Pikkukakkosta odottavat :)

Onnittelut Diiselikissa ja MeaMinnis ihanista ultrakuulumisista ja poikalupauksista. Täällä vaan entistä enemmän polttelee jännitys mut vielä vajaa kaks viikkoo pitäis jaksaa ultraan. :)

Täällä on äitiyspolilla sellanen uus ultra ja todella tarkka on. Siinä on myös se 4d-ominaisuus mutta sillä perinteisellä 2d:llä saa minusta selvempiä kuvia. Esikoisen aikaan kolmas ultra oli neuvolan vanhalla koneella ja siitä ei ottanut kyllä erkkikään selvää. En tiennytkään et kudostyyppi vaikuttaa tuohon näkyvyyteen. Np-ultrassa kätilökin oli ihan innoissaan kun näkyi niin hyvin.

(.) Loppuviikko ollaan esikoisen kans kahestaan kun isäntä lähti hanhijahtiin Viroon. Kävin shoppailemassa H&M:llä uudet mammafarkut kun entiset oli niin isot et pyörivät päällä. Taisin ostaa ne edellisessä raskaudessa vasta 30.viikon tienoilla. Löyty sieltä onneks yks malli missä oli suorat lahkeet, muissa oli ihan pillit, niitä en edes sovittanu. Hirvee sisustusvimmakin ois mut kun ei oo rahaa pistää nyt mihinkään turhuuksiin! Kävin minä kuitenkin Pentikillä ihastelemassa syksyn uutuuksia... Liikkeitä tuntuu vähän väliä, taitaa tulla aika villi vaavi! :)

Särö 18+5
 
Tänään päättyi meidän odotus :'( Aamulla näkyi vielä vauva ja syke... päivällä alkoi kaamea vuoto ja päivystyksessä todettiin tapahtunut.

Onnellista odotusta teille! Toivottavasti pääsen vielä joskus palaamaan tänne!
 
Nöhvi: jaksamisia sinne!!

Meaminnis: mulle sano kätilö ihan samaa että on sellai kudos että näkyy tosi hyvin kaikki ja on jelppp ultrata. Mullakaa ei oo ylimääräistä painoa, senkin sanoi vaikuttavan kun on ohuet vatsanpeittwwt. Loogista kyllä... Se oli kyllä tosi hyvä se ultra PHKS:ssä. :) vauveli näkyi tosi selkeesti. <3

yritän aktivoitua kirjoittelemaankin, luen kyllä kuulumisia täältäkin melkein päivittäin :)

hiippis 22+1

ps.onnea hyvistä ultrakuulumisista itse kullekin :)
 
Viimeksi muokattu:
Nöhvi-murunen, oon niin pahoillani :'( Ison iso halaus sulle, toivon sulle kaikkea hyvää, oot ihana :hug:

ON: Täällä oltu reissussa, hoidettu muuttojuttuja (ensi kuun vaihteessa) ja koiranpentu tuli meille, niin en ole ehtinyt kirjoitella. Yritän palata linjoille pian. Tänään 10+1. Ei oireita juurikaan. Jotkut ruoat ei maistu ja jotkut närästää. Välillä etovaa oloa, mutta olisko väsymyksestä?
 
Nöhvi: :hug: En oikein tiedä mitä sanoisin, olen niin pahoillani puolestasi. Ensin yritätte niin pitkään ja nyt tämä. Toivottavasti saatte pian uuden tärpin ja pieni jaksaisi seuraavalla kerralla pysyä kyydissä.

Salliina: Kyllähän nuokin oireita on :) Mulla on vieläkin tuota samaa, ja selvästi kun on väsynyt niin heikotti enemmän jossain vaiheessa.

Taiska: Mä voin alkaa päivittelee sitten kun lopetat. Vinkkaa vaan koska haluat jättää päivitykset niin perustan uuden pinon.

