Paljonko teidän 1-2 vuotiaat nukkuvat ja mihin aikaan?

Meillä tuo 1v3kk on luonut itselleen melkoisen kierteen: Herää viideltä, joskus (harvoin) kuudelta, nukahtaa vaikka seisaalleen päiväunille 10 aikaan ja nukkuu tunnista kahteen (pari hassua kertaa kolme tuntia). Sitten iltapäivä menee loistavasti, mutta viiden pintaan tuo on jo ihan unikuva ja (omaa) pinnaa venyttämällä, ulkoilulla ja hiiitaiillaaa iltatoimilla saa venytettyä nukkumaan menon puoli kasiin. Jonka takia herää taas aamulla ennen naapurin kukkoa... |O

Aamupäivän unia ollaan yritetty mm perhekahvilassa venyttää, mutta tuo nukahti sinnekin, retkipatjan päälle.
 
Ken guru
Meillä kohta 1v11kk lapsi menee illalla nukkumaan 19.30-20 välillä ja herää aamulla 6-8. Päiväunet nukkuu 12-13, sillon millon nukkuu, nykyään enimmäkseen jättää ne välistä.
Aiijjaa. Jännä kuulla. Luulin että meidän tyttö on harvinaisuus tuon suhteen, ja vähän se välillä hämääkin kun ajattelen että vielä ne päiväunet tarvitsisi. Tänään nukahti sohvalle n. tunniksi klo 16-17 ajaksi.
 
Random.
1v9kk herää 7.30-8.00 aikoihin. Päikkärit alkaa 11.00-12.00 välillä ja nukkuu n. 3h, joskus hiukan enemmänkin. Yöunille menee vaihtelevasti 18.30-20.30 välillä, yleensä n. 19.30. Ja nukkumaanmenoaika ei vaikuta aamuheräämisen aikaan.

Aina on uni mastunut pojalle :p
 
"henni"
Meillä teki samaa. Onneksi oli pinnasängyssä. Sanottiin vaan että Pertti nukkuu vielä. Jos ei alkanu nukkuu nii sai pinnasänkyyn muutaman kirjan. Puoli tuntiakin saattoi katsella kirjoja ja nukahti sit uudestaan.
 
Aiijjaa. Jännä kuulla. Luulin että meidän tyttö on harvinaisuus tuon suhteen, ja vähän se välillä hämääkin kun ajattelen että vielä ne päiväunet tarvitsisi. Tänään nukahti sohvalle n. tunniksi klo 16-17 ajaksi.
Voi olla ettei tuo vaan malta nukkua, kun isoveli ja vauvakaan ei nuku sillon. Välillä näyttäs kyllä unet tarviivan, mutta ei vaan asetu. Mut illalla nukahtaa sit kyllä nopsaan. Esikoinen jätti päiväunet 3,5vuotiaana pois.
 
Ei kyllä yhtään "huvittaisi" se että päiväunet olisi hänen kohdaltaan jo ohi. On sen verran pieni vielä, ja kyllä kärttyinen illalla ellei nuku yhtään. Mutta vaikea se on pakottaakaan nukkumaan. Laitan kyllä makkariin unta keräilemään, mutta tulee sieltä usein pois jonkin ajan kuluttua.

Kaipa ne siitä..
 
"äitee"
Meillä poika 1v ja viikko ikää. Yöunet 19.30-6 (joskus harvoin 6.30-7) päiväunet 12-14 tänään nukahti vaunuihin klo 11 ja heräs klo 14. kauhulla odotan kellojen siirtoa et monelta sit herää ; )
 
Ei kyllä yhtään "huvittaisi" se että päiväunet olisi hänen kohdaltaan jo ohi. On sen verran pieni vielä, ja kyllä kärttyinen illalla ellei nuku yhtään. Mutta vaikea se on pakottaakaan nukkumaan. Laitan kyllä makkariin unta keräilemään, mutta tulee sieltä usein pois jonkin ajan kuluttua.

