Oletko oikeasti nauttinut raskausajasta?

Olen nauttinut tosi paljon. Ei ollut edes pahoinvointia tms. aluksi, loppua kohti alkoi maha painaa, mutta silti oli ihanaa <3

 

[QUOTE="vieras";23947308]Olen nauttinut tosi paljon. Ei ollut edes pahoinvointia tms. aluksi, loppua kohti alkoi maha painaa, mutta silti oli ihanaa <3[/QUOTE]

Samat ajatukset täällä. Ja kolme raskautta takana.

 

En voi sanoo, että olisin erikoisemmin nauttinut raskausajasta. Ensimmäiset reilu kolme kuukautta oksensin, seuraavat nukuin ja nyt muutaman viikon päässä lasketustajasta kauhistelen, että kuinka paljon ihminen voi viellä laajentua

 

Kyllä vain. Potkut, ja ylipäätään se, että sielä masussa kasvoi oma rakas vauva. :heart:

 

Tavallaan nautin. Mulla on nytkin hirvee raskauskuume, raskaana olisi ihana olla Toisaalta muistan myös miten kamalaa se oli kun pahoinvointia oli lähes koko raskauden 24/7 mikä vaikeutti elämää hyvin paljon.

Mun kynnet on aina olleet hyvin lyhyet, katkeilevat ja huonokuntoiset, mutta raskaana mulla oli ihan huippukynnet, hirmu pitkät ja kauniit, niitä on ikävä

Raskaana sai myös onnellisesti esitellä ja korostaa kasvavaa vatsaa. Toista se on nyt kun ylimääräisiä vatsamakkaroita pitää epätoivoisesti peitellä ettei kukaan kuvittele mun olevan raskaana.

Ja mikä parasta raskaana - se tunne kun vauva on siellä masussa :heart: Ilostu aina kun tunsi vauvan liikkeitä ja muutenkin tuntui hyvältä. Erilaiselta. Hauskalta. Onnelliselta. Ihanalta.

 

Nooh, odottelen tässä josko se paljon puhuttu nautinto alkaa. Toki oon ollu onnellinen lapsesta niin paljon et kait mä sit oon nauttinukkin. Mut jatkuvasti tääl itkettää ja alun pahoinvointi niin...onko se sitten sitä nautintoa. Ehkäpä kun pääsen yli puolenvälin ja masukin kasvanu kunnolla niin nautin enemmän

 

EN todellakaan.

 

4 lasta ja en todellakaan ole nauttinut :/ . Olo on ollut ihan hyvä , mutta se lihominen yök!!

 

En sitten tippaakaan, kummallakaan kerralla.

Peesi. Elämäni kamalinta aikaa.

Nautin lapsistani suuresti nyt kun ovat mahani ulkopuolella.

 

nautin kaikista kolmesta raskaudestani ja olin elämäni kunnossa

 

En nauti! En tykkää siitä, että mahassa kipristelee ja sen takia on esim. pakko hidastaa välillä kävelyvauhtia tai jopa seisahtua. En tykkää lihomisesta. En tykkää vihlonnasta. En tykkää siitä, että kun kumarrun esim suihkussa sheivaamaan sääriä, maha on tiellä, ja mielialaa huonontaa entisestään se, että tiiän että se kasvuvaihe on vasta alussa. En tykkää väsymyksestä, siis ihan tolkuttomasta, loputtomasta väsymyksestä, jonka takia tunnen syyllisyyttä kun en jaksa tehdä sitä määrää asioita kuin ennen. Minua ottaa päähän ostella vaatteita, jotka huutavat äitiyttä, koska omantyyliset vaatteet ei ole mitenkään yltiönaisellisia. Silti lapsi on odotettu ja toivottu ja rakastettu, mutta odotusaika on kyllä ollut näin hehkuvia päiviä odottaneelle ensikertalaiselle aika järisyttävä pettymys.

 

Inhoan raskausaikaa. Koko ajan kamala huoli vauvasta ja paha olla... Ja synnytys myös ihan kamalaa. En enää ikinä halua synnyttää...

