Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään, vol 2

Mestari Muumi kiitos kysymästä, mutta menkkoja tässä vielä odotellaan :) Ihan näinä päivinä pitäis alkaa. Ultrassa kp 14 näkyi noin 15x15mm folli ja nyt on kp 31. Tunsin kuitenkin jotain epämääräisiä ovisoireita vielä viikonkin päästä ultrasta, joten odottelen vähän jännityksellä, että alkaako uusi kierto nyt viikonloppuna vai vasta viikon päästä. Koko ajan olen valmiudessa, eli zumenonit laukussa mukana.

Mä en tajua miten kestän sen, että hoitoja pitää tehdä enemmän. Tuleeko taas ne ihan samat pettymyksen tunteet vyörymällä päälle? Onko musta tähän toisenkin kerran.. Saadaankohan me sitä toista lasta ikinä vai onko kaikki turhaa.

Huomannette, että pieni jännityksen- ja stressinpoikanen on puskemassa päälle :(
 
Soittelin klinikalle ja eihän sieltä kukaan vastannut. Ilmeisesti olin sitten jotenkin tajunnut väärin kesätaon pituuden :( Taitaa tämä elokuun kierto sitten mennä taukoillessa.

Mä kanssa monesti mietin, että miten tätä kestää, mutta pakko kai se vaan on kun luovuttamaankaan ei pysty. Itseä ärsyttää miten nämä hoidot "hallitsee" elämää. Nyt jumitan tylsässä työtehtävässä, mutta siirtoakaan en oikein kehtaa hakea jos vaikka raskautuisin, saati sitten että uskaltaisin vaihtaa työpaikkaa.

Kyllähän sitä itselläkin mielessä pyörii, että mitä jos sitä toista ei tulekkaan. Ihan sydän itkee verta pelkästä ajatuksesta. Mä olen jopa ostanut pari kivaa 62 cm vaattettakin alesta, jos vaikka sitten kuitenkin tärppäis.

Turhaa tämä ei ole, ainakin me ollaan yritetty, parhaamme tehty :)
 
Mä voisin myös tulla tälle puolelle, vaikka yritetäänkin "pikkukolmosta". Saa nähdä onko tämä kolmas hoitorupeama yhtään helpompi, vai onko tämä aina yhtä raskasta.

Neljäs IVF alkaa nyt elokuun lopussa, joten nyt yritetään vielä kerätä voimia tulevaan. Voimia kaikille tulevaan syksyyn!

Sebu
 
Meillä on PAS-kierros alkanut. Kp 2 ja lääkityksenä zumenonit.
Ennen lasta tehtiin neljä passia ja niistä viimeisessä ei zumet tahtoneet enää oikein toimia kunnolla ja annostusta nostettiin neljään tablettiin. Saa nähdä onko raskaus muuttanut asioita vai miten käy lääkevasteen kanssa tälläkertaa.
 
Täällä taas ilmoittaudutaan kesätauon jälkeen :)

Huomenna alkaa terolut ja sitten Puregon. Eli lyhyellä kaavalla mentäisiin.... muutama kysymysmerkki on ilmassa alkaako tämä pistely tässä kuussa vai ensi kuussa?

Montako päivää olette pistelleet lyhyessä kaavassa ennen punktiota?
 
Tiinulille tsemppiä hoitoon!
Vastasinkin tuohon toiseen ketjuun, että pistoksia oli mulla kp 2-9 ja sit kp 10 pregnyl.
Ensimmäinen piikki oli kamala, mutta sen jälkeen sain pistettyä kyllä ihan helposti kaikki.. paitsi Prengylin on meillä aina tuikannut ukko, se on niin kammottava : /

Täällä kp 6 ja aika matelee...
 
Eipä kovin vahvasti mene tämä hoito. Olin ultrassa tänään ja kuten arvata saattoi, limis on kasvanut huonosti (6,5mm). Lääkäri ehdotti, että jatkaisin vielä samalla annoksella ja viikon päästä uusi ultra, mutta pyysin lupaa nostaa annosta. Mulla on jo kokemusta yhdestä PASsista, jossa limakalvo kasvoi huonosti, mutta jatkettiin vain samalla annoksella, eikä se ollut kasvanut siirtopäivään mennessä enää yhtään.

Silti ensi viikolla pitää mennä uuteen ultraan, kun olen vedellyt viikon verran noita zumeja isommalla annoksella. Lääkäri mainitsi siitäkin, että ei tiedetä oikein vaikuttaako isommat estrogeenimäärät jotenkin negatiivisesti kiinnittymiseen tjsp.

