Mun mies on aika erikoistapaus...

  • Viestiketjun aloittaja Zalando81
  • Ensimmäinen viesti
vieras*
En yhtään. Mutta sellainen "kodin ylläpito" on naisen hallitsemaa paremmin. Mies pystyy keskittyä yhteen asiaan paljon vahvemmin, nainen toimii moniajolla, kokonaisuus huomioiden.

Kun teen ajatustyötä, ja joskus muulloinkin, en murehdi, ovatko kynät oikeassa järjestyksessä tai onko pölyistä. Pystyn tavallaan irtautumaan näistä murheista ja keskittymään täysillä siihen mieluisaan (esim. abstraktiin) asiaan ympäristön unohtaen. Nainen yleensä pitää hommat paremmin balanssissa eli ei anna abstrakteille asioille näin tilaa.

Tiedän, kuulostaa Uunolta ja tuohon ylläolevaan voisi toki sopia Uuno sohvalla luennoimassa :) Ja ehkä hänen hahmossaan on totuuden siemen miehistä. Mutta toki tykkään esim. auttaa naistani ja joskus voin esim. hänelle tehdä tällaisia hommia. Pääsisällöksi niistä ei silti ole mulla. Uskon ihmisillä olevan luonnostaan ja kasvatuksen tuloksena erilaisia taipumuksia eri puuhiin.
Tytöt siis syntyvät tiskiharja toisessa kädessä ja pölyrätti toisessa =)
Taidat elää jonkinlaisessa mielikuvitusmaailmassa.

Onko sinulla siskoja? Ja minkä ikäinen oikein olet?

Edes omat v. -41 syntyneet vanhempani eivät kasvattaneet minua 50-luvun kotihengettäreksi. Kiitos äiti ja isä :)
 
Näin minullakin on. Pidän arjesta sinänsä, mutta perusrutiinit eivät ole kiinteästi ja luontaisasti maailmaani. Näin lienee monella miesteoreetikolla. Naiset harvemmin ovat yhtä abstrakteja.
Höpöhöpö kuule, konkreettisesti tehtävät asiat kuten pyykkien ripustaminen ja kävelylenkit ovat hyvää vastapainoa sille abstraktille "haahuilulle". Moni taiteilija ja tutkija joita tunnen, sanovat että nimenomaan tarvitsevat jotain, mitä tekevät käsillään ja kropallaan, että se auttaa luovassa työssä. Jos et kuitenkaan omaa astraaliruumista tms, niin et niin abstrakti voi olla, ettetkö osaisi normaaleja arkisia toimia suorittaa. Toki jos on vaan vaikka laiska, voi yrittää esittää asian niin, että mieli kulkee niin kaukaisissa sfääreissä, ettei pysty keskittymään roskapussin viemiseen - mutta se on kyllä ihan tekosyy.

Lisäys: ja eipä ne arkiset rutiinit kenenkään mielestä niin kivoja ole. Kaikki pitävät arjesta, etenkin jos joku muu hoitaa sen. Mutta yleensä sellaista vaihtoehtoa ei ole, joten arjesta on selvittävä itsenäisesti.
 
Viimeksi muokattu:
"Susu"
Fiksua tekstiä :) Minulla on käsitys, että useimmat naiset vasta siinä kolmekymppisinä tietävät mitä tahtovat ja uskaltavat enemmän tavoitella sitä. Moni, minusta enemmistö, pariutuu sen tasapaksun kanssa.

Ongelma on osin rakenteellinen: miehessä intellektuellit piirteet eivät ole meillä olleet perinteisesti arvokkaita, jos verrataan käsillä tekemiseen. Käsillä tekevä mies on edelleen minun nähdäkseni suositumpi.
Juu me itse asiassa juteltiin miehen kanssa tästä joskus suhteen alussa kun hän sanoi että hän ei sitten viihdy autotallissa eikä paukauta omakotitaloa tosta vaan, ei käännä lippaa niskaan ja korjaa kodinkoneita vihellellen, ota tai jätä. :) No mä otin, onneks. Se sano että kaikista höpinöistä huolimatta meissä elää esihistorialliset vietit edelleen, naiset ettii siittäjää ja suojelijaa, joka rakentaa laavun ja metsästää mammutin. Miehet taas etsii synnyttäjää ja keittäjää. Nää perusjutut geeneissä ei muutu.
 