ON: Ultrassa käyty, masusta löytyi yksi melkein viikkoja vastaava pienokainen. Oli aika sikeässä unessa, ja kätilö joutui herättelemään, että sai niskapoimun mitattua. Pituutta oli 66mm ja turvotus 0,9mm, vastasi viikkoja 12+1. Kaikki tarvittavat rakenteet löytyi. Seuraava ultra on sitten joulukuun alussa, sitten pääsee arvuuttelemaan tulokkaan sukupuolta :)

Alley ja pirpana 12+1
 
Taiska: En nyt ole ihan varma häiritteekö hampaiden tulo, mutta neiti on kärttyinen koko ajan. Siis sellainen "mulle heti kaikki tänne nyt tai huudan niin lujaa kuin lähtee"- oloinen, äitimututuntuma sanoo että kaikki ei ole kohdallaan. Yöunet ja päiväunet nukutaan kyllä suht normaalisti (ajallisesti), mutta levottomasti ja mieluiten sylissä hieman pystyssä kuin makuulla sängyssä.

Liikkeelle lähdot (kieriminen, ryömiminen ja konttaaminen) aiheuttaa meillä levottomuutta öisin. Eli hommaa harjoitellaan silloinkin..

Tarvii jatkaa myöhemmin..

Ja jatkuu..

Voimia Nöhvi ja itselläni eka raskaus vuonna 2010 meni kesken, niin ainoa asia mikä auttoi oli muiden juttujen ajattelu.

Ja asiasta ihan kukkaruukkuun: onko teillä tietyt iltarutiinit ja nukutaanko teillä koko yö putkeen? Meillä nukahdetaan kyllä suht hyvin, mutta heräillään yöllä. Olisiko rutiineista apua esikoisen nukkummiseen..

T: Lake ja JP 22+ jotain..
 
Viimeksi muokattu:
Elämä ei ole aina reilua :'( Onneksi on tuo ihanaakin ihanampi esikoinen :heart: Ei voi jäädä peiton alle märehtimään, vaan on pakko yrittää jatkaa elämää. Täytyy yrittää keskittää ajatuksia mukaviin asioihin. Ja selkeestikkin on siis mahdollista raskautua, toivottavasti enemmin kuin myöhemmin uudestaan!

Onnellista odotusta! Teitä tulee kyllä ikävä, niin monta tuttua nimimerkkiä....
 
Heipparallaa pitkästä aikaa :)

Olin tuossa viime tiistaina 3.10. Kyllä teki pahaa juoda se litku, aina yhtä ällöttävää.. Hyi Yök!! :$ Melkein oksensin :x, mutta sain kuin sainkin pidettyä sen sisälläni... etten ihan heti joudun uusiks, ku menis muuten plörinäks tuo testaus... Ja kappas vaan... Mulla oli tunnin ja kahden tunnin päästä olevat arvot hieman koholla.... :| Ja nyt sitten joudun joka toinen päivä 4-5/krt päivässä pisteleen itteäni.. :attn: Onhan se hyvä että seuraillaan ja jne mutta siltin.. Sit tarvii miettii että missä on silloin kun on syönyt ja kun tarttis pistellä.. Ettei sen takia "kiinni jää" raskaudesta. Ja kaikki kotimittauksen on ollut tähän asti hyvinkin paljon alle rajojen. :) Ei mun tee tällä hetkellä edes mieli mitää makeaa, ei perunaa eikä leipää, niin ei niitä tule edes syötyä niin ei kai ne mihinkään huimiin lukemiin silloin nouse.. Esikoisesta jouduin ylipainon takia sokerirasitukseen noin rv 14-15 ja koska tunnin päästä otettava arvo oli hieman koholla jouduin uudestaan rasitukseen n. rv23+. Se sitten onneksi oli normi tulos. No nyt tästä toisesta jouduin siksi kun esikoisestakin olin.


