Nuoret vauvakuumeilijat TALVI/KEVÄT 2017

@Hosuli- meillähän on tässä pitkä "soutaa huopaa" historia taustalla.. Minulla on ollut hirveä vauvakuume jo pidemmän aikaa ja tossa lokakuussa oli tarkoitus aloittaa, sitten marraskuussa, joulukuussa ja nyt sitten tammikuun alusta jäi ehkäisy pois.

On se aina välillä mukana, suunnitellaan yhdessä kaikkea ja nimiäkin on välillä mietitty, mutta nyt taas tuntuu, että sitä hieman hirvittää, että jos se plussa tuleekin. Oon siltä ihan suoraan tämänkin kuun alussa kysynyt, että käytetäänkö kuitenkin ehkäisyä, muttei halunnut. Kyllä mä toisaalta ymmärrän, että sitä pelottaa. Pelottaa se itseäkin vähän.:confused:

Olisi ihanaa intoilla yhdessä, mutta ei se muutenkaan ole sellainen ihminen joka jännäis mun kanssa tikkuun pissaamista, vaikka kuinka se ois musta kivaa:ROFLMAO: Siksi kiva täällä jännäillä yhdessä muiden kanssa jotka ymmärtää.:)
 
Kun ei tule uni niin voin itse tulla palstoille päivittämään miten olin maailman kärsivällisin ihminen ja en tehnyt testiä, vaikka niitä nyt kaks polttelee kaapissa. Yritän nyt parhaani odottaa perjantaihin, saa nähdä onnistuuko. :rolleyes: Tänään kp 28/29 päivät kuluu h i t a a s t t i o_O
Mut vieläkään ei mitään tuntemuksia, jos ois yhtään olo, että olen raskaana ni oisin varmasti uittanut molemmat testit jo kaupan vessassa:ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: Siim
@eevas tosissasko meinasit malttaa perjantaihin :ROFLMAO: testulosta odotellaan :)

Ja tosiaan päivät kuluu hitaasti, tänään dpo 6, tekis mieli testata, vaikka eipä siinä oikein edes voisi mitään näkyä :D maanantaina sitten (jos jossain välissä ehdin kaupasta testin ostaa)
 
Eevaksen testiä ootellessa joo :)

Ja tosiaan päivät kulunu oviksen jälkeen h-i-t-a-a-s-t-i !! nyt kai dpo8tai7..enkä uskalla testailla kyllä ennen ensi viikkoa vaikka testejä kyllä löytyis.

Toivottavasti siim pääsee kohta bongaileen ovista!
 
Älkääs nyt liikaa innostuko, ois aika epätodennäköistä, että plussa tulis:LOL::LOL: No ei, ihanaa saada piinailuseuraa,:love:

Enpäs testannut vieläkään.:LOL: Oli yöllä niin vahvasti olo, että alkaa menkat etten aamulla viitsinyt testata, mutta eipäs vielä alkaneet ja pästäneet piinasta. Yleensä alkaa just aamusta niin ei aamulla oikein huvita testata(n)

Huomenna se vissiin täytyy sitä reissua silmällä pitäen, jos ei vieläkään ala.:confused: Oiskohan se illasta jo luotettava, jos tänään on kp29/29? Paketin mukaan olis, mutta enhän mä tiedä millainen kierto mulla on ilman ehkäisyäo_O Clearbluet ostin, ei se digitaalinen vaan ihan tikkumalli. En halua tuhlata niitä, jos kierto odotestusti venyy niin ihan varmasti haluan testata vielä uudestaan myöhemmin:D
 
Tervetuloa uusille tulokkaille! :)

Tässä kierrossa ei puuhailtu kuin ensimmäisenä limapäivänä. Limat tuntu kestävän tosi monta päivää jostain syystä.. o_O