XTV
Fiksua tekstiä :) Minulla on käsitys, että useimmat naiset vasta siinä kolmekymppisinä tietävät mitä tahtovat ja uskaltavat enemmän tavoitella sitä. Moni, minusta enemmistö, pariutuu sen tasapaksun kanssa.

Ongelma on osin rakenteellinen: miehessä intellektuellit piirteet eivät ole meillä olleet perinteisesti arvokkaita, jos verrataan käsillä tekemiseen. Käsillä tekevä mies on edelleen minun nähdäkseni suositumpi.
Olen eri mieltä, noista intellektuellien piirteiden arvokkuudesta. Siis ne ovat arvokkaita tietyissä piireissä, mutta suurin osa ihmisistä (sekä miehistä että naisista) ovat sitä "perusporukkaa" ja eivät sen kaltaiset ihmiset jaksa mitään intellektuellia jauhantaa.
 
En yhtään. Mutta sellainen "kodin ylläpito" on naisen hallitsemaa paremmin. Mies pystyy keskittyä yhteen asiaan paljon vahvemmin, nainen toimii moniajolla, kokonaisuus huomioiden.

Kun teen ajatustyötä, ja joskus muulloinkin, en murehdi, ovatko kynät oikeassa järjestyksessä tai onko pölyistä. Pystyn tavallaan irtautumaan näistä murheista ja keskittymään täysillä siihen mieluisaan (esim. abstraktiin) asiaan ympäristön unohtaen. Nainen yleensä pitää hommat paremmin balanssissa eli ei anna abstrakteille asioille näin tilaa.

Tiedän, kuulostaa Uunolta ja tuohon ylläolevaan voisi toki sopia Uuno sohvalla luennoimassa :) Ja ehkä hänen hahmossaan on totuuden siemen miehistä. Mutta toki tykkään esim. auttaa naistani ja joskus voin esim. hänelle tehdä tällaisia hommia. Pääsisällöksi niistä ei silti ole mulla. Uskon ihmisillä olevan luonnostaan ja kasvatuksen tuloksena erilaisia taipumuksia eri puuhiin.
Voisit sanoa suoraan, että sinua ei oikein huvittaisi tehdä kotitöitä ja tykkäisit, että joku muu tekee ne sinun puolestasi, jotta voit keskittyä omiin juttuihisi. Ei se mitään, se on ihan normaali - ja yleinen - olotila. Veikkaan, että suurin osa ihmisistä on samaa mieltä. Mutta yleensä ne kotityöt on vaan tehtävä itse, koska niitä ei voi täysin ulkoistaa ja aika harva haluaa sälyttää ne puolisonkaan niskaan. Ja vielä harvempi puoliso siihen suostuisikaan. Tuskinpa löytyy paljonkaan ihmisiä, joille kotityöt riittävät pääsisällöksi.

Aiempien ketjujen perusteella vaiokutti, että haluaisit jonkun eteerisen, älykkään runotytön, mutta nyt kuulostaakin siltä, että haluat jonkun kaulinta ja moppia heiluttavan riuskan emännän. Vähän ristiriitaista. Samassa ihmisessä nämä tuskin yhdistyvät - en voi kuvitella sitä runotyttöä tekemässä päätoimisesti siivous-, pyykkäys- ja kokkaushommia miehen leijuessa omissa abstrakteissa sfääreissään työhuoneessaan.
 
mies1harm.
Tytöt siis syntyvät tiskiharja toisessa kädessä ja pölyrätti toisessa =)
Taidat elää jonkinlaisessa mielikuvitusmaailmassa.

Onko sinulla siskoja? Ja minkä ikäinen oikein olet?

Edes omat v. -41 syntyneet vanhempani eivät kasvattaneet minua 50-luvun kotihengettäreksi. Kiitos äiti ja isä :)
Viittaan ihan vaan naisten ja miesten yleispäteviin ja tunnustettuihin ajattelun dynamiikan eroihin. "Pipertäjämies" on harvinaisuus verrattuna naispuoliseen vastineeseensa. Eli tarkoitan sellaista "kaikesta vähän huolehtijaa", jatkuvaa pientä puuhastelua ja kodin tilan kontrollia, hallintaa. Olen käyttänyt metaforaa miehestä nuolena ja naisesta pensaana ja pidän sitä yhä paikkansa pitävänä _yleisellä tasolla_.

