nyt sitten minäkin.. ÄLKÄÄ JUMALAUTA tuoko kipeitä muksujanne julkisille paikoille!!!!!!!!!!!

  • Viestiketjun aloittaja tyrmistynyt
  • Ensimmäinen viesti
tyrmistynyt
oli oikein kiva kirjastoreissu, kun näppylänaamainen poika yski ympäriinsä ja isä vain hymyili vieressä kuin mikäkin idiootti :x !
itse olen opettanut omat lapset yskimään käsi suun edessä, enkä IKINÄ veisi mahatautista/kuumeista/rokkoista jne lasta mihinkään kirjastoon tai perhekerhoon!
 
"Veiras"
Pitäähän kultamussukan saada osallistua ja eihän se haittaa, kun se on jo kipeä.
Tottapuhuen, samaa oon monesti ihmetellyt. Miksi ei voi sairastaa kotona? Itsekkäimmät vie sairaat lapset kyläilemään ja juhliin, onpa kiva sitten saada tartunta omaankin perheeseen. Seuraavat selvästi kipeenä kylään pyrkivät käännytän ovelta, aiemmin en ole kehdannut.

Työkaverini harrastaa tätä kipeänä kyläilyä, kun silloin on kerrankin aikaa. Sitten itkettiin, kun lapsi sairastui pahaan jälkitautiin ja oli viikkoja sairaalassa. Tekipä mieli kuitata, että sitähän halusitte kun lapsi ei saa mahdollisuutta parantua rauhassa, kun pitää päästä sisäleikkipuistoon ja kerhoon kuumeessakin sekä samalla jakaa kurja tauti muillekin.

Toinen tuttu taas toi lapsensa 4v kerhoon vatsataudissa vaippa päällä kerhokuvauspäivänä, ettei lapselle tule paha mieli. Seuraavana kerhopäivänä muita lapsia ei sitten ollutkaan paikalla ko. lapsen lisäksi, kun kaikki oli saanut saman taudin riesakseen.
 
Olet siis lääketieteen asiantuntija? Ja sitä mieltä, että tautia kantavien varominen on turhaa hysteriaa? Toivon, että sinun lähelläsi on pian joku ihminen, jonka elämä on siitä kiinni ettei kukaan tollo käy aivastamassa hänen päälleen ja tartuttamassa ns. viattomia pöpöjä.
Kyllä mun lapsilla oli näppyjä esim. vesirokon jäljiltä vielä kahdenkin viikon päästä, veikkaan, että kenenkään ulkopuolisen olisi ollut vaikea sanoa, onko vesirokko jo ohi vai ei. En viitsinyt pitää heitä kolmea viikkoa himassa neljän seinän sisällä ja jos tartuntavaihe on mennyt ohi, niin kai sitä voi kauppaan mennä.
 
nnnn
Juu, pyrin olemaan viemättä. Juuri jätettiin muskari väliin, kun tytölle tuli flunssa. Minusta räkänokkainen lapsi ei kuulu perhekerhoon jnejne. Apteekissa kyllä käytiin, oli pakko kun mies oli töissä ja meiltä oli lapsen särkylääke loppu. En usko että hän rattaissa istuessaan tartutti ketään, kun ei edes yskinyt.
 
"Liirumlaarum"
Kuullostaa siltä noi kuvailemasi oireet että voisi olla hyvinkin vesirokkonen lapsi kyseessä... ei siinä, itse pyrin pitämään oman kipeän mukulani toisista erillään etten ehdointahdoin halua mitään tarttuvaa tartuttaa ympäriinsä, mutta toi VESIROKKOKAAN EI OLE VAARALLINEN yleensä lapsille mutta RASKAANA OLEVALLE VOI OLLA, että näin. Tiedän itsekkin kolme aikuista naista jotka ei ole ikinä sairastanut vesirokkoa, tosin eivät kyllä raskaanakaan ole.
Kai....?
 
