotaan ettei tätä kovin kauaa kestä. (toisaalta sen jälkeen alkaa varmasti yhtä ihana jokin vaihe minä ite vaihe ehkä?)

 

2v:t on ihania tuittupäitä, samoin 4v:t ............

 

Ne on kausia, nuo. Kestää muutaman viikon. Juuri kun kuvittelet, että et todellakaan enää kestä, ja luulet että koko loppuelämäsi on toivotonta kurjuutta hirviön kanssa, jota et silkkaa huonouttasi osaa kasvattaa - niin pim!

Eräänä päivänä huomaat, että sinulla on taipuisa, herttainen, tottelevainen, pulppuava, haliva, iloinen, sosiaalinen, jees-kaikki-sopii-ihanaa -lapsi. Nautit täysin sydämin ihanasta lapsestasi ja vanhemmuudestasi, kunnes...