Ei tämä tarkoita sitä, että haluaisin kuormittaa naisen kotitöillä. Mutta en usko, että kotityöt yleisesti näyttäytyvät samanlaisessa valossa miehen ja naisen ajattelussa noiden erojen + erilaisten ympäristötekijöiden tähden. Kumpikaan tapa ei ole toista huonompi tai parempi, mutta samat ne eivät ole kuin poikkeustapauksissa.

En kommentoi noihin kysymyksiin yksityisyyssyistä :)
 
Fakta on myös se, että kyllä se perhe ja lapset on kuuluu enemmän siihen naismaiseen unelmamaailmaan. Toki miehetkin lapsista pitävät ja haluavat, mutta monilla naisilla se on elämän tarkoitus. Sitten se koti on luotu sen naisen tarpeiden mukaan jne. ja se on naisen valtakunta. Näin se vaan on. Mies tuntuu usein olonsa siellä vieraaksi eikä ehkä kykene ymmärtämään koko hommaa... Jos mentäis miesten ehdoilla tossa suhteessa, kodit olisivat varmaan käytännöllisiä mutta rumia paikkoja joissa siivottas kun olis pakko ja esim. käsite "koristetyyny" olisi tuntematon. Ja niin olisi myös sisustuksen muutokset ja uudet verhot tms...
Kannattaiskohan enemmän pariutua samanhenkisten ihmisten kanssa, ettei tunne oloaan muukalaiseksi toisen kanssa :confused:
 
mies1harm.
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30209597:
Höpöhöpö kuule, konkreettisesti tehtävät asiat kuten pyykkien ripustaminen ja kävelylenkit ovat hyvää vastapainoa sille abstraktille "haahuilulle". Moni taiteilija ja tutkija joita tunnen, sanovat että nimenomaan tarvitsevat jotain, mitä tekevät käsillään ja kropallaan, että se auttaa luovassa työssä. Jos et kuitenkaan omaa astraaliruumista tms, niin et niin abstrakti voi olla, ettetkö osaisi normaaleja arkisia toimia suorittaa. Toki jos on vaan vaikka laiska, voi yrittää esittää asian niin, että mieli kulkee niin kaukaisissa sfääreissä, ettei pysty keskittymään roskapussin viemiseen - mutta se on kyllä ihan tekosyy.

Lisäys: ja eipä ne arkiset rutiinit kenenkään mielestä niin kivoja ole. Kaikki pitävät arjesta, etenkin jos joku muu hoitaa sen. Mutta yleensä sellaista vaihtoehtoa ei ole, joten arjesta on selvittävä itsenäisesti.
Teen toki konkreetteja asioita ja tarvitsenkin niitä, mutta se on eri kuin aktiivinen kodinhoito ja maintenance-tyyliset _kotirutiinit_. Niitäkin voin tehdä, mutta en usko - toisin kuin sinä hieman naiivisti - että ne olisivat kaikille ihmisille samanlaisia psykologisesti. Mielestäni sun näkemys on ideologisesti värittynyt ja simplifioitu, jos et näe tässä eroa sukupuolten välillä.
 
vieras*
Viittaan ihan vaan naisten ja miesten yleispäteviin ja tunnustettuihin ajattelun dynamiikan eroihin. "Pipertäjämies" on harvinaisuus verrattuna naispuoliseen vastineeseensa. Eli tarkoitan sellaista "kaikesta vähän huolehtijaa", jatkuvaa pientä puuhastelua ja kodin tilan kontrollia, hallintaa. Olen käyttänyt metaforaa miehestä nuolena ja naisesta pensaana ja pidän sitä yhä paikkansa pitävänä _yleisellä tasolla_.

Ei tämä tarkoita sitä, että haluaisin kuormittaa naisen kotitöillä. Mutta en usko, että kotityöt yleisesti näyttäytyvät samanlaisessa valossa miehen ja naisen ajattelussa noiden erojen + erilaisten ympäristötekijöiden tähden. Kumpikaan tapa ei ole toista huonompi tai parempi, mutta samat ne eivät ole kuin poikkeustapauksissa.

En kommentoi noihin kysymyksiin yksityisyyssyistä :)
Kodinhoito on siis jonkinlaista pipertämistä?

Itse en tunne kuvailuusi sopivia naisia enkä myöskään miehiä, silti näissä perheissä hoidetaan niin työ- kuin kotihommatkin, ilman piperrystä.
 
