Nyt se iski mistä moni varoitteli

se kummallinen masentunut olo kun on ylipäästy pitkästä ja tuskallisesta valvomisvuodesta ja kaikki ollut hyvin yli viikon. Yhtäkkiä tuntui kuin paha olo olisi valuen laskeutunut päälle. Kuulen vain hiljaisuudessa kohinan, oman hengityksen, sydämenlyönnit kaikuu korvissa ja tuntuu tosi yksinäiseltä. Ahdistava olotila, vähän samantapainen kuin synnytyksen jälkeen viimeksi, mutta voimakkaampana.

Onko kellään ollut vastaavaa? Kauanko se kesti? Ei kai kauaa?
Tosi kummallinen fiilis, kaikki on oikeasti tosi hyvin, mutta ahdistaa, kurkkua silleen kuristaa ja huone tuntuu tyhjältä ja suurelta. En osaa tämän paremmin selittää, mutta ehkä joku samaistuu?

 

Mikä teillä sai valvomiset loppumaan? Seurasin joskus sitä yhtä ketjua, mutta vain siihen lääkärikäyntiin asti.

 

Nytkö se valvominen loppui?
Joko taapero nukkuu?

Olisko jooga tai rentoutumisharjoitukset mitään?
Jospa tosta kukkumisesta on tullut tapa, pitkään sitä kuitenkin kesti, voi olla hankala relata.

 

Mikä teillä sai valvomiset loppumaan? Seurasin joskus sitä yhtä ketjua, mutta vain siihen lääkärikäyntiin asti.

Se vain lakkasi, aika yhtäkkiä. Maitoallergia oli ainoa joka todettiin ja itse huomattiin soijankin herkistävän, nyt kestää jo maitoa vähän kun ollaan siedätetty. Eli ehkä jokin allergisoiva aines ei vain lötynyt ja on väistynyt tuo maito mukanaan, ei tiedä, mutta eipä sillä enää väliä. Heräilyt väheni yhtäkkiä kahdestakymmenestä pariin kertaan ja ne parikin kertaa on enää sellaisia lepposia, että lapsi nousee ihmettelemään ja kömpii lähemmäs isäänsä tai minua ja hetken pyörittyään nukahtaa.

 

Varo ettei jää päälle. Olen kuullut ilmiöstä. Olet valvonut erittäin kauan ja ihmekö se jos masentaa. Kyllä tuo jäljet jättää. Hoidat itsesi viimeinkin kun lapsi on hoidettu kerran.

 

Nytkö se valvominen loppui?
Joko taapero nukkuu?

Olisko jooga tai rentoutumisharjoitukset mitään?
Jospa tosta kukkumisesta on tullut tapa, pitkään sitä kuitenkin kesti, voi olla hankala relata.

Nukkuu, on nukkunut jo reilu viikon yöt hyvin ja olen ollut tietysti tosi iloinen. Pelkäsin tätä fiilistä mistä moni joilla ollut samanlaista varotteli. Luulin, että jotenkin ehkäisen sen meditoimisilla ja muilla rentoutumisjutuilla. Silti tämä iski. Ärsyttää pillitellä juuri kun kaikki on tosi hyväksi muuttunut pitkän ajan jälkeen, mutta en tiedä miten se lähtee. Se vain tuli, oikein tunsin sellaisen kuuman alaspäin valuvan raskaan aallon ja kaikki oli yhtäkkiä toisin.

 

:hug:

 

Kun sitä "tottuu" mitä tekin koitte, muutos normaaliin kestää varmasti aikansa.
Moni asia on nyt toisin, muuki kuin se että vaava nukkuu nyt (kaikkia ei varmaa tule edes ajateltua).
Hyvät rutiinit niin kyllä sitä luulis sopeutuvan ennen pitkää.

Hyvä että asia selvis ja pääsette pikkuhiljaa kiinni normaaliin elämään.:flower:

 

Nukkuu, on nukkunut jo reilu viikon yöt hyvin ja olen ollut tietysti tosi iloinen. Pelkäsin tätä fiilistä mistä moni joilla ollut samanlaista varotteli. Luulin, että jotenkin ehkäisen sen meditoimisilla ja muilla rentoutumisjutuilla. Silti tämä iski. Ärsyttää pillitellä juuri kun kaikki on tosi hyväksi muuttunut pitkän ajan jälkeen, mutta en tiedä miten se lähtee. Se vain tuli, oikein tunsin sellaisen kuuman alaspäin valuvan raskaan aallon ja kaikki oli yhtäkkiä toisin.

