Parhaita äitejä ovat ne...

...joille lasten hankinta ei ole ollut itsestäänselvyys, vaan ovat oikeasti pohtineet onko heistä lasten vastuun kantajiksi. He eivät ole vaaleanpunaisessa vauvahuumassa päätyneet tekemään lapsia, koska vauvat on niin ihania ja niitä on niin kiva hoitaa. Heille lapset ovat pitkällisen pohdinnan tulos, he näkevät myös ne huonot puolet ja uskaltavat ne myös ääneen sanoa. He myös pitävät jalat maassa lastenhoidon suhteen; jatkavat elämäänsä niin, että vauva tulee osaksi perhettä - ei niin, että vauva pyörittää koko rumbaa. He eivät hössötä ja paapo, vaan ottavat asiat vastaan realistisesti ja järkeillen.

Tällaisen havainnon olen tehnyt. Mitä mietteitä?

 

mun mielipide

 

jaa sinäkö sen päätät?

 

Eli siis ihmiset jotka seuraavat aina vain ja ainoastaan järkensä ääntä?
En usko minkäänlaiseen totalitarismiin vaan kultaiseen keskitiehen, olen siis eri mieltä kanssasi.

 

En ole samaa mieltä. Vanhemmuuden ja vauvasta hössöttämisen määrän sanelee lähinnä luonne eikä se miten vakaasti perheen perustamista on mietitty.

 

Mä olen toiminut noin. Tiedä sitten paremmuudesta mutta helposti, vaivattomasti ja ilman palstalle vuodatettavia ongelmia tää homma on mennyt. Oman järjen mukaan olen toiminut ja pahemmin stressaamatta. Kokemusta lapsista ei ollut.
Jotain on mennyt oikein kun lapsi on tasapainoinen ja sosiaalinen.

 

Tavallaan vauva pyörittää, ensin vauvan hoito ja sitten siinä sivussa muut asiat.

 

Äitiys kun ei ole taustasta kiinni vaan henkilöstä. Monta kertaa kuullut tarinoita niistä vanhemmista jotka on suunnitelleet kaiken ja ovat "niin paljon paremmin valmistautuneita" ovatkin sitten aivan hukassa kun ei se pieni ihminen ollutkaan ihan sitä mihin raameihin sitä yritettiin ajatuksissa laittaa... se olikin ihan oikea ajatteleva ihminen eikä huonekalu jonka voi sijoittaa kotiin...

 

voi tsiisus!!!! eikös se riitä, että rakastaa lapsiaan, huolehtii heistä ja kohtelee heitä hyvin?

 

Mun mielestä tollaset just on niitä hysteerikkoäitejä joille elämänmuutos on ollu liian iso.

 

Olen samaa miesltä, mutta hyvään vanhemmuuteen voi kasvaa myös vahinkoraskauksien ja vauvahuumassa tehtyjenkin vauvojen kohdalla.

 

Parhaita äitejä ovat ne, jotka eivät sekoa enempää lasten saamisen myötä. :saint:

 

Mun mielestä tollaset just on niitä hysteerikkoäitejä joille elämänmuutos on ollu liian iso.

?

 

Kyllä lapsesta voi tulla ihan tasapainoinen vaikka vanhemmilla olis voimakaampi emotionaalinen herkkyys ja tunneäly kuin asioiden järkeily ja suunnittelu. Mä en henkilökohtaisesti jaksa ihmisiä joiden pitää asiat miettiä sataan kertaan. Ja miten musta tuntuu että tää on jonku lapsettomuudesta kärsineen puolusteluketju millä uskottelee itselleen et olen parempi äiti kuin toiset

 

voi tsiisus!!!! eikös se riitä, että rakastaa lapsiaan, huolehtii heistä ja kohtelee heitä hyvin?

Riittää. Ap:lla on vaan ollut taas liikaa aikaa ja liian vähän koulutusta, joten hän on jalostanut päässään ajatuksen, joka on lähinnä hänen omiin asenteisiinsa perustuva yleistys.

 

Mun mielestä äidiksi kasvetaan pikkuhiljaa lapsen kasvaessa, eikä välttämättä koskaan olla "valmiita". Näinollen kovinkaan paljon millään etukäteisjutulla ei voi päätellä kenestä tulee ns. hyvä äiti.

 

Mä yllätyin positiivisesti kuin sain lapsen. Se ei ollutkaan niin työlästä ja vaikeaa, kuin olin kuvitellut.

 

voi tsiisus!!!! eikös se riitä, että rakastaa lapsiaan, huolehtii heistä ja kohtelee heitä hyvin?

Kyllä riittää!

Ihme menoa, että pitää etsiä parasta äiti-tyyppiä. Oootteks te miettiny sitä, että kenen mielestä parasta äitiä te etsitte? Eiks se mene niin, että myöhemmin voi siltä lapselta kysyä onnistuiko kasvatus? Ihan turha päteä sillä mikä itsestä tuntuu hyvältä, ja unohtaa, että kyse oli sen lapsen hyvinvoinnista eikä omasta egosta.