[QUOTE="Susu";30209599]Juu me itse asiassa juteltiin miehen kanssa tästä joskus suhteen alussa kun hän sanoi että hän ei sitten viihdy autotallissa eikä paukauta omakotitaloa tosta vaan, ei käännä lippaa niskaan ja korjaa kodinkoneita vihellellen, ota tai jätä. :) No mä otin, onneks. Se sano että kaikista höpinöistä huolimatta meissä elää esihistorialliset vietit edelleen, naiset ettii siittäjää ja suojelijaa, joka rakentaa laavun ja metsästää mammutin. Miehet taas etsii synnyttäjää ja keittäjää. Nää perusjutut geeneissä ei muutu.[/QUOTE]

Omassa ystävä- ja kaveripiirissäni suurimmalle osalle naisista on ihan yhdentekevää, osaako mies rakentaa tai korjata kodinkoneita. Kaikki ovat vaan tyytyväisiä, jos mies ei ole sitä tyyppiä, jonka kaikki aika menee autotallissa autoa rassatessa. Ehkä joku kodinkoneiden korjaus tms voi sitten tulla kivana yllätyksenä, mutta puolisovalinnat tehdään ihan toisin perustein. Ja sama toisin päin - tuntemani miehet eivät etsi jotain kotiapulaista, vaan elämänkumppania. Pikemminkin ihmiset saattavat miettiä (niin naiset kuin miehetkin), lähtisikö toinen mukaan vaikka maailmanympärimatkalle.
 
MiesJokaTies
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30209612:
Kannattaiskohan enemmän pariutua samanhenkisten ihmisten kanssa, ettei tunne oloaan muukalaiseksi toisen kanssa :confused:
No hiukan liioitelua ja pilke silmäkulmassa oli tossa mun jutussa. Mutta oikeesti, kyllähän koti aika usein on sen naisen valtakunta. Enemmän tai vähemmän. Ja hyvä niin... Siis en mä itse sisustamista sinällään vastusta. Kyllä mun "Manholet" sinkkuajoilta oli varmaan aika karuja paikkoja. Toki sitä joskus yritti sentään vähän siistinä pitää jos sai jonkun naaraan sinne raahattua...

Mutta joo, tarkoitin sitä, että ei mulla sisustuksen suhteen ole edes oikein mitään näkemyksiä. Ei se silti tarkoita, että olisin joka asian suhteen hymistelevä joo-joo-emmä-tiiä-mies.
 
Teen toki konkreetteja asioita ja tarvitsenkin niitä, mutta se on eri kuin aktiivinen kodinhoito ja maintenance-tyyliset _kotirutiinit_. Niitäkin voin tehdä, mutta en usko - toisin kuin sinä hieman naiivisti - että ne olisivat kaikille ihmisille samanlaisia psykologisesti. Mielestäni sun näkemys on ideologisesti värittynyt ja simplifioitu, jos et näe tässä eroa sukupuolten välillä.
Ehkä en, koska en tunnista sitä. Vihaan itse kotitöitä ja olen joissain niissä laiska, toisissa huono. Mutta sen verran yksinkertaisista hommista on kyse, että saan ne tehtyä. Mutta sähän voit omalta osaltasi tehdä ne eri lailla - ei ole pakko olla kauheasti tylsiä kotirutiineja. Kodinhoidon ei tarvitse edes olla mitään erityisen aktiivista - en oikein tiedä mitä nyt tarkoitat. Ja se, mitä varsinaisesti tarkoitin, oli että suurin osa ihmisistä suhtautuu noihin kotitöihin samoin kuin sinä, mutta ei taida olla kauheasti vaihtoehtoja, jos haluaa kuitenkin että ne joku tekee. Ja kyllä, sama koskee myös naisia.
 
No hiukan liioitelua ja pilke silmäkulmassa oli tossa mun jutussa. Mutta oikeesti, kyllähän koti aika usein on sen naisen valtakunta. Enemmän tai vähemmän. Ja hyvä niin... Siis en mä itse sisustamista sinällään vastusta. Kyllä mun "Manholet" sinkkuajoilta oli varmaan aika karuja paikkoja. Toki sitä joskus yritti sentään vähän siistinä pitää jos sai jonkun naaraan sinne raahattua...

