Oli sitten 3v yksin pihalla.

vieras
Kyllä sen näistä yksin olevista liian pienistä lapsista huomaa, että kaipaisi äidin läsnäoloa. Meidänkin pihassa on pieniä yksin ja yrittävät miljoonilla eri keinoilla saada pihalla olevan aikuisen huomion. Ja surullista on katsoa kun joku 3v tulee viereen katsomaan kun keinutan omaa lastani ja toteaa ettei hänen oma äitinsä koskaan kiikuta häntä :( Vaikka se lapsi haluaakin olla pihalla aamusta iltaan, hän kaipaa sinne seuraa, erityisesti aikuisen ihmisen seuraa ja turvaa vaikka osaisikin jo leikkiä yksin.
 
meillä on ollut 3kpl 2v pihalla, oma pieni aidattu piha jossa ei ole mitään muuta kuin marjapensaita ja pihalelut ja me ystävän kanssa ikkunan toisella puolella kahvilla, josta suora näköyhteys joka pihan nurkkaan(ja parvekkeen ovi auki),näin minusta voi olla jos lapset viihtyy. koska ovat valvonnan alla pihalla jossa ei ole vaaranpaikkoi ja mistä ei pääse karkuun.

mutta ei niin että katsellaan parvekkeelta,ikkunasta kun lapset menee aitaamattomalla yhteisellä pihalla,se on minusta laiminlyöntiä!! serkkuni tekee sitä,minusta se on ihan kamalaa.
 
Kotilehmä, täysi peesi! Haluaisin vain sanoa tuosta kauppa-asiastakin sen verran että aina se kauppakäytös ei ole vain kasvatuksesta kiinni. Jos 2-3-vee käyttäytyy "huonosti" kaupassa niin syynä voi olla myös väsymys tms eikä aina se vanhempien huonous kasvattajana. Vai onko nyt joku niin superäiti ettei ole koskaan joutunut menemään väsyneet lapsen kanssa kauppaan esim. hoitopäivän jälkeen...?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:
|O Voi teitä, en edes viitsi järkyttää teidän pientä maailmaa kertomalla mitä meidän lapset tekee yksin ja missä :D Miten te oikeasti jaksatte päivät pitkät kohuta mitä teidän pihalla tai kauppareissulla tapahtui? Eikö olis helpompaa vaan todeta että kaikki muut hoitaa lapsensa huonommin kuin minä ja kaikilta pitäis ottaa lapset pois :saint:
superäiti varmaan ehtii vahtimaan omat lapset, naapureiden tekemiset, pitää kodin pölyhiukkasettomana, laittamaan joka päivä ruuan alusta alkaen, hankkimaan lapselle ne oikeaoppiset ja oikeanmerkkiset ulkoilukuteen jne jne ja kaiken lisäksi vielä netissäkin istumaan. Onneksi ei ole omalla kohdallani tarvinnut koskaan pyrkiä täydellisyyteen....
Mutta tuosta ulkoilujutusta. me asutaan "melkein maalla" rauhallisella omakotitaloalueella lähellä metsää (joka tarjoaa lapsille paljon virikkeitä ). Naapurustossa on monia lapsiperheitä ja meillä kyllä on mennyt niin että isommat katsoo pienempien perään eli n 4 v näyttää meillä olevan se raja kun lapset vaeltaa jo yksinkin pihasta toiseen. Ei tarkoita sitä etteikö äidit lapsistaan huolehtisi, vaan sitäkin että meillä on se että kenen pihassa lapset on se katsoo muidenkin kuin omiensa perään ja noilla kouluikäisillä on kännykät mukana jotta voidaan "huudella" syömään tms.
 
voi elämä, yhtenä päivänä täällä oli mammat haltioissaan kun noin kymmen vuotiaat pojat kaahasivat pitkin kyliä kyydissään noin 2 vuotias lapsi, nyt ollaan taas sitten piikit pystyssä jos 3 vuotias on pihalla viisi vuotiaan kanssa. taatusti se on paremmassa turvassa kuin se joka siellä pyörän kyydissä istuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hattivatti lehmilaitumella:

olikos se 2 v ja 10 v sen jonkun palstalaisen omat lapsukaiset? Olen ollut huomaavinani että samakin asia saattaa saada aivan erilaisen reaktion riippuen siitä kuka sen kertoo ja miten ne tarinan henkilöt liittyy hänen elämäänsä.
Meillä ei 2 v istuisi ilman turvaistuinta edes pyörän kyytiin!
 
vieras
Itse en ymmärrä näitä siunailuja.

Miten se eskarilainen siellä eskarissa pysyy jos äiti on siihen saakka seissyt vieressä? Siellä on ehkä pihalla yksi vahtimassa (joo, on opettajia enemmän mutta ei taatusti kaikki pihalla) ja ei varmasti jokaisen vieressä seiso joku vahtimassa.