Kävin muuten myös yksityisellä gynekolokilla päivittämässä tietoja, ja siellä kerrottiin että mulla ei ole minkäänlaista monirakkula ongelmaa ?? Eikä myöskään merkkejä endometrioosista, mitä edellinen gyne väitti (joka on nyt jäänyt juuri eläkkeelle). Mulla ei siis pitäisi olla mitään estettä raskautumiselle. Yritetään syksyyn ja sitten aloitetaan luultavasti jonkin sortin tutkimukset (n)

Mulla on edelleen krampit jatkuneet alamahassa, johin herään myös öisin kerran pari.. Lisäks menkat nyt 6 päivää myöhässä ja noin viikon olleet nännit arat, pari pv sitten olivat todella arat o_O
 
@Herkkuhiiri toihan on tosi hyvä, ettei ollutkaan ongelmia! :) Tai no voihan se vähän hämmentää, että voiko tähän nyt luottaa, kun edellinen olikin väärä diagnoosi, mutta sinuna nyt kuitekin luottaisin, ettei häikkää ole:)

Kuulostaapa oireilu lupaavalta! Olitko jo testannut??
 
Onneks meitä arkajalkoja on muitakin, kuin minä @Herkkuhiiri :ROFLMAO: Mulla ei ole mitään oireita (epäreilua) niin ei silleen ihan hirveästi houkuttelekaan testaus. Ainoa, että eilen kävin 12km juoksemassa eikä sattunut mahaan, yleensä ei ennen menkkoja pysty, kun kasin kohdalla alkaa viimeistään sattua. Raskautta todennäköisempää, että täti on tulossa myöhäisemmällä junalla, kuin tavallisesti:LOL:
 
Mulla ollut nyt vähän ummetusta, mitä ei kyllä yleensä oo ollu (n) ne krampit on sellasia että välillä pitää ihan kippurassa olla, kestävät jonkun puoliminuuttia aina kerrallaan.. Kauan kun kävelee niin tuntuu sellasia vihlasuja toisella puolella alamahassa..
Luulin et noi mahakivut ois liittyny siihen endoon tai monirakkulaan mutta niitä nyt ei sitte ookkaan :eek:
Että saa nähä, voi olla että pian alkaakin menkat (n)
 
Voi ei onpa ikävän kuuloisia.:( Mua pelottaa vähän ekat luomumenkat, kun yleensä oon aika kipeä ja lääkärit aina sanoo, että ehkäisyvalmisteet lieventää kipuja.. Viimeyönä kyllä illasta nipisteli silleen ettei saanut unta, mutta ihan tavallista minulle.
 
Juu @eevas mulla on yleensä aina kans menkkojen pari ekaa päivää aika kivuliaita mut buranalla pääsee, en haluu mitenkää pelotella :D

Näitten kipujen takia en ehkä usko että raskaana olisin. Onneks kuitenkin gyne silloin sano että kaikki näyttää olevan kunnossa ja kuulemma keltarauhanen oli ilmeisesti vanhentunut (ultrasta näkyi niin hatarasti) eli pitäisi olla tässä vaihessa menkat jo loppumaisillaan kun siitäkin on jo yli viikko kun kävin :eek:
 
Juu, niin gynekin meinas että mulla on joka kierto ihan normaali, ja tässä kierrossa tillut ovulaatio. Ainut mitä oon ihmetellyt on kun tämä kierto on venynyt jo viikolla, ja tätä edellinen koertokin venyi muutaman päivän ja muuten kaikki olleet suunnilleen sen 28 päivää.. o_O ajattelin tehä testin sitten jos on 2 vk myöhässä menkat :eek:
 
Nostan kyllä hattua teille herkkuhiiri ja eevas ko maltatte olla tekemättä testiä, toivottavasti saatte plussat :)

On, täällä taas oireettomana oottelen menkkoja, lyhimmä kierron mukaa jos menee ni pitäs huomenna alkaa..
 