Kaipa ne siitä..
Juu, olis kyllä parempi kun nukkus vielä, mutta en oo keksiny sellasta tainnutinta millä se onnistus. Paljo helpompi ois itellekin kun ees yks nukkus päikkärit (vauva nukkuu vaan sylissä pikku tirsoja), eikä olis sitten illalla niin kiukkunen lapsi..
 
Voi ei, ooks sää mää? :D.

Olisin voinut kirjoittaa tuonkin :D.
Tai no kyllä meillä tuo vauva nukkuu muuallakin, tuossa 5cm päässä kun pitää palautella tuttia suuhun kun nukkuu..
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
  • Tykkää
Reactions: Kukki$
Meillä on koko perhe huonoja nukkujia, siksi täälläkin kauhulla odotellaan kellojen siirtoa. Tänään tuo symppis nukkui päiväunensa 10-11.15 ja oli neljän aikaan jo ihan tillin tallin. Jos onnistun siirtämään sen unet iltapäivään niin nukahtaa sitten puolilta öin. :|
 
Meillä
esikoisella oli vähän yli 1-vuotiaana ½ vuoden kausi kun heräsi joka aamu viimeistään klo. 5 aamulla, vaikka nukkumaan meni n.21. Ei auttanut mitään jos laittoi ennemmin tai myöhemmin. päiväunia nukkui n. klo. 10-13, eli yleensä 3 tuntia. Päiväunien lyhentäminen ei auttanut mitään, lapsi vaan oli kiukkuinen.
Nythän tuo teini nukkuu sujuvasti yli puolenpäivän aina kun vaan mahdollista.
 
Voi ei, ooks sää mää? :D.

Olisin voinut kirjoittaa tuonkin :D.
Tai no kyllä meillä tuo vauva nukkuu muuallakin, tuossa 5cm päässä kun pitää palautella tuttia suuhun kun nukkuu..
Nojoo, kyllä meijänki vauva nukkuu välillä muuallakin hetken, mutta sylissä pitää nukuttaa. Eikä oikein osaa syödä tuttia, syleksii pois vaan, nii en ees kotona jaksa sitä tarjota enää..
 
Meillä oli hyvin säännöllinen rytmi tuossa iässä kun olin jo töissä ja lapsi pk:ssa. Yöunet 20-07 ja päiväunet 11:30-13:30-13:45. Hieman 1v synttäreiden jälkeen, olisiko 1v3kk jätti toiset päikkärit pois, jotka nukkui iltapäivällä 15-16.
 
Meillä olis unelma tilanne, jos tuo nukkuis 7aan, ja ottais päikkärit siinä 13.30 alkaen, mut ei tuu tapahtumaan, kun en millään saa pidettyä tuota hereillä edes yhteentoista. Vaikka oltais kaupassa tms niin nukahtaa (sikeästi) viimeistään autoon kotimatkalla :/
 
vierasss
Et ap neuvoja kysellyt, mutta ehdotan silti, että jos herää viideltä, niin voisitko laittaa aamupäiväunille jo 8.30-9.00 aikaan? Sitten iltapäiväunet esim 14-15 maissa ja jaksaisi ehkä illalla valvoa vähän pidempään. Jospa sit alkaisi maistua uni aamullakin paremmin.
 
meillä 1v2kk
Meillä 1v2kk herää aamulla 7-8 ja on väsynyt jo 10-11 maissa. Nukkuu ekat päiväunet aamupäivällä n. 10/11-12 (1-2 tuntia). Sit nukkuu toiset puolen tunnin torkut 16-17 välillä. Yöunille menee klo 21. Jos saisi yönia pidennettyä niin varmaan saisi nuo aamupäivän päiväunet myöhemmäksi ja sitä kautta nuo iltatorkut pois, mut hyvin menee meidän perheen rytmeihin tämä niin en kiirehdi.
 
Yhteistyössä