(.) Omaa napaa vielä vähäsen. Näyttäis siltä että paha olo on taltutettu. Jei! =) Rinnat aristavat edelleen ja väsymystä on. Mielialoista sen verran että olen aamusin TODELLA PAHALLA tuulella :mad: ja miehelle tulee sanottua tosi pahastikin välillä :'( :ashamed: Aina olen kyllä anteeksi saanut :heart: :kiss: mutta itseäni kovin se harmittaa :( Menis vaan pian ohi.. Ei mulla esikoisesta tällästä ollut, mä vaan itkin silloin :D

Meillä on esikoisella ollut nyt jo viisi päivää ja yötä tutitonta aikaa. =) Harmiksi nyt sitten samaan syssyyn vesirokko tuloillaan. :/ Hyvä on että tulee nyt eikä sitten kun pikkuinen syntyy, mutta itseä niin kovin harmittaa että kaikki "ikävät" samaan aikaan.. Mutta reipas tyttö on ollut :heart:, ei ole tuttia pyydellyt sekä rakkulat eivät (vielä ainakaan) liiemmin kutia.

Sainpas tässä tietää lauantaina että toukokuussa syntyy mulle uusi serkku :heart: Ihanaa :heart: voidaan olla kilpasillaan että kumpi synnyttää ensin minä vai tuo tulevan serkun äityli :LOL: Niin ja olihan tuolla toukokuussa vielä hyvä ystävänikin saamassa vauvan :D :heart:

Kirjoittelen taas kuulumisia kun kerkiää, kännykällä käyn kyllä lueskelemassa kaikki mutta kirjoittaminen sillä on hankalaa.

Janlind & Tiltu-Ilmari 10+3 :heart:
 
Pikainen kirjoitus kännykällä.. Sokerirasituksessa vol. 1 täälläkin käyty, puhtain paperein. Vielä olisi toinen kerta edessä joskus viikon 25 tienoilla sukurasituksen vuoksi. Viime viikolla oksensin vaan kaksi kertaa, nyt voi siis sanoa että pahoinvointi on selätetty.

Nöhville suurensuuret lohdutushalit :hug:. Tuntuu tosi pahalta puolestasi. On sekä vaan niin väärin että noin käy :'( Tsemppiä muru ja pikaista uutta plussaa :heart:

Kaikkien muidenkin kuulumiset luin, mutta kommentointi jää nyt tämän kerran :wave:

Meliah 19+0
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: janlind
Nöhvi :'( :hug:

Täällä poksutaan 27

Viime viikon neuvolassa kaikki kunnossa ja hb oli taas noussut edellis kerrasta vaikka lisärautaa en olekkaan syönyt.
Nyt odotellaan sitten ylimääräistä ultraa, mikä on 18.päivä...
kovasti satelee iskuja ja tuleva isäkin on saanut tuntea osumia kuunnellessaan vatsan elämää :D

Elovena & murmeli 27+0 *pokspoks*
 
heipsan!

pitkästä aikaa itsekin aktivoidun kirjottamaan. oon kyllä hyvin aktiivinen lukija sekä täällä että huhtikuisissa, mutta kun tuntuu ettei ole mitään raportoitavaa...

janlind: tuosta sokerirasituksesta... aika aikaisin jouduit siihen! :O mulla on se myös edessä, koska oli edellisessä raskaudessa, mutta neuvolassa sanotiin, että eka on viikoilla 12-14. ja jotenkin oon aika varma, että taas narahtaa. mutta vähän lohduttaa se, että kun kysyin että mitä voisin tehdä nyt välttääkseni sen, niin lääkäri sanoi, ettei siihen oikein voi vaikuttaa, on niin paljon kiinni perintötekijöistä. tietty vähän kun katsoo mitä syö, mutta viimeksi kun todettiin rv24(?) oli painoa siihen mennessä tullut n. 3kg. eli en syömisellä sitä kyllä aikaan saanut, ja ruokavaliolla pystyin aika hyvin pitämäänkin sen kurissa, rankkaahan se oli kyllä. mutta parin viikon päästä katotaan sitten mikä tilanne tässä raskaudessa...

meliah: paljon onnea sokerirasituksen tuloksista ja pahoinvoinnin selättämisestä!!! :D viikkoja alkaa sullakin olla jo paljonlaisesti! :O :heart:

anulle ja elovenalle onnittelut poksumisesta!!! :D

ON: perjantaina ultra. ei jaksais odottaa. olo on jostain syystä hyvin epäuskoinen edelleenkin!!! ja tämä alku on ollut toooodella stressaavaa (muilla elämän osa-alueilla), niin sekin pelottaa, että mitä se stressi on saanut aikaan. :( mutta perjantaina se selviää sitten.
 