Nnipsu!, Herkkuhiiri ja eevas kaikilla jännät päivät, ja mites tekikö eevas testiä? :)

Mullakin lyheni nuorinta yrittäessä luteaalivaihe pari viimeisintä kiertoa 11 päivään, niin sen mukaan pitäis tiistaina menkat alkaa :) en Oo kiertopäivien mukaan laskenut kun ne on heitellyt 25-37pv välillä. Tai mistä sitä nyt tietää miten kroppa tällä kertaa toimii kun vasta eka yritys :)
 
Te olette kyllä mahdottoman kärsivällisiä, kun jaksatte olla testaamatta! Pitäisi varmaan itsekin ostaa jotain kalliita testejä, niin ei kehtaisi testata joka päivä dpo11:n jälkeen :ROFLMAO:

Toisaalta itse joudun/pääsen heti alkuraskauden ultraan kun tärppi käy, että kaksi viikkoa olisi kyllä itselleni jo senkin puolesta liian myöhäinen testausaika :) Mutta jos vaikka menkkojen alkamispäivään jaksaisi joskus odottaa...
 
@Herkkuhiiri Mulla on semmonen käsitys että menkat ei oo ikinä myöhässä, vaan se ovis on tullut vaan myöhemmin ku normaalisti. Mut jos sulla on näkyny keltarauhanen niin tosiaan oot ovuloinu! Eri asia sit että millon ovis on ollu eli näkyiskö testissä mitään:D

@eevas tänäänkö on kp29?:)
 
Tein testin *rumpujen pärinää* ja se oli niin nega kuin vain voi olla:ROFLMAO: Olin niin varma, että join eilen illalla puoli lasia viiniäkin, ajattelin, että kyllä se nyt pitäis jo jossain edes tuntua. Tänään kp30/29

Tämä oli ihan odotettu lopputulos ja nyt voin lopettaa masistelun, kun mulla ei ole oireita ja muilla on.:) Ja @Fritang mulla oli niin häviävän pieni todennäköisyys olla raskaana, että siksi varmaan olin näin kärsivällinen.

Voinkin nyt alkaa miettimään millä poppaskonstilla saan kuukautiset tänne ja mieluiten tänään?? Ois hirveän kiva, jos tulis nyt niin mies ois kotona seuraavan kierron parhaat päivät. (Vielähän tässä ehtii kyllä aikataulut elää)
 
Höh ei voi tykätä negasta @eevas mutta toivotaan tosiaan niitä menkkoja pian että pääsee uuteen kiertoon :)

Mä oon miettiny kovasti tota ylipainon merkitystä raskautumiseen. Mulla siis BMI on siellä ylipainon puolella. Toki varmasti joitain kiloja on pudotettavana mutta ei siis esim. kymmeniä kiloja. Niin mitenköhän se ylipainon vaikuttaa, kun kierto kuitenkin toimii, niin onko se ylipaino itsessään haittaava tekijä. Tässä siis koko ajan pyrin puottamaan painoa varsinkin tän ruokaremontin myötä ja luulen että lääkärikin siihen sitten kehottaa. Mut pohdin tässä vaan sitä että paljonko ja kuinka nopeasti ois tarkoituksenmukaista pudottaa painoa ettei sit hormonitoiminta häiriinny sen painonpudotuksen takia :eek:
muoks. siis lähinnä siksi mietin koska aiemmin ku oon laihduttanu niin menkatki muuttunu epäsäännölliseksi :(
 
Harmi juttu tuo nega eevas, toivotaan ettei kierto hirveesti venyis ni pääsisitte uuteen kiertoon ja hyödyntelee parhaat päivät!

On, menkkaoloja täällä että eiköhä ne kurvaa paikalle alkuviikkoon mennessä..
 
@Siim mulla on vähän sama käsitys.. Mulla ei oo mitään ihmeempiä tuntemuksia oviksen aikaan, muuta ku sitä limaa tulee kunnolla. Nyt tänäänkin on tullu edelleen sellasia ns kohtauksia että sattuu alamahaan hirveesti jonkun 10 sekuntia ja menee hiljalleen ohi. Eilen iltana ja tänä aamuna oli semmosta tuikkimista molemmin puolin alamahaa (n)
Ja menkkoja ei kuulu..
 

Yhteistyössä