Mutta joo, tarkoitin sitä, että ei mulla sisustuksen suhteen ole edes oikein mitään näkemyksiä. Ei se silti tarkoita, että olisin joka asian suhteen hymistelevä joo-joo-emmä-tiiä-mies.
Jaa, no ehkä joillain. En itse tunnista tätä kuvaamaasi ilmiötä ollenkaan. Ehkä tunnen sitten erilaisia ihmisiä. Oman käsitykseni mukaan koti on siellä asuvien koti, ei kenenkään valtakuntaa.
 
mies1harm.
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30209606:
Aiempien ketjujen perusteella vaiokutti, että haluaisit jonkun eteerisen, älykkään runotytön, mutta nyt kuulostaakin siltä, että haluat jonkun kaulinta ja moppia heiluttavan riuskan emännän. Vähän ristiriitaista. Samassa ihmisessä nämä tuskin yhdistyvät - en voi kuvitella sitä runotyttöä tekemässä päätoimisesti siivous-, pyykkäys- ja kokkaushommia miehen leijuessa omissa abstrakteissa sfääreissään työhuoneessaan.
:) Tuo dikotomia on liian jyrkkä. Kyllä minä olen tavannut suomalaisnaisen, jossa oli luovuutta, mutta myös halua kodinhoitoon. Hieman kvasi-feministinen (amatöörifeministinen) trooppi, että nämä eivät voisi yhdistyä samassa naisessa.

Noista kahdesta naisessa toki ehkä tärkeämpi on luovuus, eli en lopulta ole mikään sohvalla makoilija ja siivot jonkinlainen ruuanlaitto sekä käsillä teko minulta sujuvat. :) En kuitenkaan _nauti_ niistä niin paljon kuin joku toinen (usein nainen). Ja siinä olenkin eri mieltä kanssasi, että niistä ei muka _kukaan_ nainen nauttisi, tai että naisen suhtautumisessa kodinhoitoon ei olisi mitään eroa mieheen. Turhan ideologista.
 
"Teepee"
Yleisesti ottaen itse tekeminen on yliarvostettu ominaisuus nykyään ja aika usein vielä tuolla omatoimisella remontoinnilla saadaan aikaan sutta ja sekundaa.. Meikäläinen esimerkiksi on hyväksynyt sen että en tule koskaan osamaan tehdä ns miesten hommia (autoremontit tai kodinremontit) mutta pystyn ostamaan palvelut ammattilaiselta ja näin myös työnjälki on aina hyvää!! Samaa ei voi sanoa aina näistä niin näppärien tuttavien remonteista.
 
:) Tuo dikotomia on liian jyrkkä. Kyllä minä olen tavannut suomalaisnaisen, jossa oli luovuutta, mutta myös halua kodinhoitoon. Hieman kvasi-feministinen (amatöörifeministinen) trooppi, että nämä eivät voisi yhdistyä samassa naisessa.

Noista kahdesta naisessa toki ehkä tärkeämpi on luovuus, eli en lopulta ole mikään sohvalla makoilija ja siivot jonkinlainen ruuanlaitto sekä käsillä teko minulta sujuvat. :) En kuitenkaan _nauti_ niistä niin paljon kuin joku toinen (usein nainen). Ja siinä olenkin eri mieltä kanssasi, että niistä ei muka _kukaan_ nainen nauttisi, tai että naisen suhtautumisessa kodinhoitoon ei olisi mitään eroa mieheen. Turhan ideologista.
En väittänyt, etteikö kukaan nauttisi, vaan kirjoitin, että suurin osa ei pidä niistä. Ja siis tottakai normaalisti luovillakin (naisilla tai miehillä) on myös halua kodinhoitoon - se ei johdu siitä, että he nauttisivat vaikka jostain siivoamisesta, vaan siitä, että ne kotityöt on kuitenkin jonkun tehtävä. Moni toki opettelee sietämään kotitöitä ja tykkäämään jollain lailla edes jostain niistä, mutta se on eri asia. Miehistä isompi osa on vaan ehkä omaksunut sen asenteen, ettei kotiöitä ehkä ole pakko tehdä, jos puoliso sattuisi olemaan sellainen, joka tekee kaiken. Tämä miestyyppi on kyllä väistymässä nykyisin, mutta ainakin ennen miehelle oli helpompaa kokeilla, pääsisikö kotitöistä luistamaan esim. olemalla tekemättä tai valittamalla kuinka huono niissä on puolison ollessa "niin paljon parempi, pusi pusi". Nykyisin nuo taktiikat toimivat yhä harvemmin.
 
mies1harm.
Kodinhoito on siis jonkinlaista pipertämistä?