Anna itsellesi aikaa, pillitä jos siltä tuntuu. Pidä ystävät ja mies lähellä.
Ei tämä helppoa teille ole ollut.:hug:

 

Anna itsellesi aikaa, pillitä jos siltä tuntuu. Pidä ystävät ja mies lähellä.
Ei tämä helppoa teille ole ollut.:hug:

Joo eiköhän tää katoa tästä, herätän kohta julmasti mieheni jos itku ei lopu. Jos ei se pieni siellä nukkuisi niin menisin sinne nyyhyttelemään.

 

Uupumus ja suru tulevat usein vasta kun niille on aikaa. Olet kulkenut sumussa ja vastuuntuntoisena vaan puurtanut ja nyt se purkautuu. Ei tarvitse pelastya, on ihan luonnollista ja menee varmasti ajan kanssa ohi.

 

Uupumus ja suru tulevat usein vasta kun niille on aikaa. Olet kulkenut sumussa ja vastuuntuntoisena vaan puurtanut ja nyt se purkautuu. Ei tarvitse pelastya, on ihan luonnollista ja menee varmasti ajan kanssa ohi.

Ehkä jo aamulla parempi, nyt kun niiskutuskin loppui niin hiivin pienen viereen.

Lämmin kiitos näistä kaikille.

 

Halaus sulle. Paska fiilis kestää jonkun aikaa. Prosessoi tunnetila ja anna sen mennä matkoihinsa. Myös neuvolassa voit puhua tuntemuksista. Syö hyvin, nuku hyvin ja naura joka päivä. Ja muista vitamiinit Syksymmällä sulla on jo ihan toinen olo, kun nyt kesän tankkaat aurinkoa, valoa ja lepoa.

 

Aurinkoa ja voimia :hug:

 

Kiva kuulla, et yöt alkaneet sujua hyvin.
Toi masennus ei tietenkään ole kivaa, mutta kuten monet täällä sanoiksin ihan normaali tunnetila. Kun on niin kauan joutunut olemaan huolissaan, valvomaan ja tsemppaamaan oman jaksamisen rajoilla niin sitten kun ei enää tarvi, tilalle tulee uupumus ja tyhjyys. Vähän sama, kun sillon kun on kiireitä pysyy terveenä, mut sitten kun alkaa loma, iskee flunssa.

Tosiaan nyt myös aikaa itselleen toipumiseen ja myös parisuhteelle. Onneksi kesä on vasta edessä. Ulkona aurinpaisteessa olokin alkaa helpottumaan nopeammin, vaikka aluksi ristiriita valon ja lämmön ja oman olon kanssa voi tuntua ristiriitaiselta. Voimia ja kyllä se siitä alkaa helpottua ajan kanssa. :hug:

 

Olin myös masentunut esikoisen jälkeen. Esikoinen sairaalassa pari kuukautta keskosuuden takia. Lapsi vietiin heti synnytyksen jälkeen pois, ennen kun olin edes nähnyt kunnolla. En saanut edes syliin. Sairaalassa tuntui, että olin heistä liian nuori ja huono äiti ja sairaalassaoloaikaa pidennettiin koko ajan. Osittain tuntuu, että se johtui nuoresta iästäni (olin 19). Kerran en päässyt heti sairaalaan aamulla ja kun tulin sanottiin että oli kyselty minusta, kun "äidistä ei ole kuulunut mitään", vaikka puhelimella olin asian ilmoittanut ja joka päivä olin 3-6 tuntia sairaalassa. Sairaalaan oli melkein tunnin matka meiltä. Tuntui, että vatsastani oli viety lapsi, jota ei minulle anneta.

Kun sain lapsen kotiin, olin vähän epävarma, tietysti. Vauva oli helppo ja lähinnä nukkui. En tuntenut oikein mitään, lähinnä katsoin kun lapsi kasvaa, mutta olin varmasti masentunut. Sairaalassa ollessa tunsin ikävää ja huolta. En ollut huono äiti, en vaan osannut rakastaa. Kun ystävä sanoi, ettei tiedä miten voi tehdä toisen lapsen kun rakastaa esikoistaan niin paljon, ei tiedä pystyykö rakastamaan kahta noin paljon, ihmettelin. En koskaan ajatellut niin, koska en kokenut niitä tunteita. En ajatellut sen johtuvan masennuksesta, en edes ajatellut olevani masentunut.