Mä voisin liittyä tähän joukkoon myös mukaan! Laskettu aika on 12.12 ja synnytyssairaalasta en ole vielä ihan varma joten jätetään se pois ;)

Ihana lukea täältä muiden kokemuksia, jotkut tuntuvat niin samalta mitä itsekkin kokee :)

Jos kiinnostaa lukea mun blogia, niin käykäähän kurkkaamassa Sandella - Blogilista

Ihanaa odotusta kaikille :flower:
 
  • Tykkää
Reactions: janlind
Amante ja Salliina: Pidän teille peukkuja, että kaikki on hyvin ultrassa! Ja miksei olisi :)

Sokerirasituksesta: Mulle sanottiin, että melkein kaikki joutuu nykyään siihen. Esikosta 3 vuotta sitten ei ollut näin. Mutta viikot on muistaakseni 20-24. Eli joskus joulukuulle menee mulla tämäkin.

ON: Ei ihmeempiä. Messuilla tullu oltua tänään ja koko loppu viikko perjantaihin asti. Masu vaan ei tykkää seisoskelusta. Heti jos seisoo hieman pidemmän ajan paikoillaan niin tulee paineen tunne alapäähän. Se ei oo kyllä yhtään kivan tuntuista. Onneksi saan huomenna tuolin osastolle, niin voin istua aina välillä hetken.

Me ollaan nyt kerrottu koko lähipiirille tulokkaasta. Miehen sisko, jonka suhtautumista jännitettiin, oli juuri niin tökerö kun ajattelinkin. Ei onnitellut eikä mitään, sanoi vain aijaa. Nyt kyllä lupasi ottaa syyslomalla tytön pariksi päiväksi hoitoon, kun on itse lomalla. Tyttö tykkää niin paljon kummitädistään, yritän olla puhumatta näistä asioista tytön kuullen, jottei hänen mielikuvansa kärsi. Eihän meidän vanhempien ajatukset ja suhtautuminen saa heijastua lapseen kuitenkaan.

Alley ja pirpana 12+6
 
Amantelle ja Salliinalle tsemppiä viimehetken odotteluun :)

Alley, eikös tämä miehesi sisko kärsinyt lapsettomuudesta? Itse myöhäisen keskenmenon kokeneena muistan kyllä, kuinka raastavaa oli,kuinka muut kasvattivat mahaansa. Oli todella vaikea olla onnellinen kenenkään puolesta kun oli itse menettänyt lapsensa. Monilla lapsettomuudesta kärsineillä on samanlaisia tunteita. On totta, ettei toisen onni ole itseltä pois jne. Mutta uskoisin, että aika saattaa tämänkin asian parantaa. Monille vastaavassa tilanteessa oleville juurikin ne raskausmahat tekevät kipeintä, lapsi itsessään on sitten oma persoonansa. Mutta oli kuka mitä tahansa mieltä ja sanoi mitä vaan, niin muista sinä nauttia raskaudestasi! :)

ON: Ei mitään ihmeempää. Liikkeitä olen nyt aika varmasti tuntenut aina silloin tällöin! Liitoskivut ovat alkaneet jo nyt! Pojasta alkoi ehkä rv 25. Niin ja meidän 1v2kk otti tänään vihdoin ensiaskeleensa!!:heart:
Mekin ollaan nyt lähimmille kerrottu raskaudesta ja muutama kyselykin on tullut, jopa ulkovaatteet päällä! Kotidopplerilla on kuunneltu silloin tällöin vauvan sykettä ja nyt liikkeitäkin:heart:

Hjannah&Palmis rv 15+1:heart:
 
  • Tykkää
Reactions: janlind
Mom4two?, tervetuloa :wave:

alley, ikävää jos miehen sisko oli tökerö :( Meillä on tarkoitus sitten ensi viikolla kertoa toiselle suvulle (tulevat meille kylään) ja sitten sitä seuraavalla viikolla miehen suvulle. Kavereista aika monet jo tietävätkin. Alkaa tuo massukin jo pompsahtaa esiin niin, ettei sitä paljon enää peitellä vaikka viikot näin pienellä...