 

En nauti. Liikaa kipuilua, outoja oloja, mielialan vaihteluita ja muuta tyhmää. Onneksi lapsista voi nauttia sitten masun ulkopuolella.

 

On ihanaa kun iho, kynnet ja hiukset tosiaan ovat loistavassa kunnossa koko ajan; shampoon on saanut unohtaa samoin kuin kosteusvoiteenkin :heart:

Voi pukeutua eri tavalla kuin yleensä; jotenkin vierastan mekkoja "normaalikäytössä" päälläni, mutta vatsan kanssa pukeudun mielelläni mekkoon.

Nurjaakin tietenkin on; turvotus jaloissa ja sitä myöden kaikki ihanat kengät pitänyt vaihtaa "mukaviin".

Olona en ole tuntenut mitenkään erityistä nautintoa tai kärsimystä. Tämä hellekään ei minua saa valittamaan.

 

Olihan siinä raskauden aikana ne huonotkin puolensa, mutta tässä niitä hyviä:

- oli ihanaa kun tunsi vauvan liikkeet, etenkin ne ekat potkut tuntui niin huikaisevalta ja ihmeelliseltä
- mahan kasvu oli ihanaa ja raskausaika on ollut sitä ajanjaksoa jolloin olen halunnut pitää tiukempia paitoja koska kerrankin olen halunnut esitellä sitä mahaani
- läheisten ja ei niin läheisten huolenpito oli myöskin kivaa, mies hieroi joka ilta etenkin loppuraskaudesta, oli todella huomaavainen koko raskauden ajan ja muutkin olivat ihan eri tavalla kiinnostuneita ja "huolissaan" minusta. Jopa töissä oli raskaana ollessa siinä mielessä mukavaa että tuli juteltua ihan kaikkien äiti-ihmisten kanssa raskaudesta.. ei oikein muuten tullut siellä juteltua niitä näitä kaikkien kanssa.
- neuvolakäynnit oli ihania! ja sydänäänien kuuleminen, etenkin ennenkuin tunsi liikkeitä niin ne sydänäänet oli ainoa millä uskoin että siellä masussa ollaan vielä hengissä. Ja muutenkin oli kivaa käydä siellä neuvolassa rupattelemassa
- ultrakäynnit on myöskin sellaisia mistä nautin ja mitkä on jääneet hyvin mieleen

Synnytyksen jälkeen oli ihan hirveä ikävä sitä vauvaa mahassa. Vaikka vauva oli siinä sylissä niin silti kaipasin sitä että vauva olisi myös mahassa ja tuntisin ne liikkeet. Meni muutama päivä että tottui siihen ettei kuulostele liikkeitä.. Ja vauva tuntui jotenkin niin suojattomalta synnyttyään.. siellä mahassa se oli turvassa, sai ravintoa riittävästi jne. ja sitten yhtäkkiä se onkin siinä sylissä täysin minun vastuullani ja mitä tahansa voisi sille sattua.

 

Peesi. Elämäni kamalinta aikaa.

Nautin lapsistani suuresti nyt kun ovat mahani ulkopuolella.

Peesin peesi

 

[QUOTE="allukka";23950005]Inhoan raskausaikaa. Koko ajan kamala huoli vauvasta ja paha olla... Ja synnytys myös ihan kamalaa. En enää ikinä halua synnyttää...[/QUOTE]

Sama täällä, inhosin raskausaikaa. Se painon lisääntyminen ja raskas olo oli hirveää. Samoin synnytys, sitä en halua enää koskaan kokea. Ja vauvan koliikki...Rupes oikein vituttaan nämä hehkutukset raskausajan ja synnytyksen ja vauvan hoitamisen ihanuudesta, sorry vaan.

 

En todellakaan. Raskausaika on aivan kammottavaa. Synnyttäisin vaikka joka vuosi, mutta raskausvaivoja en kestä.