Sain toisen lapsen, normaaliin aikaan ja heti suoraan syliini. Nyt voin sanoa, ettei näitä tunteita voi sanoin kuvailla. Sitä rakkautta pieneen vauvaansa, jota voisi tuijottaa koko päivän ja samalla puhjeta onnesta. Ihan taivaallinen tunne <3

Nyt vauvakaan ei ole enää vauva ja rakkaus esikoiseen on myös syntynyt samalla. Kaduttaa, etten ole kokenut samaa esikoisen ollessa ihan pieni. Jos olisin tajunnut hakea apua masennukseen. Onneksi nyt on kaikki korjaantunut luonnostaan ja koen rakkautta molempia kohtaan.

Hae siis oikeasti apua pin, jos nuo jatkuvat pidempään :/

 

Onko tänään parempi?

 

:hugh:

Paras on edessä

 

Se vain lakkasi, aika yhtäkkiä. Maitoallergia oli ainoa joka todettiin ja itse huomattiin soijankin herkistävän, nyt kestää jo maitoa vähän kun ollaan siedätetty. Eli ehkä jokin allergisoiva aines ei vain lötynyt ja on väistynyt tuo maito mukanaan, ei tiedä, mutta eipä sillä enää väliä. Heräilyt väheni yhtäkkiä kahdestakymmenestä pariin kertaan ja ne parikin kertaa on enää sellaisia lepposia, että lapsi nousee ihmettelemään ja kömpii lähemmäs isäänsä tai minua ja hetken pyörittyään nukahtaa.

Hienoa, että teidän yöt on rauhoittuneet! Meillä tuota samaa kesti kolme (pitkäääää) vuotta! Mitään perustavaa laatua olevaa "vikaa" ei lapsesta löytynyt, nyt myöhemmällä iällä lievää neurologista vaivaa. Toki huono ja herkkä nukkuja ja nukahtaja tyttö edelleen on.
Musta tuntuu, että edelleen korjailen niitä väsymyksen vuosia!!

 

Tuo toipuminen valvomisesta vie aikansa! Kuin kerran artikkelin samaisessa valvomisesta, jossa äiti sairastui tavallaan unettomuuteen. Kun sai luvan nukkua, ei uni tullut. Tämä äiti puhui vielä kolmen vuoden päästä uniongelmistaan, koska oli valvonut kolmisen vuotta putkeen...Todella todella paljon voimia sinulle. Normaalilta kuulostaa, mutta suosittelen kokeilemaan jotain lääkettä, jos olo ei helpotu mielestäsi kohtuullisessa ajassa.

 

Nytkö ruvetaan sitten sivukaupalla pohtimaan äidin ongelmia? Pitäähän sitä ns. "tapetilla" pysyä ettei pääse unohtumaan.

 

Nytkö ruvetaan sitten sivukaupalla pohtimaan äidin ongelmia? Pitäähän sitä ns. "tapetilla" pysyä ettei pääse unohtumaan.

Päätit sitten nostella ketjun oikein, taitaa kiinnostaa ne äidinkin ongelmat. Miksi olet niin riippuvainen pinistä?

 

Oletko Pin saanut nukuttua pari yötä edes ilman sitä yhtäkään heräämistä? Jos et, niin voisitte sitäkin kokeilla, on teillä sen verran pitkä tuo valvomisputki takana. Sama tietty miehelle, jos ei muuta niin toinen vaikka hotelliin nukkumaan että saa nukkua ilman herätystä.

Jos jatkuu alakulo, niin hae apua ettei mene pahemmaksi. Ja kiva juttu, että lapsonen on alkanu nukkua

 

Minä olin ainakin yksi, joka sinua asiasta varoitti. Itse olen tuon kokenut ja usko pois, tiedän hyvin, mistä puhut.

Minulle auttoi pitkä sairasloma ja lääkitys sekä terapia. Meni niin pahaksi. Toivottavasti sinulla auttaa kunnon unet ja oma aika! Tsemppiä!!! Kyllä tuosta yli pääset!

 

Nytkö ruvetaan sitten sivukaupalla pohtimaan äidin ongelmia? Pitäähän sitä ns. "tapetilla" pysyä ettei pääse unohtumaan.

Hmmm... miksi pitäisi päästä unohtumaan?