Mulla onkin muutaman päivän ollut kummallisen huono fiilis tästä hoidosta, vaikka alussa olin niin innoissani ja lähes varma, että kyllä nyt kaikki menee putkeen. Ei taida mennä.. Onnistuneessa hoidossa (esikoissesta siis) olin jo ennen hoitoa jotenkin kummallisesti aivan varma, että tärppi tulee ja lapsi syliin saakka. Se oli jotenkin hirveen vahva tunne, kai mä nyt kaipaisin sitä samaa fiilistä..

Huoh.
 
Heips!
Mäkin voisin liittyä tähän pinoon; meillä on 2v 1.ivf tuoresiirrosta saatu poika. Nyt käynnistettiin hoidot uudestaan; kesäkuussa käytiin suunnittelussa ja nyt kierto sattu kohilleen niin tänään oli 1.pas. Yksi 4-soluinen alkio siirrettiin. Oli selvinnyt sulatuksesta 100%. Meillä pakkasessa vielä 14 alkiota. Ennen ivf tehtiin 3xiui ilman mitään tulosta. Ei syytä, miksei onnistunut. Nyt kaikki näytti kohdussakin hyvälle, joten tarrasukkia vaan matkaan. Tukilääkkeenä orgalutran 2x200mg/pvä ja tiistaina pistän gonapeptyl -piikin, jonka pitäisi vielä auttaa kiinnittymisessä. Eli ei muuta kun piinailemaan:)
 
Tervetuloa Iica. Käykäähän nyt päivättämässä tilanteitanne. Itse varailin suunnittelukäynnin ensi viikon keskiviikoksi ja toivottavasti sitten kuun vaiteessa saadaan kolmas icsi-hoito käyntiin. Eipä kauheen korkeat odotukset ole :(
 
Iicalle piinailutsempit!! Mahtavasti alkioita teillä pakkasessa. Meillä oli ekalla ivf-kiekalla 11 alkiota, joista yks tuoresiirrettiin ja kymmenen meni pakkaseen. Sulatuksistakin selvisivät hyvin, mutta tulosta ei tullut. Tai no, pari keskenmenoa. Seuraavasta hoidosta tuli "vain" seitsemän alkiota, mutta heti tuoresiirto tärppäsi. Toivottavasti pakastettujen kanssa olisi yhtä hyvä mäihä..

Meillä on siirto tiistaina. Olen aloittanut Luget eilen jo, eli 4 päivää niitä ennen siirtoa. En muistanutkaan miten ällöttäviä nuo oli, kun valuvat koko ajan :|
 
Heippa taas!!
Se olisi sitten aika meilläkin hypätä vauvatehtailun maailmaan taukoilun jälkeen. Täällähän onkin kivasti seuraa ja osalla jo tositoimet käynnissä. :)Pikkuperholle onnea tämän päivän siirtoon ja Iicalle tsemppejä piinispäiviin!!

Meillä oli eilen suunnittelukäynti ja kotiin tultiin reseptiläjän kera. Elikkäs neljäs icsi olisi tarkoitus tehdä seuraavaan kiertoon. Kuun vaihteessa aloitan Primolutit (ne onkin uusi tuttavuus, tai oon kait joskus menkkoja niillä siirrellyt...) kierron ajoittamiseksi ja sit kp 2 alkaa Puregon. Aika samalla lyhyellä kaavalla ollaan menossa kuin 3. icsissä, jonka tuoresiirrosta siis tärppäsi. Lueskelin että Sebu ja MestariMuumi ainakin olisivat suht samoissa aikatauluissa hoitojensa kanssa?!
Ihan älytön ahdistus oli ennen suunnittelukäyntiä, mutta nyt on jo ihan positiivinen ja reipas mieli, kun asiat selkiytyi. Piikitykset on mulle aina olleet ihan ok, ei kammota, eikä hormoneista ole tullut mitään hirveitä sivuoireita. Pahinta on se henkinen puoli, mutta kait niistäkin pettymyksistä sitten taas selvitään jos ja kun niitä on tullakseen... :)
 
Heippa kaikille! Hivuttaudun minäkin joukkoonne! Meillä on ekasta ICSIstä 10/10 syntynyt poika, ja nyt olisi tarkoitus lähteä PASsiin, jo tästä kierrosta :) Huisan jännää! Hoitoon lähtö tuli vähän yllättäen, luulin etten vielä PASsiin voi mennä, kun taaperoimettäjäksi tunnustaudun... Mutta koska kierto on normaali ja ovuloin, niin luonnollisen kierron PAS kuulemma onnistuu! :) Väestöliitolla ollaan hoidoissa.