 

En, ei se ihan syyttä ole nimetty raskausajaksi. Synnytys oli paljon mukavempaa ja palkinto runsaskätinen :heart:

 

Olen. Ihaninta on se tunne, että lapsesi kasvaa sisälläsi eikä tarvitse tehdä muuta kuin olla. Olla kuin omenapuu, joka kasvattelee omenoitaan.
Mä olen vaan ollut keskittynyt olemaan raskaana. Olen syönyt silloin, kun on ollut nälkä ja vain sitä mitä olen halunnut syödä.
Olen liikkunut luonnossa. Olen seurannut ötököitten elämää.
Olen pelastanut jokaisen madon tieltä, jokaisen etanan, jokaisen öttiäisen vaikka vesisaavista.
Raskausaika yhdisti mut tavallaan maailmankaikkeuteen tavalla, jota ei osaa selittää.

 

Pääosin kyllä! Ainostaan iskiasvaivat vähän haittas menoo koko matkan, mutta muuten voin loistavasti ja nautin siitä pallomahastani! :heart: Ja synnytin muuten tällasilla keleillä, kun nyt.
Systerillä viikon päästä laskettu aika ja mä olen ollut niiiiin kateellinen sen rantapallosta koko kevään...

 

En nauttinut raskausajasta. Ekat 4kk oksensin ja sitten tuli järjetön turvotus, supparit ja muut kolotukset. Synnytys oli helppo ja siitä jäi hyvät muistot. Nyt kun kuumeilen toista lasta, kaipaan raskausaikaa niin että kipeää tekee. En ajattele nyt oksentamista ollenkaan kamalana ja haluan käydä sen kaiken läpi taas. Järki sanoo etten tule nauttimaan jos raskaus on yhtä raskas kuin edellinen. Haluan silti nauttia joka hetkestä, nyt kun jotenkin konkreettisemmin tajuan miten ihana pieni ihminen siellä masussa sitten kasvaa. Sekavaa tekstiä, mutta niin on tunteetkin sekaisin.

 

Kyllä nautin. Olihan sitä kaikenlaista kremppaa, pahoinvointia, selkäsärkyä muttei mitään vakavaa. Aluksi oli mukavaa, kun minä tiesin mitä muut ei tiedä eli raskausuutisen. Vatsan kasvaessa tuntui, että koko universumi pyöri minun mahani ympärillä. Elelin jossain kuplassa eikä maailman pahuudet koskettaneet minua.

 

Vauvan liikkeet ja ylipäätään se että siellä on oma pikkuinen kasvamassa, oli ihanaa. Maha oli ihana paitsi ihan viimeisillä viikoilla liian iso.. Kaikki muu olikin sitten aika kamalaa.. pahoinvointi ensin, sitten alkoi pian kamalat iskias-ja liitoskivut joita oli vaikea sietää. Loppuviikot muuten vaan todella tuskainen olo.

No, ihan hyvä että raskausaika ei ole helppo, niin ei tule enää hankittua lisää lapsia, nämä 3 riittää Jos tarvitsisi vaan synnyttää niin voisin tehdä vielä muutaman lisää

 

Nappasin kaikki mahdollisuudet sairaudet, minulla oli 3,5kk pahoinvoinnit, viimekesä oli todella hikinen ja kuuma kesä eikä maha ja kasvaneet tissit auttaneet asiaa... loppuraskaudesta liitosten löystyminen alkoi varmaankin n. 1-2kk ennen synnytystä ja olemattomat vatsalihakseni eivät jaksaneet kannatella mahani painoa joten minulla oli usein lantio, kylki, masu kipeänä... myös istumisesta normaalissa keittiönpöydän tmv. tuolissa ja autossa. Muuten oli ihanaa kun tiesi pienen kasvavan siellä sisällä ja potkuja oli kiva "tunnustella" ja painella ja kokeilla missä se pieni elämänalku menee.

Synnytyksestä tykkäsin ja se oli helppo. Puudutuksien lakkaamisen jälkeen liitoskivut olivat satakertaistuneet ja nyt vasta helpottanut n. 7kk synnytyksestä. Synnytyksessä ei siis tapahtunut mitään mikä selittäisi tuon. Veikkasivat hormoneita tmv...