Itse en tunne kuvailuusi sopivia naisia enkä myöskään miehiä, silti näissä perheissä hoidetaan niin työ- kuin kotihommatkin, ilman piperrystä.
Tarkoitin sanalla juuri sitä, että mikään abstrakti proggis ei yleensä valtaa naisen elämää, mutta miehillä tämä on tavallisempaa. Nainen tavallaan pitää tasapainon ja suhteellisuuden eri asioiden välillä miestä paremmin, yhteyden arkitodellisuuden eri osiin (mm.) kodinhoidon hallinnassa. Onko tämä sinulle aivan vieras ajatus?

Toki on poikkeuksiakin, ja minäkin sallin naisen välttävän kotitöitä luovuuden tieltä :) Exäni oli tämän tapainen. Eli en minä mitään "kotiorjaa" kaipaa, mutten myöskään urakeskistä naista eli tämän vastakohtaa.
 
Ja heti alkuun haluun sanoa, että mä en valita. Itse olen tämän miehen valinnut ja ottaisin hänet yhä ennemminkuin kuin ketään muuta... Mutta onhan tää välillä vähän raskasta.

Mun mies on todella älykäs, ainakin tietyillä aloilla. Tai oikeastaan musta tuntuu, että se on kaikilla teoreettisilla alueilla älykäs ja jossain määrin jopa sosiaalisesti älykäs. Mutta käytännön juttuihin siitä ei vaan ole. Okei, onneksi ihan perusperusperusjutut sujuu (autolla ajo ja esim. erittäin yksinkertaisten ruokien teko). Ikean hyllyn se saa kasaan, mutta ei paljoo muuta.

Kotitöissä on kyllä toivoton, mutta annan sen anteeksi, koska hän se tässä perheessä on se joka tienaa ja joka painaa duunia. Kenties se voisi olla toisin päin, vai voisiko... harvasta olisi noin hyväksi. No ei mikään rikas ole silti, mutta kumminkin...

Tuntuu vaan, että melkein kaikilla mun kavereilla on semmoset miehet, jotka on hirveen TASAPAKSUJA: Sekä positiivisella että negatiivisella tavalla. Siis hoitaa kodista osapuilleen puolet (OK melkein kaikilla on naisten ja miesten hommia). Keskustelut heidän kanssaan on kyllä tylsiä, kun eivät oikein jaksa miettiä muuta kuin niitä omia juttujaan. Uskomatonta miten jotkut miehet jaksaa jauhaa jostain autostaan naiselle... Luulisi tajuavan ettei juuri ketään kiinnosta...

Huh huh... Liikaa sokeria?
Kuulostaa jotenkin tylsältä tämä miehesi.
 
Tarkoitin sanalla juuri sitä, että mikään abstrakti proggis ei yleensä valtaa naisen elämää, mutta miehillä tämä on tavallisempaa. Nainen tavallaan pitää tasapainon ja suhteellisuuden eri asioiden välillä miestä paremmin, yhteyden arkitodellisuuden eri osiin (mm.) kodinhoidon hallinnassa. Onko tämä sinulle aivan vieras ajatus?

Toki on poikkeuksiakin, ja minäkin sallin naisen välttävän kotitöitä luovuuden tieltä :) Exäni oli tämän tapainen. Eli en minä mitään "kotiorjaa" kaipaa, mutten myöskään urakeskistä naista eli tämän vastakohtaa.
Mitä oikeastaan tarkoitat sillä, että abstrakti proggis valtaa elämän? Siis käytännössä? Jos tarkoitat sitä, että ei kykene tekemään mitään muuta, ollenkaan, niin en usko sellaisen olevan mahdollista yhdellekään perheelliselle ihmiselle, naiselle tai miehelle. Sen sijaan lapsettomille ja sinkuille se on mahdollista - naisille myös.