Nyt pitäis sitten vaan tikuttaa ovista, sitten soitto klinikalle ja siirtoon jos kaikki sujuu niinkuin pitää. Ei mitään kontrolliultria eikä mitään? Onko muilla näin "yksinkertaista" tämä homma? :)
 
Eemiliina ei ole enää teilläkään pitkä aika siihen, että hoidot pyörähtävät käyntiin =)

Annabell-77 kiva, että pääsette PASsiin imetyksestä huolimatta. Mä imetin lasta 1v4kk ja sitten sattui niin sopivaan saumaan lopetusmahdollisuus, että koitettiin. Ja menihän se ihan kivuttomasti, lapsi ei kertaakaan kysellyt rinnan perään. Söi muutenkin vain 1-2krt päivässä viimeset kuukaudet. Tosta lugejutusta en kyllä tiedä, kun mulle on aina tehty lääkkeellisenä passit. Limakalvo kasvaa luomusti vain noin 7mm. Tosin eipä se enää tahdo zumenoneillakaan kovin komeaksi kasvaa..

Siirryn piinailijaksi, tänään siirretty 2 alkiota, joista toiselle tehty kuorenavaus. Alkiot olivat neljäpäiväisiä nyt siirrettäessä. Toiselle ei voitu (tai viitsitty) tehdä avausta, koska oli jakautunut jo niin pitkälle. Nyt vaan pitkää pinnaa tähän piinailuun =)
 
Annabell, mulla ainakin oli luonnolisen kiertoon tehdyssä passissa tukena crinone. Mulle luget aiheutti allergista reaktiota. Ja tän lisäksi oli Gonapeptyl piikki, joka pistettiin muistaakseni kolmantena päivänä siirrosta.

Tseppiä piinailuun Pikkuperho.

Eemiliina, tosiaan mulla on suunnittelukäynti huomena ja viikon loppuna pitäisi vuoto alkaa, joten jos kaiki menee ok, niin eiköhän ensi viikolla jo pistellä.
 
Suunnittelukäynti tehty ja nyt vaan odotellaan tätiä kylään. Ehkä jopa jo viikonloppuna.

Suunniteltiin, että tehdään pitkä viljely, onko kellään kokemusta? Lähinnä, että onko tullut kova kato alkiolle. Me saatiin molemmissa aikaisemmissa hoidossa vaan 4 alkiota ja jos pitkässä viljyssä tulee katoa niin eihän siitä jää mitään jäljelle.
 
Onko pitkä viljely siis viisi päivää vai kuinka? Meillä on siirretty aina tuoreena kolmipäiväisiä alkioita, kun punktio sattui molemmilla kerroilla perjantaille ja siirto sit maanantaina. Pakkasalkiot ovat siis olleet jo neljäpäiväisiä siirtovaiheessa. Mut blastokystiviljelystähän tuossa meidän kohdalla ei ole kyse.

Täällä pp3 ja aika huolestunut olo, kun ei ole oikein mitään oireita. Edellisissä tärpeissä on ollut selkeät menkkapoltot tässä alussa. Tosin yhdessä negahoidossakin oli kovat poltot. Ääääääh! Tuntuis nyt edes joltain!
Mä en taida saada mitään oireita lugeistakaan, vaikka mulla menee 800mg päivässä. Pregnyl-piikki on vissiin ainut, mikä pamauttaa mulle raskausoireet päälle, eli rinnat tulee kipeäksi. Muut hormonit ei tunnu oikein missään.
 
Eilen haettu ekat rohdot kaappiin odottelemaan ja loput tilattu apteekkiin. Nyt vaan odotellaan ensi viikonloppua että pääsisi Primoluteilla alottelemaan...Mitenkähän tää aika tuntuukin taas vaan matelevan;). Toivottavasti MestariMuumi täti kurvaa äkkiä paikalle, että sä pääset jo piikittelemään!! Meilläkään ei ole koskaan ollut kolmea päivää vanhempia alkioita, eli ei kokemusta pitkästä viljelystä. Mulla olisi kyllä varmaan sama huoli, kun meillä ei siinä kolmannen päivän siirrossakaan selvinnyt kun yksi alkio. Muut viisi hedelmöittynyttä kuukahtivat, eikä mitään pakkaseen.

