Ei ole ongelma, ellei aikuiset tee siitä ongelmaa. Meillä äiti antoi joskus kannustuspalkintoja hyvistä suorituksista, isovanhemmat aina todistuksista. Isä lähinnä vitsaili, että "kymppi miikka, mistäs tää miinus tuli?" (jonka otin tosissaan ja ahdistuin kun en kelvannut isälleni, myöhemmin vasta olen tajunnut, että se on ironiaa/sarkasmia/mitä lie huonoa huumoria). Ja joo, ydinperheessä asuin.
Ihmettelen tuota "kokeiden palauttamista" vielä... Meillä lapsen koenumerot tulevat sähköiseen järjestelmään kummankin vanhemman nähtäväksi ihan tasavertaisesti. Vuoroviikko-eroperhe ollaan. Eli kumpi tahansa voi sitten kehua omalla tahollaan ja tavallaan kokeista.
Meidän pojalle ei olla rahapalkintoja annettu, vanhempien yhteisestä päätöksestä. Rupesivat saamaan numeroita kokeista vasta nelosella, niin kai tänä päivänä kouluissa tehdään. Ensimmäisen lukuvuoden aikana hajonta oli hirveän suurta, 5-9. Poika ei oikein edes hokannut, mitä kokeisiin lukemisella tarkoitetaan. Vitosen syksyllä opettaja kutsui puhutteluun, kun hänen mielestään poika alisuoriutuu, kun kokeista tulee 6-7. Oltiin huojentuneita, koska meidän mielestä tilanne oli juurikin se. Ulkoisia motivointikeinoja olimme oppineet jo aikaisemmin olemaan käyttämättä, koska niillä ei tuntunut olevan mitään vaikutuksia. Lapsi kun on mieluummin tekemättä vaikka jää ilman palkkiota, jos on kyse asiasta, johon omaa suoraa motivaatiota ei löydy. "Ei mulla sitä rahaa tähänkään asti ollut, joten en sitä nytkään tarvitse." Mitään tavaroita ei ole koskaan kinunnut eikä halunnut, joten niiden käyttäminen porkkanana ei myöskään ole toiminut. Opettaja kutsui poikaa vahvasti "itseohjautuvaksi", jolla on hyvin vähäinen miellyttämisenhalu. Totta.
No tuon puhuttelun jälkeen kelkka kääntyi, hän huomasi, että omilla tekemisillä on väliä, työtä tekemällä ja harjoittelemalla alkaa numerotkin nousta ja tuloksista iloitseminen alkoi. Ja niin tuo hyvistä numeroista kiinnostuminen heräsi sisältäpäin. Nyt vitosen keväällä suurin osa koetuloksista on 8-9, kaikki vähintään seiskaa. Ulkoisella rahamotivaatiolla ei ole ollut mitään merkitystä tässä kohtaa, viikkoraha nousi eurolla joka tapauksessa kun kotivastuidenkin määrä on noussut iän myötä
Eli en usko, että rahapalkkiot, kehut, kannustukset oikeastaan mitkään kaataa venettä mihinkään suuntaan, ainakaan väärään suuntaan. On hyvä tietää, mikä omaa lasta motivoi ja miksi, oltiin sitten ydinperhe, yh-perhe tai mikä tahansa muu. Tärkeintä on kuitenkin se, että lapsi itse ymmärtää työn tekemisen merkityksen, oppii nauttimaan oppimisesta ja kehittymisestä ihan itse.
Ihmettelen tuota "kokeiden palauttamista" vielä... Meillä lapsen koenumerot tulevat sähköiseen järjestelmään kummankin vanhemman nähtäväksi ihan tasavertaisesti. Vuoroviikko-eroperhe ollaan. Eli kumpi tahansa voi sitten kehua omalla tahollaan ja tavallaan kokeista.
Meidän pojalle ei olla rahapalkintoja annettu, vanhempien yhteisestä päätöksestä. Rupesivat saamaan numeroita kokeista vasta nelosella, niin kai tänä päivänä kouluissa tehdään. Ensimmäisen lukuvuoden aikana hajonta oli hirveän suurta, 5-9. Poika ei oikein edes hokannut, mitä kokeisiin lukemisella tarkoitetaan. Vitosen syksyllä opettaja kutsui puhutteluun, kun hänen mielestään poika alisuoriutuu, kun kokeista tulee 6-7. Oltiin huojentuneita, koska meidän mielestä tilanne oli juurikin se. Ulkoisia motivointikeinoja olimme oppineet jo aikaisemmin olemaan käyttämättä, koska niillä ei tuntunut olevan mitään vaikutuksia. Lapsi kun on mieluummin tekemättä vaikka jää ilman palkkiota, jos on kyse asiasta, johon omaa suoraa motivaatiota ei löydy. "Ei mulla sitä rahaa tähänkään asti ollut, joten en sitä nytkään tarvitse." Mitään tavaroita ei ole koskaan kinunnut eikä halunnut, joten niiden käyttäminen porkkanana ei myöskään ole toiminut. Opettaja kutsui poikaa vahvasti "itseohjautuvaksi", jolla on hyvin vähäinen miellyttämisenhalu. Totta.
No tuon puhuttelun jälkeen kelkka kääntyi, hän huomasi, että omilla tekemisillä on väliä, työtä tekemällä ja harjoittelemalla alkaa numerotkin nousta ja tuloksista iloitseminen alkoi. Ja niin tuo hyvistä numeroista kiinnostuminen heräsi sisältäpäin. Nyt vitosen keväällä suurin osa koetuloksista on 8-9, kaikki vähintään seiskaa. Ulkoisella rahamotivaatiolla ei ole ollut mitään merkitystä tässä kohtaa, viikkoraha nousi eurolla joka tapauksessa kun kotivastuidenkin määrä on noussut iän myötä
Eli en usko, että rahapalkkiot, kehut, kannustukset oikeastaan mitkään kaataa venettä mihinkään suuntaan, ainakaan väärään suuntaan. On hyvä tietää, mikä omaa lasta motivoi ja miksi, oltiin sitten ydinperhe, yh-perhe tai mikä tahansa muu. Tärkeintä on kuitenkin se, että lapsi itse ymmärtää työn tekemisen merkityksen, oppii nauttimaan oppimisesta ja kehittymisestä ihan itse.