Alle 2-vuotias oli ainakin meillä vielä ihan järjetön, mutta kyllä siitä 2-vuotiaasta ylöspäin lapsi ymmärtää ja tottelee ja uskoo, ensin 5 minuuttia 2-vuotiaana oli isomman kanssa yksin kun puin itseni. 3-vuotiaana jo pitempiä ulkoiluja ilman äitiä. En ymmärrä miten lapsi voi yhtäkkiä osata jos kaikki tehdään valmiiksi. Sitten lapset ovat näitä "temperamenttisia ja ylivilkkaita", jotka vaativat sen vahtijan, kun ovat tottuneet että joku juoksee perässä kun itse viiletttää, kun äiti sanoo, että "lapsi on niin vilkas".
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Ja tässä kyse omasta pihasta, oman sisaren kanssa, ei isossa joukossa pitkin pihoja.
 
vieras
Jokaisen pitäisi huomioida myös ko. tilanne jossa lapset ovat pihalla. Esim. korvessa olevaa omakotitalon pihaa ei todellakaan voi verrata kapunkilähiön pihaan. Itse en ikikuunapäivänä päästäisi yksin tuota omaa 3vuotiastani meidän omaan lähiöpihaan, mutta mummolassa ollessa voin hyvillä mielin päästää muiden lasten sekaan kun matkaa edes yleiselle tielle on n.10km.
 
Meidän lapset ovat usein keskenään pihalla..7v,6v,4,5v ja 1,9kk.
Mutta erona onkin se että asutaan ihan maalla...
Ja näin he leikkivät hyvin yhdessä.Yleensä he "ajavat" tuolla omalla romuautolla jossa ei ole konettta.Kaikki istuu autossa ja meteli on kova.
Käyn toki usein katsomassa menoa,teen esim ruokaa samalla..
Ja sitten tuo meidän koira vahtii lapsia,varsinkin pienempää.Ei päästä tyttöä tuohon pihatielle edes..

Tälläistä on maalla..Kerrostalossa en varmaan uskaltaisi päästää edes vanhinta yksin ulos.. Niin maatuneita maalle ollaan että kerrostalokin jo on vieraskohde vaikka ollaan siellä joskus asuttu.. :D
 
näin meillä
Meillä 2-ja 5-vuotiaat kyllä ovat pihalla ihna keskenäänkin.Piha on meidän oman takapihan edessä,pensasaidalla rajattuna.Ei liikennettä lähettyvillä.Pihalla on vain kiikut ja hiekkalaatikko.Ja taloyhtiön kolme taloa ympärillä.Rivitaloja.

Mutta mun mielestä lasten luonne vaikuttaa paljon siihen,kuka voi ilman vanhempia olla pihalla ja kuka ei.Meillä tytöt ovat arkoja ja rauhallisia,keskittyvät vain omiin leikkeihinsä keskenään,ja tulevat heti ilmoittamaan,jos jokin mietityttää.5-vuotias on ainakin meillä sellainen luonne,että ei mene edes pissalle ilmoittamatta siitä ensin:)Ja kertoo heti,jos 2,5-vuotias pikkusisko hölmöilee,vaikkakaan ei sitä tee.Pienempi osaa puhua selvästi,ja mun mielestä sekin vaikuttaa paljon.Heh,kuulostavat täydellisiltä lapsilta;)

Kyllä minäkin käyn pihalla lasten kanssa ja puistoissa ja tunnen myöskin huonoa omatuntoa,jos tytöt keskenään pihalla.Mutta meillä on myös vauvaikäinen pienin sisko,ja esim.kun häntä laitan päiväunille ja isommat haluavat mennä ulos juuri silloin niin kyllä päästän keskenään!Ja meillä on aian terassin ovi auki ja tarkistan säännöllisesti,että lasten äänet kuuluvat pihalta.Ja käyn huhuilemassa,että pissattaako ja mitä puuhaavat..

Siis mun pointti on se,että paljon vaikuttaa millainen piha ja millaiset lapset:)
 
Päiväkodin tyttö
Lapsi on lapsi. Viisivuotiaalle ei pidä laittaa paineita ja vastuuta nuoremmasta sisaruksestaan. Se aiheuttaa henkistä stressiä. Lapsen valvominen on AINA AIKUISEN ASIA! Ikävää myös se että täällä lesoillaan tyyliin "meidänpä lapsi on jo yksvuotiaana yksin ulkona, häh häh mitäs siitä sanotte??"
 