hannukainen
pakko oli kulkea vesirokkoisen lapsen kanssa, valitettavasti ihmisten ilmoilla. yh:na on vähän vaikeaa jättää 3½ v. yksin kotiin, että äippä pääsee apoteekkiin, kauppaan ja myös lekuriin. sairaslomaakin kun piti jatkaa ettei ollut rokko siinä lääkärin kirjoittamassa kolmessa päivässä ohitte mennyt, niin piti olla saikkulappu siellä kirjotettuna valmiina ettei tarvii lapsen kanssa mennä sinne ettei vaan tartu niin yllättäen ei sielä mitään lappua valmiina ollut luukulla vaan 10min. odotuksen jälkeen hain lapseni autosta mukaani kun en raaskinut yksin sinne autoon jättää ja terkkarissa muita muksuja, ettei voi mitää jos tarttu.....
 
hii
minä täsmensin päiväkodissa kun lapsi kamala näklinen, oli raapinut verille hyttysen pistämiä iso paukamia, että ei ole sitten mikään rokko. Hoitajallakin oli näyttää samanlaisia. Eli voihan olla myös jotain muuta kuin rokkoa...?
 
Läsx
Pitäkää nyt vaan ne kipeet mukulat siellä kotona. Se ei maailmaa kaada jos joutuu viettämään pari päivää kotioloissa. Joillakin ne taudit ovat vähän hankalampia hoitaa, joten aika paskamaista jos joku " ei yksi tauti maailmaa kaada"- äippä tai iskä tuo lapsensa Naaman eteen köhimään. pää pois sieltä perseestä ja himaan sairastamaan.
 
V.ieras
[QUOTE="Liirumlaarum";30015564]Kuullostaa siltä noi kuvailemasi oireet että voisi olla hyvinkin vesirokkonen lapsi kyseessä... ei siinä, itse pyrin pitämään oman kipeän mukulani toisista erillään etten ehdointahdoin halua mitään tarttuvaa tartuttaa ympäriinsä, mutta toi VESIROKKOKAAN EI OLE VAARALLINEN yleensä lapsille mutta RASKAANA OLEVALLE VOI OLLA, että näin. Tiedän itsekkin kolme aikuista naista jotka ei ole ikinä sairastanut vesirokkoa, tosin eivät kyllä raskaanakaan ole.
Kai....?[/QUOTE]

Kyllä, vesirokko voi olla vaarallinen myös lapsille. Esim. iho tulehtuu pahasti raapimisen vuoksi, voipi seurata vaikka verenmyrkytys. Jälkitautina saattaa tulla vaikka aivokuume, se saattaa tappaa tai vammauttaa lopuksi ikää. Myös kehkokuume on mahdollinen jälkitauti.

Ja ihan kaikille aikuisille, jotka eivät ole vesirokkoa sairastaneet, suosittelen ottamaan rokotuksen vesirokkoa vastaan.

Ja raskausaikana sairastettu vesirokko on hengenvaarallinen sikiölle! Ei niinkään äidille.
 
Voi Taivas
Sanotaanko näin että myös LAPSELLA on oikeus olla sairas ja sairastaa kotona!

Ja tuohon ettei lapselle tule pahamieli niin entäs ne kaikki muut sairastuneet lapset - eikö heille tule pahamieli kun JOKU idiootti tahallaan heidät sairastuttu.

Mistä näitä idiootteja oikein sikiää
 
vierass
Ei tuon atopian ole vielä todettu tarttuvan muihin, vaikka naama onkin välillä tosi järkyn näköinen.

Ja heinänuhaisen kanssa ihan sama juttu.

Ja kolmaskin voi olla väliin järkyn näköinen, hän on yliherkkä hyönteisten pistoille. Parhaimmillaan on puoli päätä ollut paisuksissa ja silmät viiruina ja syyllinen oli ihan vaan silmien väliin pistänyt hyttynen.
 

Yhteistyössä