Annabell mulla on nuo lääkkeetömät pas:it mennyt juurikin noin "helposti", eli ei tarvinnut ultrailla, pelkkä ovisplussa riitti. Ja Luget oli mullakin tukena siirron jälkeen.
Pikkuperho toivotaan että oireettomuus on tällä kertaa hyvä merkki! Koitahan jaksaa piinailla! Minä, kärsivällisyyden ruumiillistuma, yritän pitää itseni kurissa enkä katsele netistä tuplarattaita vaikka tekisi kyllä aika paljon mieli...:D ;)
 
Täällä pp6 ja jotain pieniä tuntemuksia on, mutta odottelen silti, josko tulis enemmän oireita.
Saatoin testaillakin aamusta, kun näin niin lupaavan unen yöllä ja joku maailman haalein haamunen siinä testitikussa taitaa olla. Tai sit mun mielikuvitus pystyy ihmeellisiin asioihin, eli näkemään viivoja sielläkin missä niitä ei ole.

Ei auta kuin jatkaa piinailua ja testailla aamuisin, jotta näkee, että tuleeko tuosta kunnon viivaa vai jääkö haamuksi.
 
Täti tuli ja toi tuliaisiksi kunnon flunssan. Pari päivää on ollut olo kuin seinään heitetyllä tiskirätilllä. Nyt alkaa jo vähän elämä voittamaan. Ensimmäiset Gonal-F on pistetty mahamakkaraan ja ensi viikolla olisi punktio.
 
Tänään oli ultra ja toisella puolella oli 3 sopivan näköistä rakkulaa ja toisella puolella 1. Taitaa jäädä pitkät viljelyt viljemättä, kun niitä soluja ei oikein sinne asti taida riittää. Annostusta lisättiin, että jos niistä pienemmistä nyt joku innostuisi kasvamaan. Maanantaina taas ultra ja näillä näkymin keskiviikkona punktio. Ei kauhean hyvät fiilikset :(
 
Heippa pitkästä aikaa...

[B]Mestari Muumi[/B] toivotaan että ne pikkuiset rakkulat nyt sieltä vielä kasvaisi :) ja muutenkin tsemppiä punktioon :)

Pikkuperho toivotaan että piinailu kääntyy vauvelin odotukseksi :)

Oma tilanne on nyt se että eilen oltiin suunnittelukäynnillä ja tänään aloitan pistelyn. Vähän jännittää kun kaikki kävi näin yllättävän nopeesti,luulin että joudutaan jonottamaan taas pitkän aikaa... Ens pe sitten ultraan katsomaan tilanne,päivittelen tänne sitten tilannettani :)

Kaikille tsemppiä tulevaan! :)
 
Mestarimuumi toivottavasti sieltä vielä joku pienempi folli lähtis kyytiin mukaan. Pidetään peukkuja =)

pipa87 voi kun kiva kuulla sustakin, oonkin harmitellut kun se meidän ekan ultran piinailuporukka niin ikävästi hajos tuossa vauvavuoden aikana. Olis kiva kuulla muidenkin kuulumisia :heart:

OmaaNapaa: pp11 ja selkeä viiva, on vahvistunut koko ajan. Olo on kovin erilainen kuin esikoisesta näillä päivillä, eikä oikein mikään muu kieli raskaudesta paitsi viivat testeissä. Rinnat eivät ole kipeät ollenkaan, eikä menkkakrampitkaan olleet niin pahoja kuin ekasta. Pikkusen myös huolettaa tämä oireettomuus. "Onneksi" eilen etoi hampaita pestessä aamulla ja tänään ällötti aamupäivästä, kun aamupalasta oli jo aikaa. Alkuviikosta meen veritestiin, että saan taas mustaa valkoiselle raskaudesta, mikäli tämäkin päättyy huonosti. Ei auta kuin elellä päivä kerrallaan..
 
Onnittelut Pikkuperholle Hyvältä näyttää! :)

ON: Itse aloitan huomenna oviksen tikuttelun. Odotettavissa se on kuitenkin vasta ensi viikolla. Jäi vähän epäselvä kuva, kun lääkärin kanssa vain puhelimessa keskustelin, että kuinka monen päivän päästä PAS siirto tehdään ovisplussasta? Oliko se 2 vai 3 päivän päästä? Näyttää pahasti siltä että ovisplussa olisi tulossa ensi viikolla ke-to. Joten silloinko ei siirtoon päästä? :( Kauhea stressi ja pettymys jos heti eka PAS jää toteutumatta... :(
 

Yhteistyössä