Hjannah, ihanaa että tunnet jo liikkeet :heart: Niitä odotellessa itsekin! Ja onnea myös pikkuiselle ensiaskelista :) Täälläkin tuo karvaa vaille 1v seisoskelee jo pitkiä aikoja ilman tukea ja joskus koettaa pari askelta ottaa, mutta nyt on ruvennut varovaiseksi - kai kun on kaatunut niin monta kertaa.

ON: Muuttokuormaa tehtiin ja osa tavaroista lähetettiin jo menemään. Hurjaa. Ei paljon ehdi miettiä sitä ensi viikon ultraa edes, kun on niin paljon hommaa tässä :LOL: Ehkä ihan hyvä. Väsyttää ja kaikki ruuat ei maistu, eipä tässä paljon muita oireita ole sitten ollutkaan enää vähään aikaan. Ja joo, itkeskelen jonkun verran, hohhoijaa.

Salliina ja sissi rv 11+2
 
Heissan,

Mä olen ollut viime aikoina herkästi ärsyyntyvä.. Pienikin harmin aihe, niin käyrä nousee.. Ja rinnat vuotaa, toistaiseksi vain pientä tiputusta silloin tällöin. Esikoisesta sama juttu näillä viikoilla alkoi ja loppui vasta sitten kun lopetti imetyksen. Ei kiva yrittää nyt muistaa käyttää liivinsuojia kodin ulkopuolella..

Harmittaa jo valmiiksi esikoisen 1v synttärit lauantaina. En tajua minkä takia yksien synttäreiden vuoksi tarvii säätää niin p**sti.. varsinkin ihmisten jouden ei tarvitse muuta kuin tulla paikalle, syödä kakkua ja ottaa kuppi kahvia ja mieluiten poistua parin tunnin sisällä. Sit saat vielä kaikki se säätäminen että ketä saa kutsua, ketä ei saa kutsua ja ketä pitää kutsua että kaikki mummot pääsevät paikalle.. Sama juttu oli esikoisen nimenantotilaisuuden kanssa, ja tulee oleen JP:n nimenantotilaisuuden kanssa myös. Onneksi ei vietetä joulua kotona..

Olen innostunut kutomaan vauvalle villapukua, kun talvella syntyy. Harmittaa vaan että joudun tekemään sen salaa.. Kutojia löytyy suvusta useampikin ja en haluisi 10 50/56 kokoista villapukua, isompia kokoja löytyykin sitten ihan hyvin. Villasukkia ja tumppujakin taitaa tulla se 10 paria tulokkaalle, vaikka kaikki esikoisen pienet ovat vielä tallella. Ei kiva, kun sitten pitää käyttää sukkia oikein sukulaisten nähden edes kerran.. Yritä sitten miettiä ketä on antaneet mitkäkin..

Tulipas tilitys.. Suoraan sanoen 2 viikkoa siivonneena ei oikeastaan huvittaisi juhlia.. Koska voi siirtyä pelkkiin kaverisynttäreihin lasten kohdalla?

Lake ja JP 23+3
 
ultrassa käyty ja olipahan helpottava kokemus! :heart: =) kaikki niin kuin pitää, pieni oli aktiivinen liikkuja ja antoi hyvin mittailla. riskilukema oli
1:51 000, eli lähes olematon. laskettu aika siirtyi muutamalla päivällä, eli vähän pidemmällä muka oltais. ite en siihen ehkä ihan täysillä usko, mutta mennään nyt sen mukaan, kun on kerran virallinen. samapa tuo, pääasia että kaikki oli hyvin. on paljon helpompi olla! :D :saint:

12+5 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Hjannah ja NiQ

Yhteistyössä