Aiemmin tuollaista ajattelua oli paljon varsinkin taiteilijoilla, kun oltiin olevinaan niin jumalallisia ja suuria neroja. Nykyisin asenne on yleisesti muuttunut maanläheisemmäksi eikä kukaan enää yritä ylläpitää sellaista ajattelua, että oma työ ja tekeminen olisi niin erityistä, ettei normaali elämä onnistu sen aikana. Hassua kyllä, juuri sitäkautta se oma tekeminen näyttäytyy muillekin erityisenä, kun se ei edellytä mitään lusmuilua normaalista arjesta. Mutta tietenkään luovan prosessin aikana ei tarvitse tehdä mitään turhaa kuten alkaa vaikka pestä ikkunoita tai mattoja, mutta pyykkikoneen päälle napsauttaminen ei varmaan voi olla ylipääsemätön tehtävä?
 
mies1harm.
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30209661:
En väittänyt, etteikö kukaan nauttisi, vaan kirjoitin, että suurin osa ei pidä niistä. Ja siis tottakai normaalisti luovillakin (naisilla tai miehillä) on myös halua kodinhoitoon - se ei johdu siitä, että he nauttisivat vaikka jostain siivoamisesta, vaan siitä, että ne kotityöt on kuitenkin jonkun tehtävä. Moni toki opettelee sietämään kotitöitä ja tykkäämään jollain lailla edes jostain niistä, mutta se on eri asia. Miehistä isompi osa on vaan ehkä omaksunut sen asenteen, ettei kotiöitä ehkä ole pakko tehdä, jos puoliso sattuisi olemaan sellainen, joka tekee kaiken. Tämä miestyyppi on kyllä väistymässä nykyisin, mutta ainakin ennen miehelle oli helpompaa kokeilla, pääsisikö kotitöistä luistamaan esim. olemalla tekemättä tai valittamalla kuinka huono niissä on puolison ollessa "niin paljon parempi, pusi pusi". Nykyisin nuo taktiikat toimivat yhä harvemmin.
Toivoisin kyllä jotain lähteistöä väitteelle, että suurin osa ihmisistä ei pidä kotitöistä. Kun minusta keskimääräinen ero sukupuolten välillä on tässä aika ilmeinen jo sosiaalipsykologisista syistä.

Minä en ole mies, joka tahtoo luistaa kotitöistä kuten sanottu. Mutta en ole varma, onko sellainen asenne väistymässä miehillä? Tuntuu jälleen ideologiselta, uusliberalismilta :) Minusta taas kuvio vaikuttaa sen verran klassiselta, ettei se muutu. Ja muistaakseni jopa meillä Suomessa naiset yhä tekevät tutkitusti monin verroin enemmän kotitöitä.

Ideologiaahan on myös nähdä kaikenlainen toisen palvelu kielteisenä asiana, kuten ymmärsin tuolla sarkastisella pusi pusi -kommentillasi. Näinkään ei ole eettisesti. Edes orjuus ei näet ole samaa kuin moraalittomuus.
 
iu
:) Tuo dikotomia on liian jyrkkä. Kyllä minä olen tavannut suomalaisnaisen, jossa oli luovuutta, mutta myös halua kodinhoitoon. Hieman kvasi-feministinen (amatöörifeministinen) trooppi, että nämä eivät voisi yhdistyä samassa naisessa.

Noista kahdesta naisessa toki ehkä tärkeämpi on luovuus, eli en lopulta ole mikään sohvalla makoilija ja siivot jonkinlainen ruuanlaitto sekä käsillä teko minulta sujuvat. :) En kuitenkaan _nauti_ niistä niin paljon kuin joku toinen (usein nainen). Ja siinä olenkin eri mieltä kanssasi, että niistä ei muka _kukaan_ nainen nauttisi, tai että naisen suhtautumisessa kodinhoitoon ei olisi mitään eroa mieheen. Turhan ideologista.
Käsi ylös hei kaikki naiset, jotka _nautitte_ siivoamisesta, pyykkäämisestä, tiskaamisesta ja muusta kodinhoidosta?

MÄ EN NAUTI, eikä yksikään tuntemani nainen. Enkä voi käsittää, miten joku ees voi kuvitella, että nimenomaan naiset niistä pakollisista, tylsistä ja ankeista rutiinihommista jotenkin automaattisesti ja sisäänrakennetusti nauttisivat. (En toki väitä, että ei löytyisi niitäkin, jotka tekevät niitä mielellään, mutta tuskin se mikään suuri enemmistö on.)

