Onneksi Jumala on uskollinen vaikka minulla ei siihen aina rahkeet riitä. Se vaan on kummallista miten on voinut koko ikänsä jotenkin tajuta sen, että on joku korkeampi voima olemassa ilman että on edes aina ollut tunnustava kristitty... Jo teininä vuorisaarna teki minuun syvän vaikutuksen, tajusin että siinä on jotain syvää viisautta ...
”"Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.”
Matteus 5:3-16
Tuolloin nuorena olin ns. ”Saatananpalvoja” ,
ja lisäksi mua kiehtoi ennustaminen ja kaikki semmoinen noituus ja muu. Samalla olin jotenkin tosi yksinäinen ja tuntui että elämä oli tyhjää. Luin tuolloin joskus mielenkiinnosta kirjaa , mikä kertoi lapsesta jota oli kaltoinkohdeltu ja hyväksikäytetty lapsena ja yllättäen äiti ei ikinä uskonut , että isä voisi tehdä sellaista...
Kirjan oli tuo lapsi kirjoittanut aikuisiällä ja oli siinä pohtinut kahta Raamatunlausetta mitkä myös jäi mieleen:
”joka pysyy armollisena tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille ja lasten lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen".”
2. Mooseksen kirja 34:7
”Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.”
Malakia 4:6
En muista miten tämä ihminen oli noita kohtia pohtinut, mutta jokin noissa kolahti minuun, omat vanhemmat oli juuri eronneet ja toinen oli jo löytänyt uuden puolison ennen eroa.
En oikeastaan osannut olla noista asioista mitenkään vihainen tai katkera kun olin vuosia katsellut sitä tunnekylmyyttä mikä meidän perheessä vallitsi, tunsin ennemmin helpotusta kun näin että vanhemmat voi paremmin niin etteivät ole yhdessä.
Kirjoitin tuolloin nuo lauseet paperille ja laitoin ne meidän keittiön seinään, siinä ne oli ja löysin sen lapun vuosia myöhemmin ennen isän kuolemaa hänen yöpöydän laatikostaan.
Ja lopuksi ennen tuota kuolemaa olinkin aika katkera isälle omasta lapsuudesta ja elämästä, kun ymmärsin asiat paljon syvemmin. Mutta jostain syystä tuo viimeinen lause 20vuotta myöhemmin ”on kääntävä lasten sydämet isien puoleen” sai oman katkeruuden murtumaan isää kohtaan ja se lause myös , kun sanotaan että ”rakkaus peittää syntien paljouden”, ymmärsin että se on todellista rakkautta päästää irti katkeruudesta ja antaa anteeksi.
Mutta en usko että ilman jotain suurempaa ”voimaa” ja noita lauseita, olisin varmaan haudannut isäni katkerana ja kylmänä...
Oli todella ”vapauttavaa” päästää lähimmäinen viimeiselle matkalle tuntien että ei ole enää mitään kaunaa toista kohtaan.
Niin tuo oli yksi sellainen erikoinen asia omassa elämässä, miten jokin Raamatunlause sai miettimään asioita ja tunsin todella sen katkeruuden lähtevän minusta pois, en tarvinnut siihen mitään vuosien terapiaa tai muutakaan. Ja että tuo vapautus tuli ihan vajaa kaksi viikkoa ennen isän yllättävää kuolemaa.
On vastaavia tilanteita useampiakin, missä tiedän ettei ne vaan voi olla ihmisjärjelle tai muuten mahdollisia, mitä tapahtunut omassa elämässä.
Voin kyllä tiedostaa sen että pitäisi antaa anteeksi ihmisille ja läheisille, mutta että todellisesti haluaa sydänjuuriaan myöten antaa anteeksi niin se tuntuu joissain tilanteissa todella mahdottomalta tehtävältä ja sekin on tosi kova taakka kannettavaksi.
”"Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.”
Matteus 5:3-16
Tuolloin nuorena olin ns. ”Saatananpalvoja” ,
ja lisäksi mua kiehtoi ennustaminen ja kaikki semmoinen noituus ja muu. Samalla olin jotenkin tosi yksinäinen ja tuntui että elämä oli tyhjää. Luin tuolloin joskus mielenkiinnosta kirjaa , mikä kertoi lapsesta jota oli kaltoinkohdeltu ja hyväksikäytetty lapsena ja yllättäen äiti ei ikinä uskonut , että isä voisi tehdä sellaista...
Kirjan oli tuo lapsi kirjoittanut aikuisiällä ja oli siinä pohtinut kahta Raamatunlausetta mitkä myös jäi mieleen:
”joka pysyy armollisena tuhansille, joka antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit, mutta ei kuitenkaan jätä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille ja lasten lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen".”
2. Mooseksen kirja 34:7
”Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.”
Malakia 4:6
En muista miten tämä ihminen oli noita kohtia pohtinut, mutta jokin noissa kolahti minuun, omat vanhemmat oli juuri eronneet ja toinen oli jo löytänyt uuden puolison ennen eroa.
En oikeastaan osannut olla noista asioista mitenkään vihainen tai katkera kun olin vuosia katsellut sitä tunnekylmyyttä mikä meidän perheessä vallitsi, tunsin ennemmin helpotusta kun näin että vanhemmat voi paremmin niin etteivät ole yhdessä.
Kirjoitin tuolloin nuo lauseet paperille ja laitoin ne meidän keittiön seinään, siinä ne oli ja löysin sen lapun vuosia myöhemmin ennen isän kuolemaa hänen yöpöydän laatikostaan.
Ja lopuksi ennen tuota kuolemaa olinkin aika katkera isälle omasta lapsuudesta ja elämästä, kun ymmärsin asiat paljon syvemmin. Mutta jostain syystä tuo viimeinen lause 20vuotta myöhemmin ”on kääntävä lasten sydämet isien puoleen” sai oman katkeruuden murtumaan isää kohtaan ja se lause myös , kun sanotaan että ”rakkaus peittää syntien paljouden”, ymmärsin että se on todellista rakkautta päästää irti katkeruudesta ja antaa anteeksi.
Mutta en usko että ilman jotain suurempaa ”voimaa” ja noita lauseita, olisin varmaan haudannut isäni katkerana ja kylmänä...
Oli todella ”vapauttavaa” päästää lähimmäinen viimeiselle matkalle tuntien että ei ole enää mitään kaunaa toista kohtaan.
Niin tuo oli yksi sellainen erikoinen asia omassa elämässä, miten jokin Raamatunlause sai miettimään asioita ja tunsin todella sen katkeruuden lähtevän minusta pois, en tarvinnut siihen mitään vuosien terapiaa tai muutakaan. Ja että tuo vapautus tuli ihan vajaa kaksi viikkoa ennen isän yllättävää kuolemaa.
On vastaavia tilanteita useampiakin, missä tiedän ettei ne vaan voi olla ihmisjärjelle tai muuten mahdollisia, mitä tapahtunut omassa elämässä.
Voin kyllä tiedostaa sen että pitäisi antaa anteeksi ihmisille ja läheisille, mutta että todellisesti haluaa sydänjuuriaan myöten antaa anteeksi niin se tuntuu joissain tilanteissa todella mahdottomalta tehtävältä ja sekin on tosi kova taakka kannettavaksi.