nättitähti harmaana
Alkuperäinen kirjoittaja Huolestunut äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja nättitähti harmaana:
en ikinä jättäis mun 3v:tä yksin ulos,en ees minuutiksi. sen ikäiset on niin lapsia vielä eikä ymmärrä seurauksia autotiellä oleilusta. vaikka onkin miljoona kertaa varottanut asioista niin se unohtuu jos näkee jotain mielenkiintoista. kunpa vanhemmat pitäisi huolta lapsistaan. kamala laittaa 5v tai edes 12v vahtiin noin pientä tai ylipäätään vahtiin ketään. lapset on lapsia,aikuiset kantakoon huolta heistä.
Joopajoo... hyppää säkin nyt vaikka..... Lapset on lapsia joo näin on ja niin pitääkin olla,mutta onko nyky maailmassa 12v enään lapsi????
mulle on 12 vuotias vielä lapsi. mene hoitoon jos pidät sellaista jo aikuisena. toisaalta,kuulostat itsekin lapselta.
 
ja pointtina 12 vuotiaan hoitamisessa oli se etti niin nuoren harteille voi laittaa niin kovaa vastuuta. jos jotain sattuu,pieni kantaa sitä harteillaan loppuikänsä. ja toki lapsia vahtivien vanhempien lapsillekkin voi sattua,tottakai,mutta ainakin koitan tehdä siitä mahdotonta. ikkunasta katsellessa ei ehdi asioihin vaikuttaa. jos on oma aidattu piha,lapsi ei pääse sieltä pois niin se nyt ei ole kamalaa. kerrostalon ikkunasta kattelee leikkipaikalle,sitä en ymmärrä. mutta jokainen tekee päätöksensä.
 
No huh huh.
Me mentiin siskon ja veljien kanssa pitkin poikin pihoja pieninä ja niin tekee meidänkin lapset. Kaksin ne on ollu pihalla jo vuosi sitten, nyt ovat 4 ja 9v.

Voi eih ja sossuun soitto. :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin meillä:
Meillä 2-ja 5-vuotiaat kyllä ovat pihalla ihna keskenäänkin.Piha on meidän oman takapihan edessä,pensasaidalla rajattuna.Ei liikennettä lähettyvillä.Pihalla on vain kiikut ja hiekkalaatikko.Ja taloyhtiön kolme taloa ympärillä.Rivitaloja.

Mutta mun mielestä lasten luonne vaikuttaa paljon siihen,kuka voi ilman vanhempia olla pihalla ja kuka ei.Meillä tytöt ovat arkoja ja rauhallisia,keskittyvät vain omiin leikkeihinsä keskenään,ja tulevat heti ilmoittamaan,jos jokin mietityttää.5-vuotias on ainakin meillä sellainen luonne,että ei mene edes pissalle ilmoittamatta siitä ensin:)Ja kertoo heti,jos 2,5-vuotias pikkusisko hölmöilee,vaikkakaan ei sitä tee.Pienempi osaa puhua selvästi,ja mun mielestä sekin vaikuttaa paljon.Heh,kuulostavat täydellisiltä lapsilta;)

Kyllä minäkin käyn pihalla lasten kanssa ja puistoissa ja tunnen myöskin huonoa omatuntoa,jos tytöt keskenään pihalla.Mutta meillä on myös vauvaikäinen pienin sisko,ja esim.kun häntä laitan päiväunille ja isommat haluavat mennä ulos juuri silloin niin kyllä päästän keskenään!Ja meillä on aian terassin ovi auki ja tarkistan säännöllisesti,että lasten äänet kuuluvat pihalta.Ja käyn huhuilemassa,että pissattaako ja mitä puuhaavat..

Siis mun pointti on se,että paljon vaikuttaa millainen piha ja millaiset lapset:)
Samaa mieltä.

vieras2
En kyllä jättäisi yksin pihalle 3-vuotiasta, tuon ikäinen on todella nopea ja todella "typerä" eli luulee pystyvänsä/osaavansa vaikka mitä... ei tiedosta omia rajojaan ja kuvittelee itsensä "haavoittumattomaksi".
 
tässä meidän pihassa pyörii just joku 3v. joka ei kato yhtään kun tuolla menee, yks päivä jo meinas auton alle jäädä ja sekin tuli minun syyks :kieh:
Kyllä se on vaan pieni olemaan yksin pihalla, varsin kun tässäkin menee autoja ja tie aika lähellä tuossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hattivatti lehmilaitumella:
voi elämä, yhtenä päivänä täällä oli mammat haltioissaan kun noin kymmen vuotiaat pojat kaahasivat pitkin kyliä kyydissään noin 2 vuotias lapsi, nyt ollaan taas sitten piikit pystyssä jos 3 vuotias on pihalla viisi vuotiaan kanssa. taatusti se on paremmassa turvassa kuin se joka siellä pyörän kyydissä istuu.
no tätähän tää palsta on... ja jos joku mies ois täällä sitä mieltä että 3v. voi olla yksin pihalla niin tätit ois ihan et jooo, tooootta kai voi.... tämähän on jo nähty...
 
Yhteistyössä