Tohon piika-prinsessa-kombnaatioon sitten:
Anna kun arvaan - Tuhkimo on sun idoli? :)
 
mies1harm.
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30209676:
Mitä oikeastaan tarkoitat sillä, että abstrakti proggis valtaa elämän? Siis käytännössä? Jos tarkoitat sitä, että ei kykene tekemään mitään muuta, ollenkaan, niin en usko sellaisen olevan mahdollista yhdellekään perheelliselle ihmiselle, naiselle tai miehelle. Sen sijaan lapsettomille ja sinkuille se on mahdollista - naisille myös.
Tarkoitan orientaatiota abstrakteihin kysymyksiin. Harva nainen on sellainen. Esimerkiksi melkein jokainen filosofi on mies. Tosin ilahduin kun näin kerran ilmeisesti suomalaisen naisen lainaavan yliopiston kirjastosta erään filosofin tunnetun kirjan :)

Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30209676:
Aiemmin tuollaista ajattelua oli paljon varsinkin taiteilijoilla, kun oltiin olevinaan niin jumalallisia ja suuria neroja. Nykyisin asenne on yleisesti muuttunut maanläheisemmäksi eikä kukaan enää yritä ylläpitää sellaista ajattelua, että oma työ ja tekeminen olisi niin erityistä, ettei normaali elämä onnistu sen aikana. Hassua kyllä, juuri sitäkautta se oma tekeminen näyttäytyy muillekin erityisenä, kun se ei edellytä mitään lusmuilua normaalista arjesta. Mutta tietenkään luovan prosessin aikana ei tarvitse tehdä mitään turhaa kuten alkaa vaikka pestä ikkunoita tai mattoja, mutta pyykkikoneen päälle napsauttaminen ei varmaan voi olla ylipääsemätön tehtävä?
Tunnetko taidehistoriaa tarkasti tuohon arvioon? Nimittäin ei taiteellinen diivuus ole kadonnut - on kulttuurikohtaista toki, saako sitä näyttää ja mitä sen sisältö on.

Niin, juuri tuosta turhan tekemisestä minä puhuinkin. Nainen on siinä useimmiten parempi, kun sinä väität, että eroja ei ole sukupuolissa. Minulla on oma kokemus että lukeneisuus taas erojen kannalla. Jos oletetaan argumentin vuoksi, että nainen _ei_ ole siinä parempi niin naisten historiahan muuttuu suureksi kollektiiviseksi tragediaksi. Se ei taas ole filosofisesti vakuuttava näkemys, vaikkakin ymmärrettävä maallikkofeministiltä.
 
Peyote
Käsi ylös hei kaikki naiset, jotka _nautitte_ siivoamisesta, pyykkäämisestä, tiskaamisesta ja muusta kodinhoidosta?

MÄ EN NAUTI, eikä yksikään tuntemani nainen. Enkä voi käsittää, miten joku ees voi kuvitella, että nimenomaan naiset niistä pakollisista, tylsistä ja ankeista rutiinihommista jotenkin automaattisesti ja sisäänrakennetusti nauttisivat. (En toki väitä, että ei löytyisi niitäkin, jotka tekevät niitä mielellään, mutta tuskin se mikään suuri enemmistö on.)

Tohon piika-prinsessa-kombnaatioon sitten:
Anna kun arvaan - Tuhkimo on sun idoli? :)
Mä vihaan kotitöitä ja teenkin niitä kyllä vähemmän kuin mies. Mun 15 vuotias poika tossa kysyi, mitä luen ja kerroin että täällä mies väittää että naiset pitävät keskimäärin miehiä enemmän kotitöistä. Poika totesi että tuommoista miestä kannattaisi jonkun lyödä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
mies1harm.
Käsi ylös hei kaikki naiset, jotka _nautitte_ siivoamisesta, pyykkäämisestä, tiskaamisesta ja muusta kodinhoidosta?

MÄ EN NAUTI, eikä yksikään tuntemani nainen. Enkä voi käsittää, miten joku ees voi kuvitella, että nimenomaan naiset niistä pakollisista, tylsistä ja ankeista rutiinihommista jotenkin automaattisesti ja sisäänrakennetusti nauttisivat. (En toki väitä, että ei löytyisi niitäkin, jotka tekevät niitä mielellään, mutta tuskin se mikään suuri enemmistö on.)

Tohon piika-prinsessa-kombnaatioon sitten:
Anna kun arvaan - Tuhkimo on sun idoli? :)
Aika erikoista, jos pidät sitä outona. Esimerkiksi minun äitini tykkää paljon sellaisesta. Ja monet ystävieni tyttöystävät ovat orientoituneet kodin hoitamiseen ja kaunistamiseen vahvemmin kuin miehensä. Eikös tämä ole kuitenkin se _yleisin_ kuvio?

Tuhkimo on ihan hottis :p Mut ei naisen nyt just sellainen tarvi olla.